Reitin suunnittelu

Reittiä suunnitellessa oleellista on päättää, käytetäänkö lentoyhtiöallianssien lentopasseja vai ostetaanko lennot erikseen. Todettiin, että meidän reittiä ajatellen on fiksuinta ja edullisinta hankkia lennot yksitellen, etappi kerrallaan. Päädyimme siihen tulokseen, että lentopassit tulevat lopulta kalliimmaksi, eivätkä ne mahdollista yhtä vapaata haahuilua. Maailmalla kun on nykyään todella paljon erilaisia halpalentoyhtiöitä ja ihan perinteistenkin lentoyhtiöiden kovan kilpailun vuoksi lentojen hinnat ovat laskeneet mukavasti. Olemalla hereillä ja kärkkymällä erilaisia tarjouksia (Lentodiilit on ystävä) saattaa löytää riemastuttavan edullisia lentoja. Etenkin pitkät, mannerten väliset lennot kannattaa ostaa hyvissä ajoin, jotta niiden hinta ei pääse paisumaan yli budjetin. Tästä syystä meillä olikin ensimmäiset lennot ostettu jo seitsemän kuukautta ennen lähtöä, esimerkiksi Australia -> Uusi-Seelanti -> USA.

maailmanymparimatka1
Australiassa joka paikkaan on pitkä matka.

Reittiä suunnitellessa listasimme molempien unelmakohteet, sellaiset paikan mitkä on ihan pakko nähdä. Näiden ympärille sitten keräsimme kohteita missä olisi mukava käydä, mutta eivät kuitenkaan aivan pääse must see -listalle. Näistä kohteista voidaan sitten mahdollisesti tinkiä, jos reissaamiseen pääsee väsähtämään. Meille oli suunnitteluvaiheessa tärkeää myös se, että olisimme jokaisessa kohteessa ainakin suurin piirtein silloisen kesän aikaan. Exceleitä rakastava Antti laatikin taulukon kohteissa vallitsevissa ilmastoista ja siitä, milloin missäkin kannattaa olla, jotta vältämme pahimmat monsuuni- ja hurrikaanikaudet.

maailmanymparimatka16
Me reissataan auringon perässä. Reitti on suunniteltu siten, että missään kohteessa ei tarvitsisi palella.

Halusimme reitille mahdollisimman erilaisia kohteita, joissa voisimme nähdä ja kokea laajan kirjon erilaisia asioita. Aluksi molemmilla oli mielessä vain muutama kohde, mihin olisi aivan pakko päästä. Suunnitelma alkoi kuitenkin nopeasti rönsyilemään ja uusia kohteita pulpahteli esiin kuin sieniä sateella. Aluksi Nepalista, Australiasta ja Uudesta-Seelannista koostunut löyhä suunnitelma muodostui hyvin tarkaksi matkaohjelmaksi, joka näyttää nyt tältä:

  • Yhdistyneet Arabiemiirikunnat
    • Dubaihin meillä kummallakaan ei ole koskaan ollut hirveä hinku, mutta se osoittautui edulliseksi välietapiksi Euroopan, Afrikan ja Aasian välillä. Löysimme edulliset lennot Tukholmasta Dubaihin ja sieltä taas edestakaisin Sansibarille. Vietämme Dubaissa vain yhden päivän, tulee kiire ravata kaikki nähtävyydet läpi…
  • Tansania
    • Afrikan halusimme mukaan yksinomaan Avara luonto- dokumenttien innoittamina. Järjettömän pituisten tutkimusten jälkeen päädyimme valitsemaan ainoaksi Afrikan kohteeksi Tansanian. Siellä voimme helposti yhdistää lyhyessä ajassa auringossa lötköttelyn ja safarilla villieläinten tuijottelun.
  • Sri Lanka
    • Vaihtoehtoina oli Intia tai Sri Lanka ja Intiassa Antti on jo käynyt, joten päädyimme Sri Lankaan. Sri Lanka vaikuttaa sopivan monipuoliselta ja kompaktilta kohteelta. Tarjolla on luonnonpuistoja, historiaa, rantoja, hyvää ruokaa ja kaiken kruunaa edullisuus.
  • Nepal
    • Nepal on ollut etenkin Antin unelmakohteiden listalla jo pitkään, ja siellä meidän olisi tarkoitus kipittää Annapurna Circuit spagettikintuillamme. Eli todennäköisesti kieriä vuorenrinnettä alas…
  • Kaakkois-Aasia (Malesia, Kambodza, Vietnam, Indonesia)
    • Kaakkois-Aasian osuus tulee sisältämään sukeltamista Balilla, Angkor Watin temppelien ihmettelyä ja aasialaisen ruuan ahmimista. Kaakkois-Aasiassa houkuttelee monipuolisen kohdetarjonnan lisäksi edulliset hinnat; kyseenalaisen maineen omaavilla lentoyhtiöillä voi matkustaa maasta toiseen käytännössä ilmaiseksi.
  • Australia
    • Australiassa olisi tarkoitus viettää joulua Antin sukulaisten nurkissa lorvien Tasmaniassa. Tasmaniasta matka jatkuu Melbourneen, jossa seuraamme liittyy muutama kaverimme suomenmaalta. Melbournea ja Great Ocean Roadia koluamme kaksi viikkoa ja siitä suunnistamme Queenslandiin viettämään rennonletkeää rantaelämää.
  • Uusi-Seelanti
    • Kahden TSH-fanin paratiisi. Tämä ei tarvinne sen enempää selityksiä. 😀 Asuntoauto alle ja saarten ympäri.
  • Yhdysvallat
    • Yhdysvalloissa olisi nähtävää ja koettavaa useammaksi eliniäksi, joten päädyimme sen suhteen kompromissiin. Käymme 1-2 viikon verran haistelemassa Waikikin rantaelämää Havaijilla Oahun saarella. Lisäksi pyörähdämme Los Angelesissä yhden tai kahden NHL-ottelun verran.
  • Guatemala
    • Guatemalaan rynnistämme Tikalin rauniokaupungin ja Semuc Champeyn luonnonihmeiden perässä.
  • Karibia (Kuuba, Meksiko, Belize)
    • Kyllähän se karibialainen elämäntyyli on vaan koettava. Belize on ollut alusta lähtien meidän molempien himotuimpien matkakohteiden listalla, samoin kuin Kuuba. Belize upean luontonsa ja historiansa vuoksi. Ja Kuubaan siksi koska se on vielä Kuuba. 😀 Sinne nyt vaan on päästävä. Ja Meksiko siksi, koska sieltä pääsee halvalla Kuubaan.
  • Ecuador
    • Pelkästään Galapagos-saarten innoittamina valitsimme kohteeksi myös Ecuadorin, sikäli mikäli aikaa vielä jää. Maantietohullu Lina haluaa myös välttämättä vierailla päiväntasaajalla.

Reitin suunnitteluun on kulunut ihan tolkuttomasti aikaa, koska uusia, mielenkiintoisia kohteita löytyy jatkuvasti. Joka paikkaan pitäisi päästä, eikä matkaan varattu aika tunnu riittävän mihinkään. Jonkin verran pitäisi malttaa jättää aikaa myös improvisoinnille ja varmistaa, ettei koko aikaa vain juostaisi paikasta toiseen. Niin kuin suunnitelmasta huomaatte, niin ei maltettu. Suunnittelu on meidän molempien mielestä liian kivaa. Saa nähdä, kuinka vedenpitävä tämä suunnitelma sitten reissun päällä tulee loppujen lopuksi olemaan!

Tänään lähtöön on jäljellä 22 päivää! Jee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s