Jambo! eli terve! Sansibarista! Ensivaikutelma oli hyvin kaukana siitä paratiisisaaresta, mikä mielikuva molemmilla oli ennen tänne saapumista. Lentokenttä oli pieni ja nuhruinen, laukutkin tuotiin keskelle ”terminaalia” yhteen isoon kasaan, sillä laukkuhihnaa ei ollut laisinkaan. Vaikka lentokenttä olikin hieman nuhjuinen, oli viisuminhakuprosessi yllättävän helppo. Ensin täyteltiin parit lomakkeet, joissa kyseltiin kaikkea mahdollista aina siviilisäädystä ammattiin. Sen jälkeen jonotettiin maksutiskille, jossa viisumista maksettiin 50 dollaria henkilöltä, seuraavaksi jonoteltiin toiselle tiskille, jossa kuvattiin sormenjäljet ja hymyiltiin kameralle. Siitä siirryttiin kolmannelle tiskille, josta saatiin viisumit ja passit käteen ja homma oli sillä selvä.

Lentokentällä meitä vastassa piti olla majapaikkamme järjestämä kuski, mutta hemmoa ei näkynytkään missään. Ennen saarelle tuloa olimme lukeneet kauhutarinoita pimeistä takseista, jotka ryöstelevät tietämättömiä turisteja. Olikin melkoisen jännittävää, kun tusina yltiöpäisen ystävällisiä taksikuskeja tulivat tarjoamaan meille palveluksiaan. Lopulta pääsimme kuitenkin turvallisesti perille majapaikkaamme Stone Townissa.

Majapaikkanamme täällä on Zenji Hotel, jonka bongasimme booking.comista loistavien arvioiden perusteella. Yö täällä kustantaa 50 dollaria huoneelta jaetulla kylpyhuoneella. Hotelliin saavuttaessa mielialamme kohosivat äärimmäisen ystävällisen ja lämpimän vastaanoton myötä. Siinä vaiheessa, kun meille esiteltiin huoneemme, olimme aivan myytyjä. Paikka tosiaan on kaikkien ylistävien palautteiden arvoinen. Aiemmin mainitsemamme kuskin ohari johtuikin pienestä ymmärrysvirheestä. Olivat käsittäneet, että tarvitsemme kyydin yhdeltä yöllä eikä päivällä. Mutta sattuuhan näitä.

Stone Town itsessään on melkoinen sekametelisoppa sokkeloisine kujineen ja tyrkyttävine kauppiaineen. Olemmekin jo useaan otteeseen eksyneet labyrinttimäisille sivukaduille ja paikallisten kaaottisille markkinoille. Myös hajujen kirjo on ollut erittäin mielenkiinoista, aina suitsukkeista sontaan. Vaikkakin alku täällä oli jännittävä ja jopa pienoinen kulttuurishokki pukkasi päälle, niin olemme alkaneet tottua kaaokseen. Ja jopa hieman pitämään siitä. Ihmiset ovat täällä hieman päällekäyviä, mutta lähes poikkeuksetta todella ystävällisiä.

Parasta Stone Townissa on ollut retki Prison Islandille. Prison Island on pikkuinen, vain alle kilometrin mittainen saari Sansibarin edustalla. Saaren nimi, Prison Island, juontaa juurensa 1800- luvulle, jolloin saarella pidettiin kapinallisia orjia ennen heidän myymistään orjakauppiaille. Nykyään saari on paljon iloisempi paikka, sillä siellä asustelee 158 jättiläiskilpikonnaa. Huristelimme saarelle erittäin huteran oloisella paatilla kahden paikallisen oppaan kanssa. Saarella pääsimme syöttämään ja taputtelemaan valtavia konnia, joskin touhusta jäi hieman kyseenalainen tunne. Meillä oli alun perin saaresta sellainen kuva, että konnat vaeltavat siellä vapaana. Tosiasiassa ne olivat niiden määrään ja kokoon nähden melko pienessä aitauksessa, jossa niitä kuvattiin ja lääpittiin jatkuvasti satojen turistien toimesta. Vaikuttaa siltä, että kaikki eläimiin liittyvät retket ovat aina tavalla tai toisella hieman hämärää toimintaa. Konnien ihailun jälkeen pääsimme snorklaamaan kristallinkirkkaaseen meriveteen ja ihailemaan värikkäitä kaloja sekä koralleja. Saimme kaverin eräästä todella uteliaasta klovnikalasta, joka tuli nuuskimaan meitä aivan lähietäisyydeltä. Parin tunnin polskimisen jälkeen hyppäsimme ”Hakuna matata”- nimiseen paattiimme ja suuntasimme takaisin kohti rantaa.

Leijonakuninkaasta tuttu ”Hakuna matata”, eli ”ei huolia” on paikallisten motto. Ja sen todella huomaa niin hyvässä kuin pahassakin. Porukka on sen verran letkeää, että asioiden hoitaminen saattaa olla toisinaan hankalaa. Olimme varanneet liput lautalle, jonka oli määrä kuljettaa meidän Dar Es Salaamiin safariretkeämme varten. Mutta kun lopulta löysimme lipputoimiston kymmenien kujamiesten avustuksella, niin selvisikin, että kyseistä lauttavuoroa ei ajeta. Samalle päivälle osui meille tuntemattomaksi jäänyt muslimien pyhäpäivä, jonka vuoksi vuoro oli peruttu. Tätä seurasi pienoinen hätä ja paniikki, mutta ongelma ratkaistiin lyömällä dollareita suunniteltua enemmän tiskiin; ostimme lauttamatkan tilalle budjettiin nähden liian kalliit lennot Dar Es Salaamiin. 20 minuutin lennot kustansivat 188 dollaria kahdelta, kun taas lauttamatka olisi ollut 70 dollaria yhteensä. Mutta pääasia, että Tansanian odotetuin osuus, eli safari saatiin pelastettua.

Toivottavasti ensi yönä tien vastakkaisella puolella ei tehdä metallitöitä kolmeen asti yöllä, niin kuin edellisyönä, vaan saamme nukkua ensimmäiset kunnon yöunet sitten Jyväskylästä lähdön jälkeen. Tähän mennessä kaikki yöunet ovat jääneet vajaiksi ja univelkaa alkaa olla molemmilla. Tosin herätys on huomenna jo kuudelta aamulla lennolle Dar Es Salaamiin ja sieltä kohti Mikumin kansallispuistoa. Safarin jälkeen palaamme takaisin Sansibarille ja sen jälkeen vain lojumme rannalla viikon putkeen.