Kahden ja puolen vuoden odotus alkaa olla viimein loppusuoralla, sillä lähdemme reissuun TÄNÄÄN! Tätä on odotettu jo niin pitkään, että odottamisesta, suunnittelemisesta ja haaveilemisesta on tullut elämäntapa. Vaikea uskoa, että lähtö on nyt ihan oikeasti käsillä. Edelleenkin tuntuu siltä, että olisimme lähdössä vain viikon lomamatkalle… Mutta nyt, kun ensimmäiset lentoliput on tulostettu ja täyteen ahdetut rinkat lepäilevät hotellin lattialla, on asia pikkuhiljaa alettava sisäistämään.

Viimeisen yön Jyväskylässä vietimme armaalla työpaikallamme, Solo Sokos Hotel Paviljongissa. Huoneessa meitä odotti työkavereidemme väsäämä upea läksiäislahja itse askarrellun kortin kera. Jokainen respalainen oli kirjoittanut korttiin reissuvinkkejä ja -terveisiä, erityismaininta yömies- Juhon ”Aijaijai! Hajotkaa helteeseen!” -kommentille. Aivan kuin huone itsessään ei olisi jo ollut tarpeeksi mojova yllätys, pääsimme nimittäin majoittumaan talon parhaaseen lukaaliin, saunalliseen Ultimate- sviittiin. Lämmin kiitos koko Solo Sokos Hotel Paviljongin porukalle! Meillä on varmasti maailman parhaat työkaverit. Tässä kohtaa vielä iso kiitos myös Original Sokos Hotel Alexandran kollegoille viimeviikkoisen, ”Pakoon pakkaamista”- sviittiyön järjestämisestä. ❤



Nyt, kun ollaan saatu viettää viikon sisään kaksi sviittiyötä kollegoiden järjestämänä, on meidän aika alkaa tottua reissaamisen karuun todellisuuteen, tällaista luksusta ei nimittäin ihan joka yö ole luvassa. Siitä pitää huolen heti seuraavan yön majoitus Viking Grace -laivan siivouskomeron kokoisessa hytissä autokannen alla. Reissubudjetilla on tosiaan tottuminen vähän askeettisempiin majapaikkoihin. Vaikka meillä onkin uskomattoman upeat työkaverit, niin emme voi laskea sen varaan, että he järjestäisivät meille kuohujuomat ja sviitit ihan joka maailman kolkkaan…
Työkavereiden hyvästelyn lisäksi olemme nyt muutaman päivän sisällä sanoneet heipat molempien perheille ja muille läheisille. Ikävä tulee teitä kaikkia ja vaikka itkuiltakaan ei olla vältytty, niin molempien mielet ovat täynnä jännitystä, odotusta ja intoa! Seuraavan kahdeksan kuukautta ollaan vapaita tekemään sitä, mitä halutaan ja menemään sinne, minne parhaalta tuntuu. Se on menoa nyt! Kohta päästäänkin (viimeinkin) kirjoittelemaan tunnelmia ihan reissun päältä!
