Malapascualta lähdettiin aamuvarhain veneellä kohti Mayaa. Mayassa vene ankkuroitiin eri satamaan kuin tullessa ja hetken meinasi alkaa hermoja kiristämään, kun bussit Cebu Cityyn lähtivät tietenkin juuri sieltä toisen laiturin läheltä. Veneestä poistuttua meille kuitenkin tultiin tarjoamaan useitakin eri kyytivaihtoehtoja kohti määränpäätämme. Päädyttiin minivanin kyytiin, joka lopulta maksoi saman verran kuin tavallinen bussi olisi maksanut. Ainut vain, että minivanin kuski kuvitteli olevansa Räikkösen Kimi ja kaasujalka oli melkoisen raskas. Jälleen sai nelisen tuntia pelätä henkensä edestä, mutta kummasti taas perille päästiin.
Cebu Cityssä oli järkyttävät ruuhkat ja kaupungin läpi bussiterminaalista toiseen kulkeminen taksilla kesti melkein tunnin. Moalboalin bussikin löytyi pienen etsimisen jälkeen ja asemalla odottelimme tunnin, jotta kaksi bussillista ihmisiä saatiin lastattua busseihin ennen meitä. Normaalisti noin kolmen tunnin bussimatkaan meni jälleen yli neljä tuntia kovien ruuhkien vuoksi. Perillä piti vielä napata kolmipyöräkyyti, jotta päästiin noin neljän kilometrin päähän majapaikkaamme Panagsama Beachille. Lähes kaikki Moalboaliin tulevat majoittuvat juuri tällä kyseisellä alueella. Alue on täynnä ravintoloita, baareja, matkanjärjestäjiä ja sukelluskeskuksia. Lopulta noin 14 tunnin matkustamisen jälkeen olimme vihdoin perillä.
Majapaikaksi valitsimme Quo Vadis Dive resortin noin 30 euron vuorokausihintaan. Puitteet resortissa olivat erittäin kohdallaan uima-altaineen ja näköalabaareineen, mutta muuta kehuttavaa paikassa ei sitten ollutkaan. Nyrpeä ja välinpitämätön palvelu, sekä todella huono ravintola saikin meidät karsastamaan oman majapaikkamme palveluita lähes kokonaan. Pääasiassa söimme muualla ja sukelluksetkin järjestimme toisaalta. Tämä tosin siksi, että löysimme aivan mahtavan sukelluskeskuksen lähistöltä. Cebu Dive Center tarjosi sukelluksia ylivoimaisesti edullisimpaan hintaan ja omasi todella mukavan ja hauskan henkilökunnan. Yksi sukellus veneestä maksoi 900 pesoa (15€) ja rannasta vain 785 pesoa (13€). Lisäksi välinevuokra oli vaivaiset 300 pesoa (5€) per päivä.
Moalboalissa käytännössä kaikki sukelluskeskukset ovat ulkomaalaisten pyörittämiä ja näin oli tässäkin keskuksessa. Keskusta pyörittävä brittiläinen Cameron oli todella hauska ja reilu mies. Hän kertoi, että Moalboalissa on tasan yksi sukelluskeskus, jonka omistaa 100 prosenttisesti paikallinen yrittäjä. Lisäksi kaikissa muissakin keskuksissa täytyy olla enemmistö omistuksesta paikallisen nimissä, mutta se on lähinnä vain paperilla. Mutta onneksi moni näistä keskuksista palkkaa kuitenkin paljon paikallisia töihin.
Me varasimme heti ensimmäiselle sukelluspäivälle kolme sukellusta, joista kaikki olivat upeita. Etenkin vain puolen tunnin venematkan päässä sijaitseva Pescador Island oli todella hieno sukelluspaikka ja se lukeutuukin Filippiinien parhaisiin sukelluskohteisiin. Muutamaa kilpikonnaa lukuun ottamatta emme nähneet mitään isompia otuksia, mutta sukellus Moalboalilla keskittyykin lähinnä pienempiin asioihin. Törmäsimme rapuihin, katkarapuihin, erilaisiin simpukoihin (joista erikoisimpina sähkösimpukat), mureenoihin, siipisimppuihin, kivikaloihin sekä moniin isoihin kalaparviin ja muihin ihmeellisin otuksiin. Lina muun muassa joutui mikroskooppisen pienten meduusojen ilkeämielisten ja säälimättömien hyökkäyksien kohteeksi kahteen kertaan!
Koralli Moalboalin lähistöllä on kaunista, värikästä ja erittäin hyvässä kunnossa. Kolmen sukelluksen jälkeen olimme molemmat täysin poikki, yllättävää miten uuvuttavaa sukeltaminen voikin olla. Seuraavalle päivälle sovittiin sardiinisukellus, se pääasia minkä takia halusimme juuri Moalboaliin kaikista Filippiinien upeista kohteista. Moalboalissa miljoonapäiset sardiiniparvet majailevat ympärivuotisesti aivan rannan tuntumassa. Sardiinit hengailevat niin lähellä rantaa, että niitä on mahdollista päästä ihailemaan myös ihan vain snorklaamalla. Sukeltaen fisut kuitenkin näkee parhaiten ja odotimmekin sukellusta aivan täpinöissä.
Yöllä Antille nousi ennätyskorkea kuume, joka ei meinannut laskea edes särkylääkkeillä. Aamupäivällä kuumemittarin näyttäessä reilut 39 astetta, ei auttanut muu kuin pettyneenä peruttaa sukellus. Se päivä menikin Antin osalta kokonaan sängyssä maaten ja Linan hoitaessa tohtorin roolia yrittäen helpottaa kuumeisen oloa. Sairaspäivät reissussa ovat kyllä todella turhauttavia. Vaikkakin me ollaan pitkällä matkalla ja tuntuu, että aikaa kyllä riittää, niin nuo sairaudet tuntuvat iskevän aina juuri silloin kun on jotain tärkeää suunniteltu. Linan ruokamyrkytyskin osui juuri yöllä ennen suunniteltua haisukellusta Malapascualla. Onneksi seuraavana ja meidän viimeisenä kokonaisena päivänä Filippiineillä Antin kuume saatiin pysymään aisoissa ja pystyttiin taas hieman touhuamaan. Ensin sovittiin varauksella uusi sardiinisukellus iltapäivälle ja tässäkin tilanteessa Cebu Dive Centerin pyörittäjä oli meitä kohtaan äärimmäisen reilu. Hänelle oli täysin ok, vaikka emme selviytyisikään paikalle iltapäivällä ja kaiken lisäksi hän lupasi meille välinevuokrat ilmaisiksi.
Ennen sukellusta neuvoteltiin 700 peson (11 euroa) hintainen kolmipyöräkyyti Badianin kylässä sijaitseville Kawasan Falls- vesiputouksille. Kawasan Falls- putoukset on suosittu canyonering- retkien kohde. Canyoneringissa kiivetään vesiputousten yläpäähän ja tullaan alaspäin putousten mukaisesti. Välillä laskeudutaan köysien avulla, välillä liu’utaan luonnon muodostamia vesiliukumäkiä pitkin ja välillä ihan vaan hypitään useita metrejä alas kielekkeiltä suoraan veteen. Retkiä voi varata kaikista Moalboalin majapaikoista ja matkatoimistoista noin 1300-1700 peson (noin 21-25 euroa) hintaan. Tämä seikkailu meidän piti puolikuntoisena jättää valitettavasti väliin ja säästellä voimia iltapäivän sukellukseen, olihan sardiinien kanssa sukeltaminen juuri se meidän ykkösjuttu Moalboalilla.
Halusimme kuitenkin päästä ihastelemaan putousta ja pulikoimaan viileässä, upean turkoosissa vedessä. Putous oli todella hieno, mutta jälleen ennakko-odotukset olivat hieman kovemmat kuin todellinen kokemus. Vesiputouksen ympärille oli rakennettu melkoisen rumat kahvilat aurinkovarjoineen ja paikka ei enää vaikuttanut kovin luonnonmukaiselta. Lisäksi kaikki paikalla olevat turistit jonottivat selfietikkuineen saadakseen napattua täydellisen potretin putouksen edessä. Vaikka kökötimme jonossa itsekin, niin tästä paikasta voi jälleen todeta, että liika turismi oli vienyt siitä hohdon. Pääsymaksu vesiputouksille oli onneksi vain 40 pesoa, eli alle euron, joten kukkaroa kokemus ei pahemmin keventänyt.
Canyonering- retkiä tultiin tarjoamaan useampaan otteeseen vaivaisen 700 peson hintaan, joten mikäli reissun haluaa toteuttaa halvalla, niin kannattaa napata bussi Panagsama Beachilta putouksille ja ostaa retki vasta sieltä. Näin säästää todella pitkän pennin! Ja kulkuneuvoksi kannattaa valita nimenomaan bussi, sillä kolmipyöräkuskit kiskovat kyydeistä suhteellisen kovan hinnan. Me maksoimme tästä 27 kilometrin kyydistä 700 pesoa ja seuraavana päivänä maksoimme 103 kilometrin taksikyydistä Moalboalin keskustasta Cebun lentokentälle 1500 pesoa. Eli suhteessa kyyti Kawasanille oli melkoisen hintava. 😀
Iltapäivällä kuumekin pysyi poissa ja pääsimme sukeltamaan. Sukelluskamat laitettiin rannalla päälle ja käveltiin veteen. Jo parin metrin syvyydessä ensimmäiset sardiiniparvet osuivat kohdalle. Kokemus oli jotain aivan sanoinkuvailemattoman hienoa. Sukelsimme pääasiassa jättimäisten kalaparvien alapuolella ja saimme ihastella kaloja lähietäisyydeltä. Sardiiniparvet liikkuivat isoissa muodostelmissa ja välillä tuntui, kuin yksi parvi olisi ollut vain yksi valtava kala, sillä kalat liikkuivat niin sulavan tasaisesti, täydellisessä harmoniassa. Näkyvyys oli valitettavasti jälleen melko huono, huonompi kuin millään muulla sukelluksella. Sukellukset Filippiineillä kannattaakin sijoittaa ennemmin helmi- toukokuulle, jolloin sadekausi on onnellisesti ohitse, eivätkä sateet ja tuulet sekoita vettä.
Mikäli Filippiinit ovat suunnitelmissasi, niin Moalboalin sardiinit saavat varauksettomat suositukset meiltä molemmilta. Moalboalissa sardiinien kalastusta on rajoitettu, mutta ei kielletty kokonaan. Paikalliset saavat edelleen kalastaa sardiineja ruoakseen, mutta verkkoja ja muita isoja pyydyksiä ei saa enää käyttää. Tällä taataan sardiiniturismin jatkumo ja erittäin tärkeä tulonlähde paikallisille myös tulevaisuudessa.
Syömistä ja juomista lukuun ottamatta muuta ei oikeastaan meidän Moalboalin ajalle mahtunutkaan. Panagsama Beach oli hyvin viihtyisä ja kokonsa puolesta kaikki palvelut oli helposti saavutettavissa. Varsinainen rantakohde se kuitenkaan ei ole, sillä hiekkarantaa siellä ei ollut käytännössä ollenkaan. Hieman kauempaa löytyy kuitenkin myös rantoja kaipaavalle hyviä paikkoja. Esimerkiksi valkohiekkainen paratiisiranta White Beach sijaitsee noin kuusi kilometriä Moalboalin keskustasta.
Filippiinit oli meille ennakkoon täysin suunnittelematon kohde, mutta me molemmat ihastuimme siihen täysin. Sinne palaamme varmasti vielä! Vähän jäi harmittamaan, että emme varanneet sinne enempää aikaa, sillä kohteita Filippiineillä riittäisi vaikka kuinka moneksi viikoksi. Olimme kuitenkin jo ostaneet lennot Vietnamiin, joten suunnitelmien muutoksia emme enää voineet tehdä. Mahtavat (ja edulliset) sukelluskohteet, vehreä luonto, hyvä ruoka ja rennonletkeä meininki tekivät meihin lähtemättömän vaikutuksen. Tämän lisäksi, vaikka moni paikallinen näyttääkin jenkkileffojen ja -sarjojen latinogangstereilta (esim. meidän bussin lipunmyyjä oli ilmetty Tuco Salamanca Breaking Badista) tatuointeineen, puuttuvine hampaineen, kelloineen ja kultariipuksineen, olivat lähes kaikki todella ystävällisiä ja avuliaita. Turisteja Filippiineillä riittää, mutta niitähän (tai siis meitähän) nyt on kaikkialla. Ainoastaan ruotsalaisten liiallinen määrä meinasi välillä ärsyttää… 😀
Rahvaat rattahilla 