Uusi-Seelanti – Rahvaat rattahilla

Taru Sormusten Herrasta- fanin unelmien täyttymys: Hobbiton Movie set

10 maaliskuun, 201824 lokakuun, 20205 kommenttia

In a hole in the ground there lived a hobbit.

Näillä sanoilla alkaa J.R.R. Tolkienin klassikkoteos Hobitti. Taru Sormusten Herrasta- ja Hobitti- kirjojen filmatisoinnit ovat nostaneet kyseisen herran elämäntyön kaikkien tietoisuuteen ja elokuvat ovat saavuttaneet maailmanlaajuisen suosion. Molemmat elokuvatrilogiat on kuvattu Uuden-Seelannin upeissa maisemissa ja monet matkustavatkin maahan ihan vain tutustumaan elokuvien kuvauspaikkoihin.

Matkablogi

Vuonna 1998 ohjaaja Peter Jackson työryhmineen bongasi pienen Matamatan kylän lähistöltä täydellisen sijainnin Hobittilalle. Ennen Sormusten Herran kuvausten alkua Matamatan vihreille kukkuloille rakennettiin 39 kertakäyttöisistä materiaaleista valmistettua hobitinkoloa. Kuvausten päätyttyä kolmen kuukauden jälkeen hobitinkolot purettiin ja pelto palautettiin takaisin alkuperäiseen tilaansa.

Matamatasta kehittyi kuitenkin hiljalleen TSH- fanien pyhiinvaelluspaikka; faneja saapui ympäri maailmaa kurkkimaan, josko näkisivät edes vilauksen yksityisellä maalla sijaitsevasta Hobittilan kuvauspaikasta. Tässä kohtaa Jackson haistoi hyvän bisneksen. Hobitti- trilogian kuvaukset alkoivat vuonna 2011 ja tällöin Hobittila rakennettiin kestävistä materiaaleista ja kuvausten jälkeen fanit pääsivät luvan kanssa (ja rahaa vastaan) kokemaan Keskimaan taian.

Hobittila on edelleen yksi suosituimmista (ellei jopa suosituin) kohde Uudessa-Seelannissa. Lina on TSH- fani henkeen ja vereen, joten Hobittila oli tietenkin kirjoitettuna himotuimpien kohteidemme listalle kissan kokoisin kirjaimin ja usealla huutomerkillä varustettuna. Hobittilaan ei kuitenkaan pääse noin vain kameran kanssa hortoilemaan, vaan paikkaan tutustuakseen pitää ostaa ohjattu turistikierros.

Varasimme paikat kierrokselle noin viikkoa aiemmin ja vaikka kyseessä onkin erittäin haluttu kohde, paikkoja oli jäljellä vielä ihan mukavasti. Retkiä järjestetään joka päivä, sesongista riippuen noin 10-30 minuutin välein klo 9-17 välillä. Tavallinen, noin kahden tunnin mittainen ohjattu kierros maksaa 79 dollaria henkilöltä ja Evening banquet tour, joka sisältää kierroksen lisäksi runsaan illallisen Green Dragon Inn- ravintolassa, maksaa 190 dollaria. Mikäli haluaa illastaa evening banquet tourilla hobittityyliin, niin paikat retkelle kannattaa varata todella aikaisin, niitä nimittäin järjestetään vain muutaman kerran viikossa.

Matkablogi

Retken aloituspaikaksi voi valita Rotoruan (tällöin retki kuljetuksineen on hieman kalliimpi), Matamatan visitor centerin tai Hobittilan vieressä sijaitsevan Shire’s Rest- kahvilan. Me valitsimme lähtöpaikaksi Shire’s Restin, ja retkeä edeltävän yön vietimme Brock’s Place- leirintäalueella, joka sijaitsi vain muutaman minuutin ajomatkan päässä Hobittilasta. Lämmin suositus kyseiselle leirintäalueelle! Autopaikka maksoi vain kahdeksan dollaria henkilöltä ja suihkut sekä vessat olivat todella siistit. Leirintäaluetta ympäröi vehreät kumpuilevat, laitumet, joilla käyskenteli kymmeniä lampaita. Aivan kuin olisimme jo olleet Hobittilassa!

Varasimme retken alun perin ystävänpäivälle, mutta sääennustuksen ollessa aivan toivoton, jouduimme muuttamaan retken päivämäärää muutamaankin otteeseen. Onneksi säätämisemme suhteen oltiin todella joustavia ja päivämäärien puljaaminen onnistui mukisematta. Ja puljaaminen tosiaankin kannatti, yön aikana pilvet nimittäin väistyivät ja Hobittilassa saimme nauttia lämmöstä ja auringosta koko päivän.

Matkablogi

On sanomattakin selvää, että Hobittilan kierrokset ovat turistisuuden multihuipentuma. Shire’s Rest- kahvilassa ja sen ulkopuolella parveili satoja turisteja odottaen kärsimättöminä Hobittilaan pääsyä. Kirjautuminen retkelle sujui modernisti check in- laitteella ja lippujen tulostuttua siirryttiin lähtökarsinoihin odottamaan oman lähdön alkua.

Hobittilaan pääsy on kuitenkin TSH- fanille jotain niin hienoa, että valtavat väkimassat eivät latista tunnelmaa (ainakaan paljoa…). Siinä vaiheessa, kun bussin televisiosta näkyi pätkä, jossa Gandalf ja Frodo saapuvat hevoskärryillä Hobittilaan, saman maiseman avautuessa bussin ikkunasta, niin alahuuli meinasi alkaa väpättämään silkasta liikutuksesta.

Matkablogi

Jokainen Hobittilaan menevä bussi vetää noin 40 henkilöä ja ainakin sesonkikaudella 10 minuutin välein purkautuva uusi bussilastillinen takaa sen, että alue on todella ruuhkainen. Hobittila kiinnostaa kirjan ja elokuvien fanien lisäksi paikalle myös ihmisiä, jotka hädin tuskin tietävät mikä on hobitti. Oppaamme mukaan 40% vierailijoista ei ole koskaan nähnyt trilogian yhtäkään leffaa, tai lukenut kirjoista edes yhtä sivua.

Matkablogi

Vaikka ryhmät liikkuvat oppaan johdatuksella melkoisen ripeää tahtia, upean yksityiskohtaisia hobitinkoloja kerkeää kuitenkin ihailla aivan riittävästi. Mikäli jotain koloa jää kuvailemaan liian pitkäksi aikaa, niin seuraava ryhmä jyrää jo päälle. Välillä kiire ja ruuhkaisuus ärsytti, mutta onneksi paikka oli niin taianomainen, että päällimmäinen tunne oli vain haltioituneisuus. Hobitinkolojen jälkeen retki etenee myllyn ja lammen kautta Green Dragon- pubiin, jossa saa nauttia yhden varta vasten Green Dragonia varten valmistetun oluen tai siiderin. Tuopin sai ryystää menemään melkoisen hyvällä tahdilla, sillä pubiin oli valitettavasti varattu vain todella vähän aikaa. Tämä pisti hieman harmittamaan, olisi ollut mukavaa istuskella hobittipubissa pidempäänkin. Jos siis retkeä voisi jotenkin parantaa, niin ryhmäkoot voisivat olla reilusti pienempiä ja aikaa Hobittilassa kiertelyyn saisi olla enemmän.

Vaikka retki Hobittilaan oli hieman hoputettu ja todella ruuhkainen, niin jokaisen TSH- fanin kannattaa ehdottomasti sisällyttää se Uuden-Seelannin lomaansa. Hobittila oli vain aivan upea! Siihen ei yksikään fani voi olla ihastumatta.

Vesittynyt visiitti Uuden-Seelannin pohjoissaarella

4 maaliskuun, 201824 lokakuun, 2020Jätä kommentti

Hullaannuimme Uuden-Seelannin eteläsaaresta aivan täysin ja odotimme malttamattomina pääsevämme tutkimaan myös pohjoissaarta. Ensimmäiselle yölle varasimme air b’n’b- kämpän Aucklandin keskustan ja lentokentän puolestavälistä, läheltä Wicked Campers- autovuokrausfirmaa, josta noutaisimme uuden moottoroidun kotimme seuraavana päivänä. Vaikka varasimme camperin todella viime tingassa, saimme onneksi todella hyvän diilin kyseisestä vuokrausfirmasta.

Ensimmäisen illan vietimme tyylikkäästi sipsiä mussuttaen ja viiniä litkien, sekä tutkien pohjoissaaren aktiviteetteja ja säätiedotusta tulevalle viikolle. Viiniryyppy jos toinen tulikin tarpeeseen säätiedotusta katsoessa; joka ikiselle päivälle luvattiin kaatosadetta ja ukkosmyrskyjä aamusta iltaan. Tongan saarella riehunut sykloni aiheutti pohjoissaarelle vähemmän mukavaa keliä ja vettä alkoikin tulla kuin saavista jo ensimmäisenä yönä.

Edelliset kaksi viikkoa vietimme eteläsaarella nauttien Uuden-Seelannin kuumimmasta kesästä vuosikausiin, ainoastaan muutamana päivänä satoi ja niinä päivinä ei oikeastaan pystynyt tekemään mitään. Odotimme kauhulla, mitä seuraavasta kahdeksasta päivästä tulisi, jos ennuste pitäisi paikkaansa. Tällä kertaa meillä oli nimittäin varattu camper, jonka keittiö (tai siis kaasulla toimiva retkikeitin) sijaitsee auton takakontissa, eli kokkailut tulisi siis hoitaa ulkosalla. Vaikka meillä oli eteläsaarella sisäkeittiöllä varustettu camper, niin totesimme leirielämän olevan aika kurjaa sadekelillä.

Aamulla lompsimme lätäköitä väistellen noutamaan camperiamme. Tällä kertaa auton hintaan ei kuulunut peittoja, tyynyjä, eikä lakanoita, joten ne jouduttaisiin hankkimaan erikseen. Wicked Camprsin työntekijä kehotti meitä käymään läpi edellisten asiakkaiden jälkeensä jättämät tavarat, josko sieltä löytyisi jotain meille tarpeellista käytettyä tavaraa.

Eräs nelihenkinen perhe hamstrasi parhaat päältä, mutta nappasimme matkaamme todella yrjöttävän näköiset, kaiken maailman länttejä täynnä olevat tyynyt ja peiton. Vinkki: kannattaa sopia auton nouto iltapäivälle, jolloin suuri osa kyseisen päivän autoista on keretty jo palauttaa. Silloin edellisten asiakkaiden jättämää ruokaa ja muuta roinaa on tarjolla paljon enemmän kuin aamuisin.

Saatuamme camperin allemme, suuntasimme Warehouseen kaasupullo- ja lakanaostoksille. Tulevien Uuden-Seelannin retkeilijöiden kannattaa pitää kyseinen kauppa mielessä, sillä sieltä saa retkeilytarvikkeita (ja ihan kaikkea muutakin) todella edulliseen hintaan. Sieltä löytyi onneksi myös uudet peitot ja tyynyt yhteensä 20 dollarin hintaan, joten Wickediltä löytämämme räkäiset yksilöt saivat lentää roskikseen. Poikkesimme myös Pak’N’Savessa täyttämässä kuppinuudelivarastomme.

Sadepisaroiden valuessa pitkin auton ikkunoita mietimme kuumeisesti, että mihin suuntaisimme ensimmäiseksi. Kaatosadetta oli luvattu saaren joka kolkkaan, joten päämäärällä ei siinä mielessä ollut niin väliä. Meillä oli ollut jo pitkään suunnitelmissa yksi Uuden-Seelannin suosituimmista vaellusreiteistä, Tongariro Alpine crossing. Noin 20 kilometrin mittainen reitti kiemurtelee Tongariro National parkin tulivuorten Ngaruhoen, Tongariron ja Ruapehun jylhissä maisemissa. Vaikka sääennuste oli huono, niin toivoimme sen muuttuvan ja lähdimme hiljalleen ajelemaan kohti noin 370 kilometrin päässä olevaa kansallispuistoa.

Ensimmäiset neljä päivää satoi käytännössä taukoamatta. Yritimme kuumeisesti keksiä jotain sisäaktiviteettia ja sadepäivien aikana tulikin käytyä Turangin kylässä Volcanic activity centerissä, joka ei ihan ollut 12 dollarin sisäänpääsymaksun arvoinen, vaikka mielenkiintoinen ja opettavainen olikin. Hyviä sadepäivien aktiviteettejä olivat oluen maistelu Taupon Crafty Trout- panimossa, sekä kuumissa lähteissä lilluminen Taupon Wairakei Thermal Springseillä. Lähteissä oli mukava lillua, paitsi yhdessä altaassa vesi oli niin kuumaa, että sinne meinasi paistua elävältä. Vulkaanisesti aktiivinen Uusi-Seelanti on pullollaan mineraalirikkaita kuumia lähteitä, etenkin pohjoissaarelta höyryäviä altaita ei tarvitse kauaa etsiä.

Leireily kaatosateella ja kurakelillä oli aika kamalaa. Sängyn kasaaminen ja ruuan laittaminen kuran roiskuessa oli kaukana luksuksesta. Kaksi yötä vietimme Taupon ainoalla ilmaisella leirintäalueella, joka oli molempina yönä mellastavien juoppojen kansoittama. Unta ei saanut käytännössä lainkaan ja bajamajoille piti laahustaa kuralätäköiden läpi, ja voitte arvata, että ne eivät olleet ilmaisella, humalaisia ihmisiä täynnä olevalla leirintäalueella kovin hehkeät. Kaiken sen masennuksen ja epätoivon keskellä heräsimme kuitenkin viidentenä päivänä kummalliseen valoilmiöön. Aurinko paistoi!

Hyökkäsimme heti herättyämme lähellä leirintäaluetta sijaitsevalle Huka Falls- vesiputoukselle ja varasimme itsellemme paikan seuraavaan Huka Falls Jet- vesijettiajeluun. Kyseinen kyyti oli ollut Linan to do- listalla jo pitkään ja vaikka 115 dollarin hintalappu vähän kirpaisikin, niin pakkohan se oli päästä testaamaan. Jetboat on kuuluisa 360- asteen hurjista pyörähdyksistään, joiden aikana turvakaiteessa saikin roikkua kaksin käsin. Ajelun aikana viiletimme aivan Huka Falssin juurelle ihailemaan maisemia. Jetboatilla kruisailu oli todella hauskaa, mutta olihan se todella kallis… Ajelu kuitenkin kesti vain puoli tuntia ja noin 10 minuuttia olimme vain paikoillamme ja kuuntelimme oppaan kertomuksia putouksista. Eli siis, suosittelemme, jos vain budjetti antaa periksi!

Matkablogi

Halusimme ottaa aurinkoisesta päivästä kaiken ilon irti, joten seuraavaksi karautimme lähellä Rotoruan kaupunkia sijaitsevaan Wai-O-Tapu- luonnonpuistoon. Tämä geoterminen ihmemaa on täynnä pulppuavia muta-altaita, suihkuavia geysireitä ja erilaisten mineraalien värjäämiä, höyryäviä lampia. Geotermiset altaat olivat kaikessa väriloistossaan upeita, mutta järjettömän pahan hajuisia. 😀

Mädiltä kanamunilta haiskahtavat tuulahdukset saivat meidät välillä yökkimään, mutta paikka oli tosiaankin vierailun arvoinen. Uskomatonta, mitä maankuoren alla mylläävä kuuma laava saakaan aikaan! Puistossa vierailu kustantaa 32.50 dollaria per naama ja kiertelyyn kannattaa varata vähintään 2-3 tuntia aikaa, puisto on nimittäin valtava ja nähtävää riittää paljon.

Matkablogi

Vaikka suuri osa ajasta pohjoissaarella meni sateen vuoksi hieman mönkään, kerkesimme onneksi kiertämään ainakin suurimman osan suunnittelemistamme paikoista meille osuneen kahden ja puolen aurinkoisen päivän aikana. Viimeisenä päivänä kävimme Cathedral Covessa katsomassa upeaa, punaista auringonnousua ennen lentokentälle suuntaamista. Tongariro Crossing- vaellus jäi valitettavasti tekemättä. Linan suurin unelma pohjoissaarella oli vierailla Hobittilassa ja silloin aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja keli oli aivan täydellinen. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Hevostelua ja kajakointia Wanakassa

27 helmikuun, 2018Jätä kommentti

Uusi-Seelanti tunnetaan varsinaisena huimapäiden pyhiinvaelluskohteena. Ne, jotka himoitsevat lentokoneesta hyppäämisestä tai sillalta rotkoon heittäytymisestä, suuntaavat eteläsaaren Queenstowniin tai pohjoissaarella esimerkiksi Taupolle tai Aucklandiin toteuttamaan unelmansa. Kaikenlaista extreme- aktiviteetia löytyy aina maailman suurimmasta, rotkon yllä heiluvasta keinusta laskuvarjo- ja benjihyppyihin. Kyseisistä touhuista saa meidän makuun vähän liikaa sydämentykytyksiä niin aktiviteeteista itsestään, kuin myös niiden tähtitieteellisistä hintalapuista. Onneksi Uudesta-Seelannista kuitenkin löytyy paljon tekemistä myös meille hieman nössöimmille yksilöille.

Australiassa ja Uudessa-Seelannissa ollessamme meidän tuli usein turvauduttua bookme.com- sivustoon. Sivusto tarjoaa viime hetken diilejä erilaisiin aktiviteetteihin ja sieltä voi bongata vaikka mitä tekemistä riemastuttavan halvalla. Meillä oli Uudessa-Seelannissa vaikka kuinka monta aktiviteettia, joita kyttäsimme sivustolta päivittäin kieli pitkällä. Vanha heppatyttö Lina on haaveillut koko matkan ajan pääsevänsä ratsastamaan ja Uuden-Seelannin upeissa maisemissa tämä haave piti päästä viimein toteuttamaan. Wanakassa ollessamme bongasimme kahden tunnin maastoratsastuksen hintaan 90 dollaria per naama. Varasimme hevostelun heti samalle päivälle Backcountry Saddle Expeditions- firmasta.

Matkablogi

Backcountry Saddle Expeditions sijaitsee Cardronan kylässä, noin 20 kilometrin päässä Wanakasta. Tallia asuttavat täplikkäät inkkarihevoset, Appaloosat. Hevosten amerikkalaista alkuperää kunnioitetaan cowboylle ominaisella lännenratsastustyylillä, joka eroaa isosti klassisesta ratsastustyylistä. Rennolla maastoratsastuksella tosin tyyli ja kokemuksen määrä ei ole niin justiinsa. Meidän ryhmässä oli ohjaajien lisäksi yhteensä kuusi henkilöä, joilla kaikilla oli hyvin erilaiset taustat ratsastuksen suhteen. Mekin pystyimme olemaan samassa ryhmässä sulassa sovussa, vaikka Lina on ratsastanut säännöllisesti 10 vuotta ja Antti vain muutamia kertoja.

Matkablogi

Kahden tunnin vaelluksen ajan saimme ihailla Chardronan upeita maisemia nojatuolimaisen mukavasta lännensatulasta käsin. Maisemat oli kuorrutettu söpöillä pupuilla, joita loikki valtavat määrät kaikkialla minne katsoi. Vaikka söpöjä ovatkin, niin alun perin brittien maahan tuomat jänöjussit ovat nykyään aikamoinen riesa Uudelle-Seelannille. Koska ne eivät ole maan natiiviasukkaita, niillä ei ole myöskään luontaisia vihollisia. Ja puput kun ovat tunnetusti kovia lisääntymään, niin nyt ne mellastavat valtoimenaan mussuttaen kaiken kasvillisuuden mennessään. Tässä yksi hyvä esimerkki siitä, miksi Uuden-Seelannin rajalla ollaan niin tarkkoja kaiken orgaanisen aineksen ja eläinten kuljettamisen suhteen. Ratsastusretken ohjaaja kirosi pupuja kovin sanoin, sillä niiden kaivamat kuopat ovat suuri uhka hevosille. Siinä saikin olla tarkkana, että oma hevonen pysyy polulla, eikä laukkaa suin päin kaninkoloon ja katkaise kinttuaan. Tarkemmin nimittäin kun katsoi, niin maa tosiaan oli aivan täynnä jänöjen kaivamia reikiä.

Ratsastuksen jälkeen raahasimme satuloista kipeytyneet ahterimme Uuden-Seelannin toisiksi vanhimpaan baariin, joka sijaitsee myös Cardronan kylässä. Cardrona Hotel on ollut toiminnassa vuodesta 1863 lähtien ja nykyään se on yksi maan ikonisimmista hotelleista. Uusi- Seelanti oli siideriä rakastavan Linan paratiisi, sillä siellä tuotetaan aivan järjettömän hyviä siidereitä. Esimerkiksi Cardrona Hotelin baarista tilattu Mac’s cloudy apple cider oli tosiaankin suosituksen arvoista! Baari oli todella viihtyisä ja tunnelmallinen, kannattaa ehdottomasti piipahtaa, mikäli Wanakaan tai Cardronan suunnilla liikuskelee!

Matkablogi

Yöksi saimme napattua viimeisen autopaikan Wanakan edullisimmalta leirintäalueelta ja seuraavalle aamulle varasimme kajakin kahdeksi tunniksi Wanaka- järvelle. Paddle Wanaka vuokraa tuplakajakkeja normaalisti 30 dollarin hintaan per naama, per tunti. Budjettimatkaajan paras kaveri, bookme.com kuitenkin tarjosi kajakin hintaan 20 euroa tunnilta, yhteensä meiltä molemmilta. Lisätunnin sai varattua 40 euron hintaan, joten sivuston kautta saimme käytännössä yhden tunnin ilmaiseksi. Kajakointi oli paitsi tehokasta liikuntaa, mutta myös hauska tapa kierrellä kristallinkirkkaan Wanaka- järven saaria ja rantoja. Meillä olikin harvinaisen tehokkaat 1,5 päivää Wanakassa, kokovartalojumi toteutettiin ratsastuksella, kajakoinnilla ja 16 kilometrin mittaisella Roy’s Peak- vaelluksella (vaelluksesta voit lukea edellisestä postauksesta). Seuraavat päivät oltiinkin melko liikuntakyvyttömiä! 😀

Matkablogi

Uuden-Seelannin eteläsaari: Trekkaajan unelmakohde

17 helmikuun, 2018Jätä kommentti

Nyt neljä päivää pohjoissaaren kaatosateissa kärvistelleenä voimme olla vain kiitollisia siitä, miten loistava tuuri meillä oli säiden suhteen eteläsaarella. Ensimmäisen viikon ajan meitä hemmoteltiin 30 asteen helteellä ja pilvettömällä taivaalla. Toisen viikon aikana muutamana päivänä satoi kaatamalla, mikä aiheutti maanvyöryjä ja tulvia ympäri saarta. Maanvyöryjen takia jouduimme jättämään suunnittelemamme kävelyt länsirannikon jäätiköille kokonaan väliin, reiteille ei nimittäin yksinkertaisesti päässyt. Myös Mt. Aspiring National parkin Mt. Brewsterin valloituksen skippasimme myös kovien sateiden takia. Vuoristoisessa Uudessa-Seelannissa patikoidessa kannattaakin varautua äkisti muuttuviin sääolosuhteisiin. Vaikka aamulla keli olisi mitä parhain, niin ei ole ollenkaan huono idea pakata sadekamppeita ja lämpökerroksia mukaan. Ennen pitemmille reiteille lähtöä on myös fiksua tarkistaa viimeisin sääennuste kyseisen kansallispuiston visitor centeristä.

Uuden-Seelannin eteläsaari on koti kymmenelle maisemiltaan hyvinkin erilaiselle kansallispuistolle. Eteläsaari viekin pohjoisesta kilpailijasta voiton luontoystävien paratiisina upeine vuorineen, jylhine vuonoineen ja turkoosina välkehtivine järvineen. Uudesta-Seelannista löytyy yhdeksän eeppistä useamman päivän vaellusta, jotka tunnetaan nimeltä Great Walks. Meidän rinkasta ei kuitenkaan löydy tarpeeksi varusteita ihan näin HC- trekkaamiseen, joten me tyydyimme 3-8 tunnin päivävaelluksiin.

Mueller’s Hut (Aoraki / Mount Cook National park)

Pituus: 10,4 kilometriä

Tämä trekki sai meidät sekoamaan Uuden-Seelannin maisemista. Ja se myös sai kinttumme muuttumaan spagetiksi seuraavaksi kolmeksi päiväksi. Reitti alkaa virkistävällä 2200 askeleen porrasjumpalla, jonka jälkeen loppumatka onkin jyrkkää, irtokivenmurikoilla päällystettyä ylämäkeä. Portaiden jälkeen maasto oli melkoisen haastavaa ja ilman kunnon vaelluskenkiä ei kannata lähteä kapuamaan Mueller’s Hutille. Huipulla, 1800 metrin korkeudessa maisemat olivat järjettömän hienot ja Mount Cookin pääsi näkemään todella läheltä. Ja huipulla pääsi väsäämään lumipalloja, vaikka kyseisenä päivänä olikin 30 astetta lämmintä!

Matkablogi

Trekkipäivän aamuna herätyskello pirahti soimaan aamuviideltä ja mätettyämme edellisenä iltana väsätyt leivät naamaamme, lähdimme heti kapuamaan. Tämä oli erittäin hyvä veto, sillä saimme reitin raskaimman osuuden hoidettua ennen keskipäivän paahdetta. Ja mikä parasta, saimme olla pitkän aikaa aivan keskenämme, törmäämättä toisiin patikoijiin. Kömpiessämme alas, noin puolenpäivän jälkeen, reitille lappasi porukkaa aivan solkenaan. Mueller’s Hutin kaltaisilla suosituilla trekeillä kannattaa siis olla ajoissa liikenteessä!

Matkablogi

Mt. John via lakeshore (Lake Tekapo)

Lyhyt ja helppo trekki, josta pääsee näkemään Lake Tekapon ja sitä ympäröivät vuoret koko komeudessaan. Kävely kestää kokonaisuudessaan noin kolmisen tuntia ja tähän voi sisällyttää myös kuvaustauot.

Matkablogi

Roy’s Peak (Wanaka)

Pituus: 16 kilometriä

Täme trekki käy kaikessa tylsyydessään sekä kunnon, että mielenterveyden päälle. Reitti on ensimmäiselle näköalapaikalle asti pölisevää, siksakkia kulkevaa hiekkatietä. Monet näyttivät selfien räpsäistyään kääntyvän jo tässä takaisin. Tämän jälkeen reitti kuitenkin vasta muuttuu mielenkiintoiseksi ja huippua lähestyessä korkeanpaikankammoa poteva Lina meinasi jo kääntyä takaisin. Viimeiset metrit huipulle tallataan todella kapeaa ja jyrkkää polkua! Ja näkymät huipulta olivat kuin maalauksesta, itse asiassa tällä varsin tylsällä trekillä oli varmaat komeimmat maisemat mitä olemme tähän mennessä nähneet. Roy’s Peak on siis tosiaankin vaivan arvoinen ja se kannattaa tallustaa huipulle asti!

Matkablogi

Routeburn track: Key summit (Fiordland National park)

Routeburn Track key summit tarjoaa upeat maisemat Fiordlandin kansallispuistoon vain pienellä vaivalla. Kävely kestää vain noin kolme tuntia ja me kävimme tepastelemassa sen Milford Soundin risteilyn jälkeen. Alkumatka kivutaan sademetsässä ja puurajan päättymisen jälkeen saakin ihastella upeita vuoristomaisemia 360 asteen panoraamanäkymin. Kävely on osa useamman päivänä pituista Routeburn track Great Walkia.

Matkablogi

Avalanche Peak (Arthur’s Pass National park)

Tämä trekki oli meidän ehdoton suosikki! Parasta tässä reitissä oli todella monipuoliset maisemat ja se, että ei tarvinnut kävellä samaa reittiä ylös ja alas. Avalanche Peakin voi saavuttaa kahta eri reittiä pitkin: itse Avalache Peak trackia tai Scott’s trackia. Avalance Peak route on todella jyrkkä. Niin jyrkkä, että osan matkasta ylöspäin joutuu etenemään apinatyylillä käsillä avittaen. Tätä reittiä suositellaan ylöspäin menemiseen ja näin mekin teimme. Scott’s track on kilomerimäärältään hieman pidempi ja vastaavasti hitusen loivempi, mutta erittäin jyrkkä sekin. Alaspäin vyöryimme Scott’s trackia pitkin ja vaikka kyseessä on loivempi reitti kuin Avalanche Peak track, oli tässäkin kyllä kintut koetuksella.

Matkablogi

Vaelluksen pituus edestakaisin on noin viisi kilometriä, mutta aikaa tulee varata 6-8 tuntia. Tästä voikin jo päätellä, kuinka jyrkästä reitistä on kyse ja kuinka hidasta eteneminen on. Meillä matkaan meni noin seitsemän tuntia runsaine maisemien ihailutaukoineen (ja hengähdystaukoineen). Ylhäällä maisemat ovat henkeäsalpaavat mahtavine vuorineen ja jäätikköineen. Tämä oli meidän kolmas pidempi päivävaellus ja vaikka jalat olivatkin jo vähän tottuneet trekkaamiseen, niin kyllä ne aika vetelältä tuntuivat alas päästessä.

Matkablogi

Osapuilleen tämän verran saimme aikaiseksi liikutella reissussa levenneitä ahtereitamme kahden viikon aikana Uudessa-Seelannin eteläsaarella. Saarelta löytyy jos minkälaista aktiviteettia joihin saa uppoamaan satasen toisensa perään, mutta onneksi upeissa maisemista tallaamisesta ei tarvitse maksaa mitään. Ja vaikka Uuden-Seelannin maisemat tosiaan ovat upeita, niin parhaiden paikkojen näkemiseen vaaditaan hieman vaivannäköä; moottoriteiden varrelle ripotellut näköalapaikat näyttävät vain pienen ripauksen siitä, mitä maalla tosiasiassa on tarjota. Eli ei muuta kuin vaellusmonot jalkaan ja kipuamaan!

Matkablogi

Uuden-Seelannin ihana ja kamala leirielämä

11 helmikuun, 2018Jätä kommentti

Campervanilla köröttely on kaikista edullisin ja kätevin tapa kiertää Uutta-Seelantia. Vaikka saaret saattavat kartalla näyttää pieniltä, välimatkat voivat mutkaisten teiden vuoksi olla yllättävän pitkiä. Tämän lisäksi monet upeat luontokohteet eivät ole saavutettavissa esimerkiksi bussilla. Majoitus Uudessa-Seelannissa ei ole ihan mistään halvimmasta päästä, joten moottorilla varustettu koti on siinäkin mielessä hyvä vaihtoehto. Uuden-Seelannin pohjois- ja eteläsaari ovat pullollaan eritasoisia leirintäalueita ja vaihtoehtoja on satoja.

Me vuokrasimme campervanimme eteläsaarelle kahdeksi viikoksi Wendekreisen- nimiseltä pieneltä yritykseltä hintaan 2250 dollaria, eli 1350 euroa, sisältäen halvimman mahdollisen vakuutuksen sekä navigaattorin. Hoidimme vuokrauksen jo Suomesta käsin, noin puoli vuotta ennen Uuteen-Seelantiin saapumista. Mikäli tänne suunnittelee reissaavansa sesonkiaikaan, eli marras-maaliskuussa, vuokraus kannattaa hoitaa ajoissa, jottei jää nuolemaan näppejään. Sama auto kannattaa myös varata pohjois- ja eteläsaarelle, sillä saarten välin pystyy taittamaan helposti autolautalla.

Me olimme hölmöjä ja varasimme auton vain eteläsaarelle, pohjoissaarella ajattelimme kulkevamme bussilla ja yöpyvämme hotelleissa. Lautan sijasta varasimme lennon eteläsaaren Christchurchista pohjoissaaren Aucklandiin, sillä noin puoli vuotta aikaisemmin löysimme Jetstarilta todella halvat lennot. Eteläsaarelle saapuessamme totesimme tehneemme jälleen hölmöjä valintoja ja aloimme heti tutkia, olisiko yhdelläkään autovuokrausfirmalla enää campereita tarjolla. Onneksi onnistuimme löytämään myös pohjoissaarelle camperin sesongista huolimatta. Hotellit ja bussit olisivat tulleet niin moninkertaisesti kalliimmaksi, että leirielämän jatkaminen myös pohjoissaarella olisi paras vaihtoehto.

Matkablogi

Pohjoissaarella vietämme viikon ja vuokrasimme camperin koko ajalle. Autoja oli melko rajoitetusti tarjolla ja lyhyellä varoitusajalla myös hinnat olivat melkoisen korkeat. Onneksi löysimme Wicked Campersilta auton hintaan 876 dollaria, eli 525 euroa, sisältäen parhaan mahdollisen vakuutuksen. Tällä kertaa emme vuokranneet navigaattoria, sillä täällä eteläsaarella ajellessamme olemme huomanneet sen olevan täysin tarpeeton. Google maps pelittää offline- tilassakin sen verran hyvin, että sillä pärjää vallan mainiosti.

Matkablogi

Autoa valitessa ensimmäinen kysymys on self contained vai non- self contained. Self contained menopeli on suoraan suomennettuna omavarainen, eli autosta löytyy vesisäiliö tiskaamista, hampaidenpesua ynnä muuta varten. Lisäksi autosta löytyy harmaavesisäiliö likavedelle, sekä kannettava ”potta” bisneksien hoitamiselle. Kunnon asuntoautoissa on tietysti ihan oikeat vessat, mutta meidän budjettiversiossa on vain pottaversio. Näissä autoissa hyvä puoli on se, että niillä voi leiriintyä ilmaisille freedom camping- alueille, joissa ei välttämättä ole edes vessaa. Ällöttävä puoli on se, että kannettavan potan kakkasäiliö sekä harmaavesisäiliö tulee tyhjentää niin sanotuille dumppausasemille (joiden sijainnit löytää Campermatesta).

Me valitsimme self contained- auton helppouden vuoksi: kokkauksen ja tiskaamisen pystyy hoitamaan auton sisällä, mikä on osoittautunut mukavaksi etenkin sadekelillä. Meidän camperistamme löytyy kaasuliesi sekä jääkaappi ja luksuselementteinä myös leivänpaahdin ja vedenkeitin, joita voi tosin käyttää vain, jos auto on sähkötolpassa kiinni. Kannettavaan toilettiin emme ole koskeneet, sillä kammoamme sen tyhjentämistä liikaa. Näin ollen olemme joutuneet etsimään jokaiselle yölle toiletilla varustetun leirintäalueen ja onneksi ainakin eteläsaarella myös ilmaisilla leirintäalueilla on usein vessat.

Matkablogi

DOCin eli Department of Conservationin ylläpitämät leirintäalueet maksavat yleensä noin 8-15 dollaria per naama ja niitä löytyy kaikkien suurten kansallispuistojen läheltä. Nämä ovat ainakin tähän mennessä olleet hyvin toimivia ja siistejä, vessalla varustettuja leirintäpaikkoja. Joiltain alueilta löytyy jopa vesipisteet sekä nuotiopaikat. Suihkut löytyvät yleensä vain hieman kalliimmilta leirintäalueilta, eli mikäli on budjetilla liikenteessä (niin kuin me), niin täytyy vain hyväksyä välillä hieman lemuavansa. Meidän taktiikkamme on ollut varata suihkulliset leirintäalueet vain pidempien trekkien jälkeisille öille. Muuten olemme yöpyneet halvoissa tai ilmaisissa paikoissa ja turvautuneet julkisiin suihkuihin, jotka yleensä kustantavat vain muutaman dollarin.

Tässä muutama vinkki leirielämään Uudessa- Seelannissa:

Lataa Campermate

Ilmainen Campermate- sovellus on karavaanarin paras kaveri ja se kannattaa ehdottomasti ladata, jotta leireily aiheuttaisi mahdollisimman vähän harmaita hiuksia. Campermate on ikään kuin karttasovellus, johon on merkattu kaikki Uuden-Seelannin leirintäalueet, julkiset vessat sekä suihkut, bensa-asemat, ruokakaupat ja mikä parasta: Taru sormusten herrasta- leffojen kuvauspaikat! Leirintäalueet on värikoodattu hintojen mukaan, joten budjettiin sopiva paikka on helppo löytää. Sovellus toimii myös offline- tilassa, kunhan muistaa vain ladata Uuden- Seelannin kartan etukäteen. Tämä on ihan hyvä juttu, sillä täältä on uskomattoman vaikeaa löytää toimivaa wifiä. Paikallisen liittymän varaan ei myöskään kannata laskea, ainakaan Sparkiin, sillä signaalia ei tunnu löytyvän oikein mistään.

Suunnittele reitti etukäteen

Tämä onkin kaksipiippuinen juttu. Toisaalta reitti kannattaa suunnitella ainakin karkeasti etukäteen, jotta ne omat must see- jutut ovat selvillä. Nähtävää ja tekemistä on kuitenkin ihan loputtomasti ja mekin olemme joutuneet ajanpuutteen vuoksi ajamaan monen mielenkiintoisen paikan ohi. Välimatkat saattavat kartassa näyttää lyhyiltä, niin paikasta toiseen ajelussa saattaa kulua yllättävän paljon aikaa. Tiet Uudessa- Seelannissa ovat paikoin hyvin mutkaisia ja google mapsin ilmoittamaan ajoaikaan on hyvä suhtautua vähän varauksella. Etenkin meidän on pitänyt varautua viivästyksiin, koska pieni Hiacemme ei meinaa selvitä loivistakaan ylämäistä…

Matkablogi

Varaa reilusti aikaa

Uusi- Seelanti on upea maa, jonka haluaisi koluta läpikotaisin, jottei yksikään häikäisevä kohde jäisi näkemättä. Me ääliöt kuvittelimme, että kerkeäisimme helposti kiertämään eteläsaaren kahdessa viikossa. VÄÄRIN. Kaksi viikkoa ei riittänyt alkuunkaan ja kaksi kohdalle osunutta sadepäivää ovat olleet meille ihan maailmanloppuja, sillä ne ovat romuttaneet suunnitelmat ihan täysin. Tästä päästäänkin seuraavaan kohtaan…

Varaudu kaikenlaiseen säähän

Meidän kahteen viikkoomme eteläsaarella on mahtunut läkähdyttävää hellettä, tulvia, rakeita, kaatosadetta ja niin kovaa tuulta, ettei auto meinaa pysyä pystyssä. Tulvien ja maanvyöryjen vuoksi emme pystyneet tekemään suunnittelemaamme visiittiä Franz Josefin jäätiköllä, sillä kävelyreitit olivat täysin suljettu. Jos suunnittelet trekkaavasi Uudessa- Seelannissa, niin ainakin ennen pidempiä trekkejä kannattaa piipahtaa kyseisen kansallispuiston infopisteessä varmistamassa, että onhan reitti varmasti sillä hetkellä turvallinen. Kaikenlaisiin sääilmiöihin on hyvä varautua myös pakatessa. Vaikka täällä onkin tällä hetkellä täysi kesä, niin muutamana yönä olemme palelleet aluskerrastoista, fleecekerrastoista ja villasukista huolimatta.

Hanki autoon mahdollisimman helppoa muonaa

Nuudelit ja pussipastat ovat tulleet vähän liiankin tutuksi. Kaasuliedellä toki voi kokata mitä vain, mutta monimutkaisia aterioita valmistaessa tiskin määrä tuppaa yleensä kasvamaan, mikä taas tarkoittaa jatkuvaa harmaavesisäiliön tyhjäämistä ja vesisäiliön täyttämistä. Auton keittiö ei myöskään ole mikään tilaihme, joten ihan hermoja säästääksemme olemme tyytyneet helppoihin aterioihin. Ruokaostokset kannattaa keskittää Pak’n’save- kauppoihin, joita löytyy isoimmista kaupungeista ja kylistä. Uuden- Seelannin hintataso on yleisesti melko kalliin puoleinen, mutta Pak’n’savesta saa hamstrattua murkinaa ilahduttavan halvalla. Ylilyönteihin ei kuitenkaan kannata sortua, esimerkkinä Antti, joka lappasi ostoskärryihin purkkihedelmiä nälkäkuoleman pelossa. Jonkintasoinen ruokakauppa löytyy kuitenkin pienimmistäkin kylistä. Välillä, kun olemme oikein halunneet irrotella, niin olemme pysähtyneet Domino’sissa viiden dollarin pizzalla.

Ota kaiken kattava vakuutus

Me otimme halvimman mahdollisen vakuutuksen ja sen takia olemmekin ajelleet viimeiset kaksi viikkoa pelko ahterissa. Uuden- Seelannin linnut ovat joko tyhmiä, sokeita tai itsetuhoisia ja lähes joka päivä joku onneton tirppa on pamahtanut uljaan Toyotamme tuulilasiin tai konepeltiin. Muutaman yönä on myös myrskynnyt melkoisesti ja jos auton päälle olisi rysähtänyt puunoksa, niin vahingot olisivat tulleet meidän piikkiimme maksettavaksi. Pohjoissaarelle autoa varatessamme otimmekin parhaan mahdollisen vakuutuksen, jotta saamme ajella levollisin mielin.

Varaudu ötököihin

Sandflies ovat yleinen riesa ainakin täällä eteläsaarella ja huitomisen sijaan kannattaa käydä hankkimassa purkki paikallista ohvia. Örkit näyttävät harmittomilta, mutta aiheuttavat ikävästi kutisevia paukamia. Etenkin vesistöjen lähellä sijaitsevat leirintäalueet tuntuvat kuhisevan näitä lentäviä paholaisia.

Vaikka leirielämässä on huonotkin puolensa, on tämä ollut yllättävän mukava ja rento tapa matkustaa. Parasta on se, että ei tarvitse pakata, sillä kaikki tavarat kulkevat jatkuvasti mukana (kaikki on tosin jatkuvasti hukassa..). Huonoin puoli road trippaamisessa on se, että autossa kökkiminen päivästä toiseen käy väkisinkin hieman tylsäksi… Me olemme ratkaisseet ongelman pelaamalla laiva on lastattu- peliä ja huudattamalla Rock Party- kokoelmalevyä. Radion kuuntelusta ei kannata edes haaveilla, kuuluvuus loppui heti kun ajettiin Christchurchin rajojen ulkopuolelle. 😀

Tässä postauksessa tarinoitiin leireilystä nimenomaan eteläsaarella, pohjoissaaresta lisää sitten myöhemmin! 😊

Matkablogi