Elämys, joka oli jotain todella upeaa ja ainutlaatuista, mutta joka ei kuitenkaan mennyt aivan kuin elokuvissa.

Päivä 1: Nayapul (Korkeus: 1011m) – Ghandruk (Korkeus: 1940m)

Oppaamme ja kantajamme Santhos ja Maila tulivat noutamaan meitä Pokharasta Grand Holiday- hotelliltamme klo 8.00. Ahdoimme naamaamme tukevan aamiaisen ja jätimme kaikki tavaramme, joita emme tarvinneet trekille mukaan hotellille lukolliseen säilytyshuoneeseen. Lähes jokainen Pokharassa ja Kathmandussa sijaitseva hotelli tarjoaa tätä palvelua ja sitä kannattaa ehdottomasti käyttää hyväkseen, jotta trekillä ei tarvitse kantaa turhaa romua mukana. Alun perin meidän oli tarkoitus taivaltaa reitti ilman kantajaa, mutta tavatessamme oppaamme edellisenä päivänä, hän sai meidät ylipuhuttua palkkaamaan kantajan. Ja hyvä niin, sillä kyllähän trekkausvarusteille tuli lopulta ihan kiitettävästi painoa, varsinkin kun vuokratut makuupussit ja toppatakit eivät olleet kevyemmästä päästä. Meidän molempien päiväreput painoivat arvioilta noin 5-7 kiloa ja kantajan taakaksi päätynyt rinkka painoi 15 kiloa. Kahdeksan päivän vaellukselle kantaja kustansi 144 dollaria, eli 18 dollaria päivässä.

Lähdimme köröttelemään hotelliltamme jeepin kyydissä kohti Nayapulin kylää, joka toimii lähes kaikkien Annapurnan alueen trekkausreittien aloituspisteenä. Pomppuinen jeeppimatka kesti noin kaksi tuntia. Jokaisen trekkaajan matka alkaa Nayapulissa sijaitsevalla TIMS- tarkistuspisteellä. Turvallisuussyistä kaikkien trekkaajien pitää hankkia itselleen Trekker’s Information Management System- kortti, eli tuttavallisemmin TIMS. TIMS- kortteja saa hankittua Kathmandusta ja Pokharasta matkatoimistoista, turisti- infoista ja hallituksen rekisteröimistä trekkausyrityksistä. Korttia varten tarvitsee passikuvan, kopion passista sekä tietysti rahaa. Ryhmätrekkaajan TIMS maksaa 1000 rupiaa (noin 10 dollaria) per nenä, kun taas yksittäinen trekkaaja maksaa kortista 2000 rupiaa (noin 20 dollaria). Koska me varasimme trekin matkanjärjestäjän kautta, he hoitivat korttien hankkimisen puolestamme.

Lähdimme matkaan kevyellä vaatetuksella, sillä lämpötila oli noin 25 astetta. Ensimmäiset pari tuntia kävelimme hiekkatietä pitkin pölyä keuhkoistamme köhien ja autoja väistellen. Ja pian hiki alkoikin virrata ihan tosissaan, sillä hiekkatien loputtua reitti Ghandrukiin on melkoista porrasjumppaa. Kiipesimme jyrkkiä ja epätasaisia kiviportaita noin tunnin verran lounastaukoon asti. Jalat vipattaen istahdimme lounaspaikkamme ruokapöytään ja oppaan ehdotuksesta tilasimme molemmat dal bhatia, joka tunnetaan suorastaan legendaarisena trekkaajien polttoaineena Nepalin vaelluksilla. Dal Bhat koostuu riisistä ja vihreästä linssikeitosta sekä jonkinlaisesta currysta (yleensä perunacurry), annoksen sisältö saattaa hieman vaihdella paikasta riippuen. Annos on oiva valinta trekkien lounastauoille, sillä se pitää kylläisenä pitkään, mutta ei ole kuitenkaan liian raskasta. Lisäksi tämä on ainoa annos, jota reitin varrella olevissa majatalojen ravintoloissa saa santsata! Tämä murkina tuli meille vähän liiankin tutuksi trekin aikana, mutta vielä ensimmäisinä päivinä se maistui hyvältä.

Lounaan jälkeen portaiden kipuaminen jatkui vielä noin kolmen tunnin verran Ghandrukin kylään asti. Maisemat olivat upeat: vehreitä riisipeltoja ja idyllisiä pikkukyliä lumihuippuisten vuorien siintäessä kaukaisuudessa. Vastaan rymisteli useaankin kertaan aasilauma kantaen selissään tarvikkeita vuoristokyliin. Jotkut kantoivat kaasupulloja, jotkut valtavia riisisäkkejä ja jotkut Pringles- purkkeja. Korkealla sijaitseviin kyliin ei ole helppoa kuskata elintarvikkeita, joten majataloissa myytävien tuotteiden hinnat nousevat aina ylöspäin mentäessä. Onneksi olimme varautuneet ostamalla jo Pokharasta tusinan suklaapatukoita, sekä sipsipurkin.

Kyllä se suklaa maistuikin, kun viimein saavuimme perille ensimmäiseen majapaikkaamme. Vaellusreittien varrella sijaitsevat guest houset ovat yleensä melko askeettisia, mutta tämä ensimmäinen oli aivan luksusta, sillä meidän huoneessamme oli oma kylpyhuone ja lämmin suihkukin vielä. Huoneesta löytyi myös oma peitto, joten makuupusseja ei tarvinnut vielä ottaa käyttöön. Yö tuli nukuttua melko huonosti, sillä kulkukoirat räksyttivät, lampaat määkivät ja kukot kiekuivat jatkuvalla syötöllä. Vinkki: ota korvatulpat mukaan.

Päivä 2: Ghandruk (Korkeus: 1940m) – Chhomrung (Korkeus: 2170m)

Toisena päivänä matka jatkui Chhomrungin kylään, jonne oli noin seitsemän tunnin kävelymatka. Vaikka edellinen päivä oli todella hapottava, kummallakaan eivät jostain ihmeen syystä olleet jalat erityisen kipeät, joten taivalluksen pystyi aloittamaan kohtuu kivuttomasti. Kivuttomana se ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä edessä oli taas aivan järjetön määrä portaita. Aluksi kiivettiin satoja portaita ylös ja sitten vähintään saman verran alas. Ja sitten taas ylös. Ja alas. Oli todella turhauttavaa kavuta satoja metrejä alaspäin, kun tarkoituksena olisi kuitenkin päästä aika reilusti ylöspäin. Pysähdyimme pienelle tauolle mukavan ja siistin oloisen ravintolan pihaan, mutta oppaamme halusi viedä meidät paikkaan, joka ei ole yhtä ruuhkainen. Ihmettelimme tätä hieman, sillä vapaita pöytiä oli todella runsaasti… Olimme kuitenkin liian väsyneitä väittämään vastaan, joten lähdimme kipuamaan kohti jyrkkien kiviportaiden päässä sijaitsevaa lounaspaikkaa. Ravintola näytti todella saastaiselta, eikä siellä ollut lisäksemme ketään. Vastahakoisesti täytimme vesipullomme, kun paikan omistaja oli vakuutellut veden olevan puhdistettua. Nepalin hygieniataso on yleisesti ottaen todella surkea, mutta tämä ravintola veti viimeisen korren: ruoka valmistettiin lattialla. Nälkäisinä imuroimme dal bhatit naamaamme ja lounaan jälkeen lähdimme energiaa puhkuen jatkamaan matkaa.

Sää jatkui myös toisena päivänä hyvin kuumana, joten mukaan pakatuille toppatakeille ja villasukille ei ollut vielä tässä vaiheessa tarvetta. Maisemat muuttuivat koko ajan vain jylhemmiksi ja upeimmiksi. Lumihuippuiset Annapurna Sanctuaryn vuoret siintivät edelleen kaukaisuudessa, mutta pikkuhiljaa aloimme lähestyä niitä. Portaiden ravaaminen oli rankkaa, mutta maisemat olivat niin palkitsevia, ettei se kauheasti edes haitannut.

Yltä päältä hiessä ja jalat aivan muussina saavuimme toisen päivän kävelyurakkamme jälkeen majapaikkaamme, Chhomrungin kylässä sijaitsevaan Fishtail Guest houseen. Majatalon edustalta olikin nimensä upeat maisemat Machhapurchre- vuorelle, joka tunnetaan myös nimellä Fishtail Mountain kalanpyrstöä muistuttavasta muodostaan johtuen. Chhomrung on ABC- trekin varrella sijaitsevista kylistä suurin ja sieltä löytyy enemmän majataloja kuin mistään muusta kylästä. Muissa kylissä guest houseja on noin 2-6, kun taas Chhomrungissa huimat 15. Meidän majapaikkamme oli siisti, mukava ja lämmin suihkukin löytyi. Tällä kertaa se tosin ei ollut huoneessa, vaan kaikki vieraat käyttivät yhteistä suihkua. Huonekin oli siisti ja ihan kohtuu mukava. Peittoa ei enää ollut, joten makuupussit tulivat jo toisena yönä tarpeeseen.

Chhomrungin kylästä alkaa virallinen vesipulloton vyöhyke, eli muovisia vesipulloja ei saanut enää ostettua lainkaan. Annapurna Sanctuaryn alue halutaan pitää puhtaana muovipulloista ja -roskasta, joten Chhomrungista eteenpäin tarjolla on vain keitettyä ja/tai suodatettua hanavettä pulloveden sijaan. Nepalissa jätehuolto on todella alkeellista, joten on erittäin hyvä, että roskan määrä yritetään minimoida. Vaikka majatalot eivät myy vesipulloja, limsatölkkejä ja suklaapatukoita ynnä muita yksittäispakattuja tuotteita kuitenkin myydään. Mikäli ostat tai kuljetat vuorille mukanasi jotain tämäntyyppisiä tuotteita, on roskat hyvä viedä mukanaan vuorilta pois. Roskat nimittäin viskataan vuoriston upeaan luontoon ja ne jäävät sinne maisemaa rumentamaan. Valtavia tölkkikasoja tuli vastaan aivan jatkuvasti. Joissain paikoissa roskia poltetaan, mikä taas aiheuttaa jo ennestään saastuneeseen Nepaliin entistä enemmän ympäristömyrkkyjä.

Seuraavana päivänä meidän oli tarkoitus taapertaa Dovanin kylään, noin viiden tunnin kävelymatkan päähän. Tiedossa olisi siis hieman lyhyempi päivä kuin tähän mennessä, mutta oppaallamme olikin muita suunnitelmia. Hän ehdotti, että menisimmekin Dovanin sijaan Himalayan kylään, jonne on seitsemän tunnin matka ja joka on jo lähes kolmen kilometrin korkeudessa. Hän perusteli muutosta sillä, ettei meidän tarvitsisi viettää niin montaa yötä kylmissä ja ruuhkaisissa kylissä. Meille tämä tosin ei olisi ollut mikään ongelma, sillä olimme hyvin varautuneita kylmään. Etenisimme siis yhden päivän aikana reilun 800 metriä ylöspäin. Sitä seuraavalle päivälle oppaan suunnitelma kuulosti vielä pahemmalta, hän nimittäin sanoi, että menisimme Himalayalta suoraan Annapurna Base Campille, eli harppaisimme 2920 metristä 4130 metriin. Näin suurissa korkeuksissa nämä ovat jo todella suuria harppauksia ylöspäin ja aloimme molemmat huolestua vuoristotaudista. Vuoristotauti on pahimmillaan jopa hengenvaarallinen ja se saattaa ilmetä jo 2000-2500 metrin korkeudessa. Riski kasva entisestään, mitä ylemmäs mennään ja 3000 metrin jälkeen se on jo suuri. Vuoristotauti johtuu liian nopeasta noususta vuoristo-olosuhteiden ohuessa ilmanalassa, siksi etenkin aloittelijoiden on tärkeää edetä hitaasti, jotta oireilta vältyttäisiin. Aikataulumme oli laadittu nimenomaan sitä silmällä pitäen, että olemme aloittelijoita vuoristotrekkauksessa. Alkupeäinen aikataulu oli sopivan rahallinen ja se sisälsi myös helpompia päiviä. Sanoimme oppaallemme, että emme pidä suunnitelman muutoksesta, sillä olemme huolissamme vuoristotaudista. Hän kuitenkin tokaisi vain ”No problem.”. Ihmettelimme asiaa hieman, mutta toisaalta, oppaallamme oli 17 vuoden kokemus vuoristo-oloista ja me olimme vain lukeneet vuoristotaudista Wikipediasta. Päätimme siis vastahakoisesti suostua, vaikka suunnitelma tuntuikin aivan hullulta. Emme itse asiassa olisi edes voineet kieltäytyä, sillä opas oli jo varannut meille majapaikan Himalayasta.

Päivä 3: Chhomrung (Korkeus: 2170m) – Himalaya (Korkeus: 2920m)

Kolmas päivä oli todella rankka. Se alkoi 2500 alaspäin menevällä portaalla ja sen jälkeen noustiin ylöspäin vähintään sama määrä portaita. Sama meininki jatkui Dovanin kylään asti ja olimme aivan totaalisen puhki. Vinkki: ABC- reitin portaat ovat todella epätasaisia, joten portaista kannattaa aina etsiä kohta, jossa askelma on kaikista matalin. Tämä vaatii paljon varpaisiin tuijottelua ja siksak- askelia, mutta auttaa todella paljon jaksamisessa. Tahti kannattaa myös pitää todella hitaana. Dovanin kohdalla taivas oli kerääntynyt täyteen pilviä ja alkoi ripsiä vettä.

Tästä päivästä opimme, että sateeseen kannattaa varautua aina, oli vuodenaika sitten mikä hyvänsä. Vettä tuli nimittäin kuin saavista, eikä se ollut mikään lyhyt kuuro. Olimme sateen armoilla koko matkan Dovanista Himalayalle ja käytännössä juoksimme koko matkan yrittäessämme suojata omaisuuttamme. Kantajaamme piti erikseen kehottaa laittamaan sadesuoja rinkkamme päälle, mikä oli mielestämme aika erikoista. Päivä oli ollut todella pitkä ja rankka ja vuoristotaudin välttämiseksi meidän olisi pitänyt edetä rauhallisesti, sillä päivän aikana tehtiin iso nousu. Oppaan ehdotuksista huolimatta ei hirveästi huvittanut jäädä kaatosateeseen pitämään taukoja, kun repussa oli muun muassa 1500 euron arvoinen kamera. Meillä ei ollut mukana yhtäkään täysin vedenpitävää vaatekappaletta, joten olimme aivan läpimärkiä päästyämme viimeinkin Himalayan kylään. Onneksi olimme sentään tajunneet ottaa rinkan sadesuojan matkaan, joten suurin osa vaatteista sekä makuupussit säilyivät kuivina. Myös molempien reppujen sisältö säilyi ainakin suurin piirtein kuivana niiden suojaksi sidottujen tuulitakkien ansiosta. Lämpötila Himalayalla oli maksimissaan 10 astetta plussan puolella ja kauttaaltaan kastuminen aiheutti aikamoisen syväjäätymisen. Olimme väkisinkin katkeria oppaallemme, sillä alkuperäisen aikataulumme mukaan meidän olisi pitänyt yöpyä Dovanissa. Sade alkoi Dovanin kohdalla ja sanoimme jo siellä olevamme todella väsyneitä. Mutta ei, opas halusi väkisin Himalayalle asti.

Himalayalla jaoimme huoneen nuoren ranskalaisen parin ja vanhemman amerikkalaisen pariskunnan kanssa. Korkean sesongin aikana yksityisiä huoneita saattaa olla vaikeaa löytää, joten ei ole ollenkaan tavatonta, että huoneita joutuu jakamaan. Tämä ei haitannut meitä sitten yhtään, sillä yö oli todella kylmä, ja monta ihmistä samassa huoneessa luo enemmän lämpöä. Himalayan kylä sjaitsee jo sen verran korkealla, että lämpimästä suihkusta oli turha haaveilla. Kaasulla lämmitetyn kuuman suihkun olisi voinut ostaa 150 rupian hintaan, mutta 2- asteisessa suihkuhuoneessa seisoskelu ei houkuttanut, joten päätimme olla likaisia. Himalayalla opimme tärkeän läksyn: Apex Himalayan edustaja sanoi meille ennen trekkiä, että ottakaa flip flopit tai jotkin muut tossut trekille mukaan, jotta niitä voi pitää sitten majataloissa. Vinkki: ottakaa oikeasti ne tossut mukaan. Meillä nimittäin ei ollut niitä ja vaelluskenkämme olivat läpimärät, joten jouduimme hipsimään ravintolan ja huoneen väliä varpaisillaan muutaman asteen lämpötilassa. Vessa oli sen verran yrjöttävä, että siellä ei huvittanut olla paljain jaloin, joten sinne piti sitten mennä märillä kengillä. Ei kiva.

Päivä 4: Himalaya (Korkeus: 2920m) – Annapurna Base Camp (Korkeus: 4130m)

Kylmän, mutta kerrankin hyvin nukutun yön jälkeen (Himalayalla ei ollut metelöiviä kukkoja ja kulkukoiria) lähdimme suunnistamaan kohti lopullista päämääräämme, Annapurna Base Campia. Antilla oli jo yön aikana ollut hieman vuoristotaudin oireita, päänsärkyä ja huonoa oloa, mutta koska ne menivät nopeasti ohi, emme ajatelleet sen olevan ongelma.

Neljäntenä päivänä maisemat olivat aivan uskomattoman majesteettiset. Pysähtelimme jatkuvasti ihastelemaan maisemia ja ottamaan kuvia. Tämähän sopi kantajallemme, sillä hänellä oli koko trekin ajan ongelmia rinkkamme kantamisen kanssa ja hänen takiaan pidimme taukoja jatkuvasti. Meillä oli hieman huono omatunto hänen orjuuttamisestaan, mutta muihin kantajiin verrattuna hänellä oli kannettavaa todella vähän. Kerrankin törmäsimme kantajaan, joka kertoi kantavansa selässään 35 kilon taakkaa. Lisäksi olimme lukeneet muista matkablogeista etukäteen, että yleensä kantajat viipottavat kaukana edellä ja lähinnä naureskelevat hitaille ja huohottaville trekkaajille. Näin ei ollut meidän kantajan kohdalla, vaikkakin me olimme todellakin niitä hitaita ja huohottavia trekkaajia. Kantajan taakka myös keveni joka päivä ylöspäin mentäessä meidän pukiessa enemmän vaatetta päällemme.

Vähintään miljoonan portaan jälkeen pysähdyimme lounaalle Machhapurchre Base Campille eli MBC: lle, jossa meidän olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan pitänyt myös viettää yö. Tankkasimme perinteisesti dal bhatia ja lounaan jälkeen alkoi taas sataa vettä. Jäimme odottamaan sateen loppumista, sillä emme halunneet taas kastella kaikkia tavaroitamme. Sade kuitenkin vain jatkui ja jatkui, aluksi vetenä ja sitten räntänä. Vuoret olivat aivan täysin pilvien peitossa ja näkyvyys oli pyöreä nolla. Oppaallamme oli jatkuvasti kiire jatkaa matkaa sateessa, mutta tällä kertaa me vastustimme tätä ideaa ja vaadimme, että odotamme sateen loppumista. Ajatus märissä vaatteissa pakkasessa olosta oli liian kammottava. Muutaman tunnin odotettuamme sade oli muuttunut heikoksi lumisateeksi, joten uskalsimme lähteä jatkamaan matkaa. Matka MBC: ltä ABC: lle oli onneksi kohtuu loivaa nousua, sillä ohut ilma alkoi tuntua jyskyttävänä tunteena päässä. Maisema oli täysin erilainen kuin ensimmäisten päivien vehreät riisipellot, ilman jylhiä vuoria olisimme maisemasta päätellen voineet olla Lapissa.

Loputtoman tuntuisen taivalluksen jälkeen pääsimme viimeinkin ABC: lle. Etenkin viimeinen tunti ohuessa ilmanalassa tuntui vähintään samalta kuin Frodon ja Samin taivallus Tuomiovuorelle. Vuoret olivat edelleen täysin pilvien peitossa, joten majesteettisesta vuoristomaisemasta emme päässeet nauttimaan. Mutta onneksi näkisimme vuoret kaikessa komeudessaan seuraavana aamuna auringon noustessa. Vaikka näkyvyys olikin huono, oli uskomaton fiilis päästä perille. Kyllä sitä varten oltiinkin hikoiltu ja tuskailtu!

Heti perille päästyämme puimme päällemme lähes jokaisen vaatekappaleen, mitä meillä oli mukana. Lämpötila oli vain hädin tuskin plussan puolella ja tippui yöllä muutaman asteen pakkasen puolelle. Illalla juhlimme saavutustamme askeettisen vuoristoruuan ja paikallisen rommihuikan parissa. Illan tullen pilvet alkoivat väistyä ja ympärillä olevat vuoret alkoivat tulla näkyviin pilvimassan keskeltä. Näkymä oli aivan kuin sadusta. Lisäksi tähtitaivas oli kirkkaampi, kuin mitä olemme koskaan nähneet: linnunratakin erottui aivan selvästi.

Base Campissa jaoimme huoneemme kahden japanilaisen miehen kanssa, joista toinen päästeli kaikenlaisia ihmeellisiä ääniä nukkuessaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa syy, miksi yöunemme jäivät kokonaan väliin ABC: lla yöpyessämme…

Päivistä 4-8 kertoillaan sitten seuraavassa postauksessa!