Meillä on takana lievästi sanottuna mielenkiintoinen purjehdusreissu. Bongasimme bookme.com.au- tarjoussivustolta yhden yön ja kahden päivän snorklaus- ja purjehdusretken Brisbanen edustalla sijaitsevalle Moreton Islandille. Retken alkuperäinen hinta oli lähes 500 dollaria, mutta viime hetken diilinä saimme sen hintaan 195 dollaria per nenä. Ei ollenkaan paha hinta, sillä retki sisälsi aktiviteettien lisäksi majoituksen (veneessä), sekä kaikki ateriat, vedet ja limsat. Moreton Islandilla vierailu oli meillä muutenkin tähtäimessä, joten tartuimme tarjoukseen heti. Maailman toiseksi suurin hiekkasaari, Moreton Island, tunnetaan parhaiten sen edustalle 1960-luvulla upotetusta 15 laivasta. Hylyt ovat vuosien saatossa keränneet puoleensa suuret määrät erilaisia koralleja ja kaloja. Tangalooma Wrecks on tätä nykyä eräs Australian tunnetuimmista snorklaus- ja sukelluskohteista, ja korallien sekä kalojen lisäksi siellä voi hyvinkin törmätä myös merikilpikonniin, rauskuihin ja delfiineihin.
Paatti miehistöineen odotteli meitä aamutuimaan Brisbanen Manlyn satamassa. Miehistö koostui kahdesta krapulaisen näköisestä merirosvosta ja navakan viinanhajun haistoi miekkosista jo monen metrin päähän. Olimme lähteneet liikenteeseen hyvissä ajoin, mutta ukot eivät antaneet meidän napata aamupalaa satamakahvilasta, sillä he halusivat päästä vesille samantien. He lohduttelivat, että veneellä on sitten yllin kyllin ruokaa tarjolla. Lähdimme taapertamaan viinanhajuisten herrasmiesten perässä kohti venettä. Retkelle osallistui lisäksemme vanhempi australialainen pariskunta. Kippareiden rähjäisestä ulkomuodosta huolimatta vene näytti todella hyvin hoidetulta ja siistiltä, mikä onneksi hieman lisäsi luottamustamme retkeä kohtaan. Heti satamasta irtaannuttuamme toinen kippareista kysyi, että mitä viinaa meillä on mukana ja kuinka paljon. Olimme saapuneet Brisbaneen sen verran myöhään edellisenä iltana, että emme ennättäneet ostaa minkäänlaista evästä matkaan, edes nestemäistä. Kipparit olivat silminnähden järkyttyneitä vastauksestamme. Tässä vaiheessa aloimme jo hieman miettiä, että minkälaisia ryyppykarkeloita käppänät mahtoivatkaan suunnitella. Matka sujui kipparien krapulavapinoista huolimatta mukavasti kannella löhöten ja delfiinejä bongaillen. Onnistuimmekin näkemään kaksi delfiiniä aivan paattimme vieressä!
Heti perille päästyämme ja ankkurin osuttua pohjaan, kipparit avasivat Jack Daniel’s- pullon ja alkoivat ryystää viinasta kitusiinsa hyvää tahtia. Nyt selvisi, miksi äijillä oli niin kova kiire lähteä vesille: piti päästä uuteen nousuun! Olimme melkoisen yllättyneitä heidän tavastaan pyörittää bisnestä, mutta lähdimme kuitenkin innosta pinkeinä snorklaamaan viskiä hörppivän kipparin opastuksella. Paikka oli todella upea! Hylyissä asusteli mitä kauneimpia ja värikkäimpiä koralleja ja sadat kalat uiskentelivat ympärillämme jatkuvasti. Kippari selvästi tunsi hylyt kuin omat taskunsa, sillä hän bongaili korallien alta ja hylkyjen koloista vaikka mitä mereneläviä. Snorklattuamme noin tunnin verran voimakkaassa virtauksessa, olimme jo nälkäkuoleman partaalla. Lupauksista huolimatta emme nimittäin saaneet aamupalaksi kuin pussillisen viinirypäleitä kuuteen pekkaan jaettavaksi.
Kun olimme takaisin veneen kyydissä, kipparit ilmoittivat kaljan litkimisen lomassa alkavansa valmistamaan lounasta. Ja ruhtinaallinen lounas se olikin; paahtamatonta paahtoleipää, juustoa ja kinkkua! Kipparit ottivat tietysti ruokaa ennen kuin päästivät meidät pöytään, herrasmiehiä kun olivat. Mussutimme leivät naamaamme tyytymättöminä ja olimme todella huolestuneita retken tulevien tarjoilujen tasosta. Kipparit korkkasivat jälleen uudet kaljat ja viskoivat tupakantumppeja mereen. Australiassa koralliriuttojen ja ylipäätänsä meren hyvinvointi ovat jatkuvasti tapetilla, joten olimme todella yllättyneitä ja järkyttyneitä heidän käytöksestään. Monenlaista sukellus- ja snorklausretkeä ollaan nähty viimeisen vuoden aikana, mutta kaikissa retkissä on tähän mennessä ollut yhteistä se, että meren roskaamista ei tosiaankaan suvaita. Näitä merisikoja ei meren hyvinvointi näyttänyt paljoa kiinnostavan.
”Lounaan” jälkeen kipparit kuskasivat meidät rantaan tutustumaan itse saareen. Huljuttelimme kinttujamme lämpimässä rantavedessä ja surkuttelimme rantaan ajautuneita, kuolleita meritähtiä. Samalla reissulla kiipesimme korkean hiekkadyynin päälle ihailemaan hylkyjä ylhäältä käsin. Pystysuoran, juoksuhiekasta koostuvan rinteen kipuaminen sai pumppumme jyskyttämään melkein räjähtämispisteeseen asti, mutta jälleen kerran ahertaminen palkittiin upeilla näkymillä. Saari on todella kaunis pitkine hiekkarantoineen ja mystisine hylkyineen.
Päivän toinen snorklaus ei ollut aivan niin häikäisevä kuin ensimmäinen. Yltyvän tuulen vuoksi näkyvyys oli yhtä hyvä kuin perunavellissä snorklatessa. Snorklauksen jälkeen pulikoimme takaisin paatille, jossa olikin bileet käynnissä. Kipparien saarella telttailevat kaverit olivat siirtyneet veneeseen kaljoittelemaan ja itse kipparit vetivät kaljan ja viskin lisäksi myös pilveä. Päihtymystilan kasvaessa he unohtivat vessan olemassaolon ja kuseksivat veneen laidalta mereen. Bailattuaan veneellä hyvän aikaa, koko jengi, mukaan lukien kipparit, siirtyi rantaan juhlimaan. Viimeistään tässä vaiheessa meillä alkoi loppua huumori surkuhupaisaa retkeämme kohtaan. Veneessä ei muutamaan tuntiin ollut ketään purjehdustaitoista henkilöä, joka olisi voinut ottaa ohjat käsiinsä mahdollisessa vaaratilanteessa.
Takaisin veneelle päästyään miehet alkoivat kokata illallista. He kertoivat hekotellen, että joku heidän kavereistaan oli kännipäissään viskannut suolan ja pippurin mereen. Meitä ei naurattanut, nälkä oli nimittäin taas päässyt yltymään melkoiseksi. Eikä naurattanut myöskään se, että kun toinen ukoista kävi kusaisemassa mereen, hän palasi kokkaamisen pariin käsiä pesemättä. Ruuan ollessa viimein valmista, siirryimme illallispöytään jo valmiiksi yrjöjä pidätellen. Tapansa mukaan kipparit ottivat ruokaa ensin. Tarjolla oli paistettua perunaa, kanaa, sekä herneitä ja maissia purkista. Ruoka oli odotetusti mautonta, mutta nyt saimme sentään muutakin mahantäytettä kuin taikinaista paahtoleipää, joten olimme tyytyväisiä. Se tosin hieman ällötti kun kipparit repivät kanasta palasia kusisilla käsillään…
Aamulla heräsimme kukonlaulun aikaan, kun toinen kippareista rymisteli takaisin veneeseen bailattuaan saarella koko yön. Kumpaakaan setämiestä ei krapulavapinat näyttäneet paljoa vaivaavan, sillä lähdimme snorklaamaan heti, kun olimme saaneet imuroitua aamukahvit kitusiimme. Snorklasimme yli tunnin ja onnistuimme bongaamaan hylyn kolosessa piileskelevän leijonakalan, sekä hylyn alla lymyävän hain. Hylyille järjestetään paljon snorklausretkiä ja monien retkien järjestäjät ruokkivat meressä uiskentelevia pikkukaloja. Kalojen läsnäolo on siis taattu, sillä ne pörräävät jatkuvasti snorklaajien ympärillä sankoin joukoin makupalojen toivossa. Meidänkin kippari aiheutti Linalle traumoja viskaamalla mereen edelliseltä illalta jääneen kanan rippeet, mikä aiheutti valtavan kalaryntäyksen. Vaikka purjehdusretki itsessään oli melkoisen mielenkiintoinen, niin snorklaamisesta Moreton Islandilla meillä ei ole mitään pahaa sanottavaa. Kalojen ja korallien kirjo on hämmästyttävän monipuolinen ja hylyt ovat upeita.
Snorklaamisen jälkeen alkoi lounaan kokkaaminen. Kippari avasi pekonipaketin ja lätkäisi sen tiskialtaan reunalle. Tämän jälkeen hän alkoi tiskata astioita raivokkaasti, mikä aiheutti sen, että pekonit lilluivat likaisessa tiskivedessä. Lounaaksi / aamupalaksi oli tarjolla pekonilla ja munalla höystetyt leivät. Tarjoilujen taso ei siis noussut toisenakaan päivänä. Saavuimme satamaan myöhään iltapäivällä valtaisan nälän saattelemana. Onneksi illalla söimme elämämme parhaat purilaiset Ze Pickle- ravintolassa ja näin edellisten päivien ruokatraumat unohtuivat taivaallisia burgereita mussuttaessa.
Rahvaat rattahilla 