Vietimme Dubaissa ainoastaan yhden päivän ja kaksi puolikasta yötä. Saavuimme Dubaihin kolmelta yöllä ja seuraavan aamun lento Tansaniaan lähti jo kuudelta. Yöunien kannalta varsin ihanteelliset lentoajat siis. Alun perin tarkoitus oli viipyä hieman pidempään, mutta piheys iski. Lennot olivat kaikista halvimmat juuri peräkkäisinä päivinä. Toisaalta Dubai ei kuitenkaan ollut kummankaan himotuimpien kohteiden listalla, joten tämä ei niin kauheasti haitannut. Päivässä kerkesi vallan mainiosti ravata kaikki tärkeimmät nähtävyydet läpi.

Dubain kantava teema on suuruu(denhulluu)s. Kaikki on maailman isointa, korkeinta tai hienointa. Tästä esimerkkeinä maailman korkein torni Burj Khalifa, maailman suurin ostoskeskus Dubai Mall ja keinotekoisesti kyhätyt Maailma- saaret, jotka eroosio on tätä nykyä kuluttanut muodottomiksi möykyiksi.
Hotellimme sijaitsi Deiran kaupunginosassa, kuuluisan Gold Soukin, eli kultabasaarin läheisyydessä. Hotellin varasimme Hotwire- varaussivuston kautta, jossa ideana on ostaa ikään kuin sika säkissä. Käsittääksemme hotwire toimii siten, että hotellit voivat alhaisen kysynnän aikoina myydä ”ylijäämähuoneita” edullisempaan hintaan. Hotellista saa tietää etukäteen vain hinnan, tähtiluokituksen ja suurpiirteisen sijainnin. Hotellin nimi paljastetaan vasta siinä vaiheessa, kun visaa on jo vinguteltu ja perääntyminen on liian myöhäistä. Onnetar arpoi meille Hues Boutique Hotelin.
Vaikka sivuston ideana on tarjota huoneita luksushotelleusta uskomattomin alennushinnoin, löytyi täsmälleen saman hotellin täsmälleen sama huone booking.comista täsmälleen samaan hintaan. Valinta ei sinäänsä ollut huono, vaikka huone hieman lemahtikin homeelle ja Linan himoitsema uima-allas oli pois käytöstä. Hotellivalinnassa ainoa kriteerimme oli läheisyys lentokenttään. Noh, tämä kyseinen hotelli sijaitsi 15 kilometrin päässä kentästä, vaikka sitä mainostettiin lentokenttähotellina ja siksi Dubaihin saapuessamme pääsimme nukkumaan vasta viideltä aamulla. Todennäköisesti siis tulemme vastaisuudessa pelamaan majapaikkojen suhteen varman päälle ja valitsemaan ne oman vainun perusteella.

Päivän aikana havaitsimme, että omaa vainua kannattaa hyödyntää muissakin asioissa: totesimme nimittäin Dubain metron erittäin edulliseksi ja käteväksi kulkupeliksi. Ennen lähtöä olimme lukeneet monesta lähteestä, kuten joka reissarin raamatusta, Wikitravelista, että Dubaissa ei kannata edes harkita paikasta toiseen kulkemista muuten kuin taksilla. Sokeasti tähän luottaen suhasimmekin koko aamupäivän taksilla, kunnes tajusimme, että kaikki Dubain nähtävyydet ovat melkoisen pitkien etäisyyksien päässä toisistaan. Esimerkiksi modernin arkkitehtuurin taidonnäytteet, Burj Khalifa ja Burj Al Arab ovat 15 kilometrin etäisyydellä toisistaan. Joten vaikka taksien kilometriveloitus onkin suomalaisten mittapuulla pieni (vain noin 0,40 euroa), syö päivän edestakainen kruisailu budjetista aivan liian paljon. Taksien käyttö Dubaissa oli kyllä kieltämättä erittäin vaivatonta. Kunhan vain muisti valita RTA:n virallisen puna- tai sinikattoisen taksin. Näin säästyi tinkaamiselta, sillä kaikki matkat ajeltiin mittari raksuttaen.

Jossain vaiheessa siinä paahtavassa helteessä (lähemmäs 50 astetta) vaeltaessamme eksyimme metroaseman täysillä puhaltavaan ilmastointiin vilvoittelemaan ja samalla tajusimme, että näitä metrojahan voisi tosiaan kokeilla jopa käyttää. Metrokartta oli ilahduttavan yksinkertainen, sillä metrolinjoja on vain kolme. Hintakaan ei päätä huimaa, sillä yksi kahden vyöhykkeen kertalippu kustantaa vain kuusi dirhamia (1,50 euroa). Ja tällä kahden vyöhykkeen tiketillä pääsee taatusti jokaisen tärkeimmän nähtävyyden ääreen.
Ihan täysin ei vielä Dubaissa oltu sisäistetty, että reissu todella alkoi jo. Aamulla otettiin taksi suoraan hotellin ovelta ja vasta siinä vaiheessa tajuttiin, että eihän me oikeastaan edes tiedetä mihin me ollaan menossa. Olimme katsoneet Tripadvisorista mukavan aamiaispaikan läheltä Jumeirah Beachia, mutta kumpikaan ei ollut katsonut sen osoitetta ollenkaan. Siinäpä sitten 50 asteen helteessä etsittiin tätä aamiaispaikkaa 12 kilometrin pituisen rantaviivan varrelta… Päädyttiin Costa Cafehen ”nauttimaan” ylihintaista ketjuhöttöä aamiaiseksi. Ja tässä vaiheessa kummallakaan ei ollut mitään hajua Dubain valuuttakurssista. 😀 Seuraavassa kohteessa, eli Tansaniassa olemme valmiita ja hereillä heti!

Vaikka aluksi hieman harmittelimme visiitin lyhyttä, saimme Dubai- janomme sammutettua vallan mainiosti. Päivän kohokohta oli ehdottomasti Dubai Fountains- suihkulähdeshow ja Burj Khalifan tiirailu iltavalaistuksessa. Meillä ei ollut suurempia odotuksia Dubain suhteen, mutta kaikessa keinotekoisuudessaan ja yltäkylläisyydessään kaupunki olikin hyvin positiivinen yllätys. Totesimme kylläkin, että seuraavaa Dubain reissua ei kannata ajoittaa kuumimpaan mahdolliseen vuodenaikaan… Viittäkymmentä astetta lähentelevä varjolämpötila oli etenkin Suomen kurjan ja kylmän kesän jälkeen vähän turhan tukala.

