Tikal – muinaisen Maya- sivilisaation vaikuttava rauniokaupunki

Jo maailmanympärimatkaa kotisohvalta käsin suunnitellessa totesimme, että joitain Maya- raunioita on matkan aikana päästävä katsomaan. Arvoimme pitkään Meksikon Chichen Itzan ja Guatemalan Tikalin välillä, mutta lopulta vaakakuppi heilahti Tikalin puolelle.

Heppa käyskentelemässä Peten- järven rannalla.

Tikal on suurin Mayojen rauniokaupunki, ja olimme lukeneet sen olevan huomattavasti rauhallisempi kohde supersuosittuun Chichen Itzaan verrattuna. Lisäksi, Tikal näkyy noin 30 sekunnin ajan Star Wars Episode IV: A New Hope: ssa, joten olihan tätä elokuvahistorian kannalta tärkeää kohdetta päästävä pällistelemään.

Tikalin keskusaukio.

Matkamme kohti Tikalia alkoi Belizen San Ignaciosta, josta ajomatkaa Guatemalan puolelle on vain kaksi tuntia. Valitsimme Guatemalan puolelta tukikohdaksemme El Rematen, joka oli lähimpänä Tikalia sijaitseva kylä, josta löytyi edes jonkinlainen valikoima majoitus- ja ruokapaikkoja. Monet valitsevat tukikohdakseen Floresin, mutta koska aikataulumme oli rajallinen, valitsimme lähempänä Tikalia sijaitsevan vaihtoehdon. El Remate oli myös budjetin kannalta hyvä valinta, sillä sieltä löytyi huomattavasti huokeampia majataloja.

Lina teippaa ikkunankarmia, etteivät ötökät pääse sisään. 😀

San Ignacio on ”virallinen” lähtöpiste Tikaliin matkaaville, joten bussilippuja tai opastettua retkeä etsivän ei tarvitse etsiä kaukaa – niitä nimittäin kaupataan joka kadunkulmassa. Valmiiden retkien sijasta päädyimme (yllätys, yllätys) halvimpaan vaihtoehtoon, ja matkasimme rajalla sijaitsevaan Benque Viejoon paikallisbussilla, jonka hinta oli kahdelta hengeltä 2,30 euroa.

Matkan aikana juttelimme pitkät tovit paikallisen pojan kanssa, ja Lina sai pitää erään papparaisen pupua sylissään! Kiroamme itseämme lopun elämää siitä, ettei tästä ole yhtäkään kuvaa. Kuin siivillä vierähtäneen matkan jälkeen hyppäsimme bussin kyydistä Benque Viejossa, josta suuntasimme raja-asemalle taksilla. Perillä takseja odotti melkoinen letka, joten rinkkoja ei tarvinnut kantaa montaa metriä – ja taksin hintakin oli vain alle neljä euroa.

Rajanylitys sujui kohtuu nopeasti ja helposti ilman sen kummempia kommervenkkejä, vaikka Antti ei puhu lainkaan espanjaa, ja Linakin osaa sanoa vain ”hablo un poco de espanol”. Rajalla köyhdyimme 35 euron verran maksaessamme Belizen maastapoistumismaksun.

Restaurante El Arbolissa tuli poikettua useampaankin otteeseen – iso suositus tälle sympaattiselle pikku kuppilalle El Rematessa!

Raja-aseman jälkeen odotteli läjä Colectivoja, eli paikallisia minibusseja. Bongattuamme oikeaan suuntaan matkaavan colectivon, hyppäsimme kyytiin ja totesimme kyydissä olevan jo 12 ihmistä. Hyvin kuitenkin mahduttiin vielä sekaan! Colectivot ovat siis ihan tavallisia pakettiautoja, joihin on taiottu lisäpenkkejä – tunnelma oli usein hyvinkin tiivis, ja saimme usein pahaa silmää pölähtäessämme auton kyytiin valtavien rinkkojemme kanssa. Colectivolla matkustaminen oli niin halpaa, että emme ole kirjanneet kyytien hintoja edes budjettilaskelmiin.

Kyyti El Rematesta Tikaliin sujui niin ikään kätevästi ja halvasti colectivolla. Sisäänpääsy Tikalin kansallispuistoon kustansi 35 euroa meiltä kahdelta. Ostimme portilta kartan, joka osoittautui myöhemmin fiksuksi vedoksi, sillä puisto on aivan valtava ja eksyminen olisi ollut todennäköistä ilman karttaa. Alue oli paitsi hurjan laaja (567 neliökilometriä), myös sen verran hiljainen, että oikeaa reittiä ei olisi löytänyt turistilaumoja seuraamalla – törmäsimme koko päivän aikana noin kymmeneen ihmiseen!

Porrastreeni.

Vuonna 1979 UNESCOn maailmanperintökohteeksi listattu Tikal massiivisine temppeleineen oli henkeäsalpaavan upea ja vaikuttava. Jopa yli 70 metriä taivaita kurottelevien temppeleiden rinnalla sitä tunsi itsensä melkoisen pieneksi ja mitättömäksi. Osa temppeleistä oli osittain kasvillisuuden peittämiä – nämä luonnon valtaamat temppelit muistuttivat meitä hieman Angkor Watin raunioista.

Joidenkin temppeleiden huipulle sai kiivetä, ja puiston laajuuden käsittikin parhaiten temppeleiden huipulta tähyilemällä. Kaikista upeimmat maisemat olivat Temppeli IV: n huipulta, ja tämä on juuri se kuuluisa Star Wars- maisema. Tunnistaako joku?

We are approaching the planet Yavin. The Rebel base is on a moon on the far side. We are preparing to orbit the planet.
”Missä me ollaan?!”

Kiertelimme puistoa lähes koko sen aukioloajan verran, ja sademetsää ympäriinsä vaeltaessamme hikoilimme varmasti ainakin kokonaisen järven verran. Tälle reissulle kannattaa siis varustautua hyvillä kävelykengillä, hengittävillä vaatteilla ja hyvällä juomavesivarastolla.

Paratiisisaari Tobacco Caye

Pieni, hiekkarannoilla reunustettu saari keskellä turkoosia merta. Palmut huojuvat tuulessa ja Karibianmeren aallot liplattavat. Astuessasi värikkään mökin terassille vastassasi on sininen taivas ja kuumasti paistava aurinko. Terassin ohi uiskentelee keihäsrauskuja ja värikkäitä kaloja. Hiljaisuuden rikkoo kumea törähdys kun suureen simpukankuoreen puhalletaan – kokkihan se siellä kutsuu syömään! Kuulostaako tyädelliseltä rantalomalta? Sitä Tobacco Caye tosiaankin oli.

tobacco5

Matkamme kohti tätä paratiisisaarta alkoi Dangrigasta, joka tarkoittaa ’tyyntä vettä’ paikallisella garifunan kielellä – tyyneltä meno ei kyllä varsinaisesti tuntunut, kun seilasimme sillipurkin kokoisella moottoriveneellä Karibianmeren aallokossa. Matka keskellä Belizen Valliriuttaa sijaitsevalle saarelle kesti Dangrigasta noin 30 minuuttia, ja perillä meitä odotti kaunis pieni saari, jota reunusti rivi söpöjä, värikkäitä mökkejä.

tobacco6

Äärimmäisen ystävällinen henkilökunta vastaanotti meidät leveät hymyt huulillaan ja rantaan kahlatessamme ohitse uiskenteli keihäsrausku – snorklausjalka alkoi heti vipattaa! Kannoimme rinkat meille osoitettuun, pirteän violettiin mökkiin, jonka terassilta aukesi upea merimaisema.

Emme odottaneet hetkeäkään, vaan kävimme saman tien noutamassa lainaräpylät ja suuntasimme snorklaamaan – oranssin mökin mukava sveitsiläisherra lähti matkaan. Heti rantaveteen pulahtamisen jälkeen vastaan ui keihäsrausku, joka teki hieman turhankin läheistä tuttavuutta – välimatkaa ei jäänyt kuin muutama hassu sentti. Keihäsrauskujen ja ihmisten kohtaamisessa ihmiselle sattuu onnettomuuksia todella harvoin, mutta ajatus hännän alla pilkistävästä myrkkypiikistä kylmäsi otuksen ilmestyessä aivan nenän eteen.

Kotkarausku Belizessä

Sama keihäsrausku kurvasi meitä vastaan joka päivä snorklaamaan mennessämme, kävi selvästi ilmoittamassa että olette nyt muuten meikäläisen mailla. Tobacco Caye osoittautuikin aivan upeaksi snorkluskohteeksi, sillä näimme joka päivä keihäs- ja kotkarauskuja. Snorklausreissumme kestivät toisinaan useita tunteja, sillä rauskuja oli niin hätkähdyttävän paljon, ja niitä pääsi ihailemaan todella läheltä. Vedenalainen meininki oli ihan jo snorklatessa niin vaikuttavaa, että päätimme pienentää kukkarossa olevaa mattia jättämällä sukelluksen tämän kohteen osalta väliin.

Upeiden snorklauspuitteiden lisäksi Tobacco Cayesta ei jäänyt mitään muuta kuin positiivista sanottavaa. Majoituspaketin hintaan sisältyi täysihoito (normaalisti karsastamme all inclusive- meininkiä, mutta tällä minikokoisella saarella ei ollut kovin montaa ruokapaikkaa valittavana), ja ruoka oli aivan superhyvää! Odotimme jokaista ateriaa kuin kuuta nousevaa, sillä kaikki oli yksinkertaisesti niin taivaallista! Tälle reissulle pisteet myös siitä, että kelloa ei tarvinnut katsoa kertaakaan – asukkaat kutsuttiin notkuvien herkkupöytien ääreen simpukankuoreen puhaltamalla.

Vietimme Tobacco Cayella viisi yötä, ja kustannuserä kahdelta henkilöltä oli 756 euroa. Hinta-laatusuhde oli siis enemmän kuin kohdallaan!

Majoitus ei varsinaisesti ollut luksustasoa – ilmastointia ei ollut, suihkusta tuli vain viileää vettä ja mökki vilisi pieniä liskoja. Saaren sähkö tuotetaan aurinkopaneeleilla ja suihkussa käytetään sadevettä – täällä saikin yöpyä hyvällä omallatunnolla! Paikka oli ihanan autenttinen, ja ilmastoinnin puute ei haitannut öisin puhaltavan viilentävän merituulen vuoksi. Päivälämpötilojen huidellessa 30 asteen paremmalla puolella myös suihkuveden viileys passasi meille vallan mainiosti. Seinillä rapisteleviin liskoystäviin oli myös jo totuttu matkan Aasian kohteissa…

Paikan kanadalaiset pyörittäjät olivat äärimmäisen mukavia, ja he selvästi tekivät kaikkensa, että vierailla olisi kaikin puolin onnistunut loma. He jopa veivät meidät ja naapurimökin sveitsiläispariskunnan snorklausretkelle etsimään manaatteja! Onnistuimmekin bongaamaan yhden, mutta valitettavasti sveitsiläisrouvan pommilla veteen hyppääminen säikäytti sen melko äkkiä tiehensä… Onneksi kuitenkin pääsimme tekemään näihin möllyköihin läheisempää tuttavuutta myöhemmin Belizen Caye Caulkerissa!

Tässä vielä video meidän vedenalaisista seikkailuista Belizessä!

Vaiherikas saapuminen Belizeen

Meidän saapuminen Belizeen oli vähintäänkin ikimuistoinen. Lentokoneessa viereemme istahti hillittömästi hikkaileva belizeläinen miekkonen. Tulimme hyvin juttuun ja lyhyen juttutuokion jälkeen meille selvisi, että hän suunnittelee työkseen jopa kuusinumeroisilla hintalapuilla varustetteuja ökyhäitä Belizessä. Miehen tarinat kannabisbaareilla ja yksityislentokoneilla maustetuista häistä olivat jotain niin uskomatonta, että välillä epäilimme tarinoiden olevan aivan tuulesta temmattuja.

Hän halusi, että pääsisimme kunnolla lomatunnelmaan ja tilasi meille juomista. Juomaa tilattiinkin usean kierroksen verran, ja pian hemmo alkoi avautua myrskyisestä on-off- suhteestaan entisen poikaystävänsä ja nykyisen avustajansa kanssa. Skumppa virtasi ja nauru (ja enenevissä määrin hikka) raikasi. Herra ehdotti, että hänen avustajansa voisi kuskata meidät majapaikkaamme, mikä oli suuri helpotus – taksikyydit ovat nimittäin hyvin kalliita Belizessä ja bussimatka kohteeseemme, Dangrigaan olisi ollut pitkän odottelun ja muutaman bussin vaihdon siivittämä.

Näyttävätkö Belizen paikallisbussit tutuilta? No nehän ovat jenkkien koulubusseja!

Kerättyämme matkalaukut hihnalta, lähdimme suunnistamaan uuden ystävämme vanavedessä kohti miehen avustajan/rakastajan autoa. Meidät otti vastaan tyylikäs, joskin hieman kyllästyneen näköinen nuori mies. Ei selvästi ollut ensimmäinen kerta kun uusi ystävämme oli avustajan makuun hieman turhan maistissa (mainittakoon tässä välissä, että emme kuollaksemmekaan muista herrojen nimiä, joten sovitaan tarinan sujuvuuden vuoksi, että avustaja oli Oscar ja lentokonemies Pablo. Jatkuu…)

Niin alkoi matka tuiki tuntemattomien kyydissä kohti Belizen Dangrigaa. Kauhuksemme rattiin hyppäsi ainakin 12 alkoholiannosta nauttinut Pablo selväpäisen Oscarin sijasta. Mies kaahasi kuin Tokio Driftissä konsanaan, ja ajolinja oli kaukana suorasta. Ymmärrettävästi huolestunut Oscar nalkutti raskaan kaasujalan omaavalle kuskille käytännössä koko matkan, mutta Pablo vaimensi sen tehokkaasti vääntämällä volyymit autoradiosta kaakkoon. Pian lauloimmekin kuorossa Backstreet Boysia Belizen katuja pitkin kaahaten. Välillä pysähdyttiin tankkaamaan ja Pablo osti itselleen korin belizeläistä Belikin- olutta. Luojan kiitos kuskia vaihdettiin tässä vaiheessa.

Matkan varrella pysähdyimme syömään, ja vastustelustamme huolimatta Pablo sai tahtonsa läpi ja tarjosi meille ruuat ja juomat. Tarjolla oli perinteinen belizeläinen ateria: rice and beans kanalla sekä perunasalaatilla. Aterioinnin aikana puitiin Pablon ja Oscarin monimutkaista parisuhdekuviota, sekä Pablon syömishäiriötä. Dramaattisen ruokailuhetken jälkeen matka jatkui hieman rauhallisemmissa merkeissä aina Dangrigaan asti. Erotessamme Pablo pyysi meiltä puhelinnumeroa, jotta voisi pitää meillä jokin päivä opastetun Belize- kierroksen. Emme kuitenkaan kuulleet Pablosta sen koommin.

Tämän varsin sekavan stoorin jälkeen päästäänkin jatkamaan tarinaa siihen, miksi kaikista Belizen upeista kohteista ylipäätään suuntasimme Dangrigaan – kylään, jossa ei ole käytännössä mitään. Belizeen matkustavien ykköskohteiksi valikoituvat usein maan suurin saari Ambergris Caye tai pikkuinen, hippimäisen tunnelman omaava Caye Caulker.

Lukuisia kohdevaihtoehtoja selatessamme törmäsimme Dangrigan edustalla sijaitsevaan, vain 0,07 km² kokoiseen Tobacco Caye- saareen. Luimme saaren olevan sukeltajan paratiisi kirkkaine, rauskuja kuhisevine vesineen. Tobacco Cayea googlatessa kuvahakuun ilmestyi ensimmäisenä kuva värikkäistä vesihuviloista turkoosin meren äärellä. Tämän kuvan nähtyämme sekosimme ja päätimme, että tuonne on päästävä – maksoi mitä maksoi.

Tobacco Cayen ihanat merimökit ❤

Tästä lisää seuraavassa postauksessa!

Kotiinpaluun jälkeiset fiilikset

Pitkän hiljaiselon jälkeen päätettiin pikkuhiljaa taas herätellä blogia henkiin. Syy kirjoittamisen yhtäkkiseen tyssäämiseen oli yksinkertaisesti se, ettei kumpaakaan enää kiinnostanut kirjoittaa. Reissun ensimmäiset viitisen kuukautta kirjoittaminen tuntui mukavalta ja helpolta, mutta jossain vaiheessa se alkoi tökkiä ihan tosissaan. Näiden fiilisten saattelemina päätimme heittää blogin suhteen hanskat tiskiin, sillä emme halunneet tehdä maailmanympärimatkan aikana mitään, mikä ei tuntunut hyvältä. Monesta kohteesta on vielä stoorit kirjoittamatta ja nyt meillä molemmilla ovat taas hieman alkaneet sormet syyhytä blogin kirjoittamisen suhteen.

Matkablogi
Antti läppärin äärellä ihan mukavissa ouitteissa. 😀 Tässä ei suinkaan kirjoiteta blogia, vaan töllötetään MM- lätkää.

Suomeen olemme palanneet jo kuukausi sitten ja arki on pikkuhiljaa lähtenyt rullaamaan. Kotiinpaluu herätti hieman ristiriitaisia fiiliksiä. Missään vaiheessa matkaa emme varsinaisesti kaivanneet kotiin, mutta viimeisten kuukausien aikana reissaamista alkoi rassata matkakassan hupeneminen. Ostoskoriin ei voinut enää heittää kaikkea mitä himoitsi, aktiviteetteja joutui karsimaan kukkarossa irvistävän matin vuoksi ja kivoissa kahviloissa hengailu aamuisin vaihtui puuron keittelyyn kämpillä. Pennittömänä reissaaminen ei ole järin hohdokasta, joten siinä mielessä sorvin ääreen palaaminen tuntui ihan hyvältä ajatukselta.

Matkablogi
Viimeisten viikkojen aikana meidän ateriat näyttivät hyvin pitkälti tältä. 😀 Nakkia ja makaroonia, budjettiruokaa parhaimmillaan!

Ilman rahan hupenemista olisimme voineet jatkaa reissaamista loputtomiin. Vaikka maailmanympärimatka nielaisi tonnin poikineen (kattava budjettikatsaus tulossa!), emme vaihtaisi siitä hetkeäkään pois. Parasta reissaamisessa oli vapauden tunne. Sai mennä minne halusi ja tehdä mitä mieleen milloinkin juolahti. Aikatauluja ei ollut, paitsi tietysti matkustuspäivinä. Jostain syystä kuitenkin lennolle heräsi mielummin aamuviideltä, kuin töihin?! 😀

Matkablogi
Ensimmäinen kohde, Dubai, lentokoneen ikkunasta.

Rinkan raahaaminen sai aikaan tuskailua ja kirosanatulvia, mutta matkalaukkuelämään ei tullut kyllästyttyä missään vaiheessa. Yhdeksän kuukauden aikana kiersimme 24 maata ja vaikka tahti oli kova, se sopi meille paremmin kuin hyvin. Alkuperäisessä suunnitelmassamme oli 16 maata ja ennen lähtöä pohdimme senkin ehkä olevan hieman liikaa. Meitä molempia kuitenkin yhdistää kyltymätön into tutustua uusiin paikkoihin, joten kohteita tulikin loppujen lopuksi hamstrattua vielä lisää. Välillä kova tahti väsytti, mutta muutaman päivän lekottelu rannalla palautti nopeasti hingun päästä tutkimaan uusia kohteita.

Matkablogi
Onnelliset villieläinten bongaajat Tansaniassa Mikumin kansallispuistossa.

Pääsimme reissun aikana kokemaan niin upeita asioita ja näkemään niin mahtavia paikkoja, ettei sitä meinaa itse edes käsittää. Näin jälkikäteen matkakuvia selatessa tuntuu aivan absurdilta, että olemme tosiaan muun muassa sukeltaneet haiden kanssa Malediiveilla, kivunneet Annapurna Base Campilla ja asuneet matkailuautossa Uudessa- Seelannissa. Nämä ja monet muut kokemukset ovat antaneet meille niin paljon upeita muistoja, joihin mieli tulee palaamaan varmasti usein, etenkin arjen tuntuessa erityisen harmaalta.

Matkablogi
Kuormajuhta Ellan juna-asemalla Sri Lankassa.

Kotiinpaluu maailmanympärimatkan jälkeen tuntui hieman haikealta ja kummalliselta. Kotikaupungissamme Jyväskylässä oli kaikki juuri niin kuin ennenkin. Siinä ajassa, missä olimme tallanneet maapallon ympäri ja kokeneet niin paljon, tuntui siltä, kuin Jyväskylässä ei olisi tapahtunut mitään. Olo tuntui siltä, kuin olisi palannut aikakoneella ajassa siihen pisteeseen, jolloin lähdimme reissuun. Muutama päivä töihinpaluun jälkeen alkoi tuntua siltä, että emme olisi olleetkaan poissa. Hotellijärjestelmän näppäinyhdistelmät ja muutkin työasiat muistuivat pelottavan nopeasti mieleen. Viimeistään töihin palatessa viimeiset yhdeksän kuukautta tuntuivat jäävän johonkin toiseen ulottuvuuteen.

Matkablogi
Viimeinen yö ennen reissuun lähtöä vietettiin armaan työpaikkamme Solo Sokos Hotel Paviljongin sviitissä.

Matkakuume ei päässyt laantumaan maailmanympärimatkan aikana, lähinnä päinvastoin. Liian paljon jäi näkemättä, ja liian moneen paikkaan on pakko palata takaisin. Vaikka olemme olleet Suomessa vasta kuukauden, uusia reissuja on tullut suunniteltua jo vuosiksi eteenpäin. Ennen uusia reissuja fiilistellään kuitenkin mennyttä yhdeksää kuukautta ja kaikkia siihen mahtuneita huikeita kohteita.

Matkablogi

Seuraavassa postauksessa palaillaan sitten Miamin tunnelmiin! Luvassa armotonta vuodatusta pieleen menneestä autonvuokrauksesta. 😀