Cozumelin jälkeen suuntasimme Tulumiin Maya- raunioiden ja Meksikon parhaiksi kehuttujen rantojen perässä. Matka taittui jälleen mukavasti ADOn bussissa espanjaksi dubattua Liisa Ihmemaassa- musikaalia töllöttäen (Lina katsoi ja Antti pyöritteli silmiään). Raahasimme rinkkamme aivan bussiterminaalin lähellä sijaitsevaan hotelliimme ja sen jälkeen lähdimme tutustumaan Tulumin kylään.

Ensivaikutelma kylästä oli suoraan sanottuna melko tylsä. Pääkatu on reunustettu kaiken maailman kuppiloilla ja turistikojuilla, eikä mitään nähtävää varsinaisesti ole. Hootersit ja muut jenkkibrändit onneksi sentään loistavat Tulumissa poissaolollaan. Ravintoloissa ja baareissa hintataso oli selkeästi edullisempi kuin Cozumelissa, ja happy hourin aikaan kaksi margaritaa saattoi irrota 60 pesolla, eli noin kolmella eurolla. Halvimpia ruokapaikkoja olivat jälleen paikallisten suosimat taqueriat.

Tulum vie meluisimman kohteen palkinnon koko maailmanympärimatkan aikana. Joka yö hämärästä aamunkoittoon asti raikasi sellainen meteli, että ilman korvatulppia ei olisi voinut nukkua sekuntiakaan. Kylän jokaisessa diskossa olivat nupit kaakossa, kulkukoirat haukkuivat kilpaa, kukot kiekuivat ja viereisessä ravintolassa musisoi kolmen miehen rumpuorkesteri. Kiitokset metelistä kuuluivat myös kymmenen päivän mittaiselle Maya- karnevaalille, joka oli aivan hotellimme vieressä.

Karnevaalit eivät kuitenkaan olleet pelkästään huono juttu; kävimme muutamana iltana haistelemassa meininkiä karnevaaleilla ja meillä oli todella hauskaa! Joka ilta tarjolla oli erilaisia tanssi- ja musiikkiesityksiä, sekä meksikolaista ruokaa tarjoavia pikkukojuja. Pöydän kokoinen nachoannos irtosi eräästä kojusta 100 pesolla, eli vajaalla viidellä eurolla. Hädin tuskin saimme sen edes kahdestaan syötyä. 😀

Meksikossa on ainoastaan yksi meren rannalla sijaitseva Mayojen rauniokaupunki ja se löytyy Tulumista. Raunioille pääsee Tulumin kylästä taksilla tai colectivolla alle kymmenessä minuutissa. Colectivo on ikään kuin paikallisten minibussi, jolla pääsee liikkumaan pitkiäkin matkoja todella edullisesti. Kyyti raunioille kustansi vain 30 pesoa eli 1,30 euroa.

Tulumin rauniot ovat todella suosittu nähtävyys, joten laitoimme herätyskellon aikaisin soimaan, jotta välttyisimme pahimmalta tungokselta. Laiskuus kuitenkin vei voiton ja pitkän torkuttelun jälkeen löysimme itsemme lippuluukulta vähän ennen yhtätoista aamulla. Maksoimme 65 pesoa, eli noin kolme euroa kustantavat liput ja hätistelimme ylihintaisia retkiä tarjoavat oppaat tiehensä. Retken raunioille voi tosiaan toteuttaa joko oppaan kanssa tai yksin, mutta oppaat tarjoavat kierroksia usein melko suolaiseen hintaan. Mikäli matkaan haluaa oppaan, niin tinkiminen kannattaa!

Puolen päivän aikoihin rauniot olivat aivan tupaten täynnä ihmisiä ja aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta armottomasti. Eli olisi ollut fiksua noudattaa suunnitelmaamme, ja suunnata raunioille heti aamusta. Näin olisimme säästyneet myös tungokselta, niin kuin alkuperäinen ajatuksemme olikin. Pienehkö raunioalue oli nimittäin aivan tupaten täynnä porukkaa. Kiertelimme raunioita muutaman tunnin verran ja turkoosia merta vasten rakennukset olivatkin varsin komea näky. Kallion reunalla nököttävän El Castillo- linnoituksen vierestä pääsee laskeutumaan portaita pitkin suoraan hiekkarannalle, jossa onkin hyvä vilvoitella paahtavan rauniokierroksen jälkeen.

Tulumin parhaat rannat, kuten Playa Paraiso, sijaitsevat kävelymatkan päässä raunioista, joten suunnistimme sinne seuraavaksi. Ennen Tulumiin tuloa kuolasimme kuvia upeista, valkohiekkaisista rannoista ja odotimme malttamattomina turkoosissa rantavedessä kirmaamista. Todellisuus ei kuitenkaan ihan vastannut odotuksia, sillä matkustimme Tulumiin pahimman mahdollisen leväkriisin aikaan. Paratiisirannat olivat aivan täynnä auringossa mätänevää ja kauhealta lemuavaa levää, ja normaalisti turkoosina hohtava merivesi näytti lähinnä kuravelliltä. Paikalliset haravoivat levää hiki hatussa isoiksi vuoriksi ja lopulta lappasivat osan levistä takaisin mereen. Pitkällä tähtäimellä ajateltuna ei kovin toimiva ratkaisu, sillä leväthän huuhtoutuivat saman tien takaisin rannalle. 😀

Suurin osa pitkän rantaviivan rannoista oli jollekin hotellille tai beach clubille kuuluvia, joten välillä oli hankala tietää, mihin pyyhkeensä uskaltaa laskea. ”Vain vieraille”- kylttejä oli kaikkialla. Vaeltelimme rantahiekalla hetken ja siemailtuamme yhdet drinkit rantabaarissa, päätimme poistua vähin äänin.

Vaikka rannat eivät ainakaan meidän vierailumme aikaan olleet ihan parhaimmillaan, niin Tulumista löytyy onneksi muitakin vaihtoehtoja vilvoitteluun. Quintana Roon osavaltiosta löytyy useita cenoteja, joita mekin halusimme ehdottomasti päästä tutkimaan. Cenotet ovat pohjaveden täyttämiä vajoamia, jotka ovat vuosien saatossa muodostaneet maanalaisen luolaverkoston. Monet cenoteista ovat yksityisomistuksessa, joten niissä pulikoiminen vaatii sisäänpääsymaksun. Cenoteja on eri hintaisia ja kokoisia, ja valinnanvaraa on todella paljon. Gran Cenote ja Cenote Dos Ojos ovat todennäköisesti suosituimpien cenotejen joukossa. Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme Dos Ojosiin, sillä se oli niin helposti tavoitettavissa Tulumin kylästä.

Dos Ojosiin ajaa Tulumista vain 15 minuuttia. Matka taittui edullisesti Playa del Carmeniin suuntaavalla colectivolla, joka maksoi vain muutaman euron. Lippuluukulle päästyämme meitä oli vastassa vähintään 20 sinipaitaista työntekijää, jotka tulivat myymään meille erilaisia snorklaus- ja sukellusretkipaketteja Dos Ojosiin. Sisäänpääsy cenotelle maksoi 350 pesoa, eli 15 euroa per naama. Olimme katsoneet hinnan etukäteen netistä ja löytämämme tiedon perusteella olimme valmistautuneet maksamaan 200 pesoa. Hintaa olikin ilmeisesti nostettu vuoden alusta, mutta tietoa ei oltu päivitetty internetsivuille. Pitkin hampain maksoimme suolaisemman summan ja lähdimme kävelemään kohti cenotea.

Tallustettuamme hiekkatietä kahden kilometrin verran lippuluukulta, olimme perillä Dos Ojosin ensimmäisessä ”silmässä”. Dos Ojos tarkoittaa kahta silmää ja nimi tulee kahdesta pohjavesialtaasta, jotka ovat 400 metrin mittaisen tunneliverkoston yhdistämät. Cenoteissa on mahdollista myös sukeltaa, ja Dos ojos onkin hyvin suosittu sukelluskohde. Meitä sukeltaminen satojen metrien mittaisissa, pimeissä luolissa lähinnä puistatti, joten päätimme tyytyä snorklaamiseen.

Ensimmäinen allas oli aivan upea! Me molemmat suorastaan kiljuimme onnesta sen nähdessämme. Edessämme oli sinisenä hohtava, kristallinkirkas makeanveden allas, joka oli tippukiviluolan ympäröimä. Ja mikä parasta, olimme lähteneet kerrankin niin aikaisin liikkeelle, että olimme ensimmäiset paikalla. Pulikoimme ja snorklasimme virkistävän viileässä vedessä ja ihmettelimme, kuinka kirkasta vesi voikaan olla. Vaikka cenotessa ei pikkukalojen ja uskaliaiden sukeltajien lisäksi mitään elämää varsinaisesti ollutkaan, niin oli upeaa päästä snorklaamaan niin upean kirkkaassa vedessä. Toinen ”silmä” ei ollut aivan niin kirkasvetinen, mutta hyvin vaikuttava sekin.

Vaikka aluksi kammoksuimme korkeahkoa sisäänpääsymaksua, vierailu Dos Ojosissa oli tosiaankin sen arvoinen! Lippuluukulla pörräävien oppaiden perusteella kerkesimme jo vähän säikähtää, että mihin turistisirkukseen olemme saapuneet, mutta onneksi itse cenote oli jätetty luonnontilaan, eikä altaita oltu ympäröity aurinkovarjoilla ja rihkamakojuilla. Ja vaikka kyseessä on yksi suosituimmista cenoteista, saimme olla todella rauhassa koko aamupäivän. Puolen päivän aikoihin paikalle alkoi valua autotolkulla jengiä, joten vierailu kannatti tosiaankin sijoittaa aikaiseen aamuun.