Meksikon viimeiseksi kohteeksi valikoitu toinen hieman Cozumelia pienempi saari Holbox. Luimme, että Holbox olisi rauhallisempi ja idyllisempi kuin Cozumel, joten päätimme viettää viimeiset päivät Meksikossa siellä. Holbox on pituudeltaan noin 40 kilometriä ja leveydeltään 1,5 kilometriä, mutta hyvin pieni osa siitä on asuttua. Saari koostuu suurimmaksi osaksi luonnonsuojelualueista runsaine pelikaani- sekä flamingokantoineen.
Tulumista liikennöi yksi suora bussi Chiquilan kylään, josta lautat Holboxiin kulkevat. Bussimatka kesti neljä tuntia ja jälleen bussi oli erittäin mukava ja tilava. Taasen bussi jätti meidät hyvin lähelle laituria, josta otimme lautan Holboxiin. Lautta matka maksoi 140 pesoa eli noin kuusi euroa yhteen suuntaan ja kesti vain puoli tuntia.
Ensikosketus Holboxiin oli hyvin erilainen kuin Cozumelin saarella. Autot olivat vaihtuneet golf- kärryihin ja asfalttitiet hiekkateiksi. Kaikki nähtävä mitä saarella on, on kävelymatkan päässä. Me vietimme ensimmäiset päivät laiskotellen, auringosta ja lämpimästä merivedestä nauttien. Suunnittelimme myös sukeltamista, mutta kuultuamme, että sukellus Holboxilla ei vedä vertoja Cozumelille, päätimme jättää sen tekemättä. Kesäkuusta syyskuuhun Holboxin vesissä on hyvät mahdollisuudet nähdä valashaita, mutta sitä ajatellen olimme valitettavasti saarella aivan väärään aikaan.
Kuvittelimme Holboxin olevan rauhan tyyssija, jota turistimassat eivät ole vielä löytäneet. Matkailijoita oli kuitenkin yllättävän paljon ja jo lauttamatkan aikana törmäsimme kymmeneen suomalaiseen! Vaikka porukkaa oli paljon, saari oli todella mukava ja viihtyisä. Toisinaan golfkärryjen ja mopojen pärräys hieman häiritsi saari-idylliä, kuskit olivat nimittäin melkoisia rallikuskeja. Aitoa meksokolaista kulttuuria saarelta on vaikea löytää ja lähes kaikki palvelut ovat täysin turisteille suunnattuja. Holboxilla oli myös hyvin helppo pärjätä englanninkielellä, esimerkiksi Tulumiin verrattuna.
Cozumelin tapaan Holboxilla on paljon värikkäitä taloja ja toinen toistaan upeampia seinämaalauksia löytyi kaikkialta. Ravintoloita löytyi joka budjettille, edullisimpia ruokapaikkoja olivat jälleen taqueriat ja muut katukeittiöt. Suosikkimme oli Taco Queto, jonka quacamole oli niin hyvää, että siinä olisi voinut vaikka uida. Muutamalla eurolla saimme aikaan järkyttävät ähkyt.
Holboxin rannat ovat upeita. Hiekka on valkoista ja marivesi turkoosia. Ensimmäinen päivä makoiltiin rannalla ja toisena päivänä löysimme itsemmä äärettömän viihtyisältä kattoterassilta. Kyseessä oli suomalaisen Satun pyörittämä Alma bar. Terassilla oli uima-allas riippumattoineen ja todella upea merinäköala. Lisäksi juomien hinnat olivat niin edulliset, että vietimme suurimman osan päivästä baarin riippumatoissa lötkötellen ja drinkkejä litkien. Ihan mahtavaa, että budjettimatkaajillekin löytyy välillä tällaista luksusta!
Kolmannelle päivälle olimme suunnitelleet saaren länsikärjen kiertämistä kävellen. Saaren kyseisellä reunalla sijaitsee lintujen suojelualue, jossa on mahdollista nähdä muun muassa flamingoja. Mutta epäonneksemme edellisillan pöperöt aiheuttivat meille ärhäkän ruokamyrkytyksen ja viimeiset kaksi päivää menivät sängyn ja vessan väliä ravaten. Pöntöllä tuskaillessa pienen pieni koti-ikäväkin puski päälle ja kiinnostus matkustaa tällaisissa huonomman hygieniatason omaavissa maissa laski roimasti.
Olimme selvästi tottuneet liian helppoon ja varomattomaan elämään ruoan suhteen viimeisen kahden kuukauden aikana Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa ja emme enää muistaneet varoa tiettyjä ruokia tarpeeksi. Niin kuin aina, ruokamyrkytys iski huonoimpaan mahdolliseen aikaan; kolmen päivän päästä meillä oli nimittäin edessä aikainen aamulento Jamaikalle.
Seuraavana päivänä hoipertelimmekin lääkärille, josta meille määrättiin hirveä kasa maailman epäilyttävämpiä ja hirveimmän makuisia lääkkeitä. Tohtori Diego vakuutti virnistellen, että seuraavana päivänä olisimme kuin uusia ihmisiä. Ja hyvinhän ne myrkyt tehosivatkin, seuraavana päivänä voimme jo sen verran hyvin, että pystyimme matkustamaan Cancuniin ja siellä nauttimaan romanttisen illallisen mäkkärissä (jostain kumman syystä tacot eivät enää maistuneet). Seuraavana aamuna istuimmekin jo lentokoneessa kohti Jamaikan Montego Bayta, eikä mahataudista ollut enää tietoakaan.
Rahvaat rattahilla 