Nyt neljä päivää pohjoissaaren kaatosateissa kärvistelleenä voimme olla vain kiitollisia siitä, miten loistava tuuri meillä oli säiden suhteen eteläsaarella. Ensimmäisen viikon ajan meitä hemmoteltiin 30 asteen helteellä ja pilvettömällä taivaalla. Toisen viikon aikana muutamana päivänä satoi kaatamalla, mikä aiheutti maanvyöryjä ja tulvia ympäri saarta. Maanvyöryjen takia jouduimme jättämään suunnittelemamme kävelyt länsirannikon jäätiköille kokonaan väliin, reiteille ei nimittäin yksinkertaisesti päässyt. Myös Mt. Aspiring National parkin Mt. Brewsterin valloituksen skippasimme myös kovien sateiden takia. Vuoristoisessa Uudessa-Seelannissa patikoidessa kannattaakin varautua äkisti muuttuviin sääolosuhteisiin. Vaikka aamulla keli olisi mitä parhain, niin ei ole ollenkaan huono idea pakata sadekamppeita ja lämpökerroksia mukaan. Ennen pitemmille reiteille lähtöä on myös fiksua tarkistaa viimeisin sääennuste kyseisen kansallispuiston visitor centeristä.

Uuden-Seelannin eteläsaari on koti kymmenelle maisemiltaan hyvinkin erilaiselle kansallispuistolle. Eteläsaari viekin pohjoisesta kilpailijasta voiton luontoystävien paratiisina upeine vuorineen, jylhine vuonoineen ja turkoosina välkehtivine järvineen. Uudesta-Seelannista löytyy yhdeksän eeppistä useamman päivän vaellusta, jotka tunnetaan nimeltä Great Walks. Meidän rinkasta ei kuitenkaan löydy tarpeeksi varusteita ihan näin HC- trekkaamiseen, joten me tyydyimme 3-8 tunnin päivävaelluksiin.

Mueller’s Hut (Aoraki / Mount Cook National park)

Pituus: 10,4 kilometriä

Tämä trekki sai meidät sekoamaan Uuden-Seelannin maisemista. Ja se myös sai kinttumme muuttumaan spagetiksi seuraavaksi kolmeksi päiväksi. Reitti alkaa virkistävällä 2200 askeleen porrasjumpalla, jonka jälkeen loppumatka onkin jyrkkää, irtokivenmurikoilla päällystettyä ylämäkeä. Portaiden jälkeen maasto oli melkoisen haastavaa ja ilman kunnon vaelluskenkiä ei kannata lähteä kapuamaan Mueller’s Hutille. Huipulla, 1800 metrin korkeudessa maisemat olivat järjettömän hienot ja Mount Cookin pääsi näkemään todella läheltä. Ja huipulla pääsi väsäämään lumipalloja, vaikka kyseisenä päivänä olikin 30 astetta lämmintä!

Trekkipäivän aamuna herätyskello pirahti soimaan aamuviideltä ja mätettyämme edellisenä iltana väsätyt leivät naamaamme, lähdimme heti kapuamaan. Tämä oli erittäin hyvä veto, sillä saimme reitin raskaimman osuuden hoidettua ennen keskipäivän paahdetta. Ja mikä parasta, saimme olla pitkän aikaa aivan keskenämme, törmäämättä toisiin patikoijiin. Kömpiessämme alas, noin puolenpäivän jälkeen, reitille lappasi porukkaa aivan solkenaan. Mueller’s Hutin kaltaisilla suosituilla trekeillä kannattaa siis olla ajoissa liikenteessä!

Mt. John via lakeshore (Lake Tekapo)

Lyhyt ja helppo trekki, josta pääsee näkemään Lake Tekapon ja sitä ympäröivät vuoret koko komeudessaan. Kävely kestää kokonaisuudessaan noin kolmisen tuntia ja tähän voi sisällyttää myös kuvaustauot.

Roy’s Peak (Wanaka)

Pituus: 16 kilometriä

Täme trekki käy kaikessa tylsyydessään sekä kunnon, että mielenterveyden päälle. Reitti on ensimmäiselle näköalapaikalle asti pölisevää, siksakkia kulkevaa hiekkatietä. Monet näyttivät selfien räpsäistyään kääntyvän jo tässä takaisin. Tämän jälkeen reitti kuitenkin vasta muuttuu mielenkiintoiseksi ja huippua lähestyessä korkeanpaikankammoa poteva Lina meinasi jo kääntyä takaisin. Viimeiset metrit huipulle tallataan todella kapeaa ja jyrkkää polkua! Ja näkymät huipulta olivat kuin maalauksesta, itse asiassa tällä varsin tylsällä trekillä oli varmaat komeimmat maisemat mitä olemme tähän mennessä nähneet. Roy’s Peak on siis tosiaankin vaivan arvoinen ja se kannattaa tallustaa huipulle asti!

Routeburn track: Key summit (Fiordland National park)

Routeburn Track key summit tarjoaa upeat maisemat Fiordlandin kansallispuistoon vain pienellä vaivalla. Kävely kestää vain noin kolme tuntia ja me kävimme tepastelemassa sen Milford Soundin risteilyn jälkeen. Alkumatka kivutaan sademetsässä ja puurajan päättymisen jälkeen saakin ihastella upeita vuoristomaisemia 360 asteen panoraamanäkymin. Kävely on osa useamman päivänä pituista Routeburn track Great Walkia.

Avalanche Peak (Arthur’s Pass National park)

Tämä trekki oli meidän ehdoton suosikki! Parasta tässä reitissä oli todella monipuoliset maisemat ja se, että ei tarvinnut kävellä samaa reittiä ylös ja alas. Avalanche Peakin voi saavuttaa kahta eri reittiä pitkin: itse Avalache Peak trackia tai Scott’s trackia. Avalance Peak route on todella jyrkkä. Niin jyrkkä, että osan matkasta ylöspäin joutuu etenemään apinatyylillä käsillä avittaen. Tätä reittiä suositellaan ylöspäin menemiseen ja näin mekin teimme. Scott’s track on kilomerimäärältään hieman pidempi ja vastaavasti hitusen loivempi, mutta erittäin jyrkkä sekin. Alaspäin vyöryimme Scott’s trackia pitkin ja vaikka kyseessä on loivempi reitti kuin Avalanche Peak track, oli tässäkin kyllä kintut koetuksella.

Vaelluksen pituus edestakaisin on noin viisi kilometriä, mutta aikaa tulee varata 6-8 tuntia. Tästä voikin jo päätellä, kuinka jyrkästä reitistä on kyse ja kuinka hidasta eteneminen on. Meillä matkaan meni noin seitsemän tuntia runsaine maisemien ihailutaukoineen (ja hengähdystaukoineen). Ylhäällä maisemat ovat henkeäsalpaavat mahtavine vuorineen ja jäätikköineen. Tämä oli meidän kolmas pidempi päivävaellus ja vaikka jalat olivatkin jo vähän tottuneet trekkaamiseen, niin kyllä ne aika vetelältä tuntuivat alas päästessä.

Osapuilleen tämän verran saimme aikaiseksi liikutella reissussa levenneitä ahtereitamme kahden viikon aikana Uudessa-Seelannin eteläsaarella. Saarelta löytyy jos minkälaista aktiviteettia joihin saa uppoamaan satasen toisensa perään, mutta onneksi upeissa maisemista tallaamisesta ei tarvitse maksaa mitään. Ja vaikka Uuden-Seelannin maisemat tosiaan ovat upeita, niin parhaiden paikkojen näkemiseen vaaditaan hieman vaivannäköä; moottoriteiden varrelle ripotellut näköalapaikat näyttävät vain pienen ripauksen siitä, mitä maalla tosiasiassa on tarjota. Eli ei muuta kuin vaellusmonot jalkaan ja kipuamaan!