Blogi

Isla Holbox – löhöloma, joka päättyi yrjötautiin

Meksikon viimeiseksi kohteeksi valikoitu toinen hieman Cozumelia pienempi saari Holbox. Luimme, että Holbox olisi rauhallisempi ja idyllisempi kuin Cozumel, joten päätimme viettää viimeiset päivät Meksikossa siellä. Holbox on pituudeltaan noin 40 kilometriä ja leveydeltään 1,5 kilometriä, mutta hyvin pieni osa siitä on asuttua. Saari koostuu suurimmaksi osaksi luonnonsuojelualueista runsaine pelikaani- sekä flamingokantoineen.

Matkablogi

Tulumista liikennöi yksi suora bussi Chiquilan kylään, josta lautat Holboxiin kulkevat. Bussimatka kesti neljä tuntia ja jälleen bussi oli erittäin mukava ja tilava. Taasen bussi jätti meidät hyvin lähelle laituria, josta otimme lautan Holboxiin. Lautta matka maksoi 140 pesoa eli noin kuusi euroa yhteen suuntaan ja kesti vain puoli tuntia.

Ensikosketus Holboxiin oli hyvin erilainen kuin Cozumelin saarella. Autot olivat vaihtuneet golf- kärryihin ja asfalttitiet hiekkateiksi. Kaikki nähtävä mitä saarella on, on kävelymatkan päässä. Me vietimme ensimmäiset päivät laiskotellen, auringosta ja lämpimästä merivedestä nauttien. Suunnittelimme myös sukeltamista, mutta kuultuamme, että sukellus Holboxilla ei vedä vertoja Cozumelille, päätimme jättää sen tekemättä. Kesäkuusta syyskuuhun Holboxin vesissä on hyvät mahdollisuudet nähdä valashaita, mutta sitä ajatellen olimme valitettavasti saarella aivan väärään aikaan.

Matkablogi

Matkablogi
Suurimmaksi osaksi Holboxilla huristellaan golf- kärryillä.

Kuvittelimme Holboxin olevan rauhan tyyssija, jota turistimassat eivät ole vielä löytäneet. Matkailijoita oli kuitenkin yllättävän paljon ja jo lauttamatkan aikana törmäsimme kymmeneen suomalaiseen! Vaikka porukkaa oli paljon, saari oli todella mukava ja viihtyisä. Toisinaan golfkärryjen ja mopojen pärräys hieman häiritsi saari-idylliä, kuskit olivat nimittäin melkoisia rallikuskeja. Aitoa meksokolaista kulttuuria saarelta on vaikea löytää ja lähes kaikki palvelut ovat täysin turisteille suunnattuja. Holboxilla oli myös hyvin helppo pärjätä englanninkielellä, esimerkiksi Tulumiin verrattuna.

Matkablogi

Matkablogi

Cozumelin tapaan Holboxilla on paljon värikkäitä taloja ja toinen toistaan upeampia seinämaalauksia löytyi kaikkialta. Ravintoloita löytyi joka budjettille, edullisimpia ruokapaikkoja olivat jälleen taqueriat ja muut katukeittiöt. Suosikkimme oli Taco Queto, jonka quacamole oli niin hyvää, että siinä olisi voinut vaikka uida. Muutamalla eurolla saimme aikaan järkyttävät ähkyt.

Matkablogi

Holboxin rannat ovat upeita. Hiekka on valkoista ja marivesi turkoosia. Ensimmäinen päivä makoiltiin rannalla ja toisena päivänä löysimme itsemmä äärettömän viihtyisältä kattoterassilta. Kyseessä oli suomalaisen Satun pyörittämä Alma bar. Terassilla oli uima-allas riippumattoineen ja todella upea merinäköala. Lisäksi juomien hinnat olivat niin edulliset, että vietimme suurimman osan päivästä baarin riippumatoissa lötkötellen ja drinkkejä litkien. Ihan mahtavaa, että budjettimatkaajillekin löytyy välillä tällaista luksusta!

Matkablogi

Matkablogi

Kolmannelle päivälle olimme suunnitelleet saaren länsikärjen kiertämistä kävellen. Saaren kyseisellä reunalla sijaitsee lintujen suojelualue, jossa on mahdollista nähdä muun muassa flamingoja. Mutta epäonneksemme edellisillan pöperöt aiheuttivat meille ärhäkän ruokamyrkytyksen ja viimeiset kaksi päivää menivät sängyn ja vessan väliä ravaten. Pöntöllä tuskaillessa pienen pieni koti-ikäväkin puski päälle ja kiinnostus matkustaa tällaisissa huonomman hygieniatason omaavissa maissa laski roimasti.

Olimme selvästi tottuneet liian helppoon ja varomattomaan elämään ruoan suhteen viimeisen kahden kuukauden aikana Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa ja emme enää muistaneet varoa tiettyjä ruokia tarpeeksi. Niin kuin aina, ruokamyrkytys iski huonoimpaan mahdolliseen aikaan; kolmen päivän päästä meillä oli nimittäin edessä aikainen aamulento Jamaikalle.

Seuraavana päivänä hoipertelimmekin lääkärille, josta meille määrättiin hirveä kasa maailman epäilyttävämpiä ja hirveimmän makuisia lääkkeitä. Tohtori Diego vakuutti virnistellen, että seuraavana päivänä olisimme kuin uusia ihmisiä. Ja hyvinhän ne myrkyt tehosivatkin, seuraavana päivänä voimme jo sen verran hyvin, että pystyimme matkustamaan Cancuniin ja siellä nauttimaan romanttisen illallisen mäkkärissä (jostain kumman syystä tacot eivät enää maistuneet). Seuraavana aamuna istuimmekin jo lentokoneessa kohti Jamaikan Montego Bayta, eikä mahataudista ollut enää tietoakaan.

Matkablogi

Päiväreissu värikkääseen Valladolidiin

Teimme Tulumista päiväretken Yucatanin osavaltiossa sijaitsevaan, siirtomaatyyliseen Valladolidiin. Pieni ja hurmaava Valladolidin kaupunki on tunnettu pastellivärisistä, matalista siirtomaa- aikaisista rakennuksista. Mikäli suunnittelee visiittiä Ek Balamin tai Chichen Itzan maya- raunioille, niin Valladolid on niiden kannalta keskeisen sijaintinsa vuoksi hyvä tukikohta. Me suuntasimme Valladolidiin puhtaasti sen takia, että näkisimme Meksikosta muutakin kuin Quintana Roon rantakohteet.

Matkablogi

Matkustimme Valladolidiin bussilla Tulumista. Matka kesti vain 1,5 tuntia, joten kyseessä on ihanteellinen kohde päiväreissulle Tulumista. Valladolidin ADO- bussiterminaali sijaitsee aivan pääaukion vieressä ja siitä on helppo lähteä joko jalkaisin tai joka kadunkulmassa tyrkyllä olevilla vuokrapyörillä tutustumaan kaupunkiin.

Matkablogi
Kuplavolkkarit ovat yleinen näky Valladolidin katukuvassa.

Valladolid omaa värikkään historian ja Mayojen kulttuuri on kaupungissa voimakkaasti esillä. 1500- luvulla Zaci- niminen Maya- kaupunki sai väistyä, sillä Valladolid rakennettiin sen päälle espanjalaisten toimesta.  Odotetusti tästä seurasi useita kahakoita Mayojen ja espanjalaisten välille. Nykyään historiasta ja Zaci- nimestä muistuttaa Valladolidin sydämessä sijaitseva Cenote Zaci.

Vaikka Zacin vesi ei olekaan yhtä kirkasta kuin esimerkiksi Dos Ojosissa, niin paikkana se oli  suorastaan mykistävä. Turkoosia allasta ympäröi korkea tippukiviluola, mikä teki paikan tunnelmasta todella mystisen. Lähes 80 metriä syvä Zaci oli täynnä ilakoivia koululaisia siellä vieraillessamme. Uhkarohkeat muksut pomppivat veteen korkealta kielekkeeltä ja me katselimme vierestä kauhusta kankeina.

Matkablogi

Matkablogi

Zaci on siinä mielessä harvinainen cenote, että se tosiaan sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Vaikka olimmekin urpoja, emmekä pakanneet uimapukuja matkaan, halusimme ehdottomasti päästä ihailemaan Zacia. Sisäänpääsymaksu oli vaivaiset 15 pesoa, eli 65 senttiä, ja lipunmyyjältä saatua ranneketta näyttämällä cenotella olisi saanut käydä polskimassa samana päivänä niin useasti kuin sielu sietää.

Seuraavaksi teimme jotain tavallisesta poikkeavaa: sivistimme itseämme. Niin kuin Linan taiteilijasukulaiset hyvin tietävät, me emme yleensä ole mitään kovin suuria taideasiantuntijoita. Valladolidissa kuitenkin eksyimme Casa de los Venadosiin, joka on Yhdysvaltalaisen John ja Dorianne Venatorin huikea taidekokoelma. Kokoelma koostuu täysin meksikolaisesta taiteesta, jonka pääteema pyörii usein kuoleman ympärillä. Meksikossa kuolemaan suhtaudutaan hyvin eri tavalla kuin esimerkiksi länsimaissa; kuolema on osa arkipäivää ja sitä juhlistetaan suremisen ja pelkäämisen sijasta. Siitä johtuen meksikolainen taide on täynnä hymyileviä ja värikkäisiin asuihin pukeutuneita luurankoja.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Venatorien talo oli melkoinen nähtävyys ja siellä kannattaa ehdottomasti käydä! Vaikka talo on avoin vierailijoille, niin Venatorit kuitenkin asustelevat siellä. Valtavan talon, tai kartanon, jokainen huone oli täytetty lattiasta kattoon värikkäillä patsailla ja tauluilla. Yksi huone on omistettu Frida Kahlolle, joka oli kiistatta Meksikon kuuluisin taiteilija. Kokoelmaa pääsee ihailemaan ilmaiseksi, mutta ei aivan omin päin, vaan ainoastaan oppaan johdolla. Kierrosta ei tarvinnut varata etukäteen, me vain pamahdimme ovesta sisään ja pääsimme kierrokselle saman tien. Kokemus oli todella mielenkiintoinen!

Matkablogi

Seuraavaksi päädyimme Taqueria el Galloon syömään herkulliset kanafajitakset ja litkimään muutamat Sol- oluset. Imuroituamme lautasen tyhjäksi viimeistä nurkkaa myöten, totesimme, että on aika lähteä kohti bussiasemaa. Tarjoilija tuli pöytäämme kysymään jotain espanjaksi. Emme tajunneet mitä hän kysyi, joten vastasimme nohevina ”si, si!”. Oletimme hänen kysyvän onko kaikki hyvin, tai jotain sen tapaista. Pian hän kiikutti meille kaksi uutta kaljaa ja meille tulikin kiire ryystää ne vauhdilla, jotta kerkeäisimme seuraavaan Tulumin bussiin. Tilasimme siis tietämättämme vähän lisää kurkunkostuketta. 😀

Kaljat mahoissa loiskuen ryntäsimme bussiasemalle, ja perille päästyämme ihmettelimme miten kaikki aseman kellot näyttävät eri aikaa kuin omat kellomme. Hölmistyneinä varmistimme asian muutamalta paikalliselta ja näinhän se oli; Valladolidissa kello on tunnin vähemmän kuin Tulumissa. Olimme körötelleet bussilla tietämättämme yhden aikavyöhykkeen yli. Saimmepahan kierrellä kaupungin väriloistossa vielä yhden tunnin. Kaikista näyttävimmän värikirjon tarjosi Calzada de Los Frailes- katu, josta löytyi hempeitä pastellisävyjä melkeinpä kaikissa sateenkaaren väreissä.

Matkablogi

Matkablogien lueskelun perusteella odotimme Valladolidin olevan todella paikallinen kaupunki, mutta yllättäen siellä olikin enemmän retkien myyjiä ja muita huutelijoita kuin Tulumissa! Paikallisilta sujui myös englannin puhuminen paljon sujuvammin kuin Tulumissa ja Cozumelilla, eikä Linan tarvinnut turvautua tökeröön espanjan kielitaitoonsa Valladolidissa juuri ollenkaan. Suurta osaa tässä varmasti näyttelee Ek Balamin ja Chichen Itzan raunioiden läheinen sijainti, joka varmasti vetää puoleensa meitä matkailijoita. Turismi ei onneksi kuitenkaan ole vienyt Valladolidin aitoutta ja viehätystä mennessään!

Matkablogi
Catedral de San Servasio

 

Maya- raunioita ja cenotessa pulikoimista Tulumissa

Cozumelin jälkeen suuntasimme Tulumiin Maya- raunioiden ja Meksikon parhaiksi kehuttujen rantojen perässä. Matka taittui jälleen mukavasti ADOn bussissa espanjaksi dubattua Liisa Ihmemaassa- musikaalia töllöttäen (Lina katsoi ja Antti pyöritteli silmiään). Raahasimme rinkkamme aivan bussiterminaalin lähellä sijaitsevaan hotelliimme ja sen jälkeen lähdimme tutustumaan Tulumin kylään.

Matkablogi

Ensivaikutelma kylästä oli suoraan sanottuna melko tylsä. Pääkatu on reunustettu kaiken maailman kuppiloilla ja turistikojuilla, eikä mitään nähtävää varsinaisesti ole. Hootersit ja muut jenkkibrändit onneksi sentään loistavat Tulumissa poissaolollaan. Ravintoloissa ja baareissa hintataso oli selkeästi edullisempi kuin Cozumelissa, ja happy hourin aikaan kaksi margaritaa saattoi irrota 60 pesolla, eli noin kolmella eurolla. Halvimpia ruokapaikkoja olivat jälleen paikallisten suosimat taqueriat.

Tulum vie meluisimman kohteen palkinnon koko maailmanympärimatkan aikana. Joka yö hämärästä aamunkoittoon asti raikasi sellainen meteli, että ilman korvatulppia ei olisi voinut nukkua sekuntiakaan. Kylän jokaisessa diskossa olivat nupit kaakossa, kulkukoirat haukkuivat kilpaa, kukot kiekuivat ja viereisessä ravintolassa musisoi kolmen miehen rumpuorkesteri. Kiitokset metelistä kuuluivat myös kymmenen päivän mittaiselle Maya- karnevaalille, joka oli aivan hotellimme vieressä.

Matkablogi

Karnevaalit eivät kuitenkaan olleet pelkästään huono juttu; kävimme muutamana iltana haistelemassa meininkiä karnevaaleilla ja meillä oli todella hauskaa! Joka ilta tarjolla oli erilaisia tanssi- ja musiikkiesityksiä, sekä meksikolaista ruokaa tarjoavia pikkukojuja. Pöydän kokoinen nachoannos irtosi eräästä kojusta 100 pesolla, eli vajaalla viidellä eurolla. Hädin tuskin saimme sen edes kahdestaan syötyä. 😀

Matkablogi
Antti ja valtava nachoannos.

Meksikossa on ainoastaan yksi meren rannalla sijaitseva Mayojen rauniokaupunki ja se löytyy Tulumista. Raunioille pääsee Tulumin kylästä taksilla tai colectivolla alle kymmenessä minuutissa. Colectivo on ikään kuin paikallisten minibussi, jolla pääsee liikkumaan pitkiäkin matkoja todella edullisesti. Kyyti raunioille kustansi vain 30 pesoa eli 1,30 euroa.

Tulumin rauniot ovat todella suosittu nähtävyys, joten laitoimme herätyskellon aikaisin soimaan, jotta välttyisimme pahimmalta tungokselta. Laiskuus kuitenkin vei voiton ja pitkän torkuttelun jälkeen löysimme itsemme lippuluukulta vähän ennen yhtätoista aamulla. Maksoimme 65 pesoa, eli noin kolme euroa kustantavat liput ja hätistelimme ylihintaisia retkiä tarjoavat oppaat tiehensä. Retken raunioille voi tosiaan toteuttaa joko oppaan kanssa tai yksin, mutta oppaat tarjoavat kierroksia usein melko suolaiseen hintaan. Mikäli matkaan haluaa oppaan, niin tinkiminen kannattaa!

Matkablogi

Matkablogi
Nykyään raunioita asuttavat iguaanit.

Puolen päivän aikoihin rauniot olivat aivan tupaten täynnä ihmisiä ja aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta armottomasti. Eli olisi ollut fiksua noudattaa suunnitelmaamme, ja suunnata raunioille heti aamusta. Näin olisimme säästyneet myös tungokselta, niin kuin alkuperäinen ajatuksemme olikin. Pienehkö raunioalue oli nimittäin aivan tupaten täynnä porukkaa. Kiertelimme raunioita muutaman tunnin verran ja turkoosia merta vasten rakennukset olivatkin varsin komea näky. Kallion reunalla nököttävän El Castillo- linnoituksen vierestä pääsee laskeutumaan portaita pitkin suoraan hiekkarannalle, jossa onkin hyvä vilvoitella paahtavan rauniokierroksen jälkeen.

Matkablogi

Matkablogi

Tulumin parhaat rannat, kuten Playa Paraiso, sijaitsevat kävelymatkan päässä raunioista, joten suunnistimme sinne seuraavaksi. Ennen Tulumiin tuloa kuolasimme kuvia upeista, valkohiekkaisista rannoista ja odotimme malttamattomina turkoosissa rantavedessä kirmaamista. Todellisuus ei kuitenkaan ihan vastannut odotuksia, sillä matkustimme Tulumiin pahimman mahdollisen leväkriisin aikaan. Paratiisirannat olivat aivan täynnä auringossa mätänevää ja kauhealta lemuavaa levää, ja normaalisti turkoosina hohtava merivesi näytti lähinnä kuravelliltä. Paikalliset haravoivat levää hiki hatussa isoiksi vuoriksi ja lopulta lappasivat osan levistä takaisin mereen. Pitkällä tähtäimellä ajateltuna ei kovin toimiva ratkaisu, sillä leväthän huuhtoutuivat saman tien takaisin rannalle. 😀

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi
Levän hyötykäyttöä. 😀

Suurin osa pitkän rantaviivan rannoista oli jollekin hotellille tai beach clubille kuuluvia, joten välillä oli hankala tietää, mihin pyyhkeensä uskaltaa laskea. ”Vain vieraille”- kylttejä oli kaikkialla. Vaeltelimme rantahiekalla hetken ja siemailtuamme yhdet drinkit rantabaarissa, päätimme poistua vähin äänin.

Matkablogi

Vaikka rannat eivät ainakaan meidän vierailumme aikaan olleet ihan parhaimmillaan, niin Tulumista löytyy onneksi muitakin vaihtoehtoja vilvoitteluun. Quintana Roon osavaltiosta löytyy useita cenoteja, joita mekin halusimme ehdottomasti päästä tutkimaan. Cenotet ovat pohjaveden täyttämiä vajoamia, jotka ovat vuosien saatossa muodostaneet maanalaisen luolaverkoston. Monet cenoteista ovat yksityisomistuksessa, joten niissä pulikoiminen vaatii sisäänpääsymaksun. Cenoteja on eri hintaisia ja kokoisia, ja valinnanvaraa on todella paljon. Gran Cenote ja Cenote Dos Ojos ovat todennäköisesti suosituimpien cenotejen joukossa. Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme Dos Ojosiin, sillä se oli niin helposti tavoitettavissa Tulumin kylästä.

Matkablogi

Dos Ojosiin ajaa Tulumista vain 15 minuuttia. Matka taittui edullisesti Playa del Carmeniin suuntaavalla colectivolla, joka maksoi vain muutaman euron. Lippuluukulle päästyämme meitä oli vastassa vähintään 20 sinipaitaista työntekijää, jotka tulivat myymään meille erilaisia snorklaus- ja sukellusretkipaketteja Dos Ojosiin. Sisäänpääsy cenotelle maksoi 350 pesoa, eli 15 euroa per naama. Olimme katsoneet hinnan etukäteen netistä ja löytämämme tiedon perusteella olimme valmistautuneet maksamaan 200 pesoa. Hintaa olikin ilmeisesti nostettu vuoden alusta, mutta tietoa ei oltu päivitetty internetsivuille. Pitkin hampain maksoimme suolaisemman summan ja lähdimme kävelemään kohti cenotea.

Tallustettuamme hiekkatietä kahden kilometrin verran lippuluukulta, olimme perillä Dos Ojosin ensimmäisessä ”silmässä”. Dos Ojos tarkoittaa kahta silmää ja nimi tulee kahdesta pohjavesialtaasta, jotka ovat 400 metrin mittaisen tunneliverkoston yhdistämät. Cenoteissa on mahdollista myös sukeltaa, ja Dos ojos onkin hyvin suosittu sukelluskohde. Meitä sukeltaminen satojen metrien mittaisissa, pimeissä luolissa lähinnä puistatti, joten päätimme tyytyä snorklaamiseen.

Matkablogi

Matkablogi

Ensimmäinen allas oli aivan upea! Me molemmat suorastaan kiljuimme onnesta sen nähdessämme. Edessämme oli sinisenä hohtava, kristallinkirkas makeanveden allas, joka oli tippukiviluolan ympäröimä. Ja mikä parasta, olimme lähteneet kerrankin niin aikaisin liikkeelle, että olimme ensimmäiset paikalla. Pulikoimme ja snorklasimme virkistävän viileässä vedessä ja ihmettelimme, kuinka kirkasta vesi voikaan olla. Vaikka cenotessa ei pikkukalojen ja uskaliaiden sukeltajien lisäksi mitään elämää varsinaisesti ollutkaan, niin oli upeaa päästä snorklaamaan niin upean kirkkaassa vedessä. Toinen ”silmä” ei ollut aivan niin kirkasvetinen, mutta hyvin vaikuttava sekin.

Matkablogi

Vaikka aluksi kammoksuimme korkeahkoa sisäänpääsymaksua, vierailu Dos Ojosissa oli tosiaankin sen arvoinen! Lippuluukulla pörräävien oppaiden perusteella kerkesimme jo vähän säikähtää, että mihin turistisirkukseen olemme saapuneet, mutta onneksi itse cenote oli jätetty luonnontilaan, eikä altaita oltu ympäröity aurinkovarjoilla ja rihkamakojuilla. Ja vaikka kyseessä on yksi suosituimmista cenoteista, saimme olla todella rauhassa koko aamupäivän. Puolen päivän aikoihin paikalle alkoi valua autotolkulla jengiä, joten vierailu kannatti tosiaankin sijoittaa aikaiseen aamuun.

Matkablogi

Viikko Cozumelissa

Valitsimme Meksikon ensimmäiseksi kohteeksi Cozumelin, sillä saarta kehutaan maan parhaaksi sukelluskohteeksi. Saari sijaitsee Playa del Carmenin edustalla ja se oli todella helposti tavoitettavissa.

Matkablogi

Löysimme Los Angelesista  suoran ja edullisen lennon Cancuniin. Cancunista halusimme mahdollisimman nopeasti pois, sillä jenkkien bilekeskuksena tunnettu kaupunki ei houkutellut meitä lainkaan. Lentokenttä itsessään oli melkoinen kaaos ja meillä vierähti noin kaksi tuntia, ennen kuin pääsimme poistumaan kentältä. Siitä eteenpäin kaikki olikin yllättävän helppoa. Cancunin lentokentältä löytyi suora ADO- yhtiön bussi Playa Del Carmeniin. Bussimatka kesti noin tunnin ja hintaa bussilla oli 190 pesoa, eli noin kahdeksan euroa. Bussi oli erittäin siisti ja uusi. Ilmastointi pelitti ja laminaattilattiakin löytyi. Onneksemme Playa Del Carmenin bussiasema on aivan lauttaterminaalin vieressä, joten bussilta oli vain muutaman sadan metrin matka lautalle.

Playa Del Carmenista liikennöi muutamia eri lauttayhtiöitä Cozumelin saarelle. Hinnat  ovat aikalailla samat yhtiöstä riippumatta ja lauttoja kulkee puolen tunnin välein. Me osuimme Ultramarin lautalle ja ostimme suoraan menopaluuliput, sillä ne sai hieman edullisempaan hintaan ja paluupäivämäärä oli avoin. Menopaluuliput kustansivat 300 pesoa, eli 13 euroa per naama ja lauttamatka kesti noin 45 minuuttia. Lautta oli myöskin todella siisti ja uusi. Cozumelin lauttaterminaalista airbnb- asunnolle oli matkaa noin viisi korttelia, joten sekin matka taittui helposti jalan (helposti= ähkien hikisenä ja kintut vipattaen valtavan tavarakuorman kanssa).

Matkablogi

Cozumelin kadut täyttyivät päivisin Karibian risteilyaluksilta jalkautuvista ihmisistä, joten kovinkaan rauhallisesta paikasta ei ole kyse. Cozumel on yksi risteilijöiden yleisimmistä pysähdyspaikoista, joten valtavia paatteja saattoi nököttää satamassa kerralla jopa neljä kappaletta. Kaupustelijoita ja muita huutelijoita riittää yllin kyllin ja ”ei kiitosta” sai toistella kuin paikoilleen juuttunut levy. Katukuvasta löytyivät mm. McDonaldsit, Senor Frogsit, Hootersit, Starbucksit, Hard Rock cafet ja turistimyymälät pursusivat NFL- ja NHL- fanituotteita. Tequilaa ja kaikkia muita nautintoaineita kaupattiin örveltäville spring breakin juhlijoille, jotka olivat vallanneet saaren pääkadun. Vaikuttikin kuin olisimme tulleet ennemmin Jersey Shoreen, kuin Meksikoon. Ravintoloiden ruokatarjontakin vaikutti olevan lähinnä amerikkalaisia varten suunniteltuja, ja hinnatkin olivat melkein samaa tasoa kuin Yhdysvalloissa.

Aluksi halusimme vain äkkiä saarelta pois, mutta olimme tulleet saarelle sukeltamaan ja Los Angelesin viileähkö ilmanala oli tehnyt tehtävänsä ja meitä molempia vaivasi viheliäiset flunssan oireet, joten sukeltamaankaan emme heti päässeet. Pääkadulta poistuttuamme Cozumelin meininki oli onneksi aivan toisenlainen, ja kahdeksan päivän aikana aloimme viihtyä saarella paremmin kuin hyvin. Cozumelin pääkaupunki San Miguel on viihtyisä värikkäine rakennuksineen ja seinämaalauksineen. Pääkadulta poistuttaessa ravintoloiden hinnat laskivat ja ruuan taso nousi. Erilaiset vaatimattoman näköiset katukeittiöt tarjoilivat aivan järisyttävän hyvää ruokaa todella edulliseen hintaan.

Matkablogi

Matkablogi
Cozumelin katutaidetta.

Suosikkimme oli Taqueria el Pique, jossa mahansa sai ahdettua herkullisilla tacoilla täyteen vain muutamalla eurolla. Paikallisten suosimalle Perro Loco- hodarikojuille eksyimme ainakin viisi kertaa Cozumelilla ollessamme. Espanjan sanakirja olisi kannattanut pakata mukaan, sillä pääkadun ulkopuolella lähes missään ravintolassa ei ollut englanninkielistä menua. Suurin osa ajasta mentiin Linan todella hataralla espanjan kielitaidolla, ja hodarintäytteet olivatkin monesti yllätys.

Matkablogi

Matkablogi
Perro Locon hodarit tarjoiltiin koiranruokakupeista. 😀

48 kilometriä pitkän Cozumelin rannat olivat kaukana keskustasta, joten kävellen niihin ei oikeastaan päässyt. Cozumelissa joutuu oikeastaan aina tekemään majoituksen suhteen kompromissin joko keskustan tai rantojen välillä, sillä saaren välimatkat ovat yllättävän pitkiä. Emme halunneet maksaa taksikyydeistä rannoille, sillä niistä pyydettiin melkoisen kiskurimaisia hintoja, joten päädyimme vuokraamaan avokuplan noin 40 eurolla päiväksi. Kupla pysyi hädintuskin kasassa ja ruosteensyömä alusta tuntui siltä, että se voisi rysähtää hetkenä minä hyvänsä. Vaihteet eivät meinanneet mennä paikoilleen millään ja turvavöitä ei ollut (autovuokraamon Carlos vakuutteli, ettei se Cozumelilla ole niin justiinsa). Mutta kaikesta huolimatta kuplalla oli hauska kiertää saaren ympäri ja pysähdellä pulikoimassa Karibianmeren aalloissa.

Matkablogi

Matkablogi

Länsirannikot rannat ovat suurimmilta osin beach clubeja, joihin joutuu joko maksamaan sisäänpääsymaksun tai ostamaan joitain clubin palveluja, jotta rannalla saa oleilla. Beach clubit olivat aivan tupaten täynnä risteilyalusten päivävieraita, mutta onneksi saaren itärannikolta löytyi luonnontilaan jätettyjä rantoja, joissa sai löhötä ilmaiseksi. Pysähdyimme lounaalle Coconuts-  rantakuppilaan, josta avautui upeat merinäköalat. Hinnat hieman kirpaisivat, sillä kyseessä oli selvästikin risteilyalusten turisteille mainostettu ravintola. Mutta isot annokset ja merinäköalat olivat onneksi hieman pidemmän pennin arvoiset.

Matkablogi

Matkablogi

Kahden ensimmäisen päivän jälkeen sää muuttui epävakaiseksi ja vettä satoi kuin saavista kaatamalla. Sateet kestivät kolmisen päivää ja sään lopulta muututtua otolliseksi sukellukselle, meille molemmille iski flunssa ihan kunnolla. Lopulta aika saarella alkoi käydä vähiin ja varasimme pienestä nuhasta huolimatta sukellukset hyvät arvostelut saaneelta Nirvana- sukelluskeskukselta. Kauan odotetut sukellukset eivät kuitenkaan olleetkaan niin vakuuttavia, kuin olimme odottaneet. Näkyvyys oli todella hyvä, varmasti lähemmäs 30 metriä, ja veden lämpötila oli ihantellinen.

Nähtävää oli muutaman kalaparven sekä parin nurse sharkin verran ja riuttakin oli ihan kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta silti kokemus jäi hieman vaisuksi. Olimme ehkä lukeneet liikaa hehkutusta Cozumelista Meksikon parhaana sukelluskohteena, ja siksi odotuksemme hipoivat taivaita. Meitä on ilmeisesti hemmoteltu liikaa esimerkiksi Malediivien ja Filippiinien upeilla sukelluskohteilla, joten Cozumel ei nyt tämän yhden sukelluksen perusteella noussut meidän suosikiksi. Harmi, että emme kerenneet tutustua saaren vedenalaiseen maailmaan enempää!

Matkablogi
Nurse shark.

 

 

Tehokas viikko Los Angelesissa

Vietimme Los Angelesissa yhden koko reissun parhaimmista viikoista ja kaupungista tuli kertaheitolla meidän koko porukan suosikki. Viikko- ohjelmamme näytti osapuilleen tältä:

Universal Studios Hollywood

Tätä paikkaa ei voi kuvailla tarpeeksi monella ylistyssanalla. Liput olivat kalliit, mutta joka sentin arvoiset! Suunnistimme Universal Studioille heti ensimmäisenä päivänä ja se olikin koko viikon ehdoton kohokohta. Universal Studios on elokuvastudio ja teemapuisto, ja varmasti yksi Los Angelesin suosituimmista nähtävyyksistä. Lippuja on saatavilla kolmea erilaista; tavallisten pääsylippujen lisäksi saatavilla on Express- ja VIP- lippu. Me päädyimme 179 dollaria kustantaviin Express- lippuihin, jotka oikeuttavat yhden jonon ohituksen jokaiseen laitteeseen. Liput olivat melkoisen tyyriit, mutta halusimme pelata varman päälle, sillä olimme lukeneet Tripadvisorista kauhutarinoita seitsemän tunnin jonoista laitteisiin. VIP- lipuilla laitteissa olisi päässyt juoksemaan rajattomasti jonojen ohi, mutta ne olivat jo sen verran hintavat, että niitä emme raaskinee hankkia. Kesäaikaan Express- liput olisivatkin varmasti olleet tarpeen, mutta me menimme studioille erittäin koleana maanantaina, joten porukkaa ei ollut niin paljoa liikkeellä. Päivän mittaan jonot alkoivat kuitenkin kasvaa, joten olimme tyytyväisiä, että maksoimme lipuista muutaman kympin enemmän.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Universal Studios ylitti roimasti meidän kaikkien odotukset! Etenkin Harry Potter Wizarding world- laite oli uskomattoman upea. Oli ällistyttävää huomata, mitä 3D- tehosteilla voikaan saada aikaiseksi, esimerkiksi Simpsons- laitteessa istuttiin käytännössä paikallaan olevan vuoristoradan vaunun näköisessä hökötyksessä, mutta ympärillä pyörivä 3D- animaatio sai meidät tarraamaan turvakaareen kaksin käsin. Aivan kuin olisimme olleet vuoristoradassa oikeasti! Studiokierroksella saimme nähdä upeita tehosteita ja esimerkiksi Desperate Housewives- sarjan kuuluisan Wisteria Lanen lavasteet.

Matkablogi
Meksiko- lavasteet…
Matkablogi
… ja pieni tulva. 😀 Oli uskomatonta nähdä ja kuulla, kuinka erilaiset luonnonilmiöt toteutetaan elokuvissa.
Matkablogi
Tässä kohteessa (Lina) sai kiljua! Walking Deadin hyytävä tunnelma oli käsinkosketeltava ”oikeiden” zombien jahdatessa. Kyseessä oli siis maskeeratut työntekijät ja ennen kohteeseen menoa meitä muistuteltiin kovasti, että zombit eivät pure, ja että heitä ei saa lyödä. 😀
Matkablogi
Tylyaho.

Matkablogi

Tätä paikkaa ei vain voi hehkuttaa tarpeeksi, kannattaa ehdottomasti sisällyttää Universal Studios Los Angelesin reissuun!

Late night with Conan O’ Brien

Los Angelesissa on mahdollista päästä seuraamaan esimerkiksi Ellen DeGeneresin ja Conanin nauhoituksia. Homma toimii näin (ainakin Conanin kohdalla): nauhoituksien yleisöön haetaan ohjelman nettisivujen kautta. Muutaman päivän sisään sähköpostiin saapuu vastaus, onko saanut paikan vai ei. Me saimme hyväksyvän vastauksen ja e-liput jo seuraavana päivänä, mutta se ei vielä takaa varmaa paikkaa yleisössä. Paikkoja nimittäin ylibookataan reilusti ja varsinaiset liput jaetaan saapumisjärjestyksessä. Sähköpostissa ilmoitettiin lipun noutamisen deadlineksi klo 15.30, mutta saavuimme Warner Bros. Studiosin parkkihallissa sijaitsevaan odotustilaan varmuuden vuoksi jo kahta tuntia ennen.

Paikalla olikin noin 50-60 henkilöä odottelemassa, eli moni muukin oli lähtenyt ajoissa liikenteeseen. Alueelle mentiin turvatarkastuksen läpi ja passi tarkistettiin kaikilta. Noin tunnin odotettuamme saimme rannekkeet ja sitten lähdettiin kipittämään turvamiesten perässä kohti studion portteja. Pian kökötimmekin TV: stä tuttujen lavasteiden edessä onnesta soikeina. Kyseisenä päivänä Conanin vieraina olivat Hangover- elokuvista tuttu Zack Galifianakis, naisten lumilautailun kaksinkertainen olympiamitalisti Jamie Anderson, sekä bändivieraana They might be Giants. Conanin nettisivuilta löytyy vieraskalenteri, josta pystyy jo hieman etukäteen taktikoimaan, keitä julkkiksia nauhoituksiin lähtee tiirailemaan.

Matkablogi
Kännykällä räpsäisty todiste siitä, että tosiaan oltiin Conanissa. Studioon ei saanut viedä kameraa. 😦

Conanin vieraana olo oli aivan mahtava kokemus! Meitä olisi kiinnostanut hieman myös Ellenin nauhoitukset, mutta kyseisen shown liput olivat loppuun varattuja jo useita kuukausia ennen Los Angelesiin matkaamista.  Ilmankos, kun Ellenin studiovieraat saavat lahjaksi taulutelkkareita ja etelänmatkoja, Conanin vieraat saivat Snickers- patukat. 😀

Santa Monica

Santa Monican laituri värikkäine huvipuistolaitteineen on epäilemättä yksi koko Kalifornian ikonisimmista nähtävyyksistä. Ja sinnehän mekin rynnistimme. Vietimme päivän laiturilla ja rannalla kävellen, ja koko viikon lämpöisimmästä päivästä nauttien. Kaupunki oli pullollaan toinen toistaan houkuttelevampia ravintoloita ja kuppiloita, mutta valitettavasti kovinkaan moni niistä ei sopinut pihistelybudjetillemme. Santa Monicaan pääsi kätevästi suoraan Hollywood Boulevardilta Metron punaisella linjalla.

Matkablogi
Santa Monica Pier.

Matkablogi

Matkablogi
Kyllä Antillakin oli oikeasti ihan kivaa.. 😀

Griffith Observatory

Väänsimme pitkään ja hartaasti, että mihin menisimme töllistelemään kaupungin ykkösnähtävyyttä, eli Hollywood- kylttiä. Paras tapa nähdä kyltti läheltä, on patikoida reilu 10 kilometrin verran edestakaisin Hollywoodin kukkuloille. Reittejä näille 15 metrin korkuisille, kuuluisille kirjaimille on useita, mutta jokainen niistä on pitkä ja hikinen. Pitkien neuvottelujen jälkeen päädyimme laiskamadoille sopivaan vaihtoehtoon, eli tilasimme Uberin Griffithin observatoriolle. Observatoriolta avautui upeat kaupunkinäkymät, mutta Hollywood- kyltin ihailuun se ei ollut paras paikka. Kyltti nimittäin sijaitsee observatoriosta sen verran kaukana, että sen ikuistamiseen vaaditaan astetta pidempi zoom- linssi. Meillä sellaista ei ollut matkassa, joten tämä nähtävyys jäi meiltä käytännössä kokonaan ikuistamatta. Observatorio oli kuitenkin jo itsessään vierailun ja näkemisen arvoinen, joten kyseessä ei missään nimessä ollut hukkareissu.

Takaisin kaupunkiin pääsimme Metron punaisen linjan pysäkin Vermont/Sunset ja observatorion väliä kulkevalla shuttle- bussilla, joka maksoi vain 50 senttiä per naama.

Matkablogi

Matkablogi

Beverly Hills

Beverly Hills tunnetaan julkkiksista, hulppeista luksusputiikeista ja ökyautoista. Vaikka meidän matkabudjetti ei salli luksusliikkeissä shoppailua, niin pitihän tämä julkkiksia pursuava kaupunginosa päästä näkemään. Beverly Hillsin kuuluisin katu on Rodeo Drive, jota pitkin käyskentelimme aivan äimän käkenä. Vastaan tuli toinen toistaan hulppeampia autoja ja onnistuimme jopa bongaamaan yhden julkkiksen; Leijonan luolan Robertin! Eräs Beverly Hillsin suosituimmista aktiviteeteista on julkkisten kotien tiirailu ja karttoja tähtien kartanoihin olikin tyrkyllä joka kadunkulmassa. Me passasimme kyseisen aktiviteetin, sillä se olisi tullut Uberilla melkoisen kalliiksi.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Beverly Hillsin vierailuun kannattaa sisällyttää Sprinkles- muffinssiautomaatti. Jos ei muuten, niin ihan vain kuvan takia. 😀 Me herkkuperseet totta kai myös tilasimme masiinasta muffinssit kämpille vietäväksi ja hyviä olivat! Tämä vuorokauden ympäri herkkuja sylkevä automaatti sijaitsee vain kahden korttelin päässä Rodeo Drivestä.

Matkablogi

Matkablogi

NHL- pelit: LA Kings – Columbus Blue Jackets & Anaheim Ducks – Chicago Blackhawks

Jääkiekkohulluna Antin oli pakko päästä katsomaan muutama NHL- matsi. Suurta houkuttelua ja taivuttelua ei muidenkaan osalta tarvittu, joten varasimme jo hyvissä ajoin liput Anaheimin kotiotteluun Honda Centerille. Liput ostettiin NHL:n viralliselta lipunmyyjältä, Ticketmasterilta muutamaa kuukautta aikaisemmin. Los Angelesin kotiotteluun ostettiin liput ”yllättäen” edellisenä iltana Ticketmasterin ticket exchange- palvelun kautta. Siellä esimerkiksi kausikorttilaiset ja muut fanit voivat myydä omia lippujaan eteenpäin, mikäli eivät jostain syystä pääsekään peliin itse. Kyseistä palvelua suosittelemme lämpimästi. Lippujen osto on helppoa ja tiketit saapuvat sähköpostiin välittömästi. Kaiken lisäksi sitä kautta on mahdollista saada edullisempia lippuja hyville paikoille.’

Matkablogi
Let’s go Ducks!
Matkablogi
Honda Centerin ankkapatsas Anaheimissa.

Los Angeles Kingsin kotiareena Staple Center sijaitsee Los Angelesin Downtownissa, ja peleihin pääsee kulkemaan julkisilla edullisesti ja vaivattomasti, sillä Metron paikallisjuna ja -bussipysäkki on vain muutaman askeleen päässä. Ennen peliä käytiin illastamassa tyylikkäästi chicken wingseistä (ja tarjoilijoiden rintavarustuksesta) kuuluisassa Hootersissa. Ovella komeili tarjous, jota emme voineet ohittaa: kuusi wingsiä ja kaksi isoa olutta 10 dollarilla.

Matkablogi

Anaheimin kotiareena Honda Center olikin sitten hieman pidemmän matkan päässä kuin Kingsin areena. Sinne pääseminen osoittautuikin hieman haasteellisemmaksi tehtäväksi. Anaheim sijaitsee noin 45 kilometriä Los Angelesista kaakkoon. Metrolla sinne ei pääse, jonkinlainen bussiyhteys on olemassa, mutta sen hinta neljälle hengelle lähenteli jo taksin hintaa, joten päädyimme ottamaan Überin areenalle. Yhdensuuntaiselle kyydille hintaa tuli reilu 40 dollaria. Anaheimin peliä ennen käytiin jälleen Hootersissa wingseillä ja pelin jälkeen vietettiin muutama tunti The Outlets At Orange- ostoskeskuksessa. Iltaruoaksi löydettiin aivan loistava The Smoking Ribs- ravintola, jossa nautimme järisyttävän mehukkaita ribsejä. Iso suositus kyseiselle puljulle!

Näiden lisäksi vietimme yhden sateisen päivän Los Angelesin luonnontieteellisessä museossa, jonka eteen pääsi todella kätevästi Metrolla. Museon pysäkin nimi on Expo Park/USC ja sinne pääsee suoraan Hollywood Boulevardilta. Museo oli todella mielenkiintoinen, mutta jos totta puhutaan, niin tuskin olisimme eksyneet sinne ilman sadekeliä. Alun perin meillä oli suunnitelmissa lähteä tutkimaan Venice Beachia, mutta säällehän ei valitettavasti voi mitään. Jääpähän tekemistä seuraavallekin Los Angelesin reissulle!

Matkablogi