Moreton Island – Snorklausta ja purjehtimista kännisten seilorien johdolla

Meillä on takana lievästi sanottuna mielenkiintoinen purjehdusreissu. Bongasimme bookme.com.au- tarjoussivustolta yhden yön ja kahden päivän snorklaus- ja purjehdusretken Brisbanen edustalla sijaitsevalle Moreton Islandille. Retken alkuperäinen hinta oli lähes 500 dollaria, mutta viime hetken diilinä saimme sen hintaan 195 dollaria per nenä. Ei ollenkaan paha hinta, sillä retki sisälsi aktiviteettien lisäksi majoituksen (veneessä), sekä kaikki ateriat, vedet ja limsat. Moreton Islandilla vierailu oli meillä muutenkin tähtäimessä, joten tartuimme tarjoukseen heti. Maailman toiseksi suurin hiekkasaari, Moreton Island, tunnetaan parhaiten sen edustalle 1960-luvulla upotetusta 15 laivasta. Hylyt ovat vuosien saatossa keränneet puoleensa suuret määrät erilaisia koralleja ja kaloja. Tangalooma Wrecks on tätä nykyä eräs Australian tunnetuimmista snorklaus- ja sukelluskohteista, ja korallien sekä kalojen lisäksi siellä voi hyvinkin törmätä myös merikilpikonniin, rauskuihin ja delfiineihin.

Matkablogi
Keihäsrausku kalakavereineen.

Paatti miehistöineen odotteli meitä aamutuimaan Brisbanen Manlyn satamassa. Miehistö koostui kahdesta krapulaisen näköisestä merirosvosta ja navakan viinanhajun haistoi miekkosista jo monen metrin päähän. Olimme lähteneet liikenteeseen hyvissä ajoin, mutta ukot eivät antaneet meidän napata aamupalaa satamakahvilasta, sillä he halusivat päästä vesille samantien. He lohduttelivat, että veneellä on sitten yllin kyllin ruokaa tarjolla. Lähdimme taapertamaan viinanhajuisten herrasmiesten perässä kohti venettä. Retkelle osallistui lisäksemme vanhempi australialainen pariskunta. Kippareiden rähjäisestä ulkomuodosta huolimatta vene näytti todella hyvin hoidetulta ja siistiltä, mikä onneksi hieman lisäsi luottamustamme retkeä kohtaan. Heti satamasta irtaannuttuamme toinen kippareista kysyi, että mitä viinaa meillä on mukana ja kuinka paljon. Olimme saapuneet Brisbaneen sen verran myöhään edellisenä iltana, että emme ennättäneet ostaa minkäänlaista evästä matkaan, edes nestemäistä. Kipparit olivat silminnähden järkyttyneitä vastauksestamme. Tässä vaiheessa aloimme jo hieman miettiä, että minkälaisia ryyppykarkeloita käppänät mahtoivatkaan suunnitella. Matka sujui kipparien krapulavapinoista huolimatta mukavasti kannella löhöten ja delfiinejä bongaillen. Onnistuimmekin näkemään kaksi delfiiniä aivan paattimme vieressä!

Matkablogi

Heti perille päästyämme ja ankkurin osuttua pohjaan, kipparit avasivat Jack Daniel’s- pullon ja alkoivat ryystää viinasta kitusiinsa hyvää tahtia. Nyt selvisi, miksi äijillä oli niin kova kiire lähteä vesille: piti päästä uuteen nousuun! Olimme melkoisen yllättyneitä heidän tavastaan pyörittää bisnestä, mutta lähdimme kuitenkin innosta pinkeinä snorklaamaan viskiä hörppivän kipparin opastuksella. Paikka oli todella upea! Hylyissä asusteli mitä kauneimpia ja värikkäimpiä koralleja ja sadat kalat uiskentelivat ympärillämme jatkuvasti. Kippari selvästi tunsi hylyt kuin omat taskunsa, sillä hän bongaili korallien alta ja hylkyjen koloista vaikka mitä mereneläviä. Snorklattuamme noin tunnin verran voimakkaassa virtauksessa, olimme jo nälkäkuoleman partaalla. Lupauksista huolimatta emme nimittäin saaneet aamupalaksi kuin pussillisen viinirypäleitä kuuteen pekkaan jaettavaksi.

Matkablogi
Ei ajettu karille, vaikka Linakin pääsi ohjaksiin! 😀

Kun olimme takaisin veneen kyydissä, kipparit ilmoittivat kaljan litkimisen lomassa alkavansa valmistamaan lounasta. Ja ruhtinaallinen lounas se olikin; paahtamatonta paahtoleipää, juustoa ja kinkkua! Kipparit ottivat tietysti ruokaa ennen kuin päästivät meidät pöytään, herrasmiehiä kun olivat. Mussutimme leivät naamaamme tyytymättöminä ja olimme todella huolestuneita retken tulevien tarjoilujen tasosta. Kipparit korkkasivat jälleen uudet kaljat ja viskoivat tupakantumppeja mereen. Australiassa koralliriuttojen ja ylipäätänsä meren hyvinvointi ovat jatkuvasti tapetilla, joten olimme todella yllättyneitä ja järkyttyneitä heidän käytöksestään. Monenlaista sukellus- ja snorklausretkeä ollaan nähty viimeisen vuoden aikana, mutta kaikissa retkissä on tähän mennessä ollut yhteistä se, että meren roskaamista ei tosiaankaan suvaita. Näitä merisikoja ei meren hyvinvointi näyttänyt paljoa kiinnostavan.

”Lounaan” jälkeen kipparit kuskasivat meidät rantaan tutustumaan itse saareen. Huljuttelimme kinttujamme lämpimässä rantavedessä ja surkuttelimme rantaan ajautuneita, kuolleita meritähtiä. Samalla reissulla kiipesimme korkean hiekkadyynin päälle ihailemaan hylkyjä ylhäältä käsin. Pystysuoran, juoksuhiekasta koostuvan rinteen kipuaminen sai pumppumme jyskyttämään melkein räjähtämispisteeseen asti, mutta jälleen kerran ahertaminen palkittiin upeilla näkymillä. Saari on todella kaunis pitkine hiekkarantoineen ja mystisine hylkyineen.

Matkablogi
Rantaan oli ajautunut satoja kuolleita meritähtiä. 😦

Päivän toinen snorklaus ei ollut aivan niin häikäisevä kuin ensimmäinen. Yltyvän tuulen vuoksi näkyvyys oli yhtä hyvä kuin perunavellissä snorklatessa. Snorklauksen jälkeen pulikoimme takaisin paatille, jossa olikin bileet käynnissä. Kipparien saarella telttailevat kaverit olivat siirtyneet veneeseen kaljoittelemaan ja itse kipparit vetivät kaljan ja viskin lisäksi myös pilveä. Päihtymystilan kasvaessa he unohtivat vessan olemassaolon ja kuseksivat veneen laidalta mereen. Bailattuaan veneellä hyvän aikaa, koko jengi, mukaan lukien kipparit, siirtyi rantaan juhlimaan. Viimeistään tässä vaiheessa meillä alkoi loppua huumori surkuhupaisaa retkeämme kohtaan. Veneessä ei muutamaan tuntiin ollut ketään purjehdustaitoista henkilöä, joka olisi voinut ottaa ohjat käsiinsä mahdollisessa vaaratilanteessa.

Takaisin veneelle päästyään miehet alkoivat kokata illallista. He kertoivat hekotellen, että joku heidän kavereistaan oli kännipäissään viskannut suolan ja pippurin mereen. Meitä ei naurattanut, nälkä oli nimittäin taas päässyt yltymään melkoiseksi. Eikä naurattanut myöskään se, että kun toinen ukoista kävi kusaisemassa mereen, hän palasi kokkaamisen pariin käsiä pesemättä. Ruuan ollessa viimein valmista, siirryimme illallispöytään jo valmiiksi yrjöjä pidätellen. Tapansa mukaan kipparit ottivat ruokaa ensin. Tarjolla oli paistettua perunaa, kanaa, sekä herneitä ja maissia purkista. Ruoka oli odotetusti mautonta, mutta nyt saimme sentään muutakin mahantäytettä kuin taikinaista paahtoleipää, joten olimme tyytyväisiä. Se tosin hieman ällötti kun kipparit repivät kanasta palasia kusisilla käsillään…

Matkablogi

Aamulla heräsimme kukonlaulun aikaan, kun toinen kippareista rymisteli takaisin veneeseen bailattuaan saarella koko yön. Kumpaakaan setämiestä ei krapulavapinat näyttäneet paljoa vaivaavan, sillä lähdimme snorklaamaan heti, kun olimme saaneet imuroitua aamukahvit kitusiimme. Snorklasimme yli tunnin ja onnistuimme bongaamaan hylyn kolosessa piileskelevän leijonakalan, sekä hylyn alla lymyävän hain. Hylyille järjestetään paljon snorklausretkiä ja monien retkien järjestäjät ruokkivat meressä uiskentelevia pikkukaloja. Kalojen läsnäolo on siis taattu, sillä ne pörräävät jatkuvasti snorklaajien ympärillä sankoin joukoin makupalojen toivossa. Meidänkin kippari aiheutti Linalle traumoja viskaamalla mereen edelliseltä illalta jääneen kanan rippeet, mikä aiheutti valtavan kalaryntäyksen. Vaikka purjehdusretki itsessään oli melkoisen mielenkiintoinen, niin snorklaamisesta Moreton Islandilla meillä ei ole mitään pahaa sanottavaa. Kalojen ja korallien kirjo on hämmästyttävän monipuolinen ja hylyt ovat upeita.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Snorklaamisen jälkeen alkoi lounaan kokkaaminen. Kippari avasi pekonipaketin ja lätkäisi sen tiskialtaan reunalle. Tämän jälkeen hän alkoi tiskata astioita raivokkaasti, mikä aiheutti sen, että pekonit lilluivat likaisessa tiskivedessä. Lounaaksi / aamupalaksi oli tarjolla pekonilla ja munalla höystetyt leivät. Tarjoilujen taso ei siis noussut toisenakaan päivänä. Saavuimme satamaan myöhään iltapäivällä valtaisan nälän saattelemana. Onneksi illalla söimme elämämme parhaat purilaiset Ze Pickle- ravintolassa ja näin edellisten päivien ruokatraumat unohtuivat taivaallisia burgereita mussuttaessa.

Matkablogi

Kuvapläjäys Melbournesta

G’day pitkästä aikaa! Ollaan oltu viime aikoina luvattoman laiskoja blogin suhteen, mutta siihen on hyvä syy. Viimeiset kolme viikkoa neljä kaveriamme Suomesta ovat kolunneet Australiaa kanssamme ja näin ollen tietokoneen naputtelu on ollut viimeinen asia mielessä. Kolmen viikon aikana kerkesimme tutustua Melbourneen ja Sydneyyn, ajella Great Ocean Roadin upeissa maisemissa, rentoutua Airlie Beachilla, sekä purjehtia ja snorklata Whitsundays- saarilla. Olemme molemmat käyneet Australiassa aiemminkin ja tiesimme, että tällä reissulla tulemme hullaantumaan kenguruiden maahan entistäkin enemmän. Ja näinhän siinä tosiaan kävi! Tykästyimme etenkin Melbourneen ja tässä nyt tulee pientä kuvakertomusta tästä maailman parhaaksi äänestetystä kaupungista:

Matkablogi

Matkablogi
Värikkäät rantamökit eli ’beach boxes’ ovat yksi Melbournen ikonisimmista nähtävyyksistä. Tönöt löytyvät Brighton Beachilta, jonne on kätevä hurauttaa junalla Flinders Stationilta, joka sijaitsee Federation Squarea vastapäätä.

Matkablogi

Matkablogi
Yarra Valleyn maistelukierroksemme alkoi Gateway Estate- tilalta, jossa pääsimme mussuttamaan muun muassa tuoreita mansikoita ja järjettömän hyviä juustoja.
Matkablogi
Viinisiepon paratiisi 😀
Matkablogi
Todennäköisesti maailman siistein katu: ACDC Lane. Melbournen kadut pullistelevat katutaidetta, johon kannattaa ehdottomasti tutustua!
Matkablogi
Hosier Lane, toinen hyvä paikka katutaiteen ihailemiseen.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi
Kaupunkimaisemaa St. Kildan laiturilta. Kyseinen laituri on huhun mukaan oiva paikka bongailla pieniä, söpöjä pingviinejä ja siksi mekin sinne suunnistimme. Olimme kärppänä auringonlaskun aikaan odottelemassa pinguja, mutta onnistuimme näkemään vain yhden kiven alla lymyilevän yksilön. 😦 Kuulimmekin myöhemmin, että pingviinit palaavat päivän hommista laiturille noin 22-23 aikaan illalla. Olimme siis liian aikaisen liiknteessä!
Matkablogi
Hampparit ovat tulleet täällä Aussilassa vähän liiankin tutuiksi ja parhaimmat (ja edullisimmat) löytyivät Betty’s Burgerista! ❤
Melbourne
Voitto, voitto, voitto! Melbournen kasinolta räpsähti huima 80 dollarin voitto ja sitä piti tietenkin juhlia skumpalla! 😀

 

Päivä Cradle Mountain National Parkissa

Suuntasimme Cradle Mountain -kansallispuistoon heti Great Eastern Driven road tripin jälkeen ja heti itärannikolta poistumisen jälkeen reitti muuttui mutkaiseksi ja hidaskulkuiseksi. Tavoitteenamme oli ajella Bay of Fires- luonnonpuistosta niin lähelle Cradle Mountain National parkia kuin vain yhden päivän aikana kykenisimme. Päädyimme Delorainen kylään hieman Launcestonin ulkopuolella. 233 kilometrin matkassa kesti noin viisi tuntia, sillä serpentiiniteillä ajellaan välillä vain 20 kilometrin tuntivauhtia. Mutkaisia teitä saakin ajella todella varovaisesti, sillä vastaan tuli jatkuvasti kukkaseppeleitä ynnä muita muistomerkkejä ulosajojen uhreiksi joutuneille. Onneksi matkalla sai taas ihailla käsittämättömän upeita maisemia, muuten hidas köröttely olisi voinut käydä hieman tylsäksi. Reitille osui myös Pyengana Cheese Factory, jossa pysähdyimme mussuttamaan herkullisen juustolautasen. Lautanen kustansi 25 dollaria ja se riitti hyvin pitämään kaksi reissussa turvonnutta turistia kylläisenä loppumatkan ajan.

Matkablogi
Nams!

Delorainessa bongasimme karavaanipuiston, josta saimme autopaikan edulliseen 25 euron hintaan. Paikka näytti hieman rähjäisemmältä kuin lomapuisto, jossa vietimme edellisen yön, mutta onneksi suihku- ja wc- tilat olivat todella siistit. Parkin sijainti oli hieman erikoinen, sillä se sijaitsi rautatien vieressä. Jätimme auton kuitenkin tyytyväisenä aivan radan varteen, sillä oletimme sen olevan hylätty, Australiassa kun ei junaliikennettä pahemmin harrasteta. Kuinka ollakaan, päädyimme varmaan koko Tasmanian vilkkaimman radanpätkän varteen. Yöllä ohitsemme kolisteli kuusi junaa ja näin ollen yöunien laatu ei ollut ihan sitä parasta A- luokkaa.

Matkablogi

Matkablogi

Tasmania

Lähdimme heti herättyämme ajelemaan kohti Cradle Mountainia, ja parkkipaikalle päästyämme yllätyimme jälleen porukan määrästä. Autoja oli paikalla useita satoja ja tyhjän parkkiruudun löytäminen oli lähes mahdoton tehtävä.  Onneksi kansallispuistossa liikkuminen oli järjestetty suorastaan esimerkillisen hyvin ja ihmismassoista huolimatta touhu oli todella sujuvaa. Homma toimii niin, että auto jätetään parkkipaikalle parkkiin ja puistoon pääsee sisälle bussilla, joita kulkee joka päivä aamusta iltaan. Jokaisen kävelyreitin aloitus- ja lopetuspisteellä on oma bussipysäkkinsä. Puistossa liikkuminen on todella helppoa, ja koko systeemi oli muutenkin erittäin hyvä. Helppouden lisäksi bussilla kulkeminen on myös ympäristöystävällistä, kun kaikki eivät aja puistoon omalla autolla. Kansallispuistopassia näyttämällä (tai ostamalla sen samalla) visitor centeristä saa käteen ilmaiset bussiliput.

Matkablogi

Matkablogi
Cradle Mountain.

Matkablogi

Cradle Mountain National parkissa on tarjolla kaiken tasoisia ja mittaisia kävelyreittejä. 1614 neliömetrin kokoisessa kansallispuistossa saisi helposti kulumaan useita päiviä monimuotoista luontoa tutkiessa. Visitor centerin ystävällinen työntekijä kysyi meiltä, mille reitille olimme suuntaamassa. Kuultuaan, että olimme suuntaamassa Dove Lake circuitille, hän huudahti tyrmistyneenä sen olevan vain mummoille. Kyseinen reitti on noin kuuden kilometrin mittainen kierros Dove Lake -järven ympäri ja se on koko kansallispuiston suosituin reitti. Tämän helpon reitin sijaan hän suositteli meille kävelyä, Marion’s Lookoutin kautta Dove Lakelle. Tässä reitissä on haastetta hieman enemmän, sillä siinä noustaan noin kilometrin korkeuteen ja nousu on paikoin todella jyrkkää ja vaikeakulkuista. Lisähaastetta niin tähän, kuin kaikkiin muihinkin puiston reitteihin tekee alueen sää. Sää saattaa vaihdella polttavasta auringonpaisteesta lumisateeseen ja koviin tuuliin muutamassa tunnissa, joten tungimme reppumme täyteen lämpimiä vaatteita. Onneksi niitä ei kuitenkaan tarvittu, sillä pääsimme nauttimaan koko reissun lämpimimmästä päivästä ja auringonpaisteesta.

Matkablogi

Matkablogi

Cradle Mountain oli heittämällä koko Tasmanian kierroksemme kohokohta. Kansallispuisto sijaitsee melkoisen kaukana kaikista Tasmanian suurista kaupungeista ja näin ollen ajomatka on oikeastaan kaikkialta todella pitkä. Mutta se vaiva kannataa ehdottomasti nähdä! Marion’s Lookoutille kivuttuamme totesimme, että onneksi emme tyytyneet Dove Lake circuitiin. Vaikka huipulle kipuaminen oli työn ja tuskan takana, maisemat tosiaankin olivat sen arvoiset. Näkymä Cradle Mountainille ja Dove Lakelle olivat sanoinkuvaamattoman hienot. Reitti oli myös huomattavasti hiljaisempi kuin ruuhkainen Dove Laken kierros; vastaamme tallusti ensimmäisen tunnin aikana vain noin kymmenkunta ihmistä.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Paluureitti Cradle Mountainilta takaisin tukikohtaamme Primrose Sandsiin oli jälleen erittäin aikaavievä. Matka oli reilu 300 kilometriä ja sen ajamiseen taukoineen meillä kului huimat seitsemän tuntia. Reitti Tasmanian länsipuolella oli upein ajomatka mitä olemme tähän mennessä kokeneet. Vaikka matka oli puuduttavan pitkä ja paikoitellen naurettavan hidaskulkuinen, niin saimme nauttia uskomattoman hienoista maisemista koko ajan. Länsirannikko oli niin hieno, että Tasmania vaatii ehdottomasti toisen visiitin sen tutkimista varten.

Matkablogi
Liikkuvan auton kyydistä on yllättävän vaikea kuvata!

Vinkkinä muille Tasmaniassa autoileville; pidä huoli, että tankki on aina täysi, ja että autossa on matkassa riittävästi evästä. Meille meinasi käydä köpelösti molempien kanssa, sillä eväänä oli vain sipsiä ja suklaata ja avoinna olevaa huoltoasemaa ei tullut 200 kilometriin vastaan. Matkan varrella olevissa pienissä kylissä moni bensa-asemista on iltapäivällä ovensa sulkevien kahviloiden yhteydessä ja kahvilan sulkeuduttua menovedestä on turha haaveilla. Tämän lisäksi myös ruokapaikan löytäminen oli yllättävän haastavaa. Kahvilat sulkivat ovensa aikaisin ja ainakin joulun välipäivinä myös ravintoloiden aukioloajat olivat todella rajoitetut. Nälkäkiukun saattelemana päädyimme iltayhdeksältä Mäkkäriin ”lounaalle”, kun ei vain löydetty mitään muuta auki olevaa puljua matkan varrelta. 😀 Länsirannikolla kannattaakin tankata mahansa ja bensatankkinsa aina kun siihen on mahdollisuus.

Matkablogi

Road trip Tasmanian itärannikolla – Freycinet National Park & Bay of Fires

Tasmanian itärannikkoa reunustava Great Eastern Drive on hyvää vauhtia saavuttamassa samanlaisen kulttimaineen kuin Great Ocean Road Australian mantereen puolella. Tasmanian itärannikon maisemien pääosassa ovat kilometrien mittaiset, valkoiset hiekkarannat, vehreät viiniviljelmät ja ruosteen punaamat kivi- ja kalliomuodostelmat. Matkalla voi tehdä pysähdyksiä reitille ripotelluilla viini- ja marjatiloilla, juustotehtailla ja toinen toistaan upeammissa kansallispuistoissa. Rantaviivaa 220 kilometrin mittaiselta Great Eastern Driveltä löytyy kilometritolkulla, joten jokaiselle löytyy varmasti oma autio hiekkatilkku äärettömän kirkkaan meriveden ääreltä. Ennen lähtöämme kuulimme villin huhun, että itärannikolla paistaa aina aurinko, sillä sinne ei jostain syystä kerry pilviä samaan tapaan kuin esimerkiksi saaren eteläpuolelle. Suhtauduimme väitteeseen skeptisesti, mutta kuin ihmeen kaupalla pilvet tosiaan näyttivät vähenevän jatkuvasti, mitä idemmäs ajoimme. Ja tämähän passasi meille!

tas51web
Karavaanari, karavaanari, on kaikkien kaveri!

Tasmanian tieverkosto on pääpiirteittäin melko kapeaa ja mutkaista, joten lyhyetkin matkat saattavat viedä yllättävän paljon aikaa. Great Eastern Drive on mieluinen poikkeus tähän sääntöön. Tiet ovat leveitä, hyväkuntoisia, sekä helppoja ja nopeita ajaa. Reitti on lisäksi niin hyvin merkitty, että matkaan voisi hyvin lähteä vaikka ilman karttaa. Kaikki palvelut, kuten ravintolat, kaupat, julkiset vessat ynnä muut löytyvät reitin varrelta todella vaivattomasti. Great Eastern Driven varrelta löytyy useita kansallispuistoja. Me teimme ensimmäisen pysähdyksen Freycinet National parkissa, jossa tulikin vietettyä koko päivä. Freycinet National Park on täynnä valkoisia hiekkarantoja ja upeita, vaaleanpunaisia vuoria. Wineglass Bay kiistatta yksi Tasmanian kuuluisimmista luontokohteista ja tämän kyseisen kansallispuiston vetonaula.

Matkablogi
Wineglass Bay.

Tasmania

Me elimme jossain ihmeellisessä harhaluulossa, että Tasmania ei ole vielä niin kaiken kansan suosiossa kuin mantereen puoli. Saapuminen Wineglass Bayn parkkipaikalle osoitti tämän luulon aivan täysin vääräksi. Porukkaa oli enemmän kuin torilla Suomen voitettua jääkiekon MM- kisat. Parkkipaikka oli viimeistä paikkaa myöten täynnä ja paikkoja kärkkyviä ajoneuvoja saapui paikalle kuin liukuhihnalla. Reilun puoli tuntia paikkaa saalistettuamme saimme viimein ratsumme talliin ja pääsimme aloittamaan noin puolen tunnin kipuamisen Wineglass Bayn näköalapaikalle. Matkan varrella meitä vastaan pomppi monta vallabia, ensimmäinen norkoili itse asiassa jo parkkipaikalla. Ihmettelimme tätä hieman, sillä vallabit ovat yöeläimiä ja yleensä ne pysyttelevät päiväsaikaan visusti piilossa. Syy niiden valveillaoloon löytyi pian; japanilainen turistiryhmä syötti niille sipsejä. Eläinten ruokkiminen on kaikissa Tasmanian kansallispuistossa ankarasti kielletty ja syy löytyy juurikin tästä; raukkojen luonnollinen vuorokausirytmi on heittänyt täysin häränpyllyä turistien piittaamattomuuden vuoksi. Tämän lisäksi vallabit saattavat ajan myötä menettää kykynsä hankkia itse ruokansa, mikäli niitä ruokitaan jatkuvasti.

Matkablogi

Matkablogi

Wineglass Bayn näköalapaikalla meitä odotti uskomattoman upea näky; sirpin muotoinen suojaisa lahti kauniine hiekkarantoineen jylhän Hazards- vuorijonon varjossa. Ei mikään ihme, että tätä näkyä oli tullut todistamaan laumoittain ihmisiä. Tunnelma näköalapaikalla oli kuin sillipurkissa, joten kuvien ottamisen jälkeen lähdimme valumaan kohti itse rantaa. Reitti rannalle on melko jyrkkä ja sen edestakaisessa tallaamisessa kestää noin 1,5 tuntia. Wineglass Bayn ranta oli aivan käsittämättömän upea. Valkoinen hiekkaranta, turkoosi merivesi ja punaisena hehkuvat kalliot ovat upea yhdistelmä.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Tasmania

Ihailtuamme Wineglass Bayn rantaa aikamme, lähdimme suunnistamaan kohti vajaan 20 kilometrin päässä olevaa Bichenon kylää. Bookingissa ja air B’n’B: ssä ei ollut joulun välipäiville yhtäkään majapaikkaa koko itärannikolla tarjolla, joten autossa nukkuminen oli ainoa vaihtoehto. Varmaan kyllä oltaisiin muutenkin päädytty siihen, koska se on niin edullista. Päivää ennen lähtöä pommitimme kaikkiin Freycinetin läheisyydessä oleviin karavaaniparkkeihin kyselyt, josko yhdelle autolle olisi vielä tilaa. Bicheno East Coast Holiday Parkista onneksi vastattiin myöntävästi. Autopaikka maksoi 38 dollaria (noin 25 euroa) ja siihen sisältyi alueen palvelujen käyttö, kuten pyykkitilat, suihku, wc, keittiö sekä wifi. Freedom Camping olisi ollut seuraava vaihtoehto ja sitä olisikin ollut runsaasti tarjolla, mutta halusimme kuitenkin ensisijaisesti johonkin, missä olisi mahdollisuus päästä suihkuun.

Auton perään heitetyllä ilmapatjalla oli ihmeen hyvä nukkua. Onneksi, sillä Uudessa-Seelannissa meillä on tiedossa kolme viikkoa karavaanarin elämää! Tämä olikin hyvä tilaisuus harjoitella sitä varten. Aamulla heräsimme naapurikaravaanissa leiriä pitävän Team Tightarsen iloiseen pulinaan ja hyppäsimme heti aamutuimaan tienpäälle. Toisen päivän kohteena meillä oli Lonely Planetin vuoden 2017 kuumimpien matkakohteiden joukkoon listattu Bay of Fires. Kyseessä on 29 kilometrin mittainen rykelmä upeita, punaisilla kivillä ja kallioilla maustettuja valkohiekkaisia rantoja Tasmanian itärannikolla.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Odotimme innolla kirmaamista valkoisella hiekalla ja pulikointia turkoosissa ja kirkkaassa vedessä, sillä road tripin toiseksi päiväksi oli luvattu 28 astetta ja aurinkoa kirkkaalta taivaalta. Tarjolla oli kuitenkin hieman perinteisempää tasmanialaista kesäkeliä: pilviä ja sadekuuroja. Säästä huolimatta Bay of Firesin rannoilla oli runsaasti paikallisia lomalaisia grillaamassa, kalastamassa ja surfaamassa. Tasmaniaan matkustaessa kannattaakin hyväksyä se tosiasia, että keli tulee olemaan hyvin ailahtalevainen. Näin ollen suunnitelmia ei kannata rakennella sääennustusten varaan, ne nimittäin harvoin pitävät paikkansa. Meidän suunnittelema auringonpalvomiselle omistettu päivä ei nyt kolean sään takia onnistunut, mutta olihan Bay of Fires aivan tyrmäävän upea! Tosin, jos aika on kortilla, niin sen voi hyvillä mielin jättää väliin, mikäli Freycinet National park on osa Tasmanian matkasuunnitelmaasi. Wineglass Bayn ranta punaisine kallioineen oli nimittäin vähintään yhtä hieno näky.

Road Trip ei suinkaan kuitenkaan loppunut tähän, vaan Bay of Firesin jälkeen lähdimme köröttelemään sisämaahan kohti Cradle Mountain National Parkia. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Tasmania

Päivä Bruny Islandilla

Bruny Island on Tasmanian eteläpuolella sijaitseva, upeilla maisemilla höystetty saari. Kuvankaunis saari on etenkin joulun aikaan todella suosittu australiaisten lomalaisten ja aasialaisten matkaajien suosiossa. Bruny Island on täydellinen kohde viikonloppureissulle, sillä saarella riittää paljon nähtävää, mutta se on kooltaan juuri niin sopivan kompakti, että sen kerkeää kiertää muutamassa päivässä. Mekin olisimme mielellään viettäneet yön saarella, mutta siitä oli turha edes haaveilla, sillä kaikki majapaikat olivat tupaten täynnä. Majoituksen varailun kanssa kannattaakin olla hyvissä ajoin liikenteessä, sillä monet Bruny Islandin vakiokävijät tekevät varauksensa jopa vuotta aikaisemmin. Parhaiten lähes 100 kilometrin mittaiseen saareen pääsee tutustumaan autolla. Saarelle pääsee noin tunnin välein kulkevalla autolautalla, joka starttaa Kettering- nimisestä kylästä, vain noin 30 kilometrin päässä Hobartista. Opastettuja bussiretkiä sekä risteilyjä tehdään myös, mutta niitä varten pitää olla valmis löysäämään kukkaronsa nyörejä. Retkien hinnat näyttivät pyörivän 150-200 dollarin hinnoissa per pärstä.

Matkablogi
Wallabi ❤

Lähdimme suunnistamaan Bruny Islandille aikaisin aamulla, sillä sesonkiaikaan autolautoille saattaa kertyä runsaasti jonoa saaren valtaisan suosion vuoksi. Me pääsimme onneksi sujahtamaan lautan kyytiin ilman sen suurempaa odottelua, vaikka autoja parveilikin satamassa melkoisen paljon. Ainakin näin sesonkiaikaan edestakainen lauttalippu kustansi 39 dollaria per ajoneuvo. Lautta oli perillä saaren pohjoispuolella sijaitsevassa lauttaterminaalissa vain 20 minuutin seilaamisen jälkeen.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Ensimmäisenä ajelimme saaren ehdottomasti suosituimpien näköalojen ääreen. Kyseessä on North ja South Brunyn yhdistävä kapea maakaistale, jota kutsutaan nimellä ’The Neck’. Maisemien ihailun ja kuvien räiskimisen jälkeen jatkoimme matkaa kohti saaren eteläkärjessä sijaitsevaan Cloudy Bayhyn. Lahti on muun muassa surffareiden suuressa suosiossa, sillä suoraan Antarktikselta puhaltava tuuli tuo mukanaan jättimäisiä aaltoja. Aikamme tuijottelun ja käveleskelyn jälkeen jatkoimme matkaa Cape Bruny Lighthouselle muutaman kymmen kilometrin päähän. Niemen päässä kukkulalla sijaitsevan majakan ääreltä avautuu 360 asteen majesteettisen mahtava näköala merestä kohoaville kalliomuodostelmille. Näissä maisemissa voisi helposti viettää muutaman päivän patikoiden, mutta tällä kertaa saimme tyytyä pelkkään katseluun. Tämän jälkeen hurautettiin Adventure Baylle saaren keskiosaan. Lahden on nimennyt löytöretkeilijä Tobias Furneaux laivansa mukaan. Furneauxin HMS Adventure laiva oli osa Thomas Cookin löytöretkilaivuetta vuonna 1773. Monet muutkin löytöretkeilijät saapuivat Furneauxin jalanjäljissä Adventure Baylle ja siitä tulikin tunnettu ankkurointipaikka heidän keskuudessaan. Nykyään Adventure Bay on Bruny Islandin suosituin uimaranta. Me ihastelimme luonnon muovaamaa rannikkoa ja kivimuodostelmia hyvän tovin rannalla kävellessämme. Voimme vain kuvitella kuinka ihmeelliseltä tämä lahti ja koko saari on vaikuttanut ensimmäisten löytöretkeilijöiden silmissä.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Seuraavaksi olimme suunnitelleet lyhyttä patikkaretkeä South Brunyn kansallispuistoon, mutta luontoäiti tarjosi meille kaatosateen juuri kun aloimme tekemään lähtöä kohti kävelyreitin aloituspistettä. Sää oli aivan täydellinen lähtiessämme, mutta heti perille päästyämme taivaalle ilmestyi paksu pilvimatto kuin tyhjästä ja sen jälkeen sää olikin melko jakomielitautista koko loppupäivän. Välillä satoi, välillä paistoi ja välillä tuuli yltyi erittäin kovaksi. Tasmaniassa sää saattaa muuttua sekunnissa helteestä ja auringonpaisteesta kaatosateeseen, joten matkassa kannattaa olla aina lämmintä vaatetta ja sadetakki. Sateessa patikoiminen ei juurikaan houkutellut, mutta onneksi Bruny Islandilta löytyy tekemistä myös sadepäiville, nimittäin syömistä! Saari on pullollaan paikallistuottajien herkkuja; viinejä, viskejä, juustoja, ostereita ja marjoja. Osterit kuulostivat vähän liian eksoottisilta meille, viskiäkään ei auton ratissa parane juoda, joten suuntasimme Bruny Island Berry Farmille. Kahvien ja herkullisten tuoreilla marjoilla höystettyjen jälkiruokien jälkeen olikin jo suunnattava takaisin päivän viimeiselle lautalle.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi
Antti tonkii simpukankuoria.

Matkablogi

Matkablogi
Bruny Island Berry Farmin herkkuja ❤

Päivä kului kuin siivillä ja tuntui ettei aika meinannut riittää mihinkään. Bruny Islandille kannattaa siis ehdottomasti varata vähintään muutama päivä, jotta varmasti kerkeää nähdä (ja maistaa) kaiken mahdollisen. Yön viettäminen saarella on myös siinä mielessä hyvä idea, että silloin tuplaa mahdollisuutensa nähdä paikallista eläimistöä. Saarta asuttavat eläimet, kuten wallabit, vompatit ja pingviinit ovat yöeläimiä, jotka ovat aktiivisimmillaan aamu- tai iltahämärässä. Saaren erikoisuus ovat valkoiset wallabit, joihin valitettavasti emme tällä kertaa törmänneet. Onneksi kuitenkin illalla ihan tavallinen wallabi tuli morjestamaan meitä pihamaalle (kuva tässä postauksessa)! ❤

Matkablogi
The Neck.