Jamaika pyöri aina toisinaan meidän himoittujen matkakohteiden listalla, mutta loppujen lopuksi emme suunnitelleet menevämme sinne. Pallottelimme pitkään eri Karibian saarten välillä ja lopulta kuitenkin Kuuba valikoitui meidän alkuperäiselle reittisuunnitelmalle. Myöhemmin meille selvisi, että presidetti Trump on kaikessa viisaudessaan päättänyt vaikeuttaa maahantuloa Kuubaan Yhdysvaltojen kautta, joten Kuuba karsiutui suunnitelmistamme sittenkin. Kaikista edullisimmat lennot Kuubaan olisivat nimenomaan olleet suoraan Yhdysvalloista.

Jamaika palasi suunnitelmiimme tavattuamme Havaijilla Tian ja Joonaksen, eli #runawaywithbudget kaksikon. Heillä oli jo lennot Jamaikalle ostettuna ja ilmoille nousikin ajatus jälleennäkemisestä Jamaikalla. Meillähän väli-Amerikan reitti oli jo hyvin pitkälle suunniteltu, mutta lentoja emme olleet vielä ostaneet, joten ajatus jäi takaraivoomme hautumaan. Jossain päin Meksikoa päätettiin, että nyt pistetään koko loppumatkan reitti uusiksi ja ostimme lennot Jamaikalle. Mahtavaa, että ihan koko matkan lentoja emme olleet ostelleet etukäteen vaan pystyimme vielä muuttamaan suunnitelmiamme lennosta. Halvaksihan tämä huvi ei tullut, varsinkin kun reitti Meksikosta Jamaikalle kulki Miamin kautta ja päätimme myös sisällyttää matkalle viikon visiitin Miamiin. Kaiken lisäksi myöhemmin meille selvisi, että Jamaika ei ole mikään edullinen matkakohde.

Jamaika oli siis aikamoinen villikortti meille ja sinne lähdettiin erittäin hatarien etukäteistutkimusten pohjilla. Sen verran etukäteen selvittelimme, että Jamaikalla on oma valuutta, mutta Yhdysvaltain dollarit käyvät oikeastaan kaikkialla. Meidän onneksemme Tia hoiti majoituspuolen järjestelyt puolestamme ja se tuntui ihan luksukselta, kun ei kerrankin tarvinnut itse tehdä taustatyötä majoituspaikan valinnan suhteen. Uskokaa tai älkää, sekin on välillä aikamoinen työmaa ja stressin aiheuttaja.

Ensimmäinen yllätys meille oli se, että edes kohtalaisen hyvästä majoituksesta saa maksaa melkoisen paljon. Montego Baysta majapaikaksi valikoitui Hotel El Greco. Kahdella makuuhuoneella, keittiöllä ja olohuoneella varustettu suhteellisen ison kokoinen asunto kohtalaisen vanhasta ja ränsistyneestä hotellista viideksi yöksi maksoi 670 euroa. Hotellilla oli myös uima-allas, jossa oli mukava viilentää polttavan auringon kärventäviä nahkojamme, vaikkakaan allas alkoi ränsistyneine aurinkotuoleineen ja sameine vesineen ei ollut kovinkaan houkutteleva.

Ensimmäiset jännityksen hetket koettiin jo ennen lentoa, sillä matka Cancunista Montego Bayhyn sisälsi välilaskun Miamissa ja vaihtoaika oli noin kolme tuntia ja meidän lennot olivat eri lipuilla. Tämä siksi, että saimme lennot lähes puolet halvemmalla varatessamme lennot Cancunista Miamiin ja Miamista Montego Bayhyn erikseen. Suora lento Cancunista Jamaikalle olisi maksanut hammaskultaa. Maahantuloprosessi Yhdysvaltoihin Honolulun kentällä kesti tunteja, joten pieni hiki nousi ohimollemme. Jos Miamiin mentäessä edessä olisi samanlainen sirkus, niin emme kerkeäisi jatkolennolle. Miamin kentällä hommat sujuivat onneksi tehokkaasti, joten pelättyä kiirettä ei tullut missään välissä.

Montego Bayn lentokentälle saavuttiin illalla seitsemän aikaan ja kaikki maahantulomuodollisuudet sujuivat joutuisasti. Terminaalista poistuttaessa vastassa oli joukko innokkaita taksikuskeja ja heti kättelyssä tuli selväksi, että lentokenttäkyytien hinnoista ei neuvotella. Kyyti noin kolmen kilometrin päähän hotellillemme maksoi 15 dollaria ja matkaan sisältyi kaiken maailman retkien myyntipuhe.

Hotellilla meitä odottikin erittäin iloinen jälleennäkeminen Tian ja Joonaksen kanssa. Ensimmäinen ilta menikin myöhään yöhön reissukuulumisia vaihtaessa ja muutamia paikallisia Red Stripe- oluita maistellessa. Sattuneesta syystä ensimmäinen päivä Jamaikalla oli hiukan väsynyt. Aamiaisen jälkeen lähdettiin tutustumaan Montego Bayn keskustaan. Matkalla sinne meille yritettiin myydä taksikyytejä, retkiä ties minne, pilveä, taikasieniä, vaatteita, rommia, sikareita ja oikeastaan kaikkea mitä vain joku voi myydä. Muutaman kilometrin matka keskustaan oli tuskainen paahtavan auringon ja vähintäänkin ärsyttävien kaupustelijoiden vuoksi. Osa kaupustelijoista ymmärsi hyvin sanan ei, mutta toisille se ei vain riittänyt. Jos emme jääneet jokaisen kaupustelijan kanssa juttusille, niin pöydälle vedettiin rasistikorttia ynnä muita asiattomuuksia huomion saamiseksi. ”Are you afraid of black man?” kaupparatsut huutelivat tuohtuneina.

Montego Bayn keskusta oli aikamoisen luotaantyöntävä. Ensivaikutelma minkä me kaikki saimme, oli se, että me emme ole tervetulleita. Sen verran äkäisiä katseita saimme osaksemme. Muutaman minuutin pyörimisen jälkeen törmäsimme hotellimme kokkiin, tai ainakin niin hän meille itsensä esitteli. Hän kertoi nähneensä meidät El Grecon ravintolassa ja halusi tulla sanomaan meille moi. Ohikiitävän hetken verran mietimme, että emmehän edes olleet käyneet hotellin ravintolassa, mutta uskoimme ukkoa silti. Parin minuutin sisällä kaveri alkoi kuulostamaan aivan matkaoppaalta ja hiljalleen meille valkeni, että hän ei todellakaan työskentele meidän hotellissa. Yritimme karistaa herran kannoiltamme, mutta hän yritti väkisin opastaa meitä kaikkialle ja kun lopulta saimme hänet luopumaan opastuksesta, niin tippikäsi ojentui anovasti. Kaljaa kuulemma pitäisi saada, mutta rahaa ei ole. Niinpä tietenkin.

Seuraavan nurkan takaa vastaan tuli uusi kaveri, tällä kertaa hotellimme ravintolan tarjoilija. Nyt meille valkeni, että kyseessä taitaa olla yleinenkin jekku. Edellisiltana olimme saaneet hotellistamme rannekkeet käsiimme ilmeisesti jonkinmoisen kulunvalvonnan vuoksi, ja nämä paikalliset ukottajat olivat keksineet erinomaisen tavan saada turistien luottamus opiskelemalla kunkin majatalon rannekkeet ulkoa. Ovelia epeleitä! Sanoimme hemmolle majoittuvamme toisessa hotellissa ja hän alkoi sättimään meitä valehtelijoiksi.

Paluumatkalla oli pakko päästä syömään Jamaikan nimikkoruokaa, Jerk- kanaa. Pysähdyimme hyvät arvostelut saaneeseen Pork pit- ravintolaan ja heidän Jerk- kanansa ei ainakaan meitä vakuuttanut. Kyseessä on kokonainen kana, joka on grillattu jerk- mausteseoksella höystettynä ja se tarjoillaan usein papuriisiseoksen kera. Grillissä tirisevät kanat näyttivätkin kyseisessä kuppilassa siltä, että ne ovat seisoneet paikallaan sitkostumassa jo hyvän aikaa.

Hotellimme sijaitsi kuuluisan Hip Stripin varrella ja olimme hyvin yllättyneitä tämän kuuluisan kadun ”eläväisyydestä”. Suurimman osan ajasta kadulla ei näkynyt oikeastaan ketään, paikallisia myyjiä lukuun ottamatta. Ainoa paikka koko Hip Stripillä, missä viikon aikana näkyi turisteja, oli ylihintainen jenkkifirma, Meksikostakin tuttu Margaritaville. Tähän aikuisten huvipuistoon järjestettiin säännöllisiä bussikuljetuksia Montego Bayn resorteista, sekä risteilysatamasta. Usein ihmeteltiin, että tässäkö tämä kuuluisa katu nyt on, sillä paikka oli todella mitäänsanomaton Burger Kingeineen ja Starbuckseineen. Montego Bayn ravintolatarjonta ei ollut kummoinen ja hinnat olivat kalliita. Tämän vuoksi päätimme poiketa paikallisessa Prismassa ja päädyttiin kokkailemaan lähes kaikki ateriat itse omassa asunnossamme.

Kyseiseen kauppareissuun mahtui ehkä koko reissun erikoisin kokemus. Otimme hotellilla suhteellisen kalliin taksin kauppaan, niin että kuski odottaa meitä parkkipaikalla ostostemme ajan ja vie meidät takaisin hotelliimme. Kolmen kilometrin edestakainen matka kustansi meille 40 dollaria. Kaupassa kiertelymme aikana kuski oli päättänyt ottaa vapaa-ajastaan kaiken irti. Kaupasta tullessamme auto oli vaihtanut paikkaa ja lopulta löysimme sen parkkipaikan reunamilta. Melkoiseksi yllätykseksi keskeytimme auton takapenkillä käynnissä olleen maksullisen rakkaudenosoituksen kuskin ja paikallisen käsityöläisen kesken. Kuskimme oli silminnähden nolostunut tilanteesta, mutta käsityöläisnainen alkoi välittömästi suunpieliä pyyhkien ja silmää iskien kauppaamaan palveluitaan myös meille. Voinette arvata, että paluumatka hotellille oli sangen kiusallinen.

Majapaikkamme kautta saimme rantapassit läheiselle Doctor’s Cave Beach Clubille, ja kyseisellä pienehköllä rantakaistaleella vietimmekin muutaman aamupäivän mukavasti laiskotellen. Merivesi oli upean kirkasta ja lämmintä, mutta ranta pakkautui ääriänsä myöten täyteen puoleenpäivään mennessä. Montego Bay on Karibian risteilyalusten pysähdyspaikka, joten todella moni risteilyalusten asiakkaista löytää tiensä kyseiselle rantaklubille.

Meininki rannalla oli ihan mukava ja kyllä siellä muutaman tunnin vietti ihan mielellään. Kummastusta meillä herätti se, että ensimmäinen meidät bongaava tarjoilija tuntui lyöneen leimat meihin omistuksensa merkiksi. Lounasaikaan kun kömmimme ravintolan terassille tilaamaan syötävää, niin paikalle tullut toinen tarjoilija alkoi palvelemaan meitä. Ensimmäisenä meidät ominut tarjoilija syöksyi paikalle ja läksytti sekä meitä, että toista tarjoilijaa tilanteesta. Emme olisi saaneet tilata murkinaa keneltäkään toiselta tarjoilijalta. Tilanne otti meitä pahasti päähän ja sappiveden kiehahtaessa melkein päätimme poistua kokonaan paikalta. Onneksi kuitenkin jäimme, sillä sapuskat olivat todella maittavia.

Viimeisenä päivänä löysimme myös paikallisten suosiman rannan Dead End Beachin, jolla kävimme katsomassa Montego Bayn lentokentälle laskeutuvia lentokoneita. Ranta sijaitsi aivan kiitoradan alkupäässä ja sieltä oli hauska bongailla ylitse laskeutuvia koneita. Paikka oli mukavan rauhallinen ja siellä jopa pääsi hieman nauttimaan paikallisesta elämänmenosta. Toki tälläkin rannalla meille yritettiin myydä kaikkea mahdollista ja Tiaa oltiin jopa viemässä alttarille. Joonaksen onneksi kuitenkin palautimme Tian hotellille naimattomana naisena.

Montego Baysta meillä ei juurikaan ole positiivisia asioita kerrottavana. Paikalliseen elämänmenoon on vaikea päästä käsiksi, sillä suurin osa ihmisistä vaikutti halveksuvan meitä ja lähes kaikki koittivat jollain tapaa hyötyä meistä rahallisesti. Montego Bay on suosittu resort- kohde, ja tämän viikon jälkeen ymmärsimme miksi. Kaiken kaikkiaan meillä oli kuitenkin todella hauskat viisi päivää ja tämä ehdottomasti sen vuoksi, että matkaseura oli timanttia.