Vietettyämme likaisessa ja kaoottisessa Phnom Penhissä muutaman päivän, aloimme kaivata takaisin meren ääreen. Selailimme majoituksia paratiisisaareksi ylistetyltä Koh Rongilta ja törmäsimme eco-resorttiin nimeltä Lonely Beach. Älkää antako resort- nimen hämätä; Lonely Beachin rantabungalowit kustantavat vain 15-30 dollaria yöltä, ainakin näin matalan sesongin aikana. Paikka on saanut aivan loistavan arvosanan Tripadvisorissa, vaikka lähes jokaisessa arvostelussa mainittiin, että resortin väljästi rakennetuissa bungaloweissa käy usein rottia, liskoja, hämähäkkejä ja muita ällöttäviä örkkejä yökylässä. Yövieraiden lisäksi meitä hieman mietitytti bungalowin muutkin ominaisuudet. Kyseessä on eco-resort, jonka tarvitsema sähkö tuotetaan täysin aurinkopaneeleilla, huoneissa ei siis ole lainkaan pistorasioita. Aurinkovoimalla toimiva kattovalo löytyy, mutta mitään muita sähkölaitteita ei. Tiedossa olisi siis hikisiä öitä ilman tuuletinta tai ilmastointia, rottien ja liskojen mellastaessa saman katon alla.

Mitäs vielä? Lonely Beachissa halutaan minimoida vedenkulutus, joten siellä ei ole juoksevaa vettä. Suihkuttelu tapahtuu perinteisellä, Khmer- kulttuurille tyypillisellä ämpärisuihkulla. Menetelmä on meille kaikille tuttu kesämökiltä; ota kuuppa käteen ja kauho saavista vettä. Lonely Beachilla käytetään pesuvetenä joko talteen kerättyä sadevettä tai kaivosta pumpattua pohjavettä. Vessanpönttö on, luojan kiitos, länsimaalaista mallia perinteisen kambodzalaisen mäkihyppyvessan sijasta ja se toimii samalla periaatteella kuin suihku; kuuppa käteen ja vettä perään. Mietimme pitkään, että olemmeko tarpeeksi hc- reppureissaajia moiseen paikkaan. Reissatessamme olemme monesti miettineet tuottamamme muoviroskan määrää ja hiilijalanjälkemme kokoa. Vesipullojen muodossa muviroskaa kertyy valtavasti ja lentämällä jatkuvasti maasta toiseen kuormitamme ympäristöä entisestään. Halusimme ottaa edes hieman vahinkoa takaisin ja niinpä varasimme kolmen yön majoituksen Lonely Beachilta.

Matkamme Lonely Beachille oli lievästi sanottuna mielenkiintoinen. Se alkoi ahneen tuk-tuk- kuskin kanssa taistelulla (tästä tapauksesta lisää seuraavassa postauksessa) ja jatkui ikimuistoisella venematkalla. Lonely Beachille ei pääse muuten kuin resortin omalla veneellä, edestakainen venekyyti kustantaa 20 dollaria per naama. Maksettuamme kiskurihinnan tuk-tuk- kyydistä saastaisimpaan satamaan mitä koskaan olemme nähneet, istahdimme ikivanhan kalastajapaatin kyytiin. Aallokko oli melkoinen ja veneessä sai pitää penkistä kiinni vielä laiturissa kiinni ollessa. Liikkeelle lähtiessä meno vastasi rodeohärän kyydissä oloa. Veneen ryskyttäessä aaltoja vasten kippari käkätti onnessaan tupakka toisessa kädessä ja kaljatölkki toisessa. Onneksi oli matkapahoinvointilääkkeet mukana, saimme nimittäin nauttia tästä sisuskaluja möyhentävästä menosta yli neljä tuntia.

Vähän turhankin jännittävän venematkan jälkeen saavuimme viimeinkin rantaan. Ja miten kaunis ranta se olikaan! Veden kirkkaus ei hävinnyt paljoa edes Malediivien upeille rannoille. Öisin merivesi saa upean säväyksen pimeässä hohtavasta planktonista. Näkyäkseen plankton vaatii täydellisen pimeyden ja autio Lonely Beach täyttää tämän vaatimuksen paremmin kuin hyvin. Hohtavien planktonien seassa oli upeaa uida! Aivan kuin ympärillä olisi ollut satoja välkehtiviä timantteja. Kuvaa tästä näystä ei valitettavasti saanut, sillä planktonit näkyvät ainoastaan, kun vedessä liikkuu.

Koh Rong on tunnettu reppureissaajien bileparatiisina (tai helvettinä), mutta Lonely Beach sijaitsee aivan saaren pohjoispäässä, kaukana humalaisten rinkkasankareiden örvellyksestä. Lähellä ei ole myöskään mitään muuta, lähin kalastajakylä on 45 minuutin kävelymatkan päässä. Kauppoja tai käteisautomaatteja ei myöskään ole tarjolla. Jos siis kokee taipuvaisuutta mielitekoihin, kuten sipsiin tai karkkiin, niin ne kannattaa pakata mukaan. Me emme tosin uskaltaneet ottaa mitään murkinaa matkaan, että lisko- ja rottaystävät eivät eksyisi huoneeseemme herkkujen perässä. Paikkaa pyörittävä ranskalainen pariskunta oli meitä vastassa saapuessamme perille ja saatuamme tervetulodrinkit kouraamme, lähdimme suunnistamaan kohti bungalowiamme.

Mökki oli todella alkeellinen, mutta silti viehättävä. Riippumatolla varustetulta kuistilta avautui upea näkymä suoraan palmujen reunustamaan rantaan. Kylpyhuoneen näkeminen sai hieman nieleskelemään; seinät ulottuivat noin hartioiden korkeudelle ja siitä ylöspäin tarjosivat täysin avonaisen viidakkonäkymän. Kaiken maailman ötököillä ei olisi mitään ongelmia päästä kylppäriin hengailemaan. Bungalowinkin puolella lattialaudat olivat sen verran väljästi aseteltuja, että niiden välistä pääsisi sujahtamaan vähän pulskempikin rotta. Loppujen lopuksi säästyimme kuitenkin melko helpolla vierailijoiden suhteen; saimme lemmikiksemme vain isohkon hämähäkin, gekko- liskon ja jonkun mysteerimonsterin, jota kutsuimme nimellä Käkätti. Se nimittäin piti outoa, käkättävää ääntä. Emme koskaan nähneet Käkättiä, mutta jossain mökkimme nurkassa se mekasti.

Näiden lisäksi eräänä yönä saimme vieraaksemme kissan! Se naukui kuistilla hyvän aikaa ja sitten pujahti ulko-oven ja seinän välisestä raosta sisään. Saimme molemmat lähestulkoon sydänhalvauksen, kun se yhtäkkiä pomppasi sänkyymme. Huiskimme kattiparan luudalla pihalle pariinkin otteeseen, sillä emme tienneet oliko se loisia kuhiseva kulkukissa vai jonkun lemmikki. Seuraavana päivänä selvisi, että se on omistajapariskunnan kissa ja että se on juuri saanut pentuja! Koimme piston sydämissämme kissan häätämisestä, sillä se varmasti etsi vain pennuilleen pesäpaikkaa.

Lähdimme Lonely Beachille rentoutumaan ja se tavoite tosiaankin saavutettiin. Emme tehneet kolmen päivän aikana mitään muuta kuin lilluimme lämpimässä merivedessä ja hypimme aaltoja vasten kuin vajaaälyiset. Oli ihan mahtavaa, että jouduimme (saimme) olla muutaman päivän ilman wifiä. Kaikki maailmanympärimatkalla olleet tai olevat voivat varmasti samaistua siihen, että reissun jatkuva suunnittelu on välillä todella rasittavaa. Lentojen ja majoitusten hintojen vertailu, arvostelujen lukeminen ja matkaohjelman suunnittelu käy välillä työstä ja sitä on pakko tehdä silloinkin, kun ei yhtään huvittaisi. Suunnittelu vaatii netissä surffaamista ja Lonely Beachilla kun ei ole nettiä, niin saimme heittää aivot täysin narikkaan. Ranta oli upea ja ravintolasta sai hyvää ruokaa (ja drinkkejä).

Ainoa varjopuoli Lonely Beachissa oli se, että olimme jatkuvasti aivan saastaisia. Öisin bungalowissa oli aivan järkyttävän kuuma ja päivisin rannalla löllyessä oli vielä tuplasti kuumempi. Kuumuutta ei päässyt mihinkään ilmastoituun tilaan pakoon ja hiki-aurinkorasva-hiekkaseos ei oikein meinannut peseytyä pois kylmällä pesuvedellä. Resortilla oleilun jälkeen meitä hävetti mennä ihmisten ilmoille, meitä nimittäin varmasti ympäröi ruskea lemupilvi ja lauma kärpäsiä.

Monilla hotelleilla on nykyään jonkinlainen ympäristömerkki tai -sertifikaatti ihan vain imagon pönkittämisen vuoksi. Oli upeaa löytää paikka, jossa oikeasti tehdään töitä ympäristörasituksen minimoimisen eteen. Resort tuottaa äärimmäisen vähän muovijätettä, sillä ravintolan puolelta löytyy vesipullojen täyttöpiste. Vieraat voivat käydä täyttämässä vesipullonsa 0,50 dollarin hintaan sen sijaan, että ostaisivat aina uuden muovipullon. Pillit on valmistettu bambusta ja ne ovat uudelleenkäytettävä. Meressä polskiessamme rantaveteen ajautui jatkuvasti kertakäyttöisiä muovipillejä, joten pestävät pillit ovat tosiaankin ympäristöteko.

Monet majoitusyritykset niin Suomessa, kuin muuallakin maailmalla voisivat ottaa mallia Lonely Beachista. Yhtä hipiksi ei tietenkään tarvitse heittäytyä, mutta olisi hienoa, jos muuallakin oltaisiin valmiita näkemään hieman vaivaa hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Esimerkiksi nämä uudelleenkäytettävät pillit voisi aivan hyvin ottaa ihan yleiseksi toimintatavaksi kaikkialla, materiaalina voisi tosin toimia bambua paremmin vaikkapa jokin teräksen tapainen tai paksu muovi. Vink vink, kollegat siellä Solo Sokos Hotel Paviljongissa! 😉