Vastoinkäymisillä maustettu saapuminen upeaan Tasmaniaan

Meidän saapuminen Australiaan ei sujunut ihan niin ruusuisesti kuin olimme odottaneet. Saavuimme Melbourneen iltapäivällä Ho Chi Minh Citystä, asetuimme taloksi hotelliimme ja lähdimme treffaamaan Melbournessa asuvia kavereitamme. Syötiin hyvä illallinen loistavassa italialaisessa ravintolassa ja jälkiruuaksi haettiin maailman siisteimmät (ja maukkaimmat) Darth Vader- donitsit, joita sitten mussutettiin Federation squarella jouluvalojen loisteessa. Kuulostaa ihan hyvältä, eikö? Ongelmat alkoivatkin vasta aamulla, kun lähdettiin aamukuudelta suunnistamaan kohti lentokenttää. Odottelimme ratikkaa Elisabeth Streetin pysäkillä ja Lina jätti laukkunsa pysäkin penkille siksi aikaa kun tutkittiin ratikkareittejä. Selän kääntäminen laukulle oli huono idea, sillä se lähti hyvin nopeasti penkiltä jonkun matkaan. Ja mitäs siellä laukussa sitten oli? Lompakko, puhelin ja passi. Passin häviäminen oli siinä mielessä huono homma, että olimme tosiaan suuntaamassa kohti lentokenttää. Hobartin lento jäikin meiltä väliin, kun sen sijaan juoksentelimme konsulaatissa, poliisiasemalla ja Victoria Tramin löytötavaratoimistossa. Jos Australiassa hävittää passinsa, niin se kannattaa ehdottomasti tehdä Canberrassa, sillä Suomen suurlähetystö sijaitsee siellä. Uuden passin saisi siis lentämällä Canberraan. Passihakemuksen voi toki tehdä myös netissä Suomen poliisin sivuilla, mutta palveluun tunnistautumiseen tarvitaan pankkitunnukset ja avainlukulista oli tietenkin kähvelletyssä laukussa. Ja ihan oma juttunsa on tietysti se, miten passin saa tänne Australiaan… Tilanne on siis vähintäänkin monimutkainen, ja puhelinlaskua on tullut kerrytettyä kahdessa päivässä yli sata euroa kaiken maailman virastoihin soitellessa.

Matkablogi

Matkablogi
Eaglehawk Neck.

Matkablogi

Passin puuttumisesta huolimatta halusimme kuitenkin ehdottomasti päästä Tasmaniaan ja soitto JetStar- lentoyhtiölle paljasti, ettei Australian sisäisiin lentoihin tarvita passia lainkaan, pelkkä kopio tai kuva passista riittää. Varasimme siis paikat seuraavalle Hobartin lennolle ja stressaavan päivän jälkeen lentokoneen penkkiin istahtaminen ei ole koskaan tuntunut niin mukavalta. Tasmania näytti jo lentokoneesta aivan upealta mäkisine, vehreine maastoineen ja sinisenä välkehtivine vesineen. Antin sukulaiset Greg ja Helena asustelevat Hobartin lähellä pienessä Primrose Sands- kylässä ja saamme koko Tasmaniassa olomme ajan majailla heidän luonaan. Tämän lisäksi saamme myös lainata heidän ”The Beast”- nimellä kulkevaa lava-autoaan. Ja autoa Tasmaniassa tosiaan tarvitseekin, sillä kartalla pieneltä näyttävä saari on kooltaan 68 401 neliökilometriä ja näin ollen etäisyydetkin ovat yllättävän pitkiä. Saaren luonto on todella upeaa ja omaleimaista ja 40% saaren pinta-alasta onkin suojeltua kansallispuistoaluetta. Tarkoituksenamme on koluta kansallispuistojen luontokohteita niin paljon kuin 10 päivässä kerkeämme ja sitä varten hankimme kansallispuistopassin, jolla pääsee vierailemaan kaikissa Tasmanian kansallispuistoissa. Passi kustantaa 60 dollaria (~40€) per ajoneuvo ja on voimassa kahdeksan viikkoa. Yhden päivän passi maksaa 24 dollaria (~16€) per ajoneuvo.

Matkablogi
Seven mile beach.

Matkablogi

Onnistuimme jo kahden ensimmäisen päivän aikana ajelemaan valkoisella maantiepedollamme reilut 400 kilometriä. Ensimmäisenä päivänä kruisailimme historialliseen Port Arthuriin, jonne vievän reitin varrella on muutamia hengästyttävän upeita luontokohteita. Toisena päivänä ajelimme Mount Wellingtonille ja sen jälkeen suuntasimme maistelemaan siidereitä Willie Smith’s Apple shediin. Paikallisia viinejäkin tuli testattua ja kylläpä ne maistuivatkin hyvältä! Jo näiden kahden päivän perusteella uskallamme sanoa, että Tasmaniasta on hyvällä vauhdilla tulossa meidän uusi ykköskohde tällä matkalla. Nyt vetäydytään muutamaksi päiväksi joululevolle ja sitten aloitetaan road trip Tasmanian itärannikolla. Tässä vielä vähän yksityiskohtia paikoista, joissa ollaan tähän mennessä vierailtu:

Tessellated Pavement

Tästä eroosion nakertamasta kivimuodostelmasta on vaikea uskoa, että se on täysin luonnon käsialaa. Suolavesi on vuosien saatossa erotellut kiviainesta suorakulmion mallisiksi laatoiksi ja lopputulos on aivan upea! Tessellated Pavement löytyy Convict traililta, juuri ennen Tasmanin ja Forestierin niemimaat yhdistävää Eaglehawk Neckiä.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Devil’s kitchen, Blowhole ja Tasman Arch

Nämä kaikki upeat luonnon muovaamat kalliomuodostelmat löytyvät Richmondista Port Arthuriin kulkevalta Convict Traililta. Kohteet kuuluvat Tasman National parkiin, joten kansallispuistopassin tulee olla takataskussa niillä vieraillessa.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Port Arthur

1800- luvulla brittiläinen imperiumi perusti vankisiirtoloita ympäri Australiaa. Port Arthur on niistä suurin, parhaiten säilynyt ja historiallisesti merkittävin. Väkivaltaisen ja vaiherikkaan historian omaava rauniokaupunki kertoo uskomattomia tarinoita, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Port Arthur vetää puoleensa tuhansia kävijöitä ja se onkin yksi Tasmanian suosituimmista (ellei suosituin) matkakohteista. Sisäänpääsy alueelle maksaa 39 dollaria (25€) ja lipputulot käytetään alueen kunnostamiseen. Lipun hintaan sisältyy noin 20 minuutin mittainen opastettu satama-alueen risteily, sekä opastettu kävelykierros.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Mount Wellington

1271 metriä korkea Mt. Wellington sijaitsee vain 20 minuutin päässä Tasmanian pääkaupungista, Hobartista. Huipulle voi joko reippailla pyöräillen tai kävellen, tai hurauttaa sinne autolla, niin kuin me laiskamadot tietysti teimme. Huipulta avautuu huikeat näkymät Hobartiin ja aina Bruny Islandille asti. Mt. Wellingtonilla on aina noin 10 astetta kylmempi kuin merenpinnan tasolla, joten lämmintä vaatetta kannattaa pakata mukaan. Me lähdimme liikenteeseen shortseissa ja se ei ollut fiksu idea.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Willie Smith’s Apple Shed

Tämä paikka on jokaisen siiderinlipittäjän märkä uni. Tasmaniaa ei syyttä kutsuta nimellä ’Apple Isle’, vaan saarella tosiaan kasvaa omenapuita valtoimenaan. Tästä kiitos kuuluu löytöretkeilijälle nimeltä Kapteeni William Bligh, joka aikoinaan toi saarelle omenansiemeniä. Nykyään Tasmaniasta löytyy paljon siiderintuottajia, ja Willie Smith on eräs tunnetuimmista. Willie Smith’s Apple Shed on paikkana aivan upea ja Antti saikin hävetä silmät päästään (jälleen kerran) Linan ryntäillessä ympäri tiluksia kameran suljin laulaen. Siiderien lisäksi tilan ravintolassa on tarjolla lounasta, illallista ja joinain iltoina myös live-musiikkia. Neljän siiderin maistelusetti kustansi vain 12 dollaria (~8€) ja 200 ml maistelulasitkin olivat yllättävän kookkaita. Eli rahoilleen saa hyvin vastinetta ja siiderit ovat ehkä parhaita koskaan maistamiamme.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Coal Valley -viinitila

Omenoiden lisäksi Tasmanian ilmasto on ihanteellinen viininviljelyyn ja saarelta löytyykin kymmeniä viinitiloja. Coal Valley sijaitsee Cambridgen kaupungissa noin 15 minuutin ajomatkan päässä Hobartista. Kävimme Coal Valleyssa lounaalla ja tietysti maistelemassa viinejä ajellessamme Convict trailia pitkin. Suurimman osan maistelusta teki ajokortiton Lina, jolla ei ole asiaa auton rattiin. Viinit olivat todella hyviä, mutta lounas ei ollut korkeaan hintaansa nähden kovin erikoinen. Myös täällä viinien maistelusetti irtosi kohtuulliseen 15 dollarin (~10€) hintaan.

Matkablogi

 

 

19 thoughts on “Vastoinkäymisillä maustettu saapuminen upeaan Tasmaniaan

    • rahvaatrattahilla

      Näin mekin ollaan oltu tähän mennessä kaikkialla. Jostain syystä aamulla puol seitsemän aikaa oli aivot narikassa… Liekkö sitä alitajuntaisesti laskettiin omaa varpaillaoloa täällä Australiassa liiallisen turvallisuudentunteen vuoksi…
      -Antti

      Tykkää

  1. Emma

    Voi itku miten ikävästi Australian reissunne alkoi 😦 Toivottavasti uusi passi järjestyy, saitte kortit suljettua ajoissa jne. Maisemat ja kuvat näyttävät kyllä niin hienoilta, että tätä reissua jään kyllä ehdottomasti seurailemaan!

    Tykkää

  2. Pirkko / Meriharakka

    Kävipä teillä huonosti sen laukun kanssa. Itse kuljetan meidän molempien passeja matkalla lähes aina mukana olkalaukussa, joka tosin on sen verran pieni, että sen voi kuljettaa hihna ristissä olan yli tavallaan itsessään kiinni koko ajan, mutta onhan se silti teoriassa mahdollista, että joku päättää tehdä väkivaltaisen ryöstön ja viedä koko laukun. Onneksi olemme siltä toistaiseksi säästyneet, sillä ongelmiahan siitä tulisi, kerrakseen, passin ja lompakon kortteineen häviämisestä.

    Tykkää

  3. Sisko

    On teitä kyllä koeteltu, mutta kiva ettei matkakohde ainakaan vielä tuottanut pettymystä ja näin ollen on kaiken tuon säätämisen arvoinen. 🙂 ehkä vielä joskus pääsen tuonne itsekin..

    Tykkää

    • rahvaatrattahilla

      No näin on! Mutta onneksi kaikki järjestyi meidän osalta hyvin. Huomenna meidän ystävät tulevat Suomesta tänne ja tuovat mukanaan uuden passin. Ja onneksi toisella meistä on vielä kaikki luottokortit yms. tallella, joten rahan suhteen ei tullut ongelmia. 🙂
      Tasmania on mahtava! Me ollaan ihastuttu tähän paikkaan täysin. ❤
      -Antti

      Tykkää

  4. Anna

    Ai kamala mitä teille sattui! Oon aina pitänyt Melbournea niin turvallisena kaikin puolin, ja huolettomasti käsilaukku avoinna kulkenut aina kaupungilla. Toivottavasti passihomma on selkeytynyt, itse sain uuden hiukan yli viikossa Suomesta netin kautta tilaamalla.

    Tasmania on IHANA! Vietin siellä viikon vuosia sitten, nyt alkaa todella olemaan aika uusintavisiitille. Ja se on tosiaan paljon suurempi mitä kartalta katsoessa kuvittelisi, viikossakaan ei paljon näe. Ensi kerralla täytyy lähteä pariksi viikoksi!

    Tykkää

  5. Anna-Katri

    Onpas huonoa tuuria, voin vain kuvitella kuinka kammottava kokemus on kun passi häviää! Ja siihen päälle sitten vielä muutakin. Mutta onneksi matka pääsi jatkumaan, ja Tasmania vaikuttaa näiden kuvien perusteella oikein kivalta paikalta rentoutumiseen tuon kokemuksen jälkeen. Tsemppiä käytännnönjärjestelyihin!

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle rahvaatrattahilla Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s