Tasmanian itärannikkoa reunustava Great Eastern Drive on hyvää vauhtia saavuttamassa samanlaisen kulttimaineen kuin Great Ocean Road Australian mantereen puolella. Tasmanian itärannikon maisemien pääosassa ovat kilometrien mittaiset, valkoiset hiekkarannat, vehreät viiniviljelmät ja ruosteen punaamat kivi- ja kalliomuodostelmat. Matkalla voi tehdä pysähdyksiä reitille ripotelluilla viini- ja marjatiloilla, juustotehtailla ja toinen toistaan upeammissa kansallispuistoissa.

Rantaviivaa 220 kilometrin mittaiselta Great Eastern Driveltä löytyy kilometritolkulla, joten jokaiselle löytyy varmasti oma autio hiekkatilkku äärettömän kirkkaan meriveden ääreltä. Ennen lähtöämme kuulimme villin huhun, että itärannikolla paistaa aina aurinko, sillä sinne ei jostain syystä kerry pilviä samaan tapaan kuin esimerkiksi saaren eteläpuolelle. Suhtauduimme väitteeseen skeptisesti, mutta kuin ihmeen kaupalla pilvet tosiaan näyttivät vähenevän jatkuvasti, mitä idemmäs ajoimme. Ja tämähän passasi meille!

Tasmanian tieverkosto on pääpiirteittäin melko kapeaa ja mutkaista, joten lyhyetkin matkat saattavat viedä yllättävän paljon aikaa. Great Eastern Drive on mieluinen poikkeus tähän sääntöön. Tiet ovat leveitä, hyväkuntoisia, sekä helppoja ja nopeita ajaa. Reitti on lisäksi niin hyvin merkitty, että matkaan voisi hyvin lähteä vaikka ilman karttaa. Kaikki palvelut, kuten ravintolat, kaupat, julkiset vessat ynnä muut löytyvät reitin varrelta todella vaivattomasti.

Great Eastern Driven varrelta löytyy useita kansallispuistoja. Me teimme ensimmäisen pysähdyksen Freycinet National parkissa, jossa tulikin vietettyä koko päivä. Freycinet National Park on täynnä valkoisia hiekkarantoja ja upeita, vaaleanpunaisia vuoria. Wineglass Bay kiistatta yksi Tasmanian kuuluisimmista luontokohteista ja tämän kyseisen kansallispuiston vetonaula.

Me elimme jossain ihmeellisessä harhaluulossa, että Tasmania ei ole vielä niin kaiken kansan suosiossa kuin mantereen puoli. Saapuminen Wineglass Bayn parkkipaikalle osoitti tämän luulon aivan täysin vääräksi. Porukkaa oli enemmän kuin torilla Suomen voitettua jääkiekon MM- kisat. Parkkipaikka oli viimeistä paikkaa myöten täynnä ja paikkoja kärkkyviä ajoneuvoja saapui paikalle kuin liukuhihnalla. Reilun puoli tuntia paikkaa saalistettuamme saimme viimein ratsumme talliin ja pääsimme aloittamaan noin puolen tunnin kipuamisen Wineglass Bayn näköalapaikalle.

Matkan varrella meitä vastaan pomppi monta vallabia, ensimmäinen norkoili itse asiassa jo parkkipaikalla. Ihmettelimme tätä hieman, sillä vallabit ovat yöeläimiä ja yleensä ne pysyttelevät päiväsaikaan visusti piilossa. Syy niiden valveillaoloon löytyi pian; japanilainen turistiryhmä syötti niille sipsejä. Eläinten ruokkiminen on kaikissa Tasmanian kansallispuistossa ankarasti kielletty ja syy löytyy juurikin tästä; raukkojen luonnollinen vuorokausirytmi on heittänyt täysin häränpyllyä turistien piittaamattomuuden vuoksi. Tämän lisäksi vallabit saattavat ajan myötä menettää kykynsä hankkia itse ruokansa, mikäli niitä ruokitaan jatkuvasti.

Wineglass Bayn näköalapaikalla meitä odotti uskomattoman upea näky; sirpin muotoinen suojaisa lahti kauniine hiekkarantoineen jylhän Hazards- vuorijonon varjossa. Ei mikään ihme, että tätä näkyä oli tullut todistamaan laumoittain ihmisiä. Tunnelma näköalapaikalla oli kuin sillipurkissa, joten kuvien ottamisen jälkeen lähdimme valumaan kohti itse rantaa. Reitti rannalle on melko jyrkkä ja sen edestakaisessa tallaamisessa kestää noin 1,5 tuntia. Wineglass Bayn ranta oli aivan käsittämättömän upea. Valkoinen hiekkaranta, turkoosi merivesi ja punaisena hehkuvat kalliot ovat upea yhdistelmä.

Ihailtuamme Wineglass Bayn rantaa aikamme, lähdimme suunnistamaan kohti vajaan 20 kilometrin päässä olevaa Bichenon kylää. Bookingissa ja air B’n’B: ssä ei ollut joulun välipäiville yhtäkään majapaikkaa koko itärannikolla tarjolla, joten autossa nukkuminen oli ainoa vaihtoehto. Varmaan kyllä oltaisiin muutenkin päädytty siihen, koska se on niin edullista.

Päivää ennen lähtöä pommitimme kaikkiin Freycinetin läheisyydessä oleviin karavaaniparkkeihin kyselyt, josko yhdelle autolle olisi vielä tilaa. Bicheno East Coast Holiday Parkista onneksi vastattiin myöntävästi. Autopaikka maksoi 38 dollaria (noin 25 euroa) ja siihen sisältyi alueen palvelujen käyttö, kuten pyykkitilat, suihku, wc, keittiö sekä wifi. Freedom Camping olisi ollut seuraava vaihtoehto ja sitä olisikin ollut runsaasti tarjolla, mutta halusimme kuitenkin ensisijaisesti johonkin, missä olisi mahdollisuus päästä suihkuun.

Auton perään heitetyllä ilmapatjalla oli ihmeen hyvä nukkua. Onneksi, sillä Uudessa-Seelannissa meillä on tiedossa kolme viikkoa karavaanarin elämää! Tämä olikin hyvä tilaisuus harjoitella sitä varten. Aamulla heräsimme naapurikaravaanissa leiriä pitävän Team Tightarsen iloiseen pulinaan ja hyppäsimme heti aamutuimaan tienpäälle. Toisen päivän kohteena meillä oli Lonely Planetin vuoden 2017 kuumimpien matkakohteiden joukkoon listattu Bay of Fires. Kyseessä on 29 kilometrin mittainen rykelmä upeita, punaisilla kivillä ja kallioilla maustettuja valkohiekkaisia rantoja Tasmanian itärannikolla.

Odotimme innolla kirmaamista valkoisella hiekalla ja pulikointia turkoosissa ja kirkkaassa vedessä, sillä road tripin toiseksi päiväksi oli luvattu 28 astetta ja aurinkoa kirkkaalta taivaalta. Tarjolla oli kuitenkin hieman perinteisempää tasmanialaista kesäkeliä: pilviä ja sadekuuroja. Säästä huolimatta Bay of Firesin rannoilla oli runsaasti paikallisia lomalaisia grillaamassa, kalastamassa ja surfaamassa. Tasmaniaan matkustaessa kannattaakin hyväksyä se tosiasia, että keli tulee olemaan hyvin ailahtalevainen.

Näin ollen suunnitelmia ei kannata rakennella sääennustusten varaan, ne nimittäin harvoin pitävät paikkansa. Meidän suunnittelema auringonpalvomiselle omistettu päivä ei nyt kolean sään takia onnistunut, mutta olihan Bay of Fires aivan tyrmäävän upea! Tosin, jos aika on kortilla, niin sen voi hyvillä mielin jättää väliin, mikäli Freycinet National park on osa Tasmanian matkasuunnitelmaasi. Wineglass Bayn ranta punaisine kallioineen oli nimittäin vähintään yhtä hieno näky.

Road Trip ei suinkaan kuitenkaan loppunut tähän, vaan Bay of Firesin jälkeen lähdimme köröttelemään sisämaahan kohti Cradle Mountain National Parkia. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!