Oahun pohjoisrannikko – monsteriaaltoja ja surffikyliä

Vaikka viihdyimme Waikiki Beachin vilskeessä, halusimme ehdottomasti nähdä Oahun saaresta muutakin. Waikikin alueen pystyi koluamaan neljässä päivässä vallan mainiosti. Vuokrasimme auton viideksi vuorokaudeksi ja se kustansi meille noin 170 euroa täydellä vakuutuksella. Loppuajaksi löysimme Airbnb:stä mukavan kämpän Oahun North Shorelta Pupukean kylästä. Kämppä oli vasta laitettu vuokralle ja saimme sen suhteellisen edulliseen hintaan 70 euroa per yö. Asunto oli pieni oma mökki aidatulla, banaanipuiden ympäröimällä tontilla. Kämpästä löytyi oma kylppäri ja pieni keittiö, josta löytyi kaikki tarvittava, kuten kahvinkeitin! Toista kuukautta pikakahvia juoneelle Antille tämä oli kuin lottovoitto.

oahu9web

Matkablogi

Oahun pohjoisrannikko on käytännössä yhtä pitkää ja upeaa rantaviivaa. Talvisin pohjoisrannikko täyttyy surffareista ja elämä pohjoisrannikon pienissä surffikylissä vaikuttikin hyvin erilaiselta kuin hienostomeininki Waikikissa. Ihastuimme etenkin värikkääseen Haleiwan kylään, sekä food truckeja, eli ruokarekkoja täynnä olevaan Kahukuun. Historiallinen Haleiwan kylä on North Shoren ”pääkaupunki” ja Honolulusta päin ajeltuna ensimmäinen kylä pohjoisrannikolla. Haleiwaan kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, sen verran hurmaava ja värikäs kylä oli kyseessä! Täällä kannattaa testata kahta Havaijin ruokasuosikkia; shave ice ja acai bowls. Todella herkullisen acai- kulhon sai napattua Haleiwa Bowls- kojusta ja North Shoren parhaan shave icen, eli makusiirapilla maustetun, lumen kaltaisen jäämurskan, tarjoilee Matsumoto Shave Ice.

Matkablogi

Matkablogi
Alun perin Brasiliasta peräisin oleva acai bowls on omaksuttu tehokkaasti Havaijilla; kippoja saa lähes jokaisesta kahvilasta.

Pohjoisrannan aallot saattavat kasvaa joulu- helmikuussa jopa kymmenmetrisiksi monsteriaalloiksi. Istuskelimme rannoilla tuntikausia ihastelemassa tyrskyjä ja kadehtimassa surffaajia, jotka saivat aalloilla ratsastamisen näyttämään niin helpolta. Me tyydyimme taputtelemaan hiekkakakkuja. Vielä joku päivä mekin kokeillaan surffausta, mutta North Shoren aallot ovat niin hurjia, että niihin ei ensikertalaisilla ole asiaa.

Matkablogi

Meidän suosikkirannaksi osoittautui Waimea Bay. Ranta on saavuttanut surffareiden keskuudessa suorastaan legendaarisen maineen suurten aaltojensa vuoksi. Rannalla oli helppo istua tunteja ja tuijotella jättimäisiä aaltoja. Hengenpelastajilla oli hommaa pitää silmällä meitä kaikkia hulluja, jotka aaltoja uhmasivat. Meidän uimaleikit loppuivat siihen, kun emme kerenneet yhden jättimäisen aaltosarjan alta pois. Aalloissa riehuessamme kuulimme etäisesti hengenpelastajan kuulutuksen, mutta siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä. Valtava, ainakin viisimetrinen aalto kaappasi meidät mukaansa ja pyöritys vastasi pesukoneen loppulinkousta. Hiekkaa löytyi uikkarien sisästä kilokaupalla, kun pääsimme viimein ryömimään aaltojen pyörityksestä rannalle turvaan. Olipahan kokemus! 😀

Matkablogi

Matkablogi

Mikäli surffaaminen tai muut vesileikit eivät nappaa, niin North Shorella saa ajan kulumaan upeissa maisemissa patikoiden. Patikointi Havaijin kuumankosteassa ilmastossa on todella hikistä hommaa, joten vettä kannattaa varata reilusti mukaan! Meidän ainoa patikkaretki suuntautui Kaena Pointille. Reilu tunnin suuntaansa kestävä patikkareitti kulkee aivan rannikon tuntumassa ja tarjoaa upeita näkymiä alusta loppuun saakka. Reitin päässä on luonnonsuojelualue, jossa voi ihastella muun muassa jättimäisiä albatrosseja ja jos käy tuuri, niin laiskanpulskeita munkkihylkeitä. Ja meillähän tuuri kävi ja saimme rauhassa seurata neljän unisen hylkeen löllymistä rantakivikossa. Patikkamatkasta vielä upeamman ja epätodellisemman tekee se, että rannalta voi bongata delfiinejä ja jättimäisiä valaita hyppelemässä horisontissa.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Meidän oli tarkoitus harrastaa patikointia enemmänkin, mutta meidän tavanomaisen tuurimme mukaan Oahulla satoi kaatamalla visiittimme ajan joka toinen päivä. Lämpötilat Havaijin saarilla pysyttelevät reilussa 20 asteessa vuoden ympäri, mutta talviaikaan sadetta saattaa tulla reilusti. Saarien ilmasto on hyvin vaikeasti ennustettavissa vuoriensa vuoksi ja esimerkiksi Oahulla saattaa olla yhden päivän aikana täysin erilainen sää saaren eri puolilla. Normaalisti Oahun sateet ovat kuulemma kuuroluontoisia, mutta meidän siellä ollessamme kadut tulvivat ja vettä tuli vaakatasossa.

Matkablogi

Matkablogi
Auton vuokraaminen on Havaijilla fiksu veto. Ja ei, meillä ei valitettavasti ollut MiniCooperia vuokralla. 😀

Vesisateisiin kannattaa siis varautua Havaijille, tai ainakin Oahulle talvikuukausina suunnatessa. Me käytimme yhden sadepäivän tehokkaasti shoppaillen Waikele Premium Outletissa. Oahun saari on onneksi sen verran pieni, että toisella puolella saarta sijaitsevalle ostarille hurautti autolla alle tunnissa. Poistuimme outletista upouusien Vans- kenkien kanssa ja niiden yhteishinnaksi tuli vain alle 60 dollaria. Suomessa tuohon hintaan ei varmaan saisi edes yhtä paria!

Matkablogi
Valtava take away- illallinen kahdelle Ted’s Bakerysta.

Meidän kämppä osoittautui todelliseksi löydöksi niin hintansa, kuin sijaintinsakin puolesta. Viiden minuutin kävelymatkan päässä oli upeista auringonlaskuista tunnettu Sunset Beach ja yhden minuutin kävelyn päässä oli loistava Ted’s Bakery. Ted’s Bakerystä sai valtavan annoksen kolmea eri ruokalajia riisin ja pastasalaatin kera noin 15 eurolla. Kaupan kylkiäisenä mukaan sai vielä maittavan piirakkapalan. Neljänä iltana löysimme tiemme Ted’s Bakeryn kautta kotiin. Kyseinen pulju kannattaa ehdottomasti käydä testaamassa!

Matkablogi

Oahun saari sai meiltä sata pistettä ja papukaijamerkin! Upeat rannat, jylhät vuoret, vehreä luonto ja paljon shoppailu- ja ravintolatarjontaa sopivan pienessä paketissa. Keli jäi siinä mielessä vähän harmittamaan, että emme sadepäivinä pystyneet tutustumaan saareen niin paljon kuin olisimme halunneet. Onneksi saimme kuitenkin myös kourallisen kauniita, aurinkoisia päiviä, jolloin Oahu näytti parhaat puolensa. Havaijille on ehdottomasti päästävä vielä uudestaan!

Matkablogi

 

 

 

Aloha Hawaii!

Uudessa-Seelanissa vietimme viimeisen viikon enemmän ja vähemmän sateisissa merkeissä ja aloimme päivä päivältä odottamaan enemmän Havaijille pääsyä. Alun perin meillä oli kaikenlaisia suunnitelmia Hvaijille saarihyppelystä sukeltamiseen, mutta edelliset kaksi kuukautta oltiin paahdettu menemään niin kauhealla vauhdilla, että väsy alkoi painamaan päälle. Etenkin viimeiset kolme viikkoa autoiluelämää Uudessa-Seelannissa jatkuvassa liikkeessä rupesi kiristämään tunnelmaa ja viimeinen viikko pohjoissaaren jatkuvassa sateessa uuvutti meidät totaalisesti. Havaijin suunnitelmat lyötiin romukoppaan ja lähdimmekin sinne lähinnä rentoutumaan.

Matkablogi

Havaiji tuli suunnitelmiin mukaan siinä vaiheessa, kun varasimme Hawaiian Airlinesin lennot Aucklandista Los Angelesiin, ja samalla rahalla sai stopoverin Oahun saarelle Honoluluun. Tähän tarjoukseen oli tietysti pakko tarttua ja venytimme välilaskun kymmenen vuorokauden mittaiseksi. Kuitenkin kymmenen päivää osoittautui vähän hölmöksi vaihtoehdoksi, sillä se vaikutti hieman liian pitkältä ajalta yhden pienen saaren tutkailuun, mutta toisaalta taas liian lyhyeltä ajalta kahden (tai useamman) eri saaren tutkimiseen. Havaijiin lukeutuu kahdeksan tuliperäistä saarta, joista todennäköisesti tunnetuin on juurikin Oahun saari. Havaijin osavaltion pääkaupunki ja taloudellinen keskus, Honolulu, sijaitsee Oahulla. Näin ollen Oahu on saarista myös turistisin ja helpoiten saavutettavissa. Olisi ollut mukavaa käydä esimerkiksi Big Islandilla ihailemassa aktiivisen Kilauea- tulivuoren purkausta, mutta lopulta olimme kuitenkin erittäin tyytyväisiä, että vietimme kaikki kymmenen päivää Oahun saarella rentoutuen. Saarihyppely jääköön sitten seuraavaan kertaan!

Matkablogi

Saapuminen maihin oli tuskastuttava. Lento lähti puolenyön aikaan Aucklandista ja olimme heränneet samaisena aamuna ihmettelemään auringonnousua viiden aikoihin aamulla. Takana oli siis todella pitkä päivä ja erittäin huonosti nukuttu yö lentokoneessa. Perillä Honolulussa oltiin yhdentoista aikaan aamulla ja rajamuodollisuuksissa vierähtikin toista tuntia. Väsyneinä ja hermoja kiristellen jonotimme jonosta toiseen ja lopulta tarkastukset läpäistyämme pääsimme maihin. Lentokenttä oli melkoinen kaaos, moisia jonoja ei olla nähty vielä missään.

Lähdimme liikenteeseen hieman huonosti valmistautuneina, sillä emme ottaneet etukäteen lainkaan selvää, kuinka päästä lentokentältä air b’n’b- asunnollemme. Selvisi, että julkisen liikenteen busseihin ei saa viedä suuria matkatavaroita ja lentokentän wifi ei toiminut, joten Überiäkään emme saaneet tilattua. Bussi olisi kustantanut vain 2,5 dollaria per naama, joten se olisikin ollut aivan ihanteellinen ratkaisu… Lopulta maksoimme 16 dollaria per pää Waikikin luksushotellien asiakkaille tarkoitetusta bussikuljetuksesta, jolla emme edes päässeet asuntomme eteen. Kun Lina alkoi bussissa selata kentältä hamstraamiaan esitteitä, huomasimme ensimmäisellä sivulla mainoksen 10 dollarin bussikuljetuksesta, joka olisi ollut saatavilla lentokentän toisessa päässä. Angstasimme luvattoman paljon tästä 12 dollarin tappiosta.

Matkablogi

Honolulu ja etenkin Waikiki Beach on melkoisen kallis kohde näin budjettimatkailijoille. Majoituksen varaamisen jätimme aivan viime tippaan auki olleiden suunnitelmiemme vuoksi ja tarjolla oli ainoastaan yli 150 euroa yöltä olevia hotellihuoneita tai 100 euron molemmin puolin per yö kustantavia Air b’n’b kämppiä, jotka nekin olivat vain yksityisiä huoneita. Päädyimme jälkimmäiseen. Asunto sijaitsi hyvällä paikalla lähellä Waikiki Beachia ravintoloineen. Asunnon isäntänä oli sattumoisin suomalainen tyttö ja häneltä saatiin kuulla paljon mielenkiintoisia vinkkejä ja faktoja Oahun saaresta. Meille täytenä yllätyksenä tuli se, että Air b’n’b- on kuulemma laitonta Honolulussa, sillä Waikikin ökyhotelleille halutaan taata tasaiset asiakasvirrat. Viranomaisilla ei ilmeisesti kuitenkaan ole resursseja tai mielenkiintoa valvoa Air b’n’b- toimintaa, joten onneksi meillä budjettimatkailijoillakin on sen turvin mahdollisuus asustella Honolulussa hieman edullisemmin ja ilman suolaisia resort fee- maksuja.

Waikiki Beachilla vietimme neljä yötä. Ensimmäinen päivä meni lähinnä toipuessa matkustamisesta ja seuraavina päivänä kiertelimme ranta-aluetta ympäriinsä. Aika kului syöden, juoden, nukkuen, rannalla lojuen ja Ala Moanan jättimäisessä ostoskeskuksessa pyörien. Oli mukava viettää päiviä tekemättä oikeastaan mitään. Vaikkakin välillä päässä ahdisti ajatus siitä, että eikö meidän pitäisi tehdä kaikkea mahdollista, olihan meillä Havaijille vain kymmenen päivää varattuna.

Matkablogi
Cream Pot- kahvilan ihanat french toastit ja pannarit kannattaa ehdottomasti testata! ❤

Onneksi kuitenkin maltoimme vain olla. Rentoutuminen oli oikea ratkaisu, ja Waikiki oli siihen oikea paikka. Siellä täällä ruskettuneet rantaveikkoset rämpyttelivät ukulelea ja ohikulkijat pysähtyivät juttelemaan niitä näitä. Mahtava paikka! Vaikka maailmankuulu ranta on toisinaan erittäin ruuhkainen, oli koko Waikikin alueella todella leppoisa tunnelma. Mikäli ihmismassat tuppaavat ahdistamaan, niin isoimman hotelliryppään edestä kannattaa siirtyä hieman sivummalle. Etenkin rannan kuuluisimman maamerkin, vaaleanpunaisen Royal Hawaiian- hotellin edessä oli usein niin paljon jengiä, että sekaan ei meinannut saada ujutettua edes varvasta. Kuhion ja Waikiki Bayn alueella ranta ei ollut läheskään niin tukkoinen.

Matkablogi

Matkablogi

Viimeisenä päivänä nostettiin ahterimme rantahiekasta ja jopa hieman sosialisoiduttiin, kun tavattiin toinen suomalainen matkapariskunta Tia ja Joonas (kannattaa tsekata nämä tyypit instasta @runawaywithbudget).  He olivat sattumoisin samaan aikaan Waikiki Beachilla ja sovittiin heidän kanssaan treffit pieneen kuppilaan, josta sai edukasta kaljaa. Heidän kanssaan yhteinen taajuus löytyi välittömästi ja ilta venähtikin pitkäksi muutamien oluiden ja huonon huumorin voimalla. Sen verran oli hauskaa, että sovittiin seuraavat treffit Jamaikalle reilun kuukauden päähän!

Waikiki Beachilta jäi mukavat fiilikset meille molemmille. Vaikkakin yleinen hintataso ei ihan meidän budjetille sopinutkaan, niin löydettiin kuitenkin suhteellisen edukkaita ja hyviä ravintoloita. Muutama hyvä happy hour- juottolakin osui matkan varrelle; Cheese Burger Waikikissa ei ole erityisen hyvät murkinat, mutta sieltä irtoaa häppärin aikaan erittäin maistuva pina colada vain viidellä dollarilla. Saaren parhaat burgerit sen sijaan löytyivät Teddy’s Bigger Burger- pikaruokalasta. Purilaiset olivat tosiaankin isoja ja täytteitä oli tarjolla joka lähtöön. Kymmenellä dollarilla nälkäisinkin saa mahansa täyteen. Erityissuositus pekonilla ja avokadolla höystetylle Bacado- hampparille!

Matkablogi
Amerikkalaista ruokakulttuuria parhaimmillaan!

Vinkkinä muille budjetilla matkaaville: paikallisissa ravintoloissa ruoka-annokset ovat JÄÄTÄVÄN kokoisia! Yhdestä annoksesta riitti meille mussutettavaa helposti jopa kahdelle eri aterialle. Monissa paikallisissa ravintoloissa on tapana tuoda take away- loota pöytään siinä vaiheessa, kun asiakkaat ovat saaneet pötsinsä täyteen. Erityismaininta hieman etäällä Waikikista sijaitseva Side Street Inn, jonka järkyttävän kokoiset ja herkulliset annokset muistamme vielä pitkään ja lämmöllä. Paikka ei näyttänyt ulospäin yhtään miltään, mutta onneksi luotimme TripAdvisorin arvioon ja marssimme sisään. Loistavan ja edullisen ruuan lisäksi (neljän hengen annos 15-20 dollaria) ravintolassa oli ihan loistava palvelu.

Waikiki Beach on erittäin kompakti paikka ostosmahdollisuuksineen, rantoineen ja hyvine ravintoloineen. Pitkä rantakatu on reunustettu luksusmerkkien liikkeillä ja toinen toistaan houkuttelevimmilla ruokapaikoilla. Mutta vaikka tykästyimmekin Honoluluun, niin lähdimme neljän päivän jälkeen innolla köröttelemään vuokra-autollamme kohti saaren pohjoisrannikkoa. Mutta siitä lisää sitten myöhemmin. 😉

Matkablogi

Taru Sormusten Herrasta- fanin unelmien täyttymys: Hobbiton Movie set

In a hole in the ground there lived a hobbit.

Näillä sanoilla alkaa J.R.R. Tolkienin klassikkoteos Hobitti. Taru Sormusten Herrasta- ja Hobitti- kirjojen filmatisoinnit ovat nostaneet kyseisen herran elämäntyön kaikkien tietoisuuteen ja elokuvat ovat saavuttaneet maailmanlaajuisen suosion. Molemmat elokuvatrilogiat on kuvattu Uuden-Seelannin upeissa maisemissa ja monet matkustavatkin maahan ihan vain tutustumaan elokuvien kuvauspaikkoihin.

Matkablogi

Matkablogi
Myös Matamatan visitor center on rakennettu hobittityyliin.

Vuonna 1998 ohjaaja Peter Jackson työryhmineen bongasi pienen Matamatan kylän lähistöltä täydellisen sijainnin Hobittilalle. Ennen Sormusten Herran kuvausten alkua Matamatan vihreille kukkuloille rakennettiin 39 kertakäyttöisistä materiaaleista valmistettua hobitinkoloa. Kuvausten päätyttyä kolmen kuukauden jälkeen hobitinkolot purettiin ja pelto palautettiin takaisin alkuperäiseen tilaansa.

Matamatasta kehittyi kuitenkin hiljalleen TSH- fanien pyhiinvaelluspaikka; faneja saapui ympäri maailmaa kurkkimaan, josko näkisivät edes vilauksen yksityisellä maalla sijaitsevasta Hobittilan kuvauspaikasta. Tässä kohtaa Jackson haistoi hyvän bisneksen. Hobitti- trilogian kuvaukset alkoivat vuonna 2011 ja tällöin Hobittila rakennettiin kestävistä materiaaleista ja kuvausten jälkeen fanit pääsivät luvan kanssa (ja rahaa vastaan) kokemaan Keskimaan taian.

Matkablogi
Jackson etsi Hobittilaa varten kohdetta, josta löytyisi kumpuilevia peltoja, lampi ja iso puu. Matamatasta löytyikin varsiainen jackpot!

Hobittila on edelleen yksi suosituimmista (ellei jopa suosituin) kohde Uudessa-Seelannissa. Lina on TSH- fani henkeen ja vereen, joten Hobittila oli tietenkin kirjoitettuna himotuimpien kohteidemme listalle kissan kokoisin kirjaimin ja usealla huutomerkillä varustettuna. Hobittilaan ei kuitenkaan pääse noin vain kameran kanssa hortoilemaan, vaan paikkaan tutustuakseen pitää ostaa ohjattu turistikierros.

Varasimme paikat kierrokselle noin viikkoa aiemmin ja vaikka kyseessä onkin erittäin haluttu kohde, paikkoja oli jäljellä vielä ihan mukavasti. Retkiä järjestetään joka päivä, sesongista riippuen noin 10-30 minuutin välein klo 9-17 välillä. Tavallinen, noin kahden tunnin mittainen ohjattu kierros maksaa 79 dollaria henkilöltä ja Evening banquet tour, joka sisältää kierroksen lisäksi runsaan illallisen Green Dragon Inn- ravintolassa, maksaa 190 dollaria. Mikäli haluaa illastaa evening banquet tourilla hobittityyliin, niin paikat retkelle kannattaa varata todella aikaisin, niitä nimittäin järjestetään vain muutaman kerran viikossa.

Matkablogi

Matkablogi

Retken aloituspaikaksi voi valita Rotoruan (tällöin retki kuljetuksineen on hieman kalliimpi), Matamatan visitor centerin tai Hobittilan vieressä sijaitsevan Shire’s Rest- kahvilan. Me valitsimme lähtöpaikaksi Shire’s Restin, ja retkeä edeltävän yön vietimme Brock’s Place- leirintäalueella, joka sijaitsi vain muutaman minuutin ajomatkan päässä Hobittilasta. Lämmin suositus kyseiselle leirintäalueelle! Autopaikka maksoi vain kahdeksan dollaria henkilöltä ja suihkut sekä vessat olivat todella siistit. Leirintäaluetta ympäröi vehreät kumpuilevat, laitumet, joilla käyskenteli kymmeniä lampaita. Aivan kuin olisimme jo olleet Hobittilassa!

Matkablogi
Tiskaaminen ei ottanut niin paljon päähän, kun samalla sai tujotella Keskimaan maisemia. 😀

Varasimme retken alun perin ystävänpäivälle, mutta sääennustuksen ollessa aivan toivoton, jouduimme muuttamaan retken päivämäärää muutamaankin otteeseen. Onneksi säätämisemme suhteen oltiin todella joustavia ja päivämäärien puljaaminen onnistui mukisematta. Ja puljaaminen tosiaankin kannatti, yön aikana pilvet nimittäin väistyivät ja Hobittilassa saimme nauttia lämmöstä ja auringosta koko päivän.

Matkablogi

On sanomattakin selvää, että Hobittilan kierrokset ovat turistisuuden multihuipentuma. Shire’s Rest- kahvilassa ja sen ulkopuolella parveili satoja turisteja odottaen kärsimättöminä Hobittilaan pääsyä. Kirjautuminen retkelle sujui modernisti check in- laitteella ja lippujen tulostuttua siirryttiin lähtökarsinoihin odottamaan oman lähdön alkua.

Hobittilaan pääsy on kuitenkin TSH- fanille jotain niin hienoa, että valtavat väkimassat eivät latista tunnelmaa (ainakaan paljoa…). Siinä vaiheessa, kun bussin televisiosta näkyi pätkä, jossa Gandalf ja Frodo saapuvat hevoskärryillä Hobittilaan, saman maiseman avautuessa bussin ikkunasta, niin alahuuli meinasi alkaa väpättämään silkasta liikutuksesta.

Matkablogi

Jokainen Hobittilaan menevä bussi vetää noin 40 henkilöä ja ainakin sesonkikaudella 10 minuutin välein purkautuva uusi bussilastillinen takaa sen, että alue on todella ruuhkainen. Hobittila kiinnostaa kirjan ja elokuvien fanien lisäksi paikalle myös ihmisiä, jotka hädin tuskin tietävät mikä on hobitti. Oppaamme mukaan 40% vierailijoista ei ole koskaan nähnyt trilogian yhtäkään leffaa, tai lukenut kirjoista edes yhtä sivua.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Vaikka ryhmät liikkuvat oppaan johdatuksella melkoisen ripeää tahtia, upean yksityiskohtaisia hobitinkoloja kerkeää kuitenkin ihailla aivan riittävästi. Mikäli jotain koloa jää kuvailemaan liian pitkäksi aikaa, niin seuraava ryhmä jyrää jo päälle. Välillä kiire ja ruuhkaisuus ärsytti, mutta onneksi paikka oli niin taianomainen, että päällimmäinen tunne oli vain haltioituneisuus. Hobitinkolojen jälkeen retki etenee myllyn ja lammen kautta Green Dragon- pubiin, jossa saa nauttia yhden varta vasten Green Dragonia varten valmistetun oluen tai siiderin. Tuopin sai ryystää menemään melkoisen hyvällä tahdilla, sillä pubiin oli valitettavasti varattu vain todella vähän aikaa. Tämä pisti hieman harmittamaan, olisi ollut mukavaa istuskella hobittipubissa pidempäänkin. Jos siis retkeä voisi jotenkin parantaa, niin ryhmäkoot voisivat olla reilusti pienempiä ja aikaa Hobittilassa kiertelyyn saisi olla enemmän.

Matkablogi
Green Dragon Inn.
Matkablogi
Hölkyn kölkyn!

Vaikka retki Hobittilaan oli hieman hoputettu ja todella ruuhkainen, niin jokaisen TSH- fanin kannattaa ehdottomasti sisällyttää se Uuden-Seelannin lomaansa. Hobittila oli vain aivan upea! Siihen ei yksikään fani voi olla ihastumatta.

Matkablogi
Meidän uusi koti, tulkaahan käymään!

Hevostelua ja kajakointia Wanakassa

Uusi-Seelanti tunnetaan varsinaisena huimapäiden pyhiinvaelluskohteena. Ne, jotka himoitsevat lentokoneesta hyppäämisestä tai sillalta rotkoon heittäytymisestä, suuntaavat eteläsaaren Queenstowniin tai pohjoissaarella esimerkiksi Taupolle tai Aucklandiin toteuttamaan unelmansa. Kaikenlaista extreme- aktiviteetia löytyy aina maailman suurimmasta, rotkon yllä heiluvasta keinusta laskuvarjo- ja benjihyppyihin. Kyseisistä touhuista saa meidän makuun vähän liikaa sydämentykytyksiä niin aktiviteeteista itsestään, kuin myös niiden tähtitieteellisistä hintalapuista. Onneksi Uudesta-Seelannista kuitenkin löytyy paljon tekemistä myös meille hieman nössöimmille yksilöille.

Australiassa ja Uudessa-Seelannissa ollessamme meidän tuli usein turvauduttua bookme.com- sivustoon. Sivusto tarjoaa viime hetken diilejä erilaisiin aktiviteetteihin ja sieltä voi bongata vaikka mitä tekemistä riemastuttavan halvalla. Meillä oli Uudessa-Seelannissa vaikka kuinka monta aktiviteettia, joita kyttäsimme sivustolta päivittäin kieli pitkällä. Vanha heppatyttö Lina on haaveillut koko matkan ajan pääsevänsä ratsastamaan ja Uuden-Seelannin upeissa maisemissa tämä haave piti päästä viimein toteuttamaan. Wanakassa ollessamme bongasimme kahden tunnin maastoratsastuksen hintaan 90 dollaria per naama. Varasimme hevostelun heti samalle päivälle Backcountry Saddle Expeditions- firmasta.

Matkablogi

Matkablogi
Lounastauko.

Backcountry Saddle Expeditions sijaitsee Cardronan kylässä, noin 20 kilometrin päässä Wanakasta. Tallia asuttavat täplikkäät inkkarihevoset, Appaloosat. Hevosten amerikkalaista alkuperää kunnioitetaan cowboylle ominaisella lännenratsastustyylillä, joka eroaa isosti klassisesta ratsastustyylistä. Rennolla maastoratsastuksella tosin tyyli ja kokemuksen määrä ei ole niin justiinsa. Meidän ryhmässä oli ohjaajien lisäksi yhteensä kuusi henkilöä, joilla kaikilla oli hyvin erilaiset taustat ratsastuksen suhteen. Mekin pystyimme olemaan samassa ryhmässä sulassa sovussa, vaikka Lina on ratsastanut säännöllisesti 10 vuotta ja Antti vain muutamia kertoja.

Matkablogi

Kahden tunnin vaelluksen ajan saimme ihailla Chardronan upeita maisemia nojatuolimaisen mukavasta lännensatulasta käsin. Maisemat oli kuorrutettu söpöillä pupuilla, joita loikki valtavat määrät kaikkialla minne katsoi. Vaikka söpöjä ovatkin, niin alun perin brittien maahan tuomat jänöjussit ovat nykyään aikamoinen riesa Uudelle-Seelannille. Koska ne eivät ole maan natiiviasukkaita, niillä ei ole myöskään luontaisia vihollisia. Ja puput kun ovat tunnetusti kovia lisääntymään, niin nyt ne mellastavat valtoimenaan mussuttaen kaiken kasvillisuuden mennessään. Tässä yksi hyvä esimerkki siitä, miksi Uuden-Seelannin rajalla ollaan niin tarkkoja kaiken orgaanisen aineksen ja eläinten kuljettamisen suhteen. Ratsastusretken ohjaaja kirosi pupuja kovin sanoin, sillä niiden kaivamat kuopat ovat suuri uhka hevosille. Siinä saikin olla tarkkana, että oma hevonen pysyy polulla, eikä laukkaa suin päin kaninkoloon ja katkaise kinttuaan. Tarkemmin nimittäin kun katsoi, niin maa tosiaan oli aivan täynnä jänöjen kaivamia reikiä.

Matkablogi
Heppatytöt. Kuva on Backcountry Saddlesin ohjaajan nappaama.

Ratsastuksen jälkeen raahasimme satuloista kipeytyneet ahterimme Uuden-Seelannin toisiksi vanhimpaan baariin, joka sijaitsee myös Cardronan kylässä. Cardrona Hotel on ollut toiminnassa vuodesta 1863 lähtien ja nykyään se on yksi maan ikonisimmista hotelleista. Uusi- Seelanti oli siideriä rakastavan Linan paratiisi, sillä siellä tuotetaan aivan järjettömän hyviä siidereitä. Esimerkiksi Cardrona Hotelin baarista tilattu Mac’s cloudy apple cider oli tosiaankin suosituksen arvoista! Baari oli todella viihtyisä ja tunnelmallinen, kannattaa ehdottomasti piipahtaa, mikäli Wanakaan tai Cardronan suunnilla liikuskelee!

Matkablogi

Yöksi saimme napattua viimeisen autopaikan Wanakan edullisimmalta leirintäalueelta ja seuraavalle aamulle varasimme kajakin kahdeksi tunniksi Wanaka- järvelle. Paddle Wanaka vuokraa tuplakajakkeja normaalisti 30 dollarin hintaan per naama, per tunti. Budjettimatkaajan paras kaveri, bookme.com kuitenkin tarjosi kajakin hintaan 20 euroa tunnilta, yhteensä meiltä molemmilta. Lisätunnin sai varattua 40 euron hintaan, joten sivuston kautta saimme käytännössä yhden tunnin ilmaiseksi. Kajakointi oli paitsi tehokasta liikuntaa, mutta myös hauska tapa kierrellä kristallinkirkkaan Wanaka- järven saaria ja rantoja. Meillä olikin harvinaisen tehokkaat 1,5 päivää Wanakassa, kokovartalojumi toteutettiin ratsastuksella, kajakoinnilla ja 16 kilometrin mittaisella Roy’s Peak- vaelluksella (vaelluksesta voit lukea edellisestä postauksesta). Seuraavat päivät oltiinkin melko liikuntakyvyttömiä! 😀

Matkablogi

Matkablogi

Moreton Island – Snorklausta ja purjehtimista kännisten seilorien johdolla

Meillä on takana lievästi sanottuna mielenkiintoinen purjehdusreissu. Bongasimme bookme.com.au- tarjoussivustolta yhden yön ja kahden päivän snorklaus- ja purjehdusretken Brisbanen edustalla sijaitsevalle Moreton Islandille. Retken alkuperäinen hinta oli lähes 500 dollaria, mutta viime hetken diilinä saimme sen hintaan 195 dollaria per nenä. Ei ollenkaan paha hinta, sillä retki sisälsi aktiviteettien lisäksi majoituksen (veneessä), sekä kaikki ateriat, vedet ja limsat. Moreton Islandilla vierailu oli meillä muutenkin tähtäimessä, joten tartuimme tarjoukseen heti. Maailman toiseksi suurin hiekkasaari, Moreton Island, tunnetaan parhaiten sen edustalle 1960-luvulla upotetusta 15 laivasta. Hylyt ovat vuosien saatossa keränneet puoleensa suuret määrät erilaisia koralleja ja kaloja. Tangalooma Wrecks on tätä nykyä eräs Australian tunnetuimmista snorklaus- ja sukelluskohteista, ja korallien sekä kalojen lisäksi siellä voi hyvinkin törmätä myös merikilpikonniin, rauskuihin ja delfiineihin.

Matkablogi
Keihäsrausku kalakavereineen.

Paatti miehistöineen odotteli meitä aamutuimaan Brisbanen Manlyn satamassa. Miehistö koostui kahdesta krapulaisen näköisestä merirosvosta ja navakan viinanhajun haistoi miekkosista jo monen metrin päähän. Olimme lähteneet liikenteeseen hyvissä ajoin, mutta ukot eivät antaneet meidän napata aamupalaa satamakahvilasta, sillä he halusivat päästä vesille samantien. He lohduttelivat, että veneellä on sitten yllin kyllin ruokaa tarjolla. Lähdimme taapertamaan viinanhajuisten herrasmiesten perässä kohti venettä. Retkelle osallistui lisäksemme vanhempi australialainen pariskunta. Kippareiden rähjäisestä ulkomuodosta huolimatta vene näytti todella hyvin hoidetulta ja siistiltä, mikä onneksi hieman lisäsi luottamustamme retkeä kohtaan. Heti satamasta irtaannuttuamme toinen kippareista kysyi, että mitä viinaa meillä on mukana ja kuinka paljon. Olimme saapuneet Brisbaneen sen verran myöhään edellisenä iltana, että emme ennättäneet ostaa minkäänlaista evästä matkaan, edes nestemäistä. Kipparit olivat silminnähden järkyttyneitä vastauksestamme. Tässä vaiheessa aloimme jo hieman miettiä, että minkälaisia ryyppykarkeloita käppänät mahtoivatkaan suunnitella. Matka sujui kipparien krapulavapinoista huolimatta mukavasti kannella löhöten ja delfiinejä bongaillen. Onnistuimmekin näkemään kaksi delfiiniä aivan paattimme vieressä!

Matkablogi

Heti perille päästyämme ja ankkurin osuttua pohjaan, kipparit avasivat Jack Daniel’s- pullon ja alkoivat ryystää viinasta kitusiinsa hyvää tahtia. Nyt selvisi, miksi äijillä oli niin kova kiire lähteä vesille: piti päästä uuteen nousuun! Olimme melkoisen yllättyneitä heidän tavastaan pyörittää bisnestä, mutta lähdimme kuitenkin innosta pinkeinä snorklaamaan viskiä hörppivän kipparin opastuksella. Paikka oli todella upea! Hylyissä asusteli mitä kauneimpia ja värikkäimpiä koralleja ja sadat kalat uiskentelivat ympärillämme jatkuvasti. Kippari selvästi tunsi hylyt kuin omat taskunsa, sillä hän bongaili korallien alta ja hylkyjen koloista vaikka mitä mereneläviä. Snorklattuamme noin tunnin verran voimakkaassa virtauksessa, olimme jo nälkäkuoleman partaalla. Lupauksista huolimatta emme nimittäin saaneet aamupalaksi kuin pussillisen viinirypäleitä kuuteen pekkaan jaettavaksi.

Matkablogi
Ei ajettu karille, vaikka Linakin pääsi ohjaksiin! 😀

Kun olimme takaisin veneen kyydissä, kipparit ilmoittivat kaljan litkimisen lomassa alkavansa valmistamaan lounasta. Ja ruhtinaallinen lounas se olikin; paahtamatonta paahtoleipää, juustoa ja kinkkua! Kipparit ottivat tietysti ruokaa ennen kuin päästivät meidät pöytään, herrasmiehiä kun olivat. Mussutimme leivät naamaamme tyytymättöminä ja olimme todella huolestuneita retken tulevien tarjoilujen tasosta. Kipparit korkkasivat jälleen uudet kaljat ja viskoivat tupakantumppeja mereen. Australiassa koralliriuttojen ja ylipäätänsä meren hyvinvointi ovat jatkuvasti tapetilla, joten olimme todella yllättyneitä ja järkyttyneitä heidän käytöksestään. Monenlaista sukellus- ja snorklausretkeä ollaan nähty viimeisen vuoden aikana, mutta kaikissa retkissä on tähän mennessä ollut yhteistä se, että meren roskaamista ei tosiaankaan suvaita. Näitä merisikoja ei meren hyvinvointi näyttänyt paljoa kiinnostavan.

”Lounaan” jälkeen kipparit kuskasivat meidät rantaan tutustumaan itse saareen. Huljuttelimme kinttujamme lämpimässä rantavedessä ja surkuttelimme rantaan ajautuneita, kuolleita meritähtiä. Samalla reissulla kiipesimme korkean hiekkadyynin päälle ihailemaan hylkyjä ylhäältä käsin. Pystysuoran, juoksuhiekasta koostuvan rinteen kipuaminen sai pumppumme jyskyttämään melkein räjähtämispisteeseen asti, mutta jälleen kerran ahertaminen palkittiin upeilla näkymillä. Saari on todella kaunis pitkine hiekkarantoineen ja mystisine hylkyineen.

Matkablogi
Rantaan oli ajautunut satoja kuolleita meritähtiä. 😦

Päivän toinen snorklaus ei ollut aivan niin häikäisevä kuin ensimmäinen. Yltyvän tuulen vuoksi näkyvyys oli yhtä hyvä kuin perunavellissä snorklatessa. Snorklauksen jälkeen pulikoimme takaisin paatille, jossa olikin bileet käynnissä. Kipparien saarella telttailevat kaverit olivat siirtyneet veneeseen kaljoittelemaan ja itse kipparit vetivät kaljan ja viskin lisäksi myös pilveä. Päihtymystilan kasvaessa he unohtivat vessan olemassaolon ja kuseksivat veneen laidalta mereen. Bailattuaan veneellä hyvän aikaa, koko jengi, mukaan lukien kipparit, siirtyi rantaan juhlimaan. Viimeistään tässä vaiheessa meillä alkoi loppua huumori surkuhupaisaa retkeämme kohtaan. Veneessä ei muutamaan tuntiin ollut ketään purjehdustaitoista henkilöä, joka olisi voinut ottaa ohjat käsiinsä mahdollisessa vaaratilanteessa.

Takaisin veneelle päästyään miehet alkoivat kokata illallista. He kertoivat hekotellen, että joku heidän kavereistaan oli kännipäissään viskannut suolan ja pippurin mereen. Meitä ei naurattanut, nälkä oli nimittäin taas päässyt yltymään melkoiseksi. Eikä naurattanut myöskään se, että kun toinen ukoista kävi kusaisemassa mereen, hän palasi kokkaamisen pariin käsiä pesemättä. Ruuan ollessa viimein valmista, siirryimme illallispöytään jo valmiiksi yrjöjä pidätellen. Tapansa mukaan kipparit ottivat ruokaa ensin. Tarjolla oli paistettua perunaa, kanaa, sekä herneitä ja maissia purkista. Ruoka oli odotetusti mautonta, mutta nyt saimme sentään muutakin mahantäytettä kuin taikinaista paahtoleipää, joten olimme tyytyväisiä. Se tosin hieman ällötti kun kipparit repivät kanasta palasia kusisilla käsillään…

Matkablogi

Aamulla heräsimme kukonlaulun aikaan, kun toinen kippareista rymisteli takaisin veneeseen bailattuaan saarella koko yön. Kumpaakaan setämiestä ei krapulavapinat näyttäneet paljoa vaivaavan, sillä lähdimme snorklaamaan heti, kun olimme saaneet imuroitua aamukahvit kitusiimme. Snorklasimme yli tunnin ja onnistuimme bongaamaan hylyn kolosessa piileskelevän leijonakalan, sekä hylyn alla lymyävän hain. Hylyille järjestetään paljon snorklausretkiä ja monien retkien järjestäjät ruokkivat meressä uiskentelevia pikkukaloja. Kalojen läsnäolo on siis taattu, sillä ne pörräävät jatkuvasti snorklaajien ympärillä sankoin joukoin makupalojen toivossa. Meidänkin kippari aiheutti Linalle traumoja viskaamalla mereen edelliseltä illalta jääneen kanan rippeet, mikä aiheutti valtavan kalaryntäyksen. Vaikka purjehdusretki itsessään oli melkoisen mielenkiintoinen, niin snorklaamisesta Moreton Islandilla meillä ei ole mitään pahaa sanottavaa. Kalojen ja korallien kirjo on hämmästyttävän monipuolinen ja hylyt ovat upeita.

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Matkablogi

Snorklaamisen jälkeen alkoi lounaan kokkaaminen. Kippari avasi pekonipaketin ja lätkäisi sen tiskialtaan reunalle. Tämän jälkeen hän alkoi tiskata astioita raivokkaasti, mikä aiheutti sen, että pekonit lilluivat likaisessa tiskivedessä. Lounaaksi / aamupalaksi oli tarjolla pekonilla ja munalla höystetyt leivät. Tarjoilujen taso ei siis noussut toisenakaan päivänä. Saavuimme satamaan myöhään iltapäivällä valtaisan nälän saattelemana. Onneksi illalla söimme elämämme parhaat purilaiset Ze Pickle- ravintolassa ja näin edellisten päivien ruokatraumat unohtuivat taivaallisia burgereita mussuttaessa.

Matkablogi