Blogi

Tikal – muinaisen Maya- sivilisaation vaikuttava rauniokaupunki

Jo maailmanympärimatkaa kotisohvalta käsin suunnitellessa totesimme, että joitain Maya- raunioita on matkan aikana päästävä katsomaan. Arvoimme pitkään Meksikon Chichen Itzan ja Guatemalan Tikalin välillä, mutta lopulta vaakakuppi heilahti Tikalin puolelle.

Heppa käyskentelemässä Peten- järven rannalla.

Tikal on suurin Mayojen rauniokaupunki, ja olimme lukeneet sen olevan huomattavasti rauhallisempi kohde supersuosittuun Chichen Itzaan verrattuna. Lisäksi, Tikal näkyy noin 30 sekunnin ajan Star Wars Episode IV: A New Hope: ssa, joten olihan tätä elokuvahistorian kannalta tärkeää kohdetta päästävä pällistelemään.

Tikalin keskusaukio.

Matkamme kohti Tikalia alkoi Belizen San Ignaciosta, josta ajomatkaa Guatemalan puolelle on vain kaksi tuntia. Valitsimme Guatemalan puolelta tukikohdaksemme El Rematen, joka oli lähimpänä Tikalia sijaitseva kylä, josta löytyi edes jonkinlainen valikoima majoitus- ja ruokapaikkoja. Monet valitsevat tukikohdakseen Floresin, mutta koska aikataulumme oli rajallinen, valitsimme lähempänä Tikalia sijaitsevan vaihtoehdon. El Remate oli myös budjetin kannalta hyvä valinta, sillä sieltä löytyi huomattavasti huokeampia majataloja.

Lina teippaa ikkunankarmia, etteivät ötökät pääse sisään. 😀

San Ignacio on ”virallinen” lähtöpiste Tikaliin matkaaville, joten bussilippuja tai opastettua retkeä etsivän ei tarvitse etsiä kaukaa – niitä nimittäin kaupataan joka kadunkulmassa. Valmiiden retkien sijasta päädyimme (yllätys, yllätys) halvimpaan vaihtoehtoon, ja matkasimme rajalla sijaitsevaan Benque Viejoon paikallisbussilla, jonka hinta oli kahdelta hengeltä 2,30 euroa.

Matkan aikana juttelimme pitkät tovit paikallisen pojan kanssa, ja Lina sai pitää erään papparaisen pupua sylissään! Kiroamme itseämme lopun elämää siitä, ettei tästä ole yhtäkään kuvaa. Kuin siivillä vierähtäneen matkan jälkeen hyppäsimme bussin kyydistä Benque Viejossa, josta suuntasimme raja-asemalle taksilla. Perillä takseja odotti melkoinen letka, joten rinkkoja ei tarvinnut kantaa montaa metriä – ja taksin hintakin oli vain alle neljä euroa.

Rajanylitys sujui kohtuu nopeasti ja helposti ilman sen kummempia kommervenkkejä, vaikka Antti ei puhu lainkaan espanjaa, ja Linakin osaa sanoa vain ”hablo un poco de espanol”. Rajalla köyhdyimme 35 euron verran maksaessamme Belizen maastapoistumismaksun.

Restaurante El Arbolissa tuli poikettua useampaankin otteeseen – iso suositus tälle sympaattiselle pikku kuppilalle El Rematessa!

Raja-aseman jälkeen odotteli läjä Colectivoja, eli paikallisia minibusseja. Bongattuamme oikeaan suuntaan matkaavan colectivon, hyppäsimme kyytiin ja totesimme kyydissä olevan jo 12 ihmistä. Hyvin kuitenkin mahduttiin vielä sekaan! Colectivot ovat siis ihan tavallisia pakettiautoja, joihin on taiottu lisäpenkkejä – tunnelma oli usein hyvinkin tiivis, ja saimme usein pahaa silmää pölähtäessämme auton kyytiin valtavien rinkkojemme kanssa. Colectivolla matkustaminen oli niin halpaa, että emme ole kirjanneet kyytien hintoja edes budjettilaskelmiin.

Kyyti El Rematesta Tikaliin sujui niin ikään kätevästi ja halvasti colectivolla. Sisäänpääsy Tikalin kansallispuistoon kustansi 35 euroa meiltä kahdelta. Ostimme portilta kartan, joka osoittautui myöhemmin fiksuksi vedoksi, sillä puisto on aivan valtava ja eksyminen olisi ollut todennäköistä ilman karttaa. Alue oli paitsi hurjan laaja (567 neliökilometriä), myös sen verran hiljainen, että oikeaa reittiä ei olisi löytänyt turistilaumoja seuraamalla – törmäsimme koko päivän aikana noin kymmeneen ihmiseen!

Porrastreeni.

Vuonna 1979 UNESCOn maailmanperintökohteeksi listattu Tikal massiivisine temppeleineen oli henkeäsalpaavan upea ja vaikuttava. Jopa yli 70 metriä taivaita kurottelevien temppeleiden rinnalla sitä tunsi itsensä melkoisen pieneksi ja mitättömäksi. Osa temppeleistä oli osittain kasvillisuuden peittämiä – nämä luonnon valtaamat temppelit muistuttivat meitä hieman Angkor Watin raunioista.

Joidenkin temppeleiden huipulle sai kiivetä, ja puiston laajuuden käsittikin parhaiten temppeleiden huipulta tähyilemällä. Kaikista upeimmat maisemat olivat Temppeli IV: n huipulta, ja tämä on juuri se kuuluisa Star Wars- maisema. Tunnistaako joku?

We are approaching the planet Yavin. The Rebel base is on a moon on the far side. We are preparing to orbit the planet.
”Missä me ollaan?!”

Kiertelimme puistoa lähes koko sen aukioloajan verran, ja sademetsää ympäriinsä vaeltaessamme hikoilimme varmasti ainakin kokonaisen järven verran. Tälle reissulle kannattaa siis varustautua hyvillä kävelykengillä, hengittävillä vaatteilla ja hyvällä juomavesivarastolla.

Paratiisisaari Tobacco Caye

Pieni, hiekkarannoilla reunustettu saari keskellä turkoosia merta. Palmut huojuvat tuulessa ja Karibianmeren aallot liplattavat. Astuessasi värikkään mökin terassille vastassasi on sininen taivas ja kuumasti paistava aurinko. Terassin ohi uiskentelee keihäsrauskuja ja värikkäitä kaloja. Hiljaisuuden rikkoo kumea törähdys kun suureen simpukankuoreen puhalletaan – kokkihan se siellä kutsuu syömään! Kuulostaako tyädelliseltä rantalomalta? Sitä Tobacco Caye tosiaankin oli.

tobacco5

Matkamme kohti tätä paratiisisaarta alkoi Dangrigasta, joka tarkoittaa ’tyyntä vettä’ paikallisella garifunan kielellä – tyyneltä meno ei kyllä varsinaisesti tuntunut, kun seilasimme sillipurkin kokoisella moottoriveneellä Karibianmeren aallokossa. Matka keskellä Belizen Valliriuttaa sijaitsevalle saarelle kesti Dangrigasta noin 30 minuuttia, ja perillä meitä odotti kaunis pieni saari, jota reunusti rivi söpöjä, värikkäitä mökkejä.

tobacco6

Äärimmäisen ystävällinen henkilökunta vastaanotti meidät leveät hymyt huulillaan ja rantaan kahlatessamme ohitse uiskenteli keihäsrausku – snorklausjalka alkoi heti vipattaa! Kannoimme rinkat meille osoitettuun, pirteän violettiin mökkiin, jonka terassilta aukesi upea merimaisema.

Emme odottaneet hetkeäkään, vaan kävimme saman tien noutamassa lainaräpylät ja suuntasimme snorklaamaan – oranssin mökin mukava sveitsiläisherra lähti matkaan. Heti rantaveteen pulahtamisen jälkeen vastaan ui keihäsrausku, joka teki hieman turhankin läheistä tuttavuutta – välimatkaa ei jäänyt kuin muutama hassu sentti. Keihäsrauskujen ja ihmisten kohtaamisessa ihmiselle sattuu onnettomuuksia todella harvoin, mutta ajatus hännän alla pilkistävästä myrkkypiikistä kylmäsi otuksen ilmestyessä aivan nenän eteen.

Kotkarausku Belizessä

Sama keihäsrausku kurvasi meitä vastaan joka päivä snorklaamaan mennessämme, kävi selvästi ilmoittamassa että olette nyt muuten meikäläisen mailla. Tobacco Caye osoittautuikin aivan upeaksi snorkluskohteeksi, sillä näimme joka päivä keihäs- ja kotkarauskuja. Snorklausreissumme kestivät toisinaan useita tunteja, sillä rauskuja oli niin hätkähdyttävän paljon, ja niitä pääsi ihailemaan todella läheltä. Vedenalainen meininki oli ihan jo snorklatessa niin vaikuttavaa, että päätimme pienentää kukkarossa olevaa mattia jättämällä sukelluksen tämän kohteen osalta väliin.

Upeiden snorklauspuitteiden lisäksi Tobacco Cayesta ei jäänyt mitään muuta kuin positiivista sanottavaa. Majoituspaketin hintaan sisältyi täysihoito (normaalisti karsastamme all inclusive- meininkiä, mutta tällä minikokoisella saarella ei ollut kovin montaa ruokapaikkaa valittavana), ja ruoka oli aivan superhyvää! Odotimme jokaista ateriaa kuin kuuta nousevaa, sillä kaikki oli yksinkertaisesti niin taivaallista! Tälle reissulle pisteet myös siitä, että kelloa ei tarvinnut katsoa kertaakaan – asukkaat kutsuttiin notkuvien herkkupöytien ääreen simpukankuoreen puhaltamalla.

Vietimme Tobacco Cayella viisi yötä, ja kustannuserä kahdelta henkilöltä oli 756 euroa. Hinta-laatusuhde oli siis enemmän kuin kohdallaan!

Majoitus ei varsinaisesti ollut luksustasoa – ilmastointia ei ollut, suihkusta tuli vain viileää vettä ja mökki vilisi pieniä liskoja. Saaren sähkö tuotetaan aurinkopaneeleilla ja suihkussa käytetään sadevettä – täällä saikin yöpyä hyvällä omallatunnolla! Paikka oli ihanan autenttinen, ja ilmastoinnin puute ei haitannut öisin puhaltavan viilentävän merituulen vuoksi. Päivälämpötilojen huidellessa 30 asteen paremmalla puolella myös suihkuveden viileys passasi meille vallan mainiosti. Seinillä rapisteleviin liskoystäviin oli myös jo totuttu matkan Aasian kohteissa…

Paikan kanadalaiset pyörittäjät olivat äärimmäisen mukavia, ja he selvästi tekivät kaikkensa, että vierailla olisi kaikin puolin onnistunut loma. He jopa veivät meidät ja naapurimökin sveitsiläispariskunnan snorklausretkelle etsimään manaatteja! Onnistuimmekin bongaamaan yhden, mutta valitettavasti sveitsiläisrouvan pommilla veteen hyppääminen säikäytti sen melko äkkiä tiehensä… Onneksi kuitenkin pääsimme tekemään näihin möllyköihin läheisempää tuttavuutta myöhemmin Belizen Caye Caulkerissa!

Tässä vielä video meidän vedenalaisista seikkailuista Belizessä!

Vaiherikas saapuminen Belizeen

Meidän saapuminen Belizeen oli vähintäänkin ikimuistoinen. Lentokoneessa viereemme istahti hillittömästi hikkaileva belizeläinen miekkonen. Tulimme hyvin juttuun ja lyhyen juttutuokion jälkeen meille selvisi, että hän suunnittelee työkseen jopa kuusinumeroisilla hintalapuilla varustetteuja ökyhäitä Belizessä. Miehen tarinat kannabisbaareilla ja yksityislentokoneilla maustetuista häistä olivat jotain niin uskomatonta, että välillä epäilimme tarinoiden olevan aivan tuulesta temmattuja.

Hän halusi, että pääsisimme kunnolla lomatunnelmaan ja tilasi meille juomista. Juomaa tilattiinkin usean kierroksen verran, ja pian hemmo alkoi avautua myrskyisestä on-off- suhteestaan entisen poikaystävänsä ja nykyisen avustajansa kanssa. Skumppa virtasi ja nauru (ja enenevissä määrin hikka) raikasi. Herra ehdotti, että hänen avustajansa voisi kuskata meidät majapaikkaamme, mikä oli suuri helpotus – taksikyydit ovat nimittäin hyvin kalliita Belizessä ja bussimatka kohteeseemme, Dangrigaan olisi ollut pitkän odottelun ja muutaman bussin vaihdon siivittämä.

Näyttävätkö Belizen paikallisbussit tutuilta? No nehän ovat jenkkien koulubusseja!

Kerättyämme matkalaukut hihnalta, lähdimme suunnistamaan uuden ystävämme vanavedessä kohti miehen avustajan/rakastajan autoa. Meidät otti vastaan tyylikäs, joskin hieman kyllästyneen näköinen nuori mies. Ei selvästi ollut ensimmäinen kerta kun uusi ystävämme oli avustajan makuun hieman turhan maistissa (mainittakoon tässä välissä, että emme kuollaksemmekaan muista herrojen nimiä, joten sovitaan tarinan sujuvuuden vuoksi, että avustaja oli Oscar ja lentokonemies Pablo. Jatkuu…)

Niin alkoi matka tuiki tuntemattomien kyydissä kohti Belizen Dangrigaa. Kauhuksemme rattiin hyppäsi ainakin 12 alkoholiannosta nauttinut Pablo selväpäisen Oscarin sijasta. Mies kaahasi kuin Tokio Driftissä konsanaan, ja ajolinja oli kaukana suorasta. Ymmärrettävästi huolestunut Oscar nalkutti raskaan kaasujalan omaavalle kuskille käytännössä koko matkan, mutta Pablo vaimensi sen tehokkaasti vääntämällä volyymit autoradiosta kaakkoon. Pian lauloimmekin kuorossa Backstreet Boysia Belizen katuja pitkin kaahaten. Välillä pysähdyttiin tankkaamaan ja Pablo osti itselleen korin belizeläistä Belikin- olutta. Luojan kiitos kuskia vaihdettiin tässä vaiheessa.

Matkan varrella pysähdyimme syömään, ja vastustelustamme huolimatta Pablo sai tahtonsa läpi ja tarjosi meille ruuat ja juomat. Tarjolla oli perinteinen belizeläinen ateria: rice and beans kanalla sekä perunasalaatilla. Aterioinnin aikana puitiin Pablon ja Oscarin monimutkaista parisuhdekuviota, sekä Pablon syömishäiriötä. Dramaattisen ruokailuhetken jälkeen matka jatkui hieman rauhallisemmissa merkeissä aina Dangrigaan asti. Erotessamme Pablo pyysi meiltä puhelinnumeroa, jotta voisi pitää meillä jokin päivä opastetun Belize- kierroksen. Emme kuitenkaan kuulleet Pablosta sen koommin.

Tämän varsin sekavan stoorin jälkeen päästäänkin jatkamaan tarinaa siihen, miksi kaikista Belizen upeista kohteista ylipäätään suuntasimme Dangrigaan – kylään, jossa ei ole käytännössä mitään. Belizeen matkustavien ykköskohteiksi valikoituvat usein maan suurin saari Ambergris Caye tai pikkuinen, hippimäisen tunnelman omaava Caye Caulker.

Lukuisia kohdevaihtoehtoja selatessamme törmäsimme Dangrigan edustalla sijaitsevaan, vain 0,07 km² kokoiseen Tobacco Caye- saareen. Luimme saaren olevan sukeltajan paratiisi kirkkaine, rauskuja kuhisevine vesineen. Tobacco Cayea googlatessa kuvahakuun ilmestyi ensimmäisenä kuva värikkäistä vesihuviloista turkoosin meren äärellä. Tämän kuvan nähtyämme sekosimme ja päätimme, että tuonne on päästävä – maksoi mitä maksoi.

Tobacco Cayen ihanat merimökit ❤

Tästä lisää seuraavassa postauksessa!

Evergladesin kansallispuisto

Evergladesin kansallispuisto teki meihin lähtemättömän vaikutuksen. Everglades on yksi Yhdysvaltain suurimmista kansallispuistoista ja se onkin kooltaan mammuttimaiset 6105 neliökilometriä. Puiston koluamiseen kannattaa siis varata ainakin yksi kokonainen päivä, jotta kerkeää näkemään alueesta edes murto-osan. Puiston eläimistöön kuuluu alligaattorit, Amerikan krokotiilit, satoja eri lintulajeja, kilpikonnia ja jopa panttereita. Upeista suomaisemista tunnetussa Evergladesissa voi retkeillä autolla, patikoiden, pyöräillen tai TV: stä tutulla ilmaveneellä. Me vietimme Evergladesissa kaksi päivää.

Matkablogi

Evergladesissa on kolme ”sisäänkäyntiä”, joista vierailijat pääsevät pujahtamaan autolla puistoon. Puiston sisäänkäynti maksaa 25 dollaria per auto ja pääsylippu on voimassa seitsemän päivää. Me suuntasimme ensimmäisenä Miamin länsipuolella sijaitsevaan Shark Valleyhyn. Halusimme ehdottomasti päästä testaamaan ilmaveneellä ajelua, ja se on mahdollista nimenomaan Shark Valleyn alueella.

Ilmaveneajeluita järjestäviä yrityksiä on Shark Valleyssä ruuhkaksi asti, mutta TripAdvisor- arvostelujen perusteella päädyimme Coopertown Airboats- nimiseen yritykseen. Hyvien arvostelujen lisäksi meitä ei haitannut lainkaan se, että kyseinen firma järjesti retken kaikista edullisimpaan hintaan. Noin puolen tunnin mittainen ajelu kustansi 23 dollaria per naama ja oli tosiaankin sen arvoinen! Ajelun aikana näimme alligaattoreita, kilpikonnia, erilaisia lintuja, sekä upeita maisemia. Oli ihmeellistä, miten eläimet eivät näyttäneet olevan moksiskaan ohi kiitävästä, järkyttävää meteliä pitävästä ilmaveneestä. Onneksi ilmaveneillä saa kuitenkin kruisailla vain pienellä pläntillä ja tiettyinä kellonaikoina Shark River- joessa, tuollainen moottorin huutaminen ei nimittäin voi tehdä puiston eläinten korville hyvää.

Matkablogi

miami14

Ilmaveneajelun jälkeen köröttelimme Shark Valleyn infokeskukseen, josta lähdimme kävelemään pitkin 24 kilometrin mittaista Tram road -kävelyreittiä. Reitin pääsee tutkimaan kokonaisuudessaan puistossa järjestettävillä ratikka-ajeluilla, mutta me tyydyimme tallustelemaan reitistä reilun kilometrin verran. Ratikka olisi pitänyt varata etukäteen, ja tuumasimme, että eläimet näkee parhaiten kävelemällä ratikasta tihrustelun sijaan (etenkin, kun Lina unohti silmälasit lentokoneeseen). Kyseinen reitti on oiva paikka alligaattorien, kilpikonnien, sekä useiden lintujen bongailuun.

Kävelyreitti kulki aivan Shark River- joen vieressä ja alligaattoreita alkoi näkyä heti! Niitä lötkötteli vain muutaman metrin päässä! Olimme aivan haltioissamme (ja vähän peloissamme myös). Alligaattoreita ei tosin näyttänyt ihmiset kiinnostavan, onneksi. Alligaattorit kuulemma harrastavat syömistä niinkin harvoin kuin kerran viikossa ja ateriaksi joutuvat usein pienet eläimet. Joten vaikka terävähampaiset möröt uhkaavilta näyttävätkin, ei niitä tuijottelevien ihmisten tarvitse huolehtia suupalaksi joutumisesta.

Alligaattoreiden lisäksi saimme ihailla kilpikonnia ja erilaisia lintuja. Shark Valley onkin Evergladesin parhaita alueita eläinten näkemisen kannalta. Useat puiston vierailijat olivat vuokranneet itselleen pyörän yhdeksän dollarin hintaan, mutta me olimme liian pihejä, joten päädyimme kävelyyn. Ja hyvä niin, koska monet eivät pyörällä sotkiessaan huomanneet joessa lymyileviä puiston asukkaita.

Matkablogi
Kilpikonna yrittää epätoivoisesti syödä lumpeenkukkaa.

Matkablogi

Matkablogi

Innostuimme Evergladesista niin, että halusimme viettää siellä toisenkin päivän. Seuraavana päivänä suunnistimme kohti Ernest F. Coe visitor centeriä, joka sijaitsee hyvin lähellä Floridan eteläkärkeä ja Florida Keys -saaristoa. Heti visitor centeriin päästyämme lähdimme tallustamaan Anhinga Trail- kävelyreittiä. Tämän reitin varrella alligaattorit olivat vielä runsaslukuisempia kuin Shark Valleyssä!

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Flamingo visitor center sijaitsee ”vain” 59 kilometrin päässä Ernest. F Coe visitor centeriltä, joten päätimme käydä katsomassa vielä senkin. Innostuimme Flamingon alueesta, sillä kuulimme, että siellä olisi mahdollista bongata manaatteja. Ja manaatteja tosiaan näimme, tai oikeastaan niiden selkiä ja peräeviä. 😀 Niitä uiskenteli satama-altaassa sankoin joukoin, mutta vesi oli valitettavasti niin mutaista, että niitä ei nähnyt kovin hyvin. Huomasimme monen manaatin selän olevan pitkien arpien peitossa. Puistonvartijalta selvisikin, että satama-altaassa viihtyvät, hitaasti etenevät manaatit joutuvat harmillisen usein pikaveneiden kolhimaksi.

Matkablogi
Siellä se manaatti on!

Olimme innoissamme manaattien näkemisestä, mutta niitä lukuunottamatta Flamingon alue ei ollut yhtä vaikuttava kuin Ernest F. Coe ja Shark Valley. Manaattien lisäksi näimme myös muutaman Amerikan krokotiilin, mutta muutoin emme bonganneet Flamingossa muita eläimiä. Kaiken kaikkiaan Everglades kuitenkin oli Miamin visiittimme kohokohta ja tosiaankin vierailun arvoinen!

Vinkit onnistuneeseen päivään Evergladesissa:

Muista aurinkorasva: Varjoapaikkoja ei Evergladesissa juurikaan ole, sillä kasvusto on suurimmilta osin hyvin matalaa. Hattukaan ei ole pahitteeksi Floridan paahtavassa auringossa.

Pakkaa hyönteismyrkkyä matkaan: Meidän onneksemme emme törmänneet Evergladesissa yhteenkään itikkaan. Kesäaikaan niitä saattaa kuitenkin kuulemma pörrätä ympärillä enemmän kuin Lapissa konsanaan. Itikkatilanteen voi tarkistaa Evergladesin nettisivuilta lähtöaamuna!

Saavu paikalle niin aikaisin kuin mahdollista: Puisto on iso, ja sen kiertämiseen menee aikaa. Etenkin jos haluaa vierailla sekä Shark Valleyssa, että Ernest F. Coe visitor centerin alueilla. Näiden kahden sisäänkäynnin välillä on 80 kilometriä matkaa.

Ota eväät mukaan: Shark Valleyssä on ainakin yksi ravintola, mutta Flamingo- ja Ernest F. Coe- visitor centereiden läheisyydessä niitä ei ole (Flamingon ravintola suljettiin pysyvästi hurrikaani Irman jälkeen). Meillä oli onneksi Cheetos- pussi autossa mukana. 😀

Tankki täyteen: Kuten jo aiemmin mainittu, välimatkat puistossa ovat pitkiä ja ainakaan Flamingon ja Ernest F. Coe visitor centereiden välillä ei ole yhtään bensa-asemaa. Flamingossa bensa-asema on ollut pois käytöstä Hurrikaani Irman tehtyä alueella tuhojaan. Kuulemamme mukaan myöskään Shark Valleyn ja Ernest F. Coen välillä ei ole lainkaan bensa-asemia, mutta siitä meillä ei ole 100% varmaa tietoa.

Matkablogi

Welcome to Miami

Miami valikoitui meidän matkakohteeksemme alun perin ainoastaan siksi, että sitä kautta löytyi edullisimmat lennot Jamaikalle. Lina oli haaveillut Miamista jo pitkään, joten päätimme samaan konkurssiin sisällyttää kuuden päivän visiitin Miamiin. Vinkkinä kaikille Karibialla reissaaville: Miamin kautta pääsee lentämään todella edullisesti useille Karibian saarille! 

Tutkiessamme Miamia hieman tarkemmin matkakohteena, totesimme, että auton vuokraaminen on lähes välttämätöntä. Kaikki mielenkiintoinen mitä Floridalla on tarjota, on levittäytynyt hyvin laajalle alueelle, eikä julkisen liikenteen käyttö ole erityisen suosittua. Löysimme vuokra-auton kuudelle päivälle uskomattoman halpaan hintaan, noin 10 euroa päivältä. Saimme tosin taas kerran oppia kantapään kautta, että halpa ei yleensä ole se paras vaihtoehto. Vuokrasimme auton American car rental- nettisivuston kautta ja auton tarjoana oli meille entuudestaan tuntematon Green Motion.

Matkablogi

Miamin lentokentältä on ilmainen kuljetus vuokra-autokeskukseen, joten sinne siirtyminen oli erittäin vaivatonta. Green Motion ei tietenkään sijainnut siellä, mutta onneksi autonvuokrauksen hintaan sisältyi bussikuljetus vuokraamolle. Vuokrafirman tiskin takana meitä vastassa oli lipevästi virnuileva herrasmies.

Autoa varatessamme luulimme varanneemme kaikki mahdolliset vakuutukset kolari- ja varkausturvineen, mutta ilmeisesti meiltä oli jäänyt lukematta mikroskooppisen pieni präntti 2000 euron omavastuusta. Ja fiksuja ja filmaattisia kun olemme, luimme autovuokraamon palautteet vasta sen jälkeen, kun kosla oli jo maksettu. Lähes kaikissa arvosteluissa luki, että Green Motionin lierot veloittavat lähes kaikilta asiakkailta olemattomista naarmuista ja lommoista. Joissain arvosteluissa jopa luki, että vuokraamon työntekijät käyvät naarmuttamassa autoja asiakkaiden täyttäessä auton palautuslomakkeita sisätiloissa.

Autovuokraamon limanuljaska kauppasi meille todella sinnikkäästi 150 dollarin hintaista lisävakuutusta. Kun kieltäydyimme muutaman kerran, hän sanoi, että ”miten haluatte, mutta te joudutte vielä maksamaan 2000 dollarin omavastuun.” Arvostelujen lukemisen jälkeen emme uskaltaneet olla ottamatta lisävakuutusta ja lopulta myönnyimme vastentahtoisesti. Tässä kohtaa ”halpa” auto maksoikin jo yli tuplasti sen verran, kuin mitä alunperin piti.

Matkablogi

Seuraavaksi pääsimme vääntämään tietullimaksuista. Yhdysvalloissa on todella paljon yksityisomisteisia, maksullisia tulliteitä. Expressway-, Highway-, tai Turnpike- nimiset moottoritiet ovat etenkin Yhdysvaltain itärannikolla lähes poikkeuksetta maksullisia. Green Motionin työntekijä tarjosi meille 20 dollaria per päivä kustantavaa tietullipassia. Hinta oli aivan järjetön, sillä yksittäinen tietulliaseman ylittäminen maksaa yleensä alle 50 senttiä. Kieltäydyimme herran tarjouksesta kohteliaasti, mutta sitten hän totesi, että ellemme ota passia, joudumme maksamaan jokaisesta tullin ylityksestä 50 dollaria. Tähän hän vielä lisäsi, että Miamissa on täysin mahdotonta ajaa ilman, että ylittää tulliteitä. Tässä vaiheessa meillä alkoi hieman puntti tutisemaan, vaikka olimme kuulleet Miamissa reissanneilta kavereiltamme, että tulliteitä pystyy välttämään.

Matkablogi

Limanuljaska yritti saada kiristäen ja uhkaillen meitä ostamaan tullipassin. Hän jopa näki niin paljon vaivaa, että soitti todella falskilta kuulostavan puhelun eräälle ”asiakkaalleen” ja tivasi tältä 500 dollarin edestä tullimaksuja. Tästä huolimatta päätimme olla ottamatta passia ja se päätös lopulta säästi meiltä 120 dollaria. Mutta vastaavasti saimme istua noin 25 tuntia autossa kuuden vuorokauden aikana. Tulliteiden välttäminen oli kuin olikin mahdollista, mutta aivan järkyttävän hidasta. Lisäksi kartturina toimivan Linan verenpaine nousi vaarallisen korkeaksi Miamin järkyttävissä ruuhkissa. Esimerkiksi körötellessämme pikkuteitä 54 kilometrin verran kämpiltämme Little Haitista Fort Lauderdalessa sijaitsevalle BB&T Centerille, matkassa kesti lähes kaksi ja puoli tuntia.

Jos siis olisimme suosiolla vuokranneet auton vaikkapa Hertziltä, tai vastaavalta maineekkaalta vuokrafirmalta, olisi vuokraaminen vakuutuksineen lopulta ollut samanhintaista kuin budjettivuokraamona tunnetulta Green Motionilta. Lisäksi olisimme säästäneet paljon aikaa, bensaa ja hermoja, jos olisimme saaneet vapaasti ajella tulliteillä. Mainittakoon vielä, että esimerkiksi suunnittelemamme Key Westin reissu jäi meiltä kokonaan toteuttamatta, sillä sinne ei olisi päässyt Miamista muuten, kuin tulliteitä pitkin. Suosittelemme siis lämpimästi välttämään Green Motionia kuin ruttoa! 😀

Matkablogi
Matka Florida Panthersin kotiareenalle oli turhauttava, mutta sen arvoinen!

Ruuhkissa nököttämisestä huolimatta visiitti Miamissa oli erittäin onnistunut ja jopa erittäin kriittisesti Miamiin suhtautunut Antti yllättyi positiivisesti. Kuuden päivän aikana kävimme tutustumassa muun muassa Wynwood Art Districtiin, jonka upeita seinämaalauksia ihaillessa vierähti tunti jos toinenkin. Wynwoodin alue pursusi houkuttelevan näköisiä kuppiloita, putiikkeja ja baareja. Tällainen hieman rosoisempi alue yllätti meidät täysin, sillä mielikuvamme Miamista oli siloteltu pintaliitäjien paratiisi.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Tämä kuvaus sopikin sitten hieman paremmin Miami Beachiin, jonne teimme päiväreissun. Art Deco- rakennuksista ja luksusautoista tunnettu alue on tosiaan aivan oma kaupunkinsa, vaikka se aivan Miamin yhteydessä sijaitseekin. Osuimme Miami Beachille Pride- viikonlopun aikana, ja meininki oli todella hilpeä. Terassit olivat täynnä Minni Hiiri- asuihin sonnustautuneita, cocktaileja siemailevia miekkosia ja North Beachia valmisteltiin valtaviin rantakemuihin.

Matkablogi

Vietimme koko päivän kierrellen Miamia Beachia ilmaisella ratikalla, Miami Beach Trolleylla. Jätimme vuokra-automme erään kerrostalon pihasta bongatulle ilmaiselle parkkipaikalle. Ilmaisen parkkipaikan löytäminen Miami Beachilta ei olekaan mikään ihan helppo homma, joten ilmaista ratikkaa kannattaa ehdottomasti hyödyntää kaupungilla pyöriessä. Trolley operoi aamukuuden ja keskiyön välillä päivittäin (paitsi sunnuntaisin klo 8-00), reitistä riippuen noin 15-20 minuutin välein. Jos olisimme suhanneet saarta autolla ympäri, niin olisimme todennäköisesti repineet jokaikisen hiuskarvan päästämme ruuhkissa jumittaessa ja parkkipaikkoja etsiessä.

Meidän molempien päällimmäiseksi tuntemukseksi Miami Beachista jäi ”ihan kiva”. Art Deco- alue oli upea ja ehdottomasti vierailun arvoinen, mutta maailmankuulu North Beach- ranta jäi mielestämme hieman vaisuksi kokemukseksi. Aivan tupaten täynnä, meluisa ranta ei houkutellut levittämään rantapyyhettä hiekalle. Tämä saattoi tosin johtua myös siitä, että olimme jo nähneet melkoisen monta rantaa reissun aikana ennen North Beachia. Ocean Driven ostoskatu olisi varmasti ollut oikea himoshoppaajan taivas, mutta valitettavasti meidän budjetti ei sallinut tässä vaiheessa reissua muuta kuin näyteikkunoiden kaihoisaa tuijottelua. Mutta ihan jo pelkästään Miami vice- fiilistelyn vuoksi Miami Beach kannattaa ehdottomasti sisällyttää Miamin reissuun!

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi
Miami Beachin Shake Shack ❤ Kuulutteko te In-N-Out Burger vai Shake Shack- leiriin? 😉

Kuuden päivän aikana meistä tuli todellisia Florida Panthers -faneja. Päädyimme katsomaan yhteensä kolme ottelua BB&T- areenalla (jonne siis ajoi sen reilu kaksi tuntia kämpiltämme). Floridassa jääkiekko on hyvin marginaalilaji ja vaikka käynnissä olivat kauden tärkeimmät pelit, halli oli joka ilta noin neljänneksen tyhjillään. Tästä huolimatta tunnelma oli aivan loistava ja Floridan fanit olivat lievästi sanottuna asialleen omistautuneita. Pääsimme jopa todistamaan suomalaisen Aleksander Barkovin uran 100. maalin! Löysimme peleihin todella edullisia viime hetken tarjouslippuja NHL: n nettisivujen Ticket exchange- osion kautta. Edullisimmillaan pääsimme otteluun vajaalla 20 dollarilla per pärstä!

Matkablogi
Terveelliset ottelueväät. 😀

Matkablogi
Let’s go Panthers!

Ehdoton suosikkimme Miamin reissulla oli kuitenkin Evergladesin kansallispuisto, jolle pyhitimme kaksi päivää. Mutta tämä stoori alkaa olla jo niin pitkä, että siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Matkablogi