Lähtö lähenee…

Viimeinen viikko Suomessa starttasi tänään! Tasan viikon päästä astelemme jo eksoottisen Ruotsin maaperällä ja siitä matka jatkuu Dubain kautta kuumaan ja kosteaan Tansaniaan. Tunnelma on tällä hetkellä odottava, sekava ja ajoittain jopa hysteerinen. Olemme olleet aivan liian laiskoja lähtövalmistelujen suhteen ja keskittäneet suurimman osan ajastamme ja energiastamme turhaan hössöttämiseen. Mutta kyllä me tässä vielä ryhdistäydytään!

maailmanymparimatka
Kamppeet vielä kasaan, niin päästään vaihtamaan maisemaa. Kuva Gardajärven Tremosinesta.

Mökin puuhasimme haikein mielin talviteloille jo heinäkuun loppupuolella. Toivottavasti meidän mökkilemmikit, eli tuhdissa kunnossa oleva sorsajengi selviää loppukesästä ilman meidän leipälahjuksia… Mökki saatiin tiptop- kuntoon vain muutamassa päivässä, mutta kämppä on näyttänyt viimeiset kaksi kuukautta sikalan ja kaatopaikan yhdistelmältä. Meidän pakkaaminen on ollut sitä tasoa, että laitetaan yksi tavara laatikkoon, sitten revitään hetki hiuksia päästä ja pyöritään ympäriinsä kuin päättömät kanat. Sitten laitetaan taas yksi tavara laatikkoon, jonka jälkeen istutaan sohvalle kahdeksi tunniksi voivottelemaan, että miten tämä pakkaaminen ei etene yhtään. Ja nurmikkokin on leikkaamatta. Pakkauslistankin huomasimme olevan melko puutteellinen ja esimerkiksi vaellushousut ja lämpimät aluskerrastot piti vielä käydä poistamassa xxl: n hyllyltä. Olemme odottaneet matkaa jo niin kauan, että on vaikea uskoa lähdön olevan jo ihan näillä näppäimillä. Ehkä siksi tämä lähtövalmistelujen teko onkin ollut niin kovin haastavaa.

To do- lista on onneksi muuten melko hyvällä mallilla. Kaikki tärkeimmät asiat, kuten vuokralaisten etsiminen asuntoon, sähkösopimusten ynnä muiden irtisanominen ja matkavakuutusten hankkiminen on hoidettu jo aikapäiviä sitten. Uudet, edulliset kännykkäliittymätkin hoksasimme tilata hyvissä ajoin (eli viime viikolla…).

Tällä viikolla on myös meidän molempien (toistaiseksi) viimeiset työpäivät. Niin kuin olemme aikaisemminkin maininneet, olemme molemmat hotellissa töissä. Tarkemmin sanottuna yhdessä Jyväskylän (Suomen) parhaista hotelleista, Solo Sokos Hotel Paviljongissa. Viimeiset työpäivät ovat kuluneet hyvin sekavissa tunnelmissa. Aina respan luurin pirahtaessa puhelimeen haluaisi rääkäistä ”MOI ME LÄHETÄÄN MATKALLE” tavanomaisen ”Solo Sokos Hotel Paviljonki, vastaanotossa Antti/Lina, miten voin auttaa?”- mantran sijasta. Mutta ihmeen kaupalla olemme saaneet hillittyä itsemme. Työkaverit ovat varmasti menettäneet hermonsa meidän reissuhössötykseen jo kuukausia sitten… Antti ainakin sai muutama päivä sitten ravintolan tytöiltä palautetta, että on suunnattoman ärsyttävä. Sen siitä saa, kun leveilee matkasuunnitelmilla liikaa. 😀

maailmanympärimatka
Viimeisiä päiviä Solon sinisissä! Kuva: Jaakko Manninen

Tänään lähtöön enää vaivaiset 5 päivää!

 

 

2 thoughts on “Lähtö lähenee…

  1. Reppureissaajat

    Moikka rahvaat! Tuo tunne, kun lähtöpäivä on jo lähellä, on meilläkin vielä hyvässä muistissa😁 Tosin meillä meni kaikki myyntiin, ei tarvinnut pakata kuin mukaan lähtevät kamppeet eli kaksi matkalaukkua, niissä meidän nykyinen omaisuus kulkee nyt mukana 🙄 Seuraamme innolla teidän matkaan lähtöänne ja taatusti myös matkanne etenemistä 😎 Terveisin Reppureissaajat
    Tsemppiä teille

    Tykkää

  2. rahvaatrattahilla

    Moikka reppureissaajat!
    Tämä tunne on kyllä mieletön, sanoin kuvailematon. 🙂
    Todella rohkeaa (hyvällä tavalla) teiltä, että myitte kaiken ennen reissua! Siihen me ei vielä uskallettu lähteä. 😀 Myytiin tosiaan osa meidän tavaroista ja osa ollaan survottu omaan varastoon ja osa vielä kavereidenkin varastoon. Vielä viimeiset romut säilöön ja loppusiivous asuntoon niin mekin päästään liikkeelle! 🙂

    -Antti

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s