Blogi

Annapurna Base Camp- trekki, päivät 5-8

Elämys, joka oli jotain todella upeaa ja ainutlaatuista, mutta joka ei kuitenkaan mennyt aivan kuin elokuvissa.

Päivistä 1-4 voit lukea täältä: https://rahvaatrattahilla.com/2017/11/13/annapurna-base-camp-trekki-paivat-1-4/

Päivä 5: Annapurna Base Camp (Korkeus: 4130m) – Sinuwa (Korkeus: 2360m)

Yöllä Antin päänsärky palasi. Odotimme sen menevän ohi, niin kuin edellisenäkin yönä, mutta tällä kertaa se vain voimistui. Muutaman tunnin päästä päänsäryn seuraksi tulivat pahoinvointi ja huimaus. Sängyssä ei pystynyt enää olemaan ja välillä oli käytävä ulkona haukkaamassa happea. Toinen huonekavereistammekin kyseli välillä, että onko kaikki kunnossa. Hänkään ei tuntunut saavan unta juuri ollenkaan. Ainut joka huoneessa nukkui, oli japanilainen kovaan ääneen röhkivä ja tyytyväisesti kuorsaava mies. Aamuviiteen mennessä oireet eivät osoittaneet mitään laantumisen merkkejä, joten Lina lähti metsästämään opasta. Hetken ravistelun ja herättelyn jälkeen opas tuli tajuihinsa ja kuultuaan Antin tilasta, hän alkoi hitaasti vääntäytyä sängystä ylös. Opas löntysteli verkkaisesti kalpean Antin luokse ja kyseli tämän vointia. Antista näki kilometrin päähän, että kaikki ei ole kunnossa. Kerroimme oppaalle oireet ja kauanko ne ovat jatkuneet ja kysyimme, että pitäisikö meidän lähteä alas. Opas vastasi ”no problem, I guess.” No problem tuntui olevan oppaan vastaus kaikkeen. Vaikka Antilla oli kaikki vuoristotaudin oireet ja sen ainoa hoitokeino on laskeutua alas ja äkkiä, opasta ei tuntunut hetkauttavan tilanne lainkaan. Oireet voimistuivat voimistumistaan ja lopulta pakotimme oppaan viemään meidät alas. Vaikka olisimme kovasti halunneet nähdä auringonnousun vuorilla, emme uskaltaneet ottaa riskiä, sillä vuoristotauti saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa jopa kuolemaan.

Matkablogi
Annapurna South ja upea auringonnousu.

Kun opas ja kantaja olivat (hitaasti) saaneet kamppeensa pakattua, lähdimme pettyneinä valumaan alas. Lähtöä viivästytti entisestään se, että kantajaa ei meinannut löytyä mistään. Opas joutui koluamaan kaikki ABC: n majapaikat läpi, ennen kuin ukko lopulta löytyi. Alas kävellessämme kääntyilimme välillä katsomaan vuorille päin. Taivas oli täysin pilvetön ja noustessaan aurinko värjäsi vuorenhuiput vuorotellen kirkkaan keltaiseksi ja oranssiksi. Auringonnousun hetki on juuri se, mitä kaikki menevät Annapurna Base Campille katsomaan ja pettyneinä jouduimme jättämään tämän upean näyn taaksemme.

Matkablogi

Matkablogi

On yksilöllistä, kuka vuoristotautiin sairastuu ja kuka ei. Joku saattaa viipottaa huipulle kokematta lainkaan oireita, kun taas joku saattaa joutua kääntymään takaisin 2000 metrin kohdalla. Esimerkiksi Linalla ei ollut koko trekin aikana muita oireita, kuin vaisua jomottelua päässä. Lounasta edeltäviä angstikohtauksia ei varmaan voi lauttaa vuoristotaudin oireiden piikkiin… Yleisenä nyrkkisääntönä vuoristotaudin välttämiseksi on, ettei yhtenä päivänä saisi nousta enempää kuin 500 metriä korkeutta ja kilometrin nousun jälkeen tulisi aina pitää lepopäivä. Me nousimme kolmantena päivänä 750 metriä ja neljäntenä päivänä 1210 metriä, joten tahti ei ollut ihan siitä rauhallisimmasta päästä. Etenkin vuoristo-olosuhteisiin tottumattomien olisi tärkeää antaa elimistölleen aikaa tottua ohenevaan ilmaan. Antin kohdalla tilannetta varmasti pahensi myös se, että jäimme suoraan 4130 metriin yöksi, joten ohuelle ilmalle altistui kertaheitolla todella pitkän aikaa. Jos oppaamme olisi noudattanut etukäteen meille laadittua ohjelmaa, olisimme yöpyneet Machapurchre Base Campissa (3700m) ja kävelleet sieltä auringon noustessa ABC: lle ja sieltä lähteneet sitten laskeutumaan.

Matkablogi

Alaspäin kävellessämme opas huomasi nyrpeät naamamme ja yritti lohdutella meitä sanomalla, että tehän näitte maiseman jo eilen. No ei oikeastaan nähty, sillä vuoret olivat täysin pilvien peitossa. Tähän opas tokaisi, että tällekin aamulle on ennustettu todella pilvistä, eli tilanne olisi täysin sama. Käännyimme katsomaan vuoria; ei yhtäkään pienintä pilvenrepalettakaan missään. Ärsyyntyneinä sanoimme, että jos olisimme edenneet hitaammin, niin emme nyt olisi tässä tilanteessa. Tästä opas meni täysin puolustuskannalle ja alkoi suoltaa mitä ihmeellisimpiä tekosyitä. Antin huono olo johtui kuulemma siitä, kun ei ollut saanut kylmässä nukuttua kunnolla. Aivan naurettavaa väittää, että joku menisi noin huonoon kuntoon muutaman tunnin valvomisesta… Valvominenhan nimenomaan johtui vuoristotaudin oireista. Kun olimme väitelleet tästä hetken, opas syytti huonosta olosta meidän kaikkien illalla nauttimaa neljän senttilitran rommihuikkaa. Suomalainen juomakulttuuri ei selvästikään ollut äijälle tuttua, kun kehtasi väittää, että pieni liru rommia aiheuttaisi aikuiselle miehelle krapulaa. Vaikka opas jatkuvasti kielsi vuoristotaudin ja etenkin oman syyllisyytensä siihen, hän hoki, että Antin olo paranee, kunhan pääsemme alemmas.

Ja niinhän se tosiaan alkoi pikkuhiljaa parantua, vuoristotaudin ainoa parannuskeino kun on nopea laskeutuminen. Kolmen tunnin taapertamisen jälkeen pysähdyimme Deuralin kylään aamupalalle ja pannukakkuja odotellessamme kuuntelimme oppaan runosuonen tuotoksia. Muutama päivä sitten hän vielä vakuutteli, että kukaan hänen asiakkaistaan ei ole koskaan saanut vuoristotaudin oireita. Nyt tarina oli muuttunut niinkin paljon, että hänen asiakkaitaan on kuulemma jouduttu viemään useampaankin otteeseen ABC: lta helikopterilla pois vuoristotaudin vuoksi. Lisäksi hän kertoi, että oli itsekin oksentanut yöllä ja syytti siitä vuorotellen rommia ja vuorotellen vuoristotautia. Äijä puhui itsensä niin pahasti pussiin, että emme uskoneet enää yhtäkään hänen suustaan eksyvää sanaa.

Tai itse asiassa, uskoimme, kun hän lupasi meille seuraavaksi yöksi lämpimällä suihkulla varustetun majapaikan. Kolme päivää ilman suihkua alkoi tehdä tehtävänsä ja haisimme mädältä kalanraadolta juopon kengässä. Seuraava lämpimällä suihkumahdollisuudella varustettu majapaikka oli Sinuwan kylässä ja lopulta, yhteensä 11 tunnin kävelemisen jälkeen saavuimme määränpäähämme. Kävelemisessä kesti niin kauan paitsi sen takia, että matka oli todella pitkä ja vaikeakulkuinen, mutta myös siksi, että Antin polvi, tai oikeastaan molemmat polvet, olivat alkaneet vihoitella pahemman kerran. Etenemisemme oli siis entistäkin hitaampaa.

Matkablogi
Söpö vuohi osui vastaan patikkareitillä ❤

Matkablogi

Matkablogi

Perillä oppaamme käveli tutun itsevarmaan tyyliinsä kyselemään missä huoneemme sijaitsee. Kaikki paikallaolijat näyttivät hämmästyneiltä ja jokainen hotellin työntekijä tuijotti oppaan puhelinta hänen todistellessaan, että oli todellakin soittanut juuri tänne ja varannut huoneen. Hyvin äkkiä kävi ilmi, että meille ei ollut huonetta täältä. Opas katosi paikalta ja tuli hetken kuluttua takaisin. Hän ohjasi meidät seuraavaan majataloon ja selitti, että edellinen majapaikka oli ylibookannut ja sen vuoksi lähettäneet meidät toisaalle. Tilanteesta näki kilometrin päähän, että oppaamme oli erehdyksissä soittanut väärään numeroon ja varannut huoneen täysin eri paikasta. Kehtasi vielä syyttää majapaikkaa ylibookkauksesta, vaikka kyseessä oli täysin oma töppäys.

Lopulta yli 11 tunnin taivaltamisen jälkeen pääsimme huoneeseemme. Huone oli karuin mitä koko reissullamme oli tullut vastaan. Törkyisen huoneen seinät olivat äänieristykseltään paperiarkin luokkaa ja seinän toisella puolella oli kovaääninen ravintolan keittiö, josta kantautui kaikki äänet astioiden kolinasta äänekkääseen nuotin vierestä hoilaamiseen. Aivan kuin olisimme nukkuneet keskellä keittiötä. Ikkunanverhoa raottaessa ymmärsimme miksi huoneen verhot olivat kiinni. Paksun kuonakerroksen peitossa olevan ikkunan alla oli kanala! Vaikka ei tälläkään kertaa saatu lämmintä suihkua, niin saatiin sentään lemmikkikanat kaupan päälle. Olipahan ainakin ikimuistoinen majapaikka! 😀 Muistellaan varmasti tätä näkymää lämmöllä sitten kun palataan hotellin respan tiskin taakse töihin ja asiakkaat valittavat huonoista näkymistä huoneessa…

Matkablogi
Kantaja kanakuorma selässään.

Illallisen jälkeen oppaamme esitteli tulevien päivien suunnitelmat. Luvassa olisi jokaiselle päivälle 6-8 tuntia porrasjumppaa, vaikka olimme puolet tästäkin päivästä kyselleet, että missä olisi lähin kylä, mistä pääsisi jeepillä Pokharaan. Antin polvet olivat niin huonossa kunnossa, että välillä edes tasamaalla kävely ei meinannut enää onnistua. Oppaamme ei kuitenkaan halunnut ymmärtää tilannetta lainkaan. Lopulta saimme edes hieman taottua hänen kalloonsa, että tuollaiset kävelymatkat eivät vain enää onnistu ja hän myöntyi ajatukseen, että katsotaan tilannetta aamulla ja ei vielä varata seuraavan yön huonetta. Lopulta kömmimme väsyneinä ja hikisinä makuupusseihimme ja nukahdimme naapurissa olevien kanojen kotkotukseen.

Päivä 6: Sinuwa (Korkeus: 2360m) – Chhomrung (Korkeus: 2170m)

Tänään meillä oli ensimmäisenä edessä lyhyt matka, mutta sitäkin raskaampi porrastykitys. Päiviä 1-4 koskeneessa postauksessa kerroimme Chhomrungin pahamaineisista 2500 alaspäin vievästä portaasta, tänään vuorossa olivat samat portaat ylöspäin. Ensimmäisen tunnin aikana olimme edenneet alle puolet suunnitellusta ja tässä vaiheessa oppaamme alkoi pikkuhiljaa tajuta, että Antin jalat taitavat oikeasti olla kipeät. Kahden tunnin matkaamisen jälkeen hän myöntyi siihen, että jäisimme yöksi seuraavaan mahdolliseen kylään, Chhomrungiin. Vinkki: Chhomrungissa tarkistetaan TIMS- kortit sekä mennessä, että tullessa. Älä siis pakkaa niitä rinkkaan alimmaiseksi. 😉

Matkablogi
Reittisuunnitelman uudelleen miettimistä.

Matka perille oli todella raskas ja ilman palkkaamamme kantajaa olisi helikopterikyyti todennäköisesti tullut tarpeeseen. Onneksi olimme saaneet matkanjärjestäjältämme edes yhden kävelysauvan (kaksi luvattiin, mutta opas unohti tuoda toisen mukanaan), johon nojaten Antti pystyi hädin tuskin kipuamaan portaita alas ja ylös. Matkalla meitä vastaan tuli seurue, joka kuljetti sairasta nuorta miestä kohti Pokharassa olevaa sairaalaa. Vakavan sairauden edessä vuoristokylien köyhillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kantaa sairaat hoitoon. Kantajia oli mukana muutamia ja he kantoivat sairasta vuorotellen otsalleen viritetyllä kantoliinalla korissa. Heillä oli edessä reilusti yli vuorokauden matka lähimmälle jeepin ajettavalle tielle. Tässä vaiheessa sitä olikin nöyrän kiitollinen omaa matkavakuutusta kohtaan, jonka turvin olisi voinut hyvin tilata kopterin tiukan paikan tullen.

Lopulta, normaalisti kaksi tuntia vievään matkaamme oli kulunut noin viisi tuntia ja saavuimme määränpäähämme. Pysähdyimme ennen majapaikkaamme German Bakery- nimiseen ravintolaan lounaalle. Nimi kuulosti lupaavalta ja tilasimme ruoaksi hampurilaiset, eräänlaiseksi vaivanpalkaksi itsellemme. Dhal Bat alkoi pikkuhiljaa pursuta jo korvista ulos… Kaikissa trekkireitin varrella olevissa ravintoloissa on samat, valtion määräämät menut, tosin lihaa ei saa lisukkeeksi enää Chhomrungin jälkeen. Vanhan buddhalaisen uskomuksen mukaan lihaksi tarkoitettuja eläimiä ei saa viedä Chommrungia pidemmälle Annapurna Sanctuaryn alueelle. Odotimme meheviä purilaisiamme vedet kielellä, mutta kuten vuoristoruuassa yleensä, myös tässä tapauksessa totuus oli tarua karumpaa. Kanahampurilainen menetteli kaikessa mauttomuudessaan, mutta oikea hampurilainen oli tehty harvinaisen huonolaatuisesta säilykelihasta ja lopputulos olikin suorastaan huvittavan kammottava. Naapuripöydässäkään ei ruoka tainnut oikein maistua, he nimittäin syöttivät hampurilaisiaan kulkukoiralle.

Matkablogi
Koiranpentu himoitsee Antin välipalaa.

Majapaikkamme oli menomatkalta tuttu Fishtail guest house. Perille päästessämme olimme sen verran kypsyneitä oppaaseemme, että painelimme suorinta tietä suihkuun. Lämmin suihku teki hyvää, sillä neljän päivän pesemättömyyden jälkeen hiukset alkoivat olla niin rasvaiset, ettei pipo meinannut irrota päästä. Suihkun jälkeen jääkylmällä betonilattialla seisoskelu sai kuitenkin katumaan peseytymispäätöstä. Vinkki: Ota suihkutossut mukaan, niin jalkasi säästyvät hypotermialta. Ja silsalta.

Matkablogi

abc5_25web

Illallista odotellessa pakoilimme opasta huoneessamme lepäillen ja suklaata mussuttaen. Majapaikassa oli tarjolla wifi 100 rupian, eli noin dollarin hintaa vastaan, joten vietimme suuren osan illasta virtuaalitodellisuudessa. Hieman ennen illallista vaivauduimme ravintolaan lämmittelemään teekupposten äärelle. Huvittuneina muiden asiakkaiden kanssa seurasimme ravintolan ikkunan edessä suoritettavaa elämysnäytelmää. Majatalon pyörittäjät olivat juuri teurastaneet muutaman kanan illallista varten. Isäntä istui suuren vesipisteen ääreen betonille kynityt kanat kädessään ja ryhtyi suolistamaan siivekkäitä teetä siemaillen. Paikalle tullut kulkukoira sai herkullisia makupaloja sisäelimistä ja tilanteesta sangen huvittavan teki se, että kanan nylkijän vieressä japanilainen turisti pesi alusvaatteitaan samaisella vesipisteellä. Tilannetta seuranneesta espanjalaisseurueesta jokainen tilasi nauraa röhöttäen illallisekseen kanaa.

Päivä 7: Chhomrung (Korkeus: 2170m) -Kyumi (Korkeus: 1340m)

Aamiaisen ääressä sovimme oppaamme kanssa uuden toimintasuunnitelman. Tänään patikoisimme Kyumin kylään noin kolmen tunnin kävelymatkan päähän ja seuraavana päivänä meidät tultaisiin noukkimaan jeepillä kylän liepeiltä. Alun perin noutopaikan piti olla Nayapulissa, mutta onneksi opas sai järjestettyä noudon hieman lähempää, jotta Antin polvet välttyivät tarpeettomalta rääkiltä. Matkan taitoimme hyvin hitaasti, Antin kinttuja säästellen.

Matkablogi
Pannariaamiainen!

Matkalla meitä tuli vastaan söpö pikkutyttö, joka halusi kovasti poseerata kameralle. Tämä oli erittäin yllättävää, sillä paikalliset tuntuivat yleisesti inhoavan kuvatuksi tulemista. Aina kun joltain paikalliselta, esimerkiksi valokuvauksellisilta hedelmäkojujen ääressä istuvilta mummeleilta kyseli, saisiko heistä ottaa kuvan, vastaus oli poikkeuksetta kieltävä. Vinkki: Pyydä aina lupa ottaessasi paikallisista kuvia (pätee toki ihan kaikkialla), sillä nepalilaiset eivät oikeastikaan pidä siitä. Lina räpsi tytöstä onnessaan kuvia ja kuvaussession jälkeen tytteli alkoi välittömästi vaatia karkkia. Olisihan se pitänyt arvata, että tässäkin on koira haudattuna. Suosittujen vaellusreittien varsilla on paljon kerjäläisiä, niin lapsia kuin aikuisia, mutta heille ei pitäisi koskaan antaa mitään. Lapsia ei pitäisi rohkaista kerjäämiseen, sillä mikäli he huomaavat tienaavansa kerjäämällä hyvin, he saattavat hyvin todennäköisesti jättää koulun kesken ja omistaa elämänsä kerjäämiselle. Tämä on yleinen ongelma Nepalissa ja siihen auttaa vain tiukka ”EI” kerjureille. Lisäksi Nepalissa hammashuollon taso ei ole erityisen hyvä ja mikäli kerjääville lapsille antaa iloisten hymyjen toivossa karkkia, saattaa heidän hampaansa mennä todella huonoon kuntoon. Tämä pikkutyttö joutui nuolemaan näppejään, vuorille raahaamamme suklaapatukat olivat jo päätyneet mahoihimme.

Matkablogi

Seitsemäntenä päivänä meidän oli tarkoitus pysähtyä New Bridgen kylän lähellä olevilla kuumilla lähteillä. Kun saavuimme kyltin kohdalle, jossa luki ”hot springs 15 minutes away”, kysyimme oppaalta, josko voisimme käydä lähteillä pulahtamassa. Opas kuitenkin sanoi, että matka olisi liikaa Antin polville, sillä sinne pitäisi kuulemma oikeasti kävellä 45 minuuttia… Nähdessään epäuskoiset ilmeemme, hän lisäsi, että lähteet ovat kuivuneet. Sekä etäisyys, että kuivuminen tietysti osoittautuivat myöhemmin valheiksi. Tapasimme Pokharassa myöhemmin samaan aikaan samalla trekillä olleen pariskunnan, joka vuolaasti kehui kuumia lähteitä. Lounasaikaan kävelimme jälleen kivan näköisen ravintolan ohitse ja asetuimme lounastamaan täysin asiakkaista tyhjään ja rähjäisen näköiseen ravintolaan. Tämä toimintamalli tuli meille tutuksi, sillä oppaamme tuntui suosivan ravintoloita, joissa ei ollut ketään muita asiakkaita ja hygieniastandardit näyttivät olevan samalla tasolla kuin sikalassa, vaikka tarjolla olisi ollut parempiakin vaihtoehtoja. Meiltä ei kertaakaan kysytty mielipidettä ravintolan tai majapaikan suhteen.

Matkablogi
”Missä mun jyvät viipyy?!”

Majapaikkaan saavuttaessa kello oli jo lähellä kolmea. Lyhyt matka tuntui taas loputtomalta, sillä eteneminen oli todella hidasta. Perillä meitä piti jälleen odottaa lämmin suihku, mutta oppaamme ei ollutkaan varannut majapaikkaa etukäteen. Ensimmäinen majatalo olikin loppuunmyyty ja taivalsimme kohti seuraavaa guest housea. Sieltä onneksi löytyi meille huone ja majatalon seinästä lupaileva mainos kuumasta suihkusta. Mainos osoittautui lopulta vain mainokseksi ja oppaamme naureskeli, että huomenna sitten suihkuun, tänään ollaan yhdessä likaisia!

Matkablogi
Trekkaajien hikiset vaatteet pyykkinarulla. Vaatteiden kuivaaminen oli haastavaa kolealla kelillä!

Illalliseksi päätimme tilata pizzat. Ajatus Dahl Batista lähinnä yökötti ja mieli teki hieman juhlistaa viimeistä iltaamme vuoristossa. Pizzat osoittautuivat maailmankaikkeuden hirvittävimmiksi annoksiksi. Väkisin saimme ahdettua puolet pizzoista alas, jotta emme näyttäisi täysin kiittämättömiltä. Seuraavana päivänä Antilla alkoikin melkoinen mahatauti ja todennäköisesti jokin pizzassa oli pilaantunutta. Ikävä haukkua näin jonkun vaivalla tekemää ruokaa, mutta olemme reissuillamme syöneet jos jonkinmoisia annoksia ja mikään ei ole vetänyt vielä vertoja näille pizzoille. Vinkki: ÄLÄ tilaa vuorilla pizzaa, siitä tulee vaan paha mieli.

Matkablogi
Tätä ei näe ihan joka päivä: ravintolan läpi rymistelevä aasilauma!

Illallisen jälkeen oppaamme istui viereiseen pöytään ja alkoi jaaritella, miten hyvin vaellus oli mennyt. Ainoa asia mistä hän pahoitteli, oli se, miten ei saanut meille järjestettyä yksityistä huonetta kaikille öille. Ja olimme tehneet hyvin selväksi, että tämä ei haitannut meitä lainkaan. Vuoristotaudista ja liian nopeasta etenemisestä hän ei maininnut sanallakaan, vaikka siitä aiheesta oltiin väännetty jo lukemattomia kertoja. Joten tässä vaiheessa meidän oli jälleen nostettava kissa pöydälle ja puhuttava suumme puhtaiksi siitä, miten vaellus meidän mielestämme oikein menikään. Halusimme, että opas todella ymmärtää mitä mieltä olimme. Keskustelu oli lähinnä lapsellista inttämistä ja itsensä puolustelua, sekä muiden syyttelyä oppaamme puolelta. Järkevää keskustelua oli mahdotonta käydä. Nyt hän viimein jopa myönsi Antin vuoristotaudin, mutta alkoi syyttää meitä siitä, että emme sanoneet haluavamme edetä hitaammin. Väittelymme eteni nopeasti äänekkääksi sanasodaksi ja lopulta opas nousi pöydästä ylös kiivastuneena ja sanoi vihaisesti hyvät yöt. Jäimme jälleen tuijottamaan toisiamme suu auki.

Kymmenen minuutin kuluttua opas palasi. Muina miehinä hän alkoi kertoa tarinoita siitä, kuinka paljon muut hänen suomalaiset asiakkaat ovat antaneet hänelle tippiä aikaisemmilla vaelluksilla. Hän myös kertoi tietävänsä, kuinka me suomalaiset olemme todella rikkaita. Kuulemma kaikki Nepalin  oppaat tietävät, että Suomessa ollaan rikkaita. Emme olleet uskoa korviamme. Tietenkin olimme varautuneet maksamaan tippejä oppaallemme ja kantajallemme, vaikkakaan emme olleet täysin tyytyväisiä matkaamme. Oli ihan uskomatonta, kuinka tuossa tilanteessa opas kehtaa tulla puhumaan tipeistänsä ja syyllistämään meitä siitä, että me olemme rikkaita ja he köyhiä. Opas muun muassa mainitsi, kuinka kantajamme Mailan palkka oli jo käytetty, sillä vuorilla on niin kallista. Kaiken lisäksi maksoimme kantajastamme varmasti kovemman hinnan kuin moni muu, sillä jälkeenpäin kuulimme, että kantajan saa alle 15 dollarin päivähintaan. Mehän kuitenkin maksoimme kantajasta 18 dollaria päivässä. Lopulta kömmimme epäuskon vallassa nukkumaan kolkkoon huoneeseemme. Pyörittelimme trekin tapahtumia päässämme ja mietimme, että olemmeko vetäneet herneet nenään turhasta. Meillä molemmilla oli melkoisen huono omatunto ja yritimme miettiä, olisimmeko itse voineet välttää tilanteen eskaloitumista tähän pisteeseen. Olisimme tietysti voineet tyrmätä täysin kokeneen oppaamme ehdotukset aikataulun nopeuttamisesta, mutta omien vaistojemme sijaan päätimme luottaa hänen vuosien kokemukseensa ja tietämykseensä. Toki olisimme myös voineet äsken illallispöydässä vain olla hiljaa ja niellä suusta kovasti ulos pyrkivän sanaoksennuksen, mutta halusimme olla rehellisiä oppaallemme. Oppaan vastuulla nimittäin on huolehtia asiakkaiden turvallisuudesta, esimerkiksi varmistamalla tahdin olevan sellainen, ettei kukaan sairastu vuoristotautiin. Ristiriitaisin ajatuksin vajosimme uneen kivikovalla patjallamme.

Päivä 8: Kyumi (Korkeus: 1340m) – Pokhara  

Viimeinen vaelluspäivämme alkoi jäätävissä tunnelmissa, oppaamme ei sanonut meille edes huomenta. Saimme onneksi ilmapiiriä kevennettyä edes hieman, kun annoimme hänelle varta vasten trekille ostetut uudet, käytännössä käyttämättömät hanskamme. Hän koppasi hanskat salamannopeasti käteensä ja poistui huoneeseensa. Lahjuksista ilahtuneena loppupäivä sujui astetta mukavammin ja opas jopa yritti hieman vääntää vitsiä kävellessämme jeepille.

Matkablogi

Matkablogi

Matkblogi

Jeeppikyyti Pokharaan oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Kuskimme kuvitteli olevansa paraskin rallikuski laittaessaan mutkia suoriksi pomppuisilla vuoristoteillä. Kulkukoirat ja mummot hyppivät ojaan turvaan rämäpäisen kuskin tieltä. Varomattomuus ja kaahailu ovatkin hyvin luonteenomaisia Nepalin liikenteelle ja liikenneonnettomuuksia, etenkin yliajoja, tapahtuu todella paljon. Tätä kyytiä paransi entisestään se, että jeepin takapenkillä istuva nainen oksensi taukoamatta koko kahden tunnin matkan ajan. Täydet yrjöpussit lensivät kaaressa auton ikkunasta tielle.

Kuin ihmeen kaupalla selvisimme Pokharaan yhtenä kappaleena. Kävimme hakemassa tavaramme Grand Holiday -hotellilta ja suuntasimme siitä ihmetykseksemme toiseen hotelliin. Meinasimme jo valittaa asiasta, kunnes huomasimme, että hotellihan oli paljon paremman oloinen kuin edellinen. Viimeiselle päivälle olisi kuulunut vielä lounas oppaan ja kantajan kanssa, mutta olimme sen verran kypsyneitä, että annoimme heille vain tipit kouraan ja vetosimme väsymykseen ja poistuimme huoneeseen.

Matkablogi
Hotellihuone Pokharassa oli vähän eri tasoa kuin luukkumme vuoristossa.

Saimme matkanjärjestäjältä sähköpostin, että olivat järjestäneet meille paremman hotellin, jotta saisimme levättyä kunnolla trekin jälkeen. Mukana oli myös vuolaat pahoittelut siitä, ettei meille oltu saatu järjestettyä yksityistä huonetta trekin jokaiselle yölle. Opas oli ilmeisesti kertonut, että olimme olleet tyytymättömiä jaettuihin huoneisiin, vaikka eihän asia tosiaan ollut niin… Ei me mitään romanttista kutulomaa sinne vuoristoon kuitenkaan lähdetty viettämään. Vastasimme matkanjärjestäjän sähköpostiin kertomalla, miten trekki oikeasti sujui. Saimmekin matkatoimiston pyörittäjältä hyvin ymmärtäväisen vastauksen ja hän komppasi mielipidettämme siitä, että oppaan suhtautuminen Antin vuoristotautia kohtaan oli käsittämättömän välinpitämätön.

Vaikka olemme tässä postauksessa kitisseet ja valittaneet laittoman paljon, oli trekki joka tapauksessa aivan uskomaton kokemus, jota tosiaankin suosittelemme kaikille. Maisemat olivat alusta loppuun aivan hengästyttävän upeita ja Base Campille lopulta pääseminen aiheutti todellisen voittajafiiliksen. Lumihuippuiset vuoret kuunvalossa olivat näky, jota emme tule unohtamaan koskaan. Harmi vaan, että emme pystyneet nauttimaan siitä näystä kunnolla.

Ainoa asia, mihin olimme tyytymättömiä trekillämme, oli oppaamme toiminta sekä hänen valheensa ja välinpitämätön asenteensa. Mutta totta kai oppaasta oli hyötyä monissakin tilanteissa. Vaelluksen ensimmäisinä päivinä tuli vastaan useita kohtia, missä olisi ollut helppoa lähteä kävelemään väärään suuntaan. Näissä epäselvissä risteyksissä olikin usein muita oppaattomia turisteja pyörimässä ja kyselemässä ohikulkevilta seurueilta suuntaneuvoja. Näistä tilanteista suivaantuneena meidän opas valittelikin, että näin käy, kun ei palkkaa opasta. Tämän valituksen aiheen ymmärsimme kyllä täysin, sillä oli hieman epäreilua käyttää hyväksi muiden palkkaamien oppaiden tietämystä. Hieman ylempänä reitti oli kuitenkin todella selvästi merkitty, eikä eksymisvaaraa käytännössä ollut ollenkaan. Oppaan rooli osoittautui kuitenkin positiiviseksi myös senkin vuoksi, että raskaiden vaelluspäivien jälkeen meidän ei tarvinnut itse lähteä etsimään majoitusta ja vertailemaan vaihtoehtoja. Oppaamme varasi, ainakin osan öistä, etukäteen puhelimitse. Näin ollen olikin todella helppoa määränpäähän saavuttaessa vain mennä suoraan huoneeseen ja huolehtia vain omista varusteista sekä hygieniasta (tai eipä meidän tarvinnut huolehtia siitäkään, kun suihkussa ei tarennut käydä). Majapaikoissa ja lounastauolla oppaamme hoiti ruokatilauksemme ja järjesti ruoat aamiaisille ja illallisille haluamaamme kellonaikaan. Tämä oli positiivista, sillä välillä majapaikoissa oli melkoisen vaikea tietää, kuka siellä oli töissä ja kuka ei. Kaikki nimittäin vain puuhastelivat omiaan, eivätkä usein sanoneet meille trekkaajille mitään. Meidän oppaamme, tai lähinnä kantajamme myös kantoi koko vaelluksen ajan omenia, banaaneja ja granattiomenia jälkiruoaksemme. Tämä oli todella tervetullut lisä puuduttavaan vuoristoruokaan.

Matkablogi
Trekin jälkeen pyhitimme kolme päivää Pokharassa syömiselle ja nukkumiselle.

Alun perin mietimme pitkään, palkkaammeko opasta lainkaan. Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme kuitenkin etsiä oppaan luotettavan matkanjärjestäjän kautta, sillä halusimme kaiken sujuvan täydellisesti. Vaellus Annapurna Base Campille olisi meille todennäköisesti ainutkertainen kokemus, emmekä halunneet minkään menevän pieleen. Kuvittelimme hyvät arvostelut saaneet matkanjärjestäjän olevan tae kaiken nappiin menemiselle. Kaiken kaikkiaan suosittelemme oppaan ja kantajan palkkaamista, sillä se on erittäin hyvä tapa tukea köyhän Nepalin paikallista taloutta. Varmista kuitenkin, että saat tavata oppaan etukäteen. On nimittäin todella raskasta viettää kahdeksan päivää kellon ympäri ihmisen seurassa, jonka kanssa ei tule oikein toimeen. Pidä myös huoli, että saat itse vaikuttaa majatalojen ja ruokapaikkojen valintaan. Vuoristossa myös näillä paikoilla on oikeasti isot erot. Kokenut opas tuntee majapaikat kuin omat taskunsa ja osaa valita asiakkailleen toiveiden mukaiset majapaikat. Hyvän oppaan rooli korostuu varmasti myös poikkeustilanteissa. Esimerkiksi onnettomuuksien tai luonnonkatastrofien yllättäessä voisi olla todella orpo olo olla yksin vuoristossa. Lisäksi hyvä opas voi kertoa roppakaupalla mielenkiintoisia tarinoita paikallisesta kulttuurista ja historiasta. Huom. hyvä opas, ei meidän opas… Tee siis taustatyö kunnolla opasta valitessa! Trekkaaminen Nepalissa on liian hieno kokemus pilattavaksi huonolla oppaalla. Tästä hyvänä esimerkkinä samaan aikaan ABC: lla ollut saksalaisporukka, joka antoi oppaalleen kenkää jo kolmannen vaelluspäivän jälkeen. Suosituksia hyvistä oppaista löytyy esimerkiksi Tripadvisorin ja Lonely Planetin keskustelupalstoilta pilvin pimein ja vinkkejä voi kysellä myös majataloista ja ennen kaikkea muilta trekkaajilta.

Matkablogi

Matkablogi

 

 

 

 

Annapurna Base Camp- trekki, päivät 1-4

Elämys, joka oli jotain todella upeaa ja ainutlaatuista, mutta joka ei kuitenkaan mennyt aivan kuin elokuvissa.

Päivä 1: Nayapul (Korkeus: 1011m) – Ghandruk (Korkeus: 1940m)

Oppaamme ja kantajamme Santhos ja Maila tulivat noutamaan meitä Pokharasta Grand Holiday- hotelliltamme klo 8.00. Ahdoimme naamaamme tukevan aamiaisen ja jätimme kaikki tavaramme, joita emme tarvinneet trekille mukaan hotellille lukolliseen säilytyshuoneeseen. Lähes jokainen Pokharassa ja Kathmandussa sijaitseva hotelli tarjoaa tätä palvelua ja sitä kannattaa ehdottomasti käyttää hyväkseen, jotta trekillä ei tarvitse kantaa turhaa romua mukana. Alun perin meidän oli tarkoitus taivaltaa reitti ilman kantajaa, mutta tavatessamme oppaamme edellisenä päivänä, hän sai meidät ylipuhuttua palkkaamaan kantajan. Ja hyvä niin, sillä kyllähän trekkausvarusteille tuli lopulta ihan kiitettävästi painoa, varsinkin kun vuokratut makuupussit ja toppatakit eivät olleet kevyemmästä päästä. Meidän molempien päiväreput painoivat arvioilta noin 5-7 kiloa ja kantajan taakaksi päätynyt rinkka painoi 15 kiloa. Kahdeksan päivän vaellukselle kantaja kustansi 144 dollaria, eli 18 dollaria päivässä.

Lähdimme köröttelemään hotelliltamme jeepin kyydissä kohti Nayapulin kylää, joka toimii lähes kaikkien Annapurnan alueen trekkausreittien aloituspisteenä. Pomppuinen jeeppimatka kesti noin kaksi tuntia. Jokaisen trekkaajan matka alkaa Nayapulissa sijaitsevalla TIMS- tarkistuspisteellä. Turvallisuussyistä kaikkien trekkaajien pitää hankkia itselleen Trekker’s Information Management System- kortti, eli tuttavallisemmin TIMS. TIMS- kortteja saa hankittua Kathmandusta ja Pokharasta matkatoimistoista, turisti- infoista ja hallituksen rekisteröimistä trekkausyrityksistä. Korttia varten tarvitsee passikuvan, kopion passista sekä tietysti rahaa. Ryhmätrekkaajan TIMS maksaa 1000 rupiaa (noin 10 dollaria) per nenä, kun taas yksittäinen trekkaaja maksaa kortista 2000 rupiaa (noin 20 dollaria). Koska me varasimme trekin matkanjärjestäjän kautta, he hoitivat korttien hankkimisen puolestamme.

Nepal

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Lähdimme matkaan kevyellä vaatetuksella, sillä lämpötila oli noin 25 astetta. Ensimmäiset pari tuntia kävelimme hiekkatietä pitkin pölyä keuhkoistamme köhien ja autoja väistellen. Ja pian hiki alkoikin virrata ihan tosissaan, sillä hiekkatien loputtua reitti Ghandrukiin on melkoista porrasjumppaa. Kiipesimme jyrkkiä ja epätasaisia kiviportaita noin tunnin verran lounastaukoon asti. Jalat vipattaen istahdimme lounaspaikkamme ruokapöytään ja oppaan ehdotuksesta tilasimme molemmat dal bhatia, joka tunnetaan suorastaan legendaarisena trekkaajien polttoaineena Nepalin vaelluksilla. Dal Bhat koostuu riisistä ja vihreästä linssikeitosta sekä jonkinlaisesta currysta (yleensä perunacurry), annoksen sisältö saattaa hieman vaihdella paikasta riippuen. Annos on oiva valinta trekkien lounastauoille, sillä se pitää kylläisenä pitkään, mutta ei ole kuitenkaan liian raskasta. Lisäksi tämä on ainoa annos, jota reitin varrella olevissa majatalojen ravintoloissa saa santsata! Tämä murkina tuli meille vähän liiankin tutuksi trekin aikana, mutta vielä ensimmäisinä päivinä se maistui hyvältä.

Annapurna Base Camp
Dal Bhat.

Lounaan jälkeen portaiden kipuaminen jatkui vielä noin kolmen tunnin verran Ghandrukin kylään asti. Maisemat olivat upeat: vehreitä riisipeltoja ja idyllisiä pikkukyliä lumihuippuisten vuorien siintäessä kaukaisuudessa. Vastaan rymisteli useaankin kertaan aasilauma kantaen selissään tarvikkeita vuoristokyliin. Jotkut kantoivat kaasupulloja, jotkut valtavia riisisäkkejä ja jotkut Pringles- purkkeja. Korkealla sijaitseviin kyliin ei ole helppoa kuskata elintarvikkeita, joten majataloissa myytävien tuotteiden hinnat nousevat aina ylöspäin mentäessä. Onneksi olimme varautuneet ostamalla jo Pokharasta tusinan suklaapatukoita, sekä sipsipurkin.

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Kyllä se suklaa maistuikin, kun viimein saavuimme perille ensimmäiseen majapaikkaamme. Vaellusreittien varrella sijaitsevat guest houset ovat yleensä melko askeettisia, mutta tämä ensimmäinen oli aivan luksusta, sillä meidän huoneessamme oli oma kylpyhuone ja lämmin suihkukin vielä. Huoneesta löytyi myös oma peitto, joten makuupusseja ei tarvinnut vielä ottaa käyttöön. Yö tuli nukuttua melko huonosti, sillä kulkukoirat räksyttivät, lampaat määkivät ja kukot kiekuivat jatkuvalla syötöllä. Vinkki: ota korvatulpat mukaan.

Päivä 2: Ghandruk (Korkeus: 1940m) – Chhomrung (Korkeus: 2170m)

Toisena päivänä matka jatkui Chhomrungin kylään, jonne oli noin seitsemän tunnin kävelymatka. Vaikka edellinen päivä oli todella hapottava, kummallakaan eivät jostain ihmeen syystä olleet jalat erityisen kipeät, joten taivalluksen pystyi aloittamaan kohtuu kivuttomasti. Kivuttomana se ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä edessä oli taas aivan järjetön määrä portaita. Aluksi kiivettiin satoja portaita ylös ja sitten vähintään saman verran alas. Ja sitten taas ylös. Ja alas. Oli todella turhauttavaa kavuta satoja metrejä alaspäin, kun tarkoituksena olisi kuitenkin päästä aika reilusti ylöspäin. Pysähdyimme pienelle tauolle mukavan ja siistin oloisen ravintolan pihaan, mutta oppaamme halusi viedä meidät paikkaan, joka ei ole yhtä ruuhkainen. Ihmettelimme tätä hieman, sillä vapaita pöytiä oli todella runsaasti… Olimme kuitenkin liian väsyneitä väittämään vastaan, joten lähdimme kipuamaan kohti jyrkkien kiviportaiden päässä sijaitsevaa lounaspaikkaa. Ravintola näytti todella saastaiselta, eikä siellä ollut lisäksemme ketään. Vastahakoisesti täytimme vesipullomme, kun paikan omistaja oli vakuutellut veden olevan puhdistettua. Nepalin hygieniataso on yleisesti ottaen todella surkea, mutta tämä ravintola veti viimeisen korren: ruoka valmistettiin lattialla. Nälkäisinä imuroimme dal bhatit naamaamme ja lounaan jälkeen lähdimme energiaa puhkuen jatkamaan matkaa.

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp
Antti pyörittää buddhalaisia rukouspyöriä.

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp
Ja taas portaita…

Sää jatkui myös toisena päivänä hyvin kuumana, joten mukaan pakatuille toppatakeille ja villasukille ei ollut vielä tässä vaiheessa tarvetta. Maisemat muuttuivat koko ajan vain jylhemmiksi ja upeimmiksi. Lumihuippuiset Annapurna Sanctuaryn vuoret siintivät edelleen kaukaisuudessa, mutta pikkuhiljaa aloimme lähestyä niitä. Portaiden ravaaminen oli rankkaa, mutta maisemat olivat niin palkitsevia, ettei se kauheasti edes haitannut.

Yltä päältä hiessä ja jalat aivan muussina saavuimme toisen päivän kävelyurakkamme jälkeen majapaikkaamme, Chhomrungin kylässä sijaitsevaan Fishtail Guest houseen. Majatalon edustalta olikin nimensä upeat maisemat Machhapurchre- vuorelle, joka tunnetaan myös nimellä Fishtail Mountain kalanpyrstöä muistuttavasta muodostaan johtuen. Chhomrung on ABC- trekin varrella sijaitsevista kylistä suurin ja sieltä löytyy enemmän majataloja kuin mistään muusta kylästä. Muissa kylissä guest houseja on noin 2-6, kun taas Chhomrungissa huimat 15. Meidän majapaikkamme oli siisti, mukava ja lämmin suihkukin löytyi. Tällä kertaa se tosin ei ollut huoneessa, vaan kaikki vieraat käyttivät yhteistä suihkua. Huonekin oli siisti ja ihan kohtuu mukava. Peittoa ei enää ollut, joten makuupussit tulivat jo toisena yönä tarpeeseen.

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Chhomrungin kylästä alkaa virallinen vesipulloton vyöhyke, eli muovisia vesipulloja ei saanut enää ostettua lainkaan. Annapurna Sanctuaryn alue halutaan pitää puhtaana muovipulloista ja -roskasta, joten Chhomrungista eteenpäin tarjolla on vain keitettyä ja/tai suodatettua hanavettä pulloveden sijaan. Nepalissa jätehuolto on todella alkeellista, joten on erittäin hyvä, että roskan määrä yritetään minimoida. Vaikka majatalot eivät myy vesipulloja, limsatölkkejä ja suklaapatukoita ynnä muita yksittäispakattuja tuotteita kuitenkin myydään. Mikäli ostat tai kuljetat vuorille mukanasi jotain tämäntyyppisiä tuotteita, on roskat hyvä viedä mukanaan vuorilta pois. Roskat nimittäin viskataan vuoriston upeaan luontoon ja ne jäävät sinne maisemaa rumentamaan. Valtavia tölkkikasoja tuli vastaan aivan jatkuvasti. Joissain paikoissa roskia poltetaan, mikä taas aiheuttaa jo ennestään saastuneeseen Nepaliin entistä enemmän ympäristömyrkkyjä.

Annapurna Base Camp
Vuorilla ei juurikaan harrasteta jätehuoltoa.

Seuraavana päivänä meidän oli tarkoitus taapertaa Dovanin kylään, noin viiden tunnin kävelymatkan päähän. Tiedossa olisi siis hieman lyhyempi päivä kuin tähän mennessä, mutta oppaallamme olikin muita suunnitelmia. Hän ehdotti, että menisimmekin Dovanin sijaan Himalayan kylään, jonne on seitsemän tunnin matka ja joka on jo lähes kolmen kilometrin korkeudessa. Hän perusteli muutosta sillä, ettei meidän tarvitsisi viettää niin montaa yötä kylmissä ja ruuhkaisissa kylissä. Meille tämä tosin ei olisi ollut mikään ongelma, sillä olimme hyvin varautuneita kylmään. Etenisimme siis yhden päivän aikana reilun 800 metriä ylöspäin. Sitä seuraavalle päivälle oppaan suunnitelma kuulosti vielä pahemmalta, hän nimittäin sanoi, että menisimme Himalayalta suoraan Annapurna Base Campille, eli harppaisimme 2920 metristä 4130 metriin. Näin suurissa korkeuksissa nämä ovat jo todella suuria harppauksia ylöspäin ja aloimme molemmat huolestua vuoristotaudista. Vuoristotauti on pahimmillaan jopa hengenvaarallinen ja se saattaa ilmetä jo 2000-2500 metrin korkeudessa. Riski kasva entisestään, mitä ylemmäs mennään ja 3000 metrin jälkeen se on jo suuri. Vuoristotauti johtuu liian nopeasta noususta vuoristo-olosuhteiden ohuessa ilmanalassa, siksi etenkin aloittelijoiden on tärkeää edetä hitaasti, jotta oireilta vältyttäisiin. Aikataulumme oli laadittu nimenomaan sitä silmällä pitäen, että olemme aloittelijoita vuoristotrekkauksessa. Alkupeäinen aikataulu oli sopivan rahallinen ja se sisälsi myös helpompia päiviä. Sanoimme oppaallemme, että emme pidä suunnitelman muutoksesta, sillä olemme huolissamme vuoristotaudista. Hän kuitenkin tokaisi vain ”No problem.”. Ihmettelimme asiaa hieman, mutta toisaalta, oppaallamme oli 17 vuoden kokemus vuoristo-oloista ja me olimme vain lukeneet vuoristotaudista Wikipediasta. Päätimme siis vastahakoisesti suostua, vaikka suunnitelma tuntuikin aivan hullulta. Emme itse asiassa olisi edes voineet kieltäytyä, sillä opas oli jo varannut meille majapaikan Himalayasta.

Päivä 3: Chhomrung (Korkeus: 2170m) – Himalaya (Korkeus: 2920m)

Kolmas päivä oli todella rankka. Se alkoi 2500 alaspäin menevällä portaalla ja sen jälkeen noustiin ylöspäin vähintään sama määrä portaita. Sama meininki jatkui Dovanin kylään asti ja olimme aivan totaalisen puhki. Vinkki: ABC- reitin portaat ovat todella epätasaisia, joten portaista kannattaa aina etsiä kohta, jossa askelma on kaikista matalin. Tämä vaatii paljon varpaisiin tuijottelua ja siksak- askelia, mutta auttaa todella paljon jaksamisessa. Tahti kannattaa myös pitää todella hitaana. Dovanin kohdalla taivas oli kerääntynyt täyteen pilviä ja alkoi ripsiä vettä.

Annapurna Base Camp

Matkablogi

Annapurna Base Camp
Trekin varrella suurin osa majapaikkojen vessoista ovat mäkihyppymallia.

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Tästä päivästä opimme, että sateeseen kannattaa varautua aina, oli vuodenaika sitten mikä hyvänsä. Vettä tuli nimittäin kuin saavista, eikä se ollut mikään lyhyt kuuro. Olimme sateen armoilla koko matkan Dovanista Himalayalle ja käytännössä juoksimme koko matkan yrittäessämme suojata omaisuuttamme. Kantajaamme piti erikseen kehottaa laittamaan sadesuoja rinkkamme päälle, mikä oli mielestämme aika erikoista. Päivä oli ollut todella pitkä ja rankka ja vuoristotaudin välttämiseksi meidän olisi pitänyt edetä rauhallisesti, sillä päivän aikana tehtiin iso nousu. Oppaan ehdotuksista huolimatta ei hirveästi huvittanut jäädä kaatosateeseen pitämään taukoja, kun repussa oli muun muassa 1500 euron arvoinen kamera. Meillä ei ollut mukana yhtäkään täysin vedenpitävää vaatekappaletta, joten olimme aivan läpimärkiä päästyämme viimeinkin Himalayan kylään. Onneksi olimme sentään tajunneet ottaa rinkan sadesuojan matkaan, joten suurin osa vaatteista sekä makuupussit säilyivät kuivina. Myös molempien reppujen sisältö säilyi ainakin suurin piirtein kuivana niiden suojaksi sidottujen tuulitakkien ansiosta. Lämpötila Himalayalla oli maksimissaan 10 astetta plussan puolella ja kauttaaltaan kastuminen aiheutti aikamoisen syväjäätymisen. Olimme väkisinkin katkeria oppaallemme, sillä alkuperäisen aikataulumme mukaan meidän olisi pitänyt yöpyä Dovanissa. Sade alkoi Dovanin kohdalla ja sanoimme jo siellä olevamme todella väsyneitä. Mutta ei, opas halusi väkisin Himalayalle asti.

Himalayalla jaoimme huoneen nuoren ranskalaisen parin ja vanhemman amerikkalaisen pariskunnan kanssa. Korkean sesongin aikana yksityisiä huoneita saattaa olla vaikeaa löytää, joten ei ole ollenkaan tavatonta, että huoneita joutuu jakamaan. Tämä ei haitannut meitä sitten yhtään, sillä yö oli todella kylmä, ja monta ihmistä samassa huoneessa luo enemmän lämpöä. Himalayan kylä sjaitsee jo sen verran korkealla, että lämpimästä suihkusta oli turha haaveilla. Kaasulla lämmitetyn kuuman suihkun olisi voinut ostaa 150 rupian hintaan, mutta 2- asteisessa suihkuhuoneessa seisoskelu ei houkuttanut, joten päätimme olla likaisia. Himalayalla opimme tärkeän läksyn: Apex Himalayan edustaja sanoi meille ennen trekkiä, että ottakaa flip flopit tai jotkin muut tossut trekille mukaan, jotta niitä voi pitää sitten majataloissa. Vinkki: ottakaa oikeasti ne tossut mukaan. Meillä nimittäin ei ollut niitä ja vaelluskenkämme olivat läpimärät, joten jouduimme hipsimään ravintolan ja huoneen väliä varpaisillaan muutaman asteen lämpötilassa. Vessa oli sen verran yrjöttävä, että siellä ei huvittanut olla paljain jaloin, joten sinne piti sitten mennä märillä kengillä. Ei kiva.

Annapurna Base Camp
Kuuden ihmisen kamppeet kuivumassa Himalayan huoneessamme.

Päivä 4: Himalaya (Korkeus: 2920m) – Annapurna Base Camp (Korkeus: 4130m)

Kylmän, mutta kerrankin hyvin nukutun yön jälkeen (Himalayalla ei ollut metelöiviä kukkoja ja kulkukoiria) lähdimme suunnistamaan kohti lopullista päämääräämme, Annapurna Base Campia. Antilla oli jo yön aikana ollut hieman vuoristotaudin oireita, päänsärkyä ja huonoa oloa, mutta koska ne menivät nopeasti ohi, emme ajatelleet sen olevan ongelma.

Neljäntenä päivänä maisemat olivat aivan uskomattoman majesteettiset. Pysähtelimme jatkuvasti ihastelemaan maisemia ja ottamaan kuvia. Tämähän sopi kantajallemme, sillä hänellä oli koko trekin ajan ongelmia rinkkamme kantamisen kanssa ja hänen takiaan pidimme taukoja jatkuvasti. Meillä oli hieman huono omatunto hänen orjuuttamisestaan, mutta muihin kantajiin verrattuna hänellä oli kannettavaa todella vähän. Kerrankin törmäsimme kantajaan, joka kertoi kantavansa selässään 35 kilon taakkaa. Lisäksi olimme lukeneet muista matkablogeista etukäteen, että yleensä kantajat viipottavat kaukana edellä ja lähinnä naureskelevat hitaille ja huohottaville trekkaajille. Näin ei ollut meidän kantajan kohdalla, vaikkakin me olimme todellakin niitä hitaita ja huohottavia trekkaajia. Kantajan taakka myös keveni joka päivä ylöspäin mentäessä meidän pukiessa enemmän vaatetta päällemme.

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp
Santhos ja Maila ottavat lepiä.

Vähintään miljoonan portaan jälkeen pysähdyimme lounaalle Machhapurchre Base Campille eli MBC: lle, jossa meidän olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan pitänyt myös viettää yö. Tankkasimme perinteisesti dal bhatia ja lounaan jälkeen alkoi taas sataa vettä. Jäimme odottamaan sateen loppumista, sillä emme halunneet taas kastella kaikkia tavaroitamme. Sade kuitenkin vain jatkui ja jatkui, aluksi vetenä ja sitten räntänä. Vuoret olivat aivan täysin pilvien peitossa ja näkyvyys oli pyöreä nolla. Oppaallamme oli jatkuvasti kiire jatkaa matkaa sateessa, mutta tällä kertaa me vastustimme tätä ideaa ja vaadimme, että odotamme sateen loppumista. Ajatus märissä vaatteissa pakkasessa olosta oli liian kammottava. Muutaman tunnin odotettuamme sade oli muuttunut heikoksi lumisateeksi, joten uskalsimme lähteä jatkamaan matkaa. Matka MBC: ltä ABC: lle oli onneksi kohtuu loivaa nousua, sillä ohut ilma alkoi tuntua jyskyttävänä tunteena päässä. Maisema oli täysin erilainen kuin ensimmäisten päivien vehreät riisipellot, ilman jylhiä vuoria olisimme maisemasta päätellen voineet olla Lapissa.

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp
MBC.
Annapurna Base Camp
Tippiboksi MBC guest housen ravintolassa.

Loputtoman tuntuisen taivalluksen jälkeen pääsimme viimeinkin ABC: lle. Etenkin viimeinen tunti ohuessa ilmanalassa tuntui vähintään samalta kuin Frodon ja Samin taivallus Tuomiovuorelle. Vuoret olivat edelleen täysin pilvien peitossa, joten majesteettisesta vuoristomaisemasta emme päässeet nauttimaan. Mutta onneksi näkisimme vuoret kaikessa komeudessaan seuraavana aamuna auringon noustessa. Vaikka näkyvyys olikin huono, oli uskomaton fiilis päästä perille. Kyllä sitä varten oltiinkin hikoiltu ja tuskailtu!

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp

Annapurna Base Camp
Kippis!

Heti perille päästyämme puimme päällemme lähes jokaisen vaatekappaleen, mitä meillä oli mukana. Lämpötila oli vain hädin tuskin plussan puolella ja tippui yöllä muutaman asteen pakkasen puolelle. Illalla juhlimme saavutustamme askeettisen vuoristoruuan ja paikallisen rommihuikan parissa. Illan tullen pilvet alkoivat väistyä ja ympärillä olevat vuoret alkoivat tulla näkyviin pilvimassan keskeltä. Näkymä oli aivan kuin sadusta. Lisäksi tähtitaivas oli kirkkaampi, kuin mitä olemme koskaan nähneet: linnunratakin erottui aivan selvästi.

Annapurna Base Camp

Base Campissa jaoimme huoneemme kahden japanilaisen miehen kanssa, joista toinen päästeli kaikenlaisia ihmeellisiä ääniä nukkuessaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa syy, miksi yöunemme jäivät kokonaan väliin ABC: lla yöpyessämme…

Päivistä 4-8 kertoillaan sitten seuraavassa postauksessa!

Annapurna Base Camp
Wohoo, päästiin huipulle!

 

Pakkauslista Annapurna Base Camp- trekille

Maailman kymmenestä korkeimmasta vuoresta kahdeksan sijaitsee Nepalissa, mikä tekee maasta joka trekkaajan unelmakohteen. Eräs Nepalin suosituimmista vaellusreiteistä on Annapurna Base Camp, joka vie trekkaajan huimaan 4130 metrin korkeuteen. Trekki Annapurna Base Campille on pituudeltaan yleensä noin 8-10 päivää ja suurten korkeuserojen vuoksi olosuhteet vaihtelevat helteestä pakkaseen. Kaikenlaisia varusteita tarvitsee siis mukaan melkoisen paljon ja meille selvisi nopeasti Kathmanduun päästyämme, että olimme aivan liian heppoisilla varusteilla liikkeellä. Onneksi ainakin Thamelin alueelta saa ostettua aivan kaiken mahdollisen trekkaamiseen tarvittavan ja viime hetken ostoksia voi tehdä myös Pokharassa, josta Annapurnan vaellukset yleensä aloitetaan. Hintataso on ainakin periaatteessa edullisempi kuin Suomessa, ainakin jos varusteiden laadulla ei ole niin väliä. Thamelin jokaisessa trekkaustarvikekaupassa myytiin esimerkiksi North Facen ja Under Armourin vaatteita, mutta sokea vuohikin näki kilometrin päähän, että ne eivät ole aitoja merkkituotteita. Monet kauppiaat kuitenkin vetosivat hyviin, tunnettuihin merkkeihin pyytäessään tuotteista kiskurihintoja. Varustehankintoja tehdessä on kuitenkin mahdollista päästä hyvinkin halvalla, jos vain kärsivällisyys riittää kovan luokan tinkimiseen.

Matkablogi
Pakkauskaaos.

Kaikkea ei onneksi tarvitse ostaa, sillä monet liikkeet myös vuokraavat esimerkiksi käytettyjä (ja pestyjä, kuulemma…) takkeja ja makuupusseja. Meillä oli alunperin matkassa vain ohuet tuulitakit, joten vuokrasimme muhkeat toppatakit yhden dollarin päivähintaan. Majoitus vaelluksen aikana tapahtuu tea houseissa eli vaeltajien retkeilymajoissa, joissa tarjolla on vain ohuet peitot ja öisin lämpötila saattaa olla jopa meidän suomalaisten makuun melko vilpoinen. Vuokrasimme siis myös paksut makuupussit, samaan dollari per päivä- hintaan.

Matkablogi
Survival kit.

Varusteiden määrä ja laatu riippuu paljolti siitä, mihin aikaan vuodesta vuorta lähtee valloittamaan. Toukokuusta syyskuuhun Nepalissa on sadekausi, joten sillon tarpeeseen tulevat sateenpitävät varusteet. Sadekaudella riesana ovat iilimadot, joita vastaan voi suojautua monin tavoin. Lieroja voi torjua iholle levitettävällä iilimatomyrkyllä, paksuilla sukilla sekä suolalla tai sitruunalla. Kun ällötyksen päälle ripottelee suolaa, se ikään kuin sulaa ja jättää jälkeensä verilammikon. Sitruuna taas jättää madon henkiin, mutta saa sen irrottamaan otteensa. Paras aika matkustaa Nepaliin on loka-marraskuussa, jolloin sadekausi alkaa olla ohitse ja näkyvyys vuorilla on parhaimmillaan. Tähän aikaan keli ei myöskään ole vielä liian kylmä. Kuivalla kaudella iilimadotkin pysyttelevät koloissaan, tai ainakin toivottavasti pysyvät, sillä emme ole varautuneet niihin mitenkään. Sadevarusteita meillä ei myöskään ole matkassa, lukuun ottamatta rinkkojen sadesuojuksia.

Tässä meidän pakkauslista kahdeksan päivän ABC- trekille. Alla mainittujen lisäksi muista vuoristovaellukset kattava vakuutus! Medi-helin tilaaminen Himalajan vuoristoon on kallis tikki, mikäli vakuutus ei ole kunnossa.

  • Puffi / Hengittävä kaulaliina
  • Hanskat (alus- ja päällyshanskat)
    • Tuulenpitävien kuorihanskojen lisäksi on hyvä pitää mukana ohuita, esimerkiksi fleecestä valmistettuja alushanskoja.
  • Matkakokoset shampoo ja saippua
  • Rinkka
  • Rinkan sadesuoja
  • Kevyet urheiluvaatteet (tekninen t-paita, shortsit tms.) ensimmäisille päiville
  • Vaelluskengät
  • Vessapaperi
    • Tätä ylellistyyttä ei kuulemma ole tea houseissa tarjolla, joten kannattaa ehdottomasti pakata matkaan.
  • Vedenpuhdistustabletit
    • Annapurna Sanctuary halutaan ymmärrettävästi pitää puhtaana, joten vain harvat tea houset myyvät pullotettua vettä. Vesijohtovedessä olevat pöpöt saa listittyä joko keittämällä tai lisäämällä veteen puhdistustabletteja. Puhdistustabletteja saa hankittua apteekista ja yhdellä napilla saa puhdistettua noin litran vettä. Paikalliset bakteerit ovat kuulemma sen verran ärhäkkäitä, että myös käsien (ja toki hampaiden) pesuun käytettävä vesi on fiksua puhdistaa.
  • Aurinkorasva
    • +30- kertoimella varustettu rasva riittää noin kahden kilometrin korkeuteen asti, mutta siitä ylöspäin palamisen välttämiseksi on hyvä käyttää ainakin +50- kertoimista rasvaa.
  • UV- suojatut aurinkolasit
  • Vesipullo
  • Pikakahvipusseja (kahvi on kallista, etenkin korkealla sijaitsevissa tea houseissa)
  • Ensiapupakkaus
  • Fleecepaita ja -housut
  • Kerrasto
    • Kerrastoja olisi hyvä olla mukana kaksi, toinen kävelyyn ja toinen öisin pidettäväksi. Meillä tosin on vain yhdet mukana, eli joudutaan varmaan öisin pitämään hikisiä ja haisevia…
  • Tuulitakki
  • Toppatakki
  • Pipo
  • Makuupussi
  • Kosteusvoide kasvoille ja vartalolle
  • Vaellussukkia (lyhytvartisia alkumatkalle ja pitkävartisia loppumatkalle)
  • Puhelimen laturi ja varavirtalähde
    • Varavirtalähde ja kaikki mahdolliset akut kannattaa ladata täyteen ennen lähtöä, lataamisesta joutuu nimittäin vaelluksilla maksamaan ylimääräistä.
  • Kamera, muistikortteja ja vara-akkuja
  • Hammasharja ja -tahna
  • Särkylääkkeet
  • Kosteusliinat kasvojen puhdistukseen
    • Vaelluksen jälkeen molempien pärstät varmaan kukkivat kuin teini-iässä konsanaan, mutta laput ovat paljon kevyempiä kantaa, kuin iso purkki naamanpesuainetta.
  • Trekkaussauvat
    • Sauvat eivät ole pakolliset, mutta pitkillä vaelluksilla ne vievät hieman rasitusta polvilta pois. Meidän vanhat kinttumme ovat jo sen verran raihnaiset, että halusimme ehdottomasti sauvat matkaan. Saimme onneksi sellaiset lainaan eräältä Apex Himalayan työntekijältä. Sauvoja saa myös ostettua noin 8-20 dollarin hintaan.
  • Pyyhkeet
    • Tea houseissa ei ole pyyhkeitä, joten muista ehdottomasti pakata mukaan.
  • Rakkolaastarit
  • Suklaa- ja välipalapatukat
    • Suklaa ynnä muut heräteostokset tulevat vaelluksella kalliiksi, tea houseissa suklaapatukka saattaa maksaa jopa neljä dollaria. Vaelluksella kävellään parhaimmillaan jopa seitsemän tuntia päivässä, joten lisäenergia on tosiaankin tarpeen. Siksi meillä onkin puoli rinkkaa ahdettu täyteen suklaa- ja myslipatukoita. Mikäli et raaski raahata herkkuja mukanasi, varaa käteistä mukaan. Korttimaksusta ei nimittäin kannata edes haaveilla.
  • Vaellushousut
    • Vaellushousujen tulee olla kevyet ja joustavat, jotta niillä on mukava kävellä pitkiä matkoja.
  • Uima-asu
    • Base Campilta alastullessa matkalla on kuumia lähteitä, johon on varmasti mukava mennä huljuttelemaan kipeitä lihaksia. Pakkaa uikkarit siis matkaan!
  • Otsalamppu
    • Base Campia lähestyessä tea houset muuttuvat alkeellisimmiksi ja sisävessa ei enää olekaan itsestäänselvyys. Otsalampun valossa on hieman mukavampi tarpoa vessaan keskellä yötä.

Mitä luulette, pärjätäänkö näillä? Vai unohdettiinko jotain oleellista? 🙂

Matkablogi
Pokhara.

Namaste, Nepal!

Saavuimme Kathmandun pienehkölle lentokentälle pimeän jo laskeuduttua, joten odottamamme vuoristomaisemat jäivät näkemättä lentokoneen ikkunasta. Nepalin viisumi hankitaan lentokentälle saapuessa, joten ensimmäisenä marssimme automaatille, jossa viisumihakemus täytettiin. Tällaiseen masiinaan emme olleetkaan aikaisemmin törmänneet ja yllätyimme, että Nepalista löytyy moista high-techiä. Tietojen naputtelun jälkeen siirryimme jonottamaan maksutiskille. Nepalin viisumin hinta riippuu siitä, kuinka monta päivää maassa aikoo viettää. Esimerkiksi 15 päivän viisumi maksaa 25 dollaria ja 30 päivästä joutuu pulittamaan 40 dollaria. Meidän 20 päivän vierailumme vaati siis yhteensä 80 dollarin maksun. Viisumin maksamisen jälkeen siirryttiin rajavirkailijan kopille, jossa saimme leimat passeihin. Prosessi sujui yllättävän nopeasti ja helposti, ja rajavirkailijatkin olivat ystävällisiä. Kyseinen ammattikunta on yleensä äärimmäisen nyrpeää sakkia, joten oli suorastaan ihmeellistä nähdä hymyileviä ja vitsailevia yksilöitä. Nepalista muodostuikin heti todella positiivinen tunne.

Matkablogi

Taksin löytäminen oli myöskin mutkatonta, sillä innokkaita kuskeja löytyi heti lentokentän ulkopuolelta useita kymmeniä. Ensimmäinen kyytiä tyrkyttämään tullut kuski tarjosi kyydin hotellillemme kohtuulliseen 600 rupian (noin kuusi dollaria) hintaan, joten hyppäsimme oitis kyytiin. Kuskin lisäksi kyytiin hyppäsi erään Annapurnan trekkausmatkoja järjestävän matkatoimiston edustaja, joka halusi esitellä meille palveluitaan. Suurin osa Nepaliin suuntaavista turisteista matkustavat maahan yksinomaan trekkauksen takia ja näinhän se asia on meidänkin kohdallamme. Pitkän matkustuspäivän jälkeen myyntipuheet ottivat kuitenkin lähinnä pannuun, joten 90% äijän höpötyksistä meni meiltä täysin ohi. Emme tosiaankaan olleet siinä mielentilassa, että olisimme alkaneet varailla vaellusta, joten lupasimme olla häneen yhteydessä myöhemmin. Trekkaaminen Annapurna Base Campille on sen verran ainutlaatuinen elämys, että halusimme valita sen järjestävän matkatoimiston huolella.

Matkablogi

Matkablogi

ktm5web
Kathmandun kaduilla myytdään kaikenlaisia käsitöitä.

Noin 20 minuutin ajomatkan jälkeen saavuimme Thamelin kaupunginosassa sijaitsevaan hotelliimme. Thamel tunnetaan Kathmandun kuuluisimpana reppureissaajakeskittymänä, josta kaikki trekkaukseen erikoistuneet matkatoimistot ja varusteliikkeet löytyvät. Halusimme pyhittää Kathmandussa viettämämme kaksi päivää trekin valmisteluun, joten Thamel oli meille paras vaihtoehto hotellin sijaintia pohtiessa. Hotellihuoneemme oli melko karsea, etenkin kun sitä vertasi Dohan viiden tähden luksuslukaaliin, jossa yövyimme ennen Nepaliin saapumista. Lämpötilaltaan jääkaappia vastaavan huoneen aromi oli sekoitus tupakkaa ja hometta. Kaikenlaisia länttejä täynnä oleva lattiamatto oli todella yrjöttävä ja kylpyhuone näytti siltä, kuin sitä ei olisi siivottu koskaan. Sen siitä saa, kun noudattaa kerrankin budjettia, huone nimittäin maksoi vain 10 dollaria yöltä. Hotellin sijainti oli kuitenkin hyvä ja kohtuu rauhallinen, lukuunottamatta ikkunan takana kurlaavaa puluarmeijaa sekä aamuviideltä haukkuvia kulkukoiria. Lisäksi meitä vastapäisessä talossa asusteli mummeli, joka poltteli suitsukkeita ja kilisteli kelloa aina auringon noustessa… Eipähän tarvinnut herätyskelloa!

Matkablogi

ktm3web
Ihmeellisiä sähkövirityksiä.

Kathmandu on pullollaan roskia, ruuhkia ja saasteita, mutta positiivinen mielikuvamme Nepalista säilyi siitä huolimatta. Nepal on äärimmäisen köyhä ja vuonna 2015 maata koetelleista maanjäristyksistä ja niiden aiheuttamista tuhoista toivutaan edelleen. Siitä huolimatta nepalilaisista huokuu positiivisuus. Emme ole vielä missään törmänneet näin aidosti ystävällisiin ja avuliaisiin ihmisiin.

Matkablogi
Nepalilaista currya.
Matkablogi
Thamelin paras ravintola: Hello Kitty Restaurant aivan hotellimme vieressä!

Kaikki Kathmandun nähtävyydet jäivät meiltä näkemättä, kun kiersimme aamusta iltaan retkeilytarvikemyymälöissä tinkimässä varusteiden hintoja ja vertailemassa trekkausmatkatoimistojen palveluja. Eräs yli-innokas mies huitoi meidät puoliväkisin hänen matkatoimistoonsa myyntipuhetta kuuntelemaan. Löntystimme vastahakoisesti miehen perässä hänen toimistoonsa. Yleensä nämä kaikista innokkaimmat ja sinnikkäimmät myyjät eivät tarjoa ihan sitä parasta A-luokkaa, kun joutuvat palveluitaan niin kovasti tyrkyttämään. Parhaiden ja arvostetuimpien matkanjärjestäjien ei tarvitse rymytä pitkin katuja etsimässä asiakkaita niska limassa. Tämä mielikuva vahvistui entisestään miehen esitellessä vaellusreittiä kartalta; äijällä meni sormi suuhun, kun ei meinannut paikantaa koko Annapurnaa. Kuuntelimme miekkosen myyntipuheet kiltisti loppuun, mutta jätimme hänet lopulta nuolemaan näppejään ja jatkoimme luotettavamman ehdokkaan etsintää. Kathmandun kaduilla valitsi matkanjärjestäjien suhteen runsaudenpula ja olimme aivan sekaisin vaihtoehtojen määrästä. Niinpä turvauduimme vanhaan kunnon Tripadvisoriin, josta bongasimme vuolaita kehuja haalineen Apex Himalaya- nimisen matkanjärjestäjän. Marssimme Apexin toimistoon ja pyysimme mukavalta nuorelta hepulta tarjouksen ABC- vaelluksesta. Apexin tarjous sisälsi oppaan vakuutuksineen kahdeksaksi päiväksi, majoitukset, ruuat (aamiainen, lounas, illallinen), vaellusluvat sekä kansallispuistomaksut veroineen, kuljetuksen Kathmandusta Pokharaan ja Pokharasta Nayapuliin, josta vaellus virallisesti alkaa. Lisäksi pakettiin kuului majoitus Pokharassa yhteensä kolmeksi yöksi (yksi yö ennen trekkiä ja kaksi sen jälkeen) hyviä arvosteluja saaneessa Grand Holiday- hotellissa. Koko setille tuli hintaa yhteensä 989 dollaria. Halpaahan tämä touhu siis tosiaankaan ei ole, mutta trekki on itselle mukavampi ja helpompi, jos kaikkea ei tarvitse järjestää itse. Etenkin tähän aikaan vuodesta majapaikat suosittujen vaellusreittien varrella ovat niin täynnä, että vuodepaikkaa voi olla vaikeaa löytää. Nyt meidän ei tarvitse huolehtia siitä, sillä opas varaa majoitukset puolestamme etukäteen. Apex Himalayasta jäi todella ammattimainen ja positiivinen kuva, joten ainakin toistaiseksi yritys saa meiltä suositukset!

Stopover Dohassa

Meidän reissuun on viime aikoina tullut paljon yllättäviä käänteitä. Alkuperäinen reittisuunnitelma on kokenut taas vaihteeksi vaikka mitä muutoksia. Ensinnäkin, reitillemme päätyi hyvin odottamaton kohde: Suomi. Noin kuukausi sitten saimme kotoa suru-uutisen Antin isoäidin poismenosta. Ei auttanut muu, kuin järjestää matkasuunnitelmat uusiksi, jotta pääsisimme osallistumaan hautajaisiin. Reitin palaset loksahtelivat kohdilleen yllättävän helposti ja emme joutuneet esimerkiksi luopumaan yhdestäkään kohteesta Suomi- visiitin takia. Lensimme viime viikon keskiviikkona Phnom Penhistä Bangkokin ja Helsingin kautta Ouluun ja sieltä sitten Antin kotikonnuille Haapavedelle, jossa vietimme viisi päivää. Tuntui hieman oudolta olla Suomessa näin yllättäen. Aluksi iski kylmyydestä ja harmaudesta johtuva masennus ja muutaman päivän jälkeen tuntui siltä, että emme olisi olleetkaan poissa. Täytyy myöntää, että olihan kotona maistuvien ruokapatojen ääressä helppo olla. Helga- mummun hyvästelyn jälkeen jatkoimme jälleen matkaamme.

Matkablogi

Tällä hetkellä istumme kylmässä ja kulahtaneessa, homeen ja tupakan hajuisessa hotellihuoneessamme Kathamndussa. Yllättäen edullisin lento Helsingistä Nepalin Kathmanduun löytyi ökylentoyhtiönä tunnetulta Qatar Airwaysilta. Lennoilla tarjoiltavan ilmaisen viinin lisäksi Qatar Airwaysin valitsemisessa oli toinenkin hyvä puoli; pääsimme viettämään yhden yön Dohassa ja vieläpä ilmaiseksi! Lentoa varatessamme Qatar Airwaysilla ja Discover Qatarilla oli meneillään kutkuttava yhteistyötarjous, joka tarjoaa ilmaisen stay over- yöpymisen Dohassa. Valittavana oli kourallinen hotelleja, jotka olivat toinen toistaan loisteliaampia. Harvoin sitä pääsee yöpymään viiden tähden alla ja vieläpä tutustumaan uuteen maahan ilmaiseksi, joten tartuimme tarjoukseen hullunkiilto silmissä. Valitsimme hotelliksemme Souq Waqif Boutique Hotels- ketjuun kuuluvan hotellin, joka nimensä mukaisesti sijaitsee keskellä niin turistien kuin paikallisten suosimaa Souq Waquif- markkina-aluetta. Hotelli oli todella upea, se vain oli hyvin hankala löytää. Ketjuun nimittäin kuuluu yhdeksän hotellia, jotka ovat ripoteltu ympäri Souq Waqifia. Pitkän matkustuspäivän jälkeen molemmilla meinasi olla pinna vähän (paljon) kireällä, kun haahuilimme helteessä ympäriinsä oikean hotellin perässä. Etsimme epätoivoisesti Souq Waqif Boutique Hotels- kylttiä ja kyselimme paikallisilta neuvoa, mutta kukaan ei tuntunut tietävän paikkaa. Lopulta oikea hotelli löytyi, mutta helppoa se ei ollut. Yhdessäkään ketjuun kuuluvassa hotellissa ei nimittäin ollut minkäänlaista merkkiä tai kylttiä, että ne kuuluisivat kyseiseen ketjuun. Eli jos varaat huoneen tältä hotelliketjulta, varmista etukäteen, mihin hotellirakennukseen olet suuntaamassa.

Matkablogi

Hotellimme Arumaila Hotel sijaitsi tosiaankin aivan keskellä Souq Waqifia, eli sijainti oli aivan ihanteellinen lyhyen visiittimme kannalta. Souqista löytyi vaatteiden, keramiikan, turistikrääsän ja taiteen lisäksi hieman erikoisempaakin ostettavaa, nimittäin haukkoja! Vain muutaman askeleen päässä hotellistamme sijaitsi Falcon Souq, jossa siivekkäitä oli läjäpäin odottelemassa uutta omistajaa. Haukat eivät ole mitään edullisimpia lemmikkejä, parhaat yksilöt saattavat nimittäin kustantaa tuhansia dollareita. Haukkakaupat olivat melko masentavan näköisiä, sillä linnut kyhjöttivät rivissä jalat puomiin kytkettynä, samalla kun muslimiherrat hieroivat kauppoja teekupposten ääressä. Aikoinaan beduiinit käyttivät haukkoja metsästykseen, nykyään niitä ostellaan lähinnä huvin ja urheilun vuoksi. Aivan kivenheiton päässä Falcon Souqista sijaitsi talli, joka oli pullollaan arabialaisia hevosia! Hevosia tuli töllisteltyä hyvän aikaa, eikä kameran suljin ole vielä kertaakaan tällä reissulla laulanut yhtä ahkerasti. Paikka oli hevoshullun Linan unelmien täyttymys. Alueelta löytyi myös kameleita.

Matkablogi
Falcon Souq.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Souqin alue oli etenkin illalla todella tunnelmallinen ja pienissä kujissa olisi riittänyt tutkittavaa varmasti useammaksikin päiväksi. Alueella oli todella paljon ravintoloita ja kahviloita. Turistien määrän vuoksi hintataso ei ole erityisen edullinen, monissa alueen ravintoloissa hinnat saattavat olla jopa Suomen tasolla. Yritimme tapamme mukaan etsiä lähistöltä edullista ravintolaa Tripadvisorista, mutta ainoa edullinen paikka alueella näytti olevan mäkkäri. Lähdimme siis vain umpimähkään etsimään ruokapaikkaa ja päädyimme kohtuuhintaiseen libanonilaiseen ravintolaan. Ruoka oli taivaallisen hyvää ja saimme maahamme täyteen reilulla kymmenellä eurolla per naama. Kyllähän se hieman kirpaisi, kun hintaa vertasi edellisen kohteen, eli Kambodžan hintoihin, jossa pääruoka-annoksen sai vain muutamalla lantilla.

Matkablogi

Doha vaikutti todella mielenkiintoiselta paikalta ja meitä molempia jäi hieman harmittamaan, että tutustumisemme kaupunkiin jäi vain pintaraapaisuksi. Kaupunki oli todella siisti, helppo ja turvallinen. Visiitti ei kuitenkaan sujunut ilman kommelluksia. Lähtöpäivänä hotellimme yltiöpäisen ystävällinen työntekijä saattoi meidät kädestä pitäen bussiasemalla ja hyppäsimme kohti lentokenttää suuntaavaan bussiin. Ajeltuamme hetken Dohan ruuhkassa, meinasimme lentää penkistä isohkon rysähdyksen voimasta. Bussimme oli ajanut henkilöauton kylkeen! Säikähtäneen näköinen mies kömpi ulos kolhiintuneesta autostaan ja häntä vastaan juoksi äkäinen bussikuski. Miehet rähjäsivät toisilleen hyvän aikaa ja muutaman tuohtuneen puhelun jälkeen paikalle saapui poliisi. Asian selvittelyyn kului tolkuttoman paljon aikaa ja alkoi jo vaikuttaa siltä, että myöhästymme lennoltamme väistämättä. Onneksi kuski ohjasi meidät lopulta toiseen bussiin, jonka kyydissä pääsimme kentälle (juuri ja juuri) ajoissa.

Matkablogi

Matkablogi

Kolarista huolimatta bussi oli kätevä ja edullinen tapa päästä lentokentältä keskustaan ja takaisin. Dohan lentokentän matkatavarahihnan 5 ja 6 yhteydessä oli paikallisbussien lipputiski, josta tiketit sai hankittua kätevästi. GreyCard- lipulla pääsi ajamaan kolmen dollarin hintaan kaksi matkaa 24 tunnin sisällä. Oivallinen valinta yhden yön pysähdykselle siis. Paikallisbussit tunnistaa vaalean turkoosista väristä ja Karwa- nimestä (karva, hehe).

Hassua, miten nopeaa maisemat välillä vaihtuvatkaan. Vielä viikko sitten istuimme tuk- tukissa järkyttävässä ruuhkassa Phnom Penhin kaaottisessa liikenteessä ja muutama päivä sitten istuimme paljussa Haapavedellä tähtitaivaan alla. Eilen töllötimme hikikarpalot otsalla kameleita Dohassa ja nyt tosiaan värjöttelemme kylmässä, haisevassa huoneessamme Kathmandussa. Kahden päivän kuluttua aloitamme yhden matkan odotetuimmista ja jännittävimmistä osuuksista: kipuamisen Annapurna Base Campille 4130 metrin korkeuteen!