Blogi

Uuden-Seelannin eteläsaari: Trekkaajan unelmakohde

Nyt neljä päivää pohjoissaaren kaatosateissa kärvistelleenä voimme olla vain kiitollisia siitä, miten loistava tuuri meillä oli säiden suhteen eteläsaarella. Ensimmäisen viikon ajan meitä hemmoteltiin 30 asteen helteellä ja pilvettömällä taivaalla. Toisen viikon aikana muutamana päivänä satoi kaatamalla, mikä aiheutti maanvyöryjä ja tulvia ympäri saarta. Maanvyöryjen takia jouduimme jättämään suunnittelemamme kävelyt länsirannikon jäätiköille kokonaan väliin, reiteille ei nimittäin yksinkertaisesti päässyt. Myös Mt. Aspiring National parkin Mt. Brewsterin valloituksen skippasimme myös kovien sateiden takia. Vuoristoisessa Uudessa-Seelannissa patikoidessa kannattaakin varautua äkisti muuttuviin sääolosuhteisiin. Vaikka aamulla keli olisi mitä parhain, niin ei ole ollenkaan huono idea pakata sadekamppeita ja lämpökerroksia mukaan. Ennen pitemmille reiteille lähtöä on myös fiksua tarkistaa viimeisin sääennuste kyseisen kansallispuiston visitor centeristä.

Uuden-Seelannin eteläsaari on koti kymmenelle maisemiltaan hyvinkin erilaiselle kansallispuistolle. Eteläsaari viekin pohjoisesta kilpailijasta voiton luontoystävien paratiisina upeine vuorineen, jylhine vuonoineen ja turkoosina välkehtivine järvineen. Uudesta-Seelannista löytyy yhdeksän eeppistä useamman päivän vaellusta, jotka tunnetaan nimeltä Great Walks. Meidän rinkasta ei kuitenkaan löydy tarpeeksi varusteita ihan näin HC- trekkaamiseen, joten me tyydyimme 3-8 tunnin päivävaelluksiin.

Mueller’s Hut (Aoraki / Mount Cook National park)

Pituus: 10,4 kilometriä

Tämä trekki sai meidät sekoamaan Uuden-Seelannin maisemista. Ja se myös sai kinttumme muuttumaan spagetiksi seuraavaksi kolmeksi päiväksi. Reitti alkaa virkistävällä 2200 askeleen porrasjumpalla, jonka jälkeen loppumatka onkin jyrkkää, irtokivenmurikoilla päällystettyä ylämäkeä. Portaiden jälkeen maasto oli melkoisen haastavaa ja ilman kunnon vaelluskenkiä ei kannata lähteä kapuamaan Mueller’s Hutille. Huipulla, 1800 metrin korkeudessa maisemat olivat järjettömän hienot ja Mount Cookin pääsi näkemään todella läheltä. Ja huipulla pääsi väsäämään lumipalloja, vaikka kyseisenä päivänä olikin 30 astetta lämmintä!

Matkablogi

Trekkipäivän aamuna herätyskello pirahti soimaan aamuviideltä ja mätettyämme edellisenä iltana väsätyt leivät naamaamme, lähdimme heti kapuamaan. Tämä oli erittäin hyvä veto, sillä saimme reitin raskaimman osuuden hoidettua ennen keskipäivän paahdetta. Ja mikä parasta, saimme olla pitkän aikaa aivan keskenämme, törmäämättä toisiin patikoijiin. Kömpiessämme alas, noin puolenpäivän jälkeen, reitille lappasi porukkaa aivan solkenaan. Mueller’s Hutin kaltaisilla suosituilla trekeillä kannattaa siis olla ajoissa liikenteessä!

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Mt. John via lakeshore (Lake Tekapo)

Lyhyt ja helppo trekki, josta pääsee näkemään Lake Tekapon ja sitä ympäröivät vuoret koko komeudessaan. Kävely kestää kokonaisuudessaan noin kolmisen tuntia ja tähän voi sisällyttää myös kuvaustauot.

Matkablogi

Matkablogi

Roy’s Peak (Wanaka)

Pituus: 16 kilometriä

Täme trekki käy kaikessa tylsyydessään sekä kunnon, että mielenterveyden päälle. Reitti on ensimmäiselle näköalapaikalle asti pölisevää, siksakkia kulkevaa hiekkatietä. Monet näyttivät selfien räpsäistyään kääntyvän jo tässä takaisin. Tämän jälkeen reitti kuitenkin vasta muuttuu mielenkiintoiseksi ja huippua lähestyessä korkeanpaikankammoa poteva Lina meinasi jo kääntyä takaisin. Viimeiset metrit huipulle tallataan todella kapeaa ja jyrkkää polkua! Ja näkymät huipulta olivat kuin maalauksesta, itse asiassa tällä varsin tylsällä trekillä oli varmaat komeimmat maisemat mitä olemme tähän mennessä nähneet. Roy’s Peak on siis tosiaankin vaivan arvoinen ja se kannattaa tallustaa huipulle asti!

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Routeburn track: Key summit (Fiordland National park)

Routeburn Track key summit tarjoaa upeat maisemat Fiordlandin kansallispuistoon vain pienellä vaivalla. Kävely kestää vain noin kolme tuntia ja me kävimme tepastelemassa sen Milford Soundin risteilyn jälkeen. Alkumatka kivutaan sademetsässä ja puurajan päättymisen jälkeen saakin ihastella upeita vuoristomaisemia 360 asteen panoraamanäkymin. Kävely on osa useamman päivänä pituista Routeburn track Great Walkia.

Matkablogi

Matkablogi
Perhanan pilvet peittävät vuorenhuiput 😦

Avalanche Peak (Arthur’s Pass National park)

Tämä trekki oli meidän ehdoton suosikki! Parasta tässä reitissä oli todella monipuoliset maisemat ja se, että ei tarvinnut kävellä samaa reittiä ylös ja alas. Avalanche Peakin voi saavuttaa kahta eri reittiä pitkin: itse Avalache Peak trackia tai Scott’s trackia. Avalance Peak route on todella jyrkkä. Niin jyrkkä, että osan matkasta ylöspäin joutuu etenemään apinatyylillä käsillä avittaen. Tätä reittiä suositellaan ylöspäin menemiseen ja näin mekin teimme. Scott’s track on kilomerimäärältään hieman pidempi ja vastaavasti hitusen loivempi, mutta erittäin jyrkkä sekin. Alaspäin vyöryimme Scott’s trackia pitkin ja vaikka kyseessä on loivempi reitti kuin Avalanche Peak track, oli tässäkin kyllä kintut koetuksella.

Matkablogi

Vaelluksen pituus edestakaisin on noin viisi kilometriä, mutta aikaa tulee varata 6-8 tuntia. Tästä voikin jo päätellä, kuinka jyrkästä reitistä on kyse ja kuinka hidasta eteneminen on. Meillä matkaan meni noin seitsemän tuntia runsaine maisemien ihailutaukoineen (ja hengähdystaukoineen). Ylhäällä maisemat ovat henkeäsalpaavat mahtavine vuorineen ja jäätikköineen. Tämä oli meidän kolmas pidempi päivävaellus ja vaikka jalat olivatkin jo vähän tottuneet trekkaamiseen, niin kyllä ne aika vetelältä tuntuivat alas päästessä.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi
Kea- vuoristopapukaija uskaltautui moikkaamaan meitä vain muutaman metrin päähän ❤

Matkablogi

Osapuilleen tämän verran saimme aikaiseksi liikutella reissussa levenneitä ahtereitamme kahden viikon aikana Uudessa-Seelannin eteläsaarella. Saarelta löytyy jos minkälaista aktiviteettia joihin saa uppoamaan satasen toisensa perään, mutta onneksi upeissa maisemista tallaamisesta ei tarvitse maksaa mitään. Ja vaikka Uuden-Seelannin maisemat tosiaan ovat upeita, niin parhaiden paikkojen näkemiseen vaaditaan hieman vaivannäköä; moottoriteiden varrelle ripotellut näköalapaikat näyttävät vain pienen ripauksen siitä, mitä maalla tosiasiassa on tarjota. Eli ei muuta kuin vaellusmonot jalkaan ja kipuamaan!

Matkablogi

Matkablogi

Uuden-Seelannin ihana ja kamala leirielämä

Campervanilla köröttely on kaikista edullisin ja kätevin tapa kiertää Uutta-Seelantia. Vaikka saaret saattavat kartalla näyttää pieniltä, välimatkat voivat mutkaisten teiden vuoksi olla yllättävän pitkiä. Tämän lisäksi monet upeat luontokohteet eivät ole saavutettavissa esimerkiksi bussilla. Majoitus Uudessa-Seelannissa ei ole ihan mistään halvimmasta päästä, joten moottorilla varustettu koti on siinäkin mielessä hyvä vaihtoehto. Uuden-Seelannin pohjois- ja eteläsaari ovat pullollaan eritasoisia leirintäalueita ja vaihtoehtoja on satoja.

Matkablogi
Lounastauko Lake Tekapolla.

Me vuokrasimme campervanimme eteläsaarelle kahdeksi viikoksi Wendekreisen- nimiseltä pieneltä yritykseltä hintaan 2250 dollaria, eli 1350 euroa, sisältäen halvimman mahdollisen vakuutuksen sekä navigaattorin. Hoidimme vuokrauksen jo Suomesta käsin, noin puoli vuotta ennen Uuteen-Seelantiin saapumista. Mikäli tänne suunnittelee reissaavansa sesonkiaikaan, eli marras-maaliskuussa, vuokraus kannattaa hoitaa ajoissa, jottei jää nuolemaan näppejään. Sama auto kannattaa myös varata pohjois- ja eteläsaarelle, sillä saarten välin pystyy taittamaan helposti autolautalla.

Me olimme hölmöjä ja varasimme auton vain eteläsaarelle, pohjoissaarella ajattelimme kulkevamme bussilla ja yöpyvämme hotelleissa. Lautan sijasta varasimme lennon eteläsaaren Christchurchista pohjoissaaren Aucklandiin, sillä noin puoli vuotta aikaisemmin löysimme Jetstarilta todella halvat lennot. Eteläsaarelle saapuessamme totesimme tehneemme jälleen hölmöjä valintoja ja aloimme heti tutkia, olisiko yhdelläkään autovuokrausfirmalla enää campereita tarjolla. Onneksi onnistuimme löytämään myös pohjoissaarelle camperin sesongista huolimatta. Hotellit ja bussit olisivat tulleet niin moninkertaisesti kalliimmaksi, että leirielämän jatkaminen myös pohjoissaarella olisi paras vaihtoehto.

Matkablogi

Pohjoissaarella vietämme viikon ja vuokrasimme camperin koko ajalle. Autoja oli melko rajoitetusti tarjolla ja lyhyellä varoitusajalla myös hinnat olivat melkoisen korkeat. Onneksi löysimme Wicked Campersilta auton hintaan 876 dollaria, eli 525 euroa, sisältäen parhaan mahdollisen vakuutuksen. Tällä kertaa emme vuokranneet navigaattoria, sillä täällä eteläsaarella ajellessamme olemme huomanneet sen olevan täysin tarpeeton. Google maps pelittää offline- tilassakin sen verran hyvin, että sillä pärjää vallan mainiosti.

Matkablogi

Autoa valitessa ensimmäinen kysymys on self contained vai non- self contained. Self contained menopeli on suoraan suomennettuna omavarainen, eli autosta löytyy vesisäiliö tiskaamista, hampaidenpesua ynnä muuta varten. Lisäksi autosta löytyy harmaavesisäiliö likavedelle, sekä kannettava ”potta” bisneksien hoitamiselle. Kunnon asuntoautoissa on tietysti ihan oikeat vessat, mutta meidän budjettiversiossa on vain pottaversio. Näissä autoissa hyvä puoli on se, että niillä voi leiriintyä ilmaisille freedom camping- alueille, joissa ei välttämättä ole edes vessaa. Ällöttävä puoli on se, että kannettavan potan kakkasäiliö sekä harmaavesisäiliö tulee tyhjentää niin sanotuille dumppausasemille (joiden sijainnit löytää Campermatesta).

Matkablogi
Kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen?

Me valitsimme self contained- auton helppouden vuoksi: kokkauksen ja tiskaamisen pystyy hoitamaan auton sisällä, mikä on osoittautunut mukavaksi etenkin sadekelillä. Meidän camperistamme löytyy kaasuliesi sekä jääkaappi ja luksuselementteinä myös leivänpaahdin ja vedenkeitin, joita voi tosin käyttää vain, jos auto on sähkötolpassa kiinni. Kannettavaan toilettiin emme ole koskeneet, sillä kammoamme sen tyhjentämistä liikaa. Näin ollen olemme joutuneet etsimään jokaiselle yölle toiletilla varustetun leirintäalueen ja onneksi ainakin eteläsaarella myös ilmaisilla leirintäalueilla on usein vessat.

Matkablogi

DOCin eli Department of Conservationin ylläpitämät leirintäalueet maksavat yleensä noin 8-15 dollaria per naama ja niitä löytyy kaikkien suurten kansallispuistojen läheltä. Nämä ovat ainakin tähän mennessä olleet hyvin toimivia ja siistejä, vessalla varustettuja leirintäpaikkoja. Joiltain alueilta löytyy jopa vesipisteet sekä nuotiopaikat. Suihkut löytyvät yleensä vain hieman kalliimmilta leirintäalueilta, eli mikäli on budjetilla liikenteessä (niin kuin me), niin täytyy vain hyväksyä välillä hieman lemuavansa. Meidän taktiikkamme on ollut varata suihkulliset leirintäalueet vain pidempien trekkien jälkeisille öille. Muuten olemme yöpyneet halvoissa tai ilmaisissa paikoissa ja turvautuneet julkisiin suihkuihin, jotka yleensä kustantavat vain muutaman dollarin.

Tässä muutama vinkki leirielämään Uudessa- Seelannissa:

  • Lataa Campermate

Ilmainen Campermate- sovellus on karavaanarin paras kaveri ja se kannattaa ehdottomasti ladata, jotta leireily aiheuttaisi mahdollisimman vähän harmaita hiuksia. Campermate on ikään kuin karttasovellus, johon on merkattu kaikki Uuden-Seelannin leirintäalueet, julkiset vessat sekä suihkut, bensa-asemat, ruokakaupat ja mikä parasta: Taru sormusten herrasta- leffojen kuvauspaikat! Leirintäalueet on värikoodattu hintojen mukaan, joten budjettiin sopiva paikka on helppo löytää. Sovellus toimii myös offline- tilassa, kunhan muistaa vain ladata Uuden- Seelannin kartan etukäteen. Tämä on ihan hyvä juttu, sillä täältä on uskomattoman vaikeaa löytää toimivaa wifiä. Paikallisen liittymän varaan ei myöskään kannata laskea, ainakaan Sparkiin, sillä signaalia ei tunnu löytyvän oikein mistään.

  • Suunnittele reitti etukäteen

Tämä onkin kaksipiippuinen juttu. Toisaalta reitti kannattaa suunnitella ainakin karkeasti etukäteen, jotta ne omat must see- jutut ovat selvillä. Nähtävää ja tekemistä on kuitenkin ihan loputtomasti ja mekin olemme joutuneet ajanpuutteen vuoksi ajamaan monen mielenkiintoisen paikan ohi. Välimatkat saattavat kartassa näyttää lyhyiltä, niin paikasta toiseen ajelussa saattaa kulua yllättävän paljon aikaa. Tiet Uudessa- Seelannissa ovat paikoin hyvin mutkaisia ja google mapsin ilmoittamaan ajoaikaan on hyvä suhtautua vähän varauksella. Etenkin meidän on pitänyt varautua viivästyksiin, koska pieni Hiacemme ei meinaa selvitä loivistakaan ylämäistä…

Matkablogi

  • Varaa reilusti aikaa

Uusi- Seelanti on upea maa, jonka haluaisi koluta läpikotaisin, jottei yksikään häikäisevä kohde jäisi näkemättä. Me ääliöt kuvittelimme, että kerkeäisimme helposti kiertämään eteläsaaren kahdessa viikossa. VÄÄRIN. Kaksi viikkoa ei riittänyt alkuunkaan ja kaksi kohdalle osunutta sadepäivää ovat olleet meille ihan maailmanloppuja, sillä ne ovat romuttaneet suunnitelmat ihan täysin. Tästä päästäänkin seuraavaan kohtaan…

  • Varaudu kaikenlaiseen säähän

Meidän kahteen viikkoomme eteläsaarella on mahtunut läkähdyttävää hellettä, tulvia, rakeita, kaatosadetta ja niin kovaa tuulta, ettei auto meinaa pysyä pystyssä. Tulvien ja maanvyöryjen vuoksi emme pystyneet tekemään suunnittelemaamme visiittiä Franz Josefin jäätiköllä, sillä kävelyreitit olivat täysin suljettu. Jos suunnittelet trekkaavasi Uudessa- Seelannissa, niin ainakin ennen pidempiä trekkejä kannattaa piipahtaa kyseisen kansallispuiston infopisteessä varmistamassa, että onhan reitti varmasti sillä hetkellä turvallinen. Kaikenlaisiin sääilmiöihin on hyvä varautua myös pakatessa. Vaikka täällä onkin tällä hetkellä täysi kesä, niin muutamana yönä olemme palelleet aluskerrastoista, fleecekerrastoista ja villasukista huolimatta.

  • Hanki autoon mahdollisimman helppoa muonaa

Nuudelit ja pussipastat ovat tulleet vähän liiankin tutuksi. Kaasuliedellä toki voi kokata mitä vain, mutta monimutkaisia aterioita valmistaessa tiskin määrä tuppaa yleensä kasvamaan, mikä taas tarkoittaa jatkuvaa harmaavesisäiliön tyhjäämistä ja vesisäiliön täyttämistä. Auton keittiö ei myöskään ole mikään tilaihme, joten ihan hermoja säästääksemme olemme tyytyneet helppoihin aterioihin. Ruokaostokset kannattaa keskittää Pak’n’save- kauppoihin, joita löytyy isoimmista kaupungeista ja kylistä. Uuden- Seelannin hintataso on yleisesti melko kalliin puoleinen, mutta Pak’n’savesta saa hamstrattua murkinaa ilahduttavan halvalla. Ylilyönteihin ei kuitenkaan kannata sortua, esimerkkinä Antti, joka lappasi ostoskärryihin purkkihedelmiä nälkäkuoleman pelossa. Jonkintasoinen ruokakauppa löytyy kuitenkin pienimmistäkin kylistä. Välillä, kun olemme oikein halunneet irrotella, niin olemme pysähtyneet Domino’sissa viiden dollarin pizzalla.

matkablogi
Antti, kalja ja Domino’sin vitosen pizzan jämät.
  • Ota kaiken kattava vakuutus

Me otimme halvimman mahdollisen vakuutuksen ja sen takia olemmekin ajelleet viimeiset kaksi viikkoa pelko ahterissa. Uuden- Seelannin linnut ovat joko tyhmiä, sokeita tai itsetuhoisia ja lähes joka päivä joku onneton tirppa on pamahtanut uljaan Toyotamme tuulilasiin tai konepeltiin. Muutaman yönä on myös myrskynnyt melkoisesti ja jos auton päälle olisi rysähtänyt puunoksa, niin vahingot olisivat tulleet meidän piikkiimme maksettavaksi. Pohjoissaarelle autoa varatessamme otimmekin parhaan mahdollisen vakuutuksen, jotta saamme ajella levollisin mielin.

  • Varaudu ötököihin

Sandflies ovat yleinen riesa ainakin täällä eteläsaarella ja huitomisen sijaan kannattaa käydä hankkimassa purkki paikallista ohvia. Örkit näyttävät harmittomilta, mutta aiheuttavat ikävästi kutisevia paukamia. Etenkin vesistöjen lähellä sijaitsevat leirintäalueet tuntuvat kuhisevan näitä lentäviä paholaisia.

Vaikka leirielämässä on huonotkin puolensa, on tämä ollut yllättävän mukava ja rento tapa matkustaa. Parasta on se, että ei tarvitse pakata, sillä kaikki tavarat kulkevat jatkuvasti mukana (kaikki on tosin jatkuvasti hukassa..). Huonoin puoli road trippaamisessa on se, että autossa kökkiminen päivästä toiseen käy väkisinkin hieman tylsäksi… Me olemme ratkaisseet ongelman pelaamalla laiva on lastattu- peliä ja huudattamalla Rock Party- kokoelmalevyä. Radion kuuntelusta ei kannata edes haaveilla, kuuluvuus loppui heti kun ajettiin Christchurchin rajojen ulkopuolelle. 😀

Tässä postauksessa tarinoitiin leireilystä nimenomaan eteläsaarella, pohjoissaaresta lisää sitten myöhemmin! 😊

Matkablogi

 

 

Uuden-Seelannin road tripin startti

Australiassa vierähti hieman yli viisi viikkoa ja oikeastaan sen koko ajan meillä oli toistemme lisäksi muutakin seuraa. Aluksi loisimme pari viikkoa Tasmaniassa Antin sukulaisten luona ja sen jälkeen saimme seuraa suomalaisista ystävistämme kolmeksi viikoksi. Heidän kanssaan vietettiin viikko Melbournessa, muutama päivä Great Ocean roadilla, kolme päivää Sydneyssä ja vajaa viikko Airlie Beachillä. Viimeiset päivät Australiassa saimme nauttia Antin kaukaisen serkun vieraanvaraisuudesta Brisbanessa. Oli mahtava saada välillä hieman muutakin seuraa kuin toisemme, Australiassa meillä olikin niin kivaa, että blogia ei kiinnostanut kirjoittaa lainkaan. Yritetään kuitenkin kirjoitella vielä stooreja Ausseista, kunhan saadaan inspiraatiota (ja toimiva netti…). Sukulaisia ja ystäviä oli mahtavaa nähdä, mutta aloimme jo odottamaan reissun jatkamista kahdestaan. Australian jälkeen seuraavana kohteena oli maaginen, kaikkien ylistämä Uusi-Seelanti!

Matkablogi
Porukalla tutkimassa Bronte – Bondi costal walkia Sydneyssä.
Matkablogi
Slaavikyykky x 3.
Matkablogi
Great Ocean Road! Kuva: Viljami Kauhanen

Lennot Brisbanesta Christchurchiin olimme varanneet jo hyvissä ajoin hyvin edulliseen hintaan. Jetstarin lennot matkalaukkuineen kustansivat noin 150 euroa per naama. Australiassa meillä oli melkoisen kova tahti reissaamisessa; paikkaa vaihdettiin usein ja tekemistä oli joka päivälle. Ja Uudessa-Seelannissa tahti olisi vielä kovempi, koska nähtävää on niin paljon ja aikaa vain kolme viikkoa. Siksi varasimmekin ensimmäisille päiville Uudessa-Seelannissa Air b’n’b- kämpän Christchurchin laitamilta. Ensimmäinen ilta meni sisätiloissa koomatessa, viiniä litkiessä ja Netflixiä katsoessa. Voi kuinka olimmekaan ikävöineet Netflixiä! Rentoilulle pyhitetty ilta tuli tosiaankin tarpeeseen, reissaaminen nimittäin imee välillä kaikki mehut ihan huomaamatta.

Toisena päivänä saimme kammettua itsemme ruudun äärestä ihmisten ilmoille ja tutustumaan itse Christchurchin kaupunkiin. Kaupunki on mielenkiintoinen sekoitus vanhoja, brittiläistyylisiä taloja, sekä uusia, moderneja rakennuksia ja upeaa katutaidetta. Oli harmillista huomata, että kaupungissa oli edelleen paljon rakennustyömaita vuonna 2011 tapahtuneen maanjäristyksen vuoksi. Tuhon jälkimainingeissa kaupunkiin on keksitty rakentaa Container Mall, eli konttiostoskeskus, joka on kyhätty värikkäistä rakennuskonteista. Hauska idea!

Matkablogi
Container Mall.

Matkablogi

Olimme jo aikaisemmin sopineet treffit Malediiveilla tapaamamme jyväskyläläisen (kyllä, maailma on pieni!) pariskunnan Elsan ja Samulin kanssa. Mahtavaa, että tiemme ristesivät uudestaan nyt täällä Uudessa- Seelannissa! Myös Elsa ja Samuli ovat maailmanympärimatkahommissa, joten oli mukavaa päästä vaihtamaan heidän kanssaan reissukuulumisia. Suunnistimme lounastamaan The Little High Eateryyn TripAdvisorin hehkutuksen perusteella. Ravintolassa oli saman katon alla kahdeksan eri ravintolaa, tarjolla oli muun muassa burgereita, pizzaa, meksikolaista ja kiinalaista murkinaa. Hyvä valinta ison porukan kanssa ruokailuun, kaikille löytyy varmasti jotain mieleistä. Me sorruimme tapamme mukaan burgereihin. Hampurilaisten ja oluiden jälkeen kävi ilmi, että Elsalla ja Samulilla oli suunnitelmissa hyvin samoja kohteita kuin meilläkin, joten päätimme lähteä ajelemaan yhtä matkaa seuraavana päivänä.

Campervanin nouto oli sovittu seuraavalla päivälle klo 12:00. Malttamattomina olimme paikalla jo hyvissä ajoin ennen sovittua aikaa, jotta saisimme hoidettua kaikki tarvittavat paperityöt ja pääsisimme matkaan välittömästi. Auton nouto ei kuitenkaan sujunut ihan niin kuin elokuvissa, sillä paperitöiden jälkeen meille ilmoitettiin, että auto ei olekaan vielä valmis. Itse asiassa se ei tulisi olemaan valmis vielä ainakaan neljään tuntiin. Asia ilmoitettiin ilman ainuttakaan pahoittelevaa sanaa tai edes pahoittelevaa äänensävyä. ”Ei kai teillä ole suunnitelmia tälle päivälle?” Noh, olihan meillä… Lopulta pitkän väittelyn ja väännön jälkeen ymmärsivät, että meidän suunnitelma ei sisältänyt neljää tuntia odottelua autovuokrafirman kahviautomaatin antimia nauttiessa, ja he tarjoutuivat antamaan meille henkilöauton päiväksi käyttöön. Sovittiin, että he soittelevat meille auton ollessa valmis, jotta voivat sitten tuoda sen meille. Päivä saatiin siis onneksi pelastettua ja pääsimme vihdoin matkaan, tosin puoltoista tuntia suunniteltua myöhemmin.

Matkablogi
Uteliaita vuohia Mount Sundaylla.

Ensimmäinen kohteemme oli kovan luokan Taru Sormusten Herrasta- fanin, Linan valitsema. Uusi- Seelanti on TSH- ja Hobitti- elokuvien fanien pyhiinvaelluskohde, sillä kaikki kyseiset elokuvat on kuvattu maan jylhissä maisemissa. Kuvauspaikkoja löytyy molemmilta saarilta ja ensimmäisenä lähdimme tutkimaan Mount Sundayta, jossa on kuvattu Kaksi Tornia ja Kuninkaan Paluu- elokuvista tutut Edorasiin sijoittuvat kohtaukset. Paikka oli upea ja sen tunnisti heti! Linalla oli melkein tippa linssissä ja vaikka Elsa, Samuli ja Antti eivät niin kovia faneja olekaan, niin hekin olivat todella vaikuttuneita paikasta. Kipusimme ensi töiksemme laakson keskellä sijaitsevalle kalliomuodostelmalle, eli elokuvista tuttuun Rohanin kylään. Rohanista avautui upea näkymä vuorien ympäröimään laaksoon, jota tähyillessä kaikille muistui mieleen kohtaus, jossa Legolas, Gimli ja Aragorn ratsastavat Rohaniin. Tämä on ehdoton must see- kohde jokaiselle tosifanille! 😀 Ja vaikka ei fani olisikaan, niin paikka kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, ihan vain maisemiensa vuoksi. Me olimme jo ensimmäisen päivän jälkeen aivan myytyjä Uudelle- Seelannille ja sen upealle luonnolle.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Palattuamme Keskimaasta todellisuuteen kävimme noutamassa camperimme ja lähdimme suunnistamaan kohti ensimmäisen yön leirintäaluetta. Sitä ennen hamstrasimme kaupasta järjettömän määrän kuivamuonaa pian alkavaa leirielämää varten. Kolmen viikon nuudelikuuri alkakoon! Leirintäalue oli nimeltään Musterer’s High Country, jossa sähköpaikka campervanille kustansi 25 dollaria kahdelta hengeltä, sisältäen kuuman suihkun ja kyseenalaisesti toimivan wifin. Paikka oli todella miellyttävä ja siisti, ja tiluksilla hengailevat ponit ja laamat toivat campgroundille entisestään lisäpisteitä. Suihku ja wifi ovat kuitenkin meidän budjetilla sellaista luksusta, mihin ei ihan joka yö ole varaa, mutta halusimme näin ensimmäiseksi yöksi pehmeän laskeutumiseen karavaanarin elämään. Illalliseksi nautittiin kuppinuudelia ja punaviiniä. 😀

Matkablogi
Karavaanarin gourmet- illallinen.

Moreton Island – Snorklausta ja purjehtimista kännisten seilorien johdolla

Meillä on takana lievästi sanottuna mielenkiintoinen purjehdusreissu. Bongasimme bookme.com.au- tarjoussivustolta yhden yön ja kahden päivän snorklaus- ja purjehdusretken Brisbanen edustalla sijaitsevalle Moreton Islandille. Retken alkuperäinen hinta oli lähes 500 dollaria, mutta viime hetken diilinä saimme sen hintaan 195 dollaria per nenä. Ei ollenkaan paha hinta, sillä retki sisälsi aktiviteettien lisäksi majoituksen (veneessä), sekä kaikki ateriat, vedet ja limsat. Moreton Islandilla vierailu oli meillä muutenkin tähtäimessä, joten tartuimme tarjoukseen heti. Maailman toiseksi suurin hiekkasaari, Moreton Island, tunnetaan parhaiten sen edustalle 1960-luvulla upotetusta 15 laivasta. Hylyt ovat vuosien saatossa keränneet puoleensa suuret määrät erilaisia koralleja ja kaloja. Tangalooma Wrecks on tätä nykyä eräs Australian tunnetuimmista snorklaus- ja sukelluskohteista, ja korallien sekä kalojen lisäksi siellä voi hyvinkin törmätä myös merikilpikonniin, rauskuihin ja delfiineihin.

Matkablogi
Keihäsrausku kalakavereineen.

Paatti miehistöineen odotteli meitä aamutuimaan Brisbanen Manlyn satamassa. Miehistö koostui kahdesta krapulaisen näköisestä merirosvosta ja navakan viinanhajun haistoi miekkosista jo monen metrin päähän. Olimme lähteneet liikenteeseen hyvissä ajoin, mutta ukot eivät antaneet meidän napata aamupalaa satamakahvilasta, sillä he halusivat päästä vesille samantien. He lohduttelivat, että veneellä on sitten yllin kyllin ruokaa tarjolla. Lähdimme taapertamaan viinanhajuisten herrasmiesten perässä kohti venettä. Retkelle osallistui lisäksemme vanhempi australialainen pariskunta. Kippareiden rähjäisestä ulkomuodosta huolimatta vene näytti todella hyvin hoidetulta ja siistiltä, mikä onneksi hieman lisäsi luottamustamme retkeä kohtaan. Heti satamasta irtaannuttuamme toinen kippareista kysyi, että mitä viinaa meillä on mukana ja kuinka paljon. Olimme saapuneet Brisbaneen sen verran myöhään edellisenä iltana, että emme ennättäneet ostaa minkäänlaista evästä matkaan, edes nestemäistä. Kipparit olivat silminnähden järkyttyneitä vastauksestamme. Tässä vaiheessa aloimme jo hieman miettiä, että minkälaisia ryyppykarkeloita käppänät mahtoivatkaan suunnitella. Matka sujui kipparien krapulavapinoista huolimatta mukavasti kannella löhöten ja delfiinejä bongaillen. Onnistuimmekin näkemään kaksi delfiiniä aivan paattimme vieressä!

Matkablogi

Heti perille päästyämme ja ankkurin osuttua pohjaan, kipparit avasivat Jack Daniel’s- pullon ja alkoivat ryystää viinasta kitusiinsa hyvää tahtia. Nyt selvisi, miksi äijillä oli niin kova kiire lähteä vesille: piti päästä uuteen nousuun! Olimme melkoisen yllättyneitä heidän tavastaan pyörittää bisnestä, mutta lähdimme kuitenkin innosta pinkeinä snorklaamaan viskiä hörppivän kipparin opastuksella. Paikka oli todella upea! Hylyissä asusteli mitä kauneimpia ja värikkäimpiä koralleja ja sadat kalat uiskentelivat ympärillämme jatkuvasti. Kippari selvästi tunsi hylyt kuin omat taskunsa, sillä hän bongaili korallien alta ja hylkyjen koloista vaikka mitä mereneläviä. Snorklattuamme noin tunnin verran voimakkaassa virtauksessa, olimme jo nälkäkuoleman partaalla. Lupauksista huolimatta emme nimittäin saaneet aamupalaksi kuin pussillisen viinirypäleitä kuuteen pekkaan jaettavaksi.

Matkablogi
Ei ajettu karille, vaikka Linakin pääsi ohjaksiin! 😀

Kun olimme takaisin veneen kyydissä, kipparit ilmoittivat kaljan litkimisen lomassa alkavansa valmistamaan lounasta. Ja ruhtinaallinen lounas se olikin; paahtamatonta paahtoleipää, juustoa ja kinkkua! Kipparit ottivat tietysti ruokaa ennen kuin päästivät meidät pöytään, herrasmiehiä kun olivat. Mussutimme leivät naamaamme tyytymättöminä ja olimme todella huolestuneita retken tulevien tarjoilujen tasosta. Kipparit korkkasivat jälleen uudet kaljat ja viskoivat tupakantumppeja mereen. Australiassa koralliriuttojen ja ylipäätänsä meren hyvinvointi ovat jatkuvasti tapetilla, joten olimme todella yllättyneitä ja järkyttyneitä heidän käytöksestään. Monenlaista sukellus- ja snorklausretkeä ollaan nähty viimeisen vuoden aikana, mutta kaikissa retkissä on tähän mennessä ollut yhteistä se, että meren roskaamista ei tosiaankaan suvaita. Näitä merisikoja ei meren hyvinvointi näyttänyt paljoa kiinnostavan.

”Lounaan” jälkeen kipparit kuskasivat meidät rantaan tutustumaan itse saareen. Huljuttelimme kinttujamme lämpimässä rantavedessä ja surkuttelimme rantaan ajautuneita, kuolleita meritähtiä. Samalla reissulla kiipesimme korkean hiekkadyynin päälle ihailemaan hylkyjä ylhäältä käsin. Pystysuoran, juoksuhiekasta koostuvan rinteen kipuaminen sai pumppumme jyskyttämään melkein räjähtämispisteeseen asti, mutta jälleen kerran ahertaminen palkittiin upeilla näkymillä. Saari on todella kaunis pitkine hiekkarantoineen ja mystisine hylkyineen.

Matkablogi
Rantaan oli ajautunut satoja kuolleita meritähtiä. 😦

Päivän toinen snorklaus ei ollut aivan niin häikäisevä kuin ensimmäinen. Yltyvän tuulen vuoksi näkyvyys oli yhtä hyvä kuin perunavellissä snorklatessa. Snorklauksen jälkeen pulikoimme takaisin paatille, jossa olikin bileet käynnissä. Kipparien saarella telttailevat kaverit olivat siirtyneet veneeseen kaljoittelemaan ja itse kipparit vetivät kaljan ja viskin lisäksi myös pilveä. Päihtymystilan kasvaessa he unohtivat vessan olemassaolon ja kuseksivat veneen laidalta mereen. Bailattuaan veneellä hyvän aikaa, koko jengi, mukaan lukien kipparit, siirtyi rantaan juhlimaan. Viimeistään tässä vaiheessa meillä alkoi loppua huumori surkuhupaisaa retkeämme kohtaan. Veneessä ei muutamaan tuntiin ollut ketään purjehdustaitoista henkilöä, joka olisi voinut ottaa ohjat käsiinsä mahdollisessa vaaratilanteessa.

Takaisin veneelle päästyään miehet alkoivat kokata illallista. He kertoivat hekotellen, että joku heidän kavereistaan oli kännipäissään viskannut suolan ja pippurin mereen. Meitä ei naurattanut, nälkä oli nimittäin taas päässyt yltymään melkoiseksi. Eikä naurattanut myöskään se, että kun toinen ukoista kävi kusaisemassa mereen, hän palasi kokkaamisen pariin käsiä pesemättä. Ruuan ollessa viimein valmista, siirryimme illallispöytään jo valmiiksi yrjöjä pidätellen. Tapansa mukaan kipparit ottivat ruokaa ensin. Tarjolla oli paistettua perunaa, kanaa, sekä herneitä ja maissia purkista. Ruoka oli odotetusti mautonta, mutta nyt saimme sentään muutakin mahantäytettä kuin taikinaista paahtoleipää, joten olimme tyytyväisiä. Se tosin hieman ällötti kun kipparit repivät kanasta palasia kusisilla käsillään…

Matkablogi

Aamulla heräsimme kukonlaulun aikaan, kun toinen kippareista rymisteli takaisin veneeseen bailattuaan saarella koko yön. Kumpaakaan setämiestä ei krapulavapinat näyttäneet paljoa vaivaavan, sillä lähdimme snorklaamaan heti, kun olimme saaneet imuroitua aamukahvit kitusiimme. Snorklasimme yli tunnin ja onnistuimme bongaamaan hylyn kolosessa piileskelevän leijonakalan, sekä hylyn alla lymyävän hain. Hylyille järjestetään paljon snorklausretkiä ja monien retkien järjestäjät ruokkivat meressä uiskentelevia pikkukaloja. Kalojen läsnäolo on siis taattu, sillä ne pörräävät jatkuvasti snorklaajien ympärillä sankoin joukoin makupalojen toivossa. Meidänkin kippari aiheutti Linalle traumoja viskaamalla mereen edelliseltä illalta jääneen kanan rippeet, mikä aiheutti valtavan kalaryntäyksen. Vaikka purjehdusretki itsessään oli melkoisen mielenkiintoinen, niin snorklaamisesta Moreton Islandilla meillä ei ole mitään pahaa sanottavaa. Kalojen ja korallien kirjo on hämmästyttävän monipuolinen ja hylyt ovat upeita.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Snorklaamisen jälkeen alkoi lounaan kokkaaminen. Kippari avasi pekonipaketin ja lätkäisi sen tiskialtaan reunalle. Tämän jälkeen hän alkoi tiskata astioita raivokkaasti, mikä aiheutti sen, että pekonit lilluivat likaisessa tiskivedessä. Lounaaksi / aamupalaksi oli tarjolla pekonilla ja munalla höystetyt leivät. Tarjoilujen taso ei siis noussut toisenakaan päivänä. Saavuimme satamaan myöhään iltapäivällä valtaisan nälän saattelemana. Onneksi illalla söimme elämämme parhaat purilaiset Ze Pickle- ravintolassa ja näin edellisten päivien ruokatraumat unohtuivat taivaallisia burgereita mussuttaessa.

Matkablogi

Kuvapläjäys Melbournesta

G’day pitkästä aikaa! Ollaan oltu viime aikoina luvattoman laiskoja blogin suhteen, mutta siihen on hyvä syy. Viimeiset kolme viikkoa neljä kaveriamme Suomesta ovat kolunneet Australiaa kanssamme ja näin ollen tietokoneen naputtelu on ollut viimeinen asia mielessä. Kolmen viikon aikana kerkesimme tutustua Melbourneen ja Sydneyyn, ajella Great Ocean Roadin upeissa maisemissa, rentoutua Airlie Beachilla, sekä purjehtia ja snorklata Whitsundays- saarilla. Olemme molemmat käyneet Australiassa aiemminkin ja tiesimme, että tällä reissulla tulemme hullaantumaan kenguruiden maahan entistäkin enemmän. Ja näinhän siinä tosiaan kävi! Tykästyimme etenkin Melbourneen ja tässä nyt tulee pientä kuvakertomusta tästä maailman parhaaksi äänestetystä kaupungista:

Matkablogi

Matkablogi
Värikkäät rantamökit eli ’beach boxes’ ovat yksi Melbournen ikonisimmista nähtävyyksistä. Tönöt löytyvät Brighton Beachilta, jonne on kätevä hurauttaa junalla Flinders Stationilta, joka sijaitsee Federation Squarea vastapäätä.

Matkablogi

Matkablogi
Yarra Valleyn maistelukierroksemme alkoi Gateway Estate- tilalta, jossa pääsimme mussuttamaan muun muassa tuoreita mansikoita ja järjettömän hyviä juustoja.
Matkablogi
Viinisiepon paratiisi 😀
Matkablogi
Todennäköisesti maailman siistein katu: ACDC Lane. Melbournen kadut pullistelevat katutaidetta, johon kannattaa ehdottomasti tutustua!
Matkablogi
Hosier Lane, toinen hyvä paikka katutaiteen ihailemiseen.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi
Kaupunkimaisemaa St. Kildan laiturilta. Kyseinen laituri on huhun mukaan oiva paikka bongailla pieniä, söpöjä pingviinejä ja siksi mekin sinne suunnistimme. Olimme kärppänä auringonlaskun aikaan odottelemassa pinguja, mutta onnistuimme näkemään vain yhden kiven alla lymyilevän yksilön. 😦 Kuulimmekin myöhemmin, että pingviinit palaavat päivän hommista laiturille noin 22-23 aikaan illalla. Olimme siis liian aikaisen liiknteessä!
Matkablogi
Hampparit ovat tulleet täällä Aussilassa vähän liiankin tutuiksi ja parhaimmat (ja edullisimmat) löytyivät Betty’s Burgerista! ❤
Melbourne
Voitto, voitto, voitto! Melbournen kasinolta räpsähti huima 80 dollarin voitto ja sitä piti tietenkin juhlia skumpalla! 😀