Halusimme harrastaa villieläinten bongailua myös Nepalissa ja Pokharasta käsin helpoiten saavutettavissa oleva vaihtoehto siihen touhuun on Chitwanin kansallispuisto. Chitwanissa voi törmätä muun muassa sarvikuonoihin, huulikarhuihin, krokotiileihin ja jos oikein lykästää, niin myös leopardeihin ja Bengalin tiikereihin. Salametsästys on valitettavasti verottanut etenkin sarvikuonokantaa, minkä takia niiden bongailu ei ole ihan niin helppoa kuin puiston parhaina aikoina. Onneksi kantaa on kuitenkin jatkuvasti onnistuttu elvyttämään ja tällä hetkellä Chitwanissa asustelee suurin sarvikuonoporukka, mitä Nepalista löytyy. Toinen varteenotettava vaihtoehto villieläinten tähyilyyn Nepalissa on Bardian kansallispuisto, mutta bussimatka Pokharasta sinne olisi kestänyt vähintään 12 tuntia ja bussia olisi vieläpä joutunut vaihtamaan kesken matkan. Bussimatkat täällä Nepalissa ovat sen verran järkyttäviä kokemuksia perunapeltoa muistuttavilla teillä, että päädyimme seitsemän tunnin bussimatkan päässä olevaan Chitwaniin. Sekin oli jo ihan tarpeeksi traumaattista… Nepalissa tiet ovat oikeasti juuri niin huonossa kunnossa, kuin mitä olimme ennen matkaamme kaiken maailman kauhutarinoista lukeneet.
Chitwaniin matkaavat turistit käyttävät tukikohtanaan aivan kansallispuiston kyljessä olevaa Saruahan kylää. Pienestä koostaan huolimatta kylästä löytyy kaikki tarvittavat palvelut. Safariretkiä järjestäviä matkatoimistoja on kymmeniä ja kaiken tasoisia guest houseja rakennetaan nopealla tahdilla koko ajan enemmän ja enemmän. Me valitsimme majapaikaksemme hotellin nimeltä Hotel tree tops, joka sijaitsi todella rauhallisella paikalla (keskellä peltoa), mutta kuitenkin vain lyhyen kävelymatkan päässä kylästä. Hotelli ei ollut mitään luksusta, mutta meidän pihistelybudjettiin se sopi kuin nyrkki silmään: kolme yötä irtosi hintaan 22 dollaria. Ja aamiainenkin sisältyi hintaan! Erityiskunniamaininta vielä siitä, että hotellilla sai täyttää vesipullon ilmaiseksi. Pisteet sekä ympäristöystävällisyydestä, että rahan säästymisestä. Tree tops oli myös ensimmäinen paikka Nepalissa, missä sai oikeasti nukuttua. Lähistöllä ei nimittäin ollut yhtään kiekuvaa kukkoa tai räksyttävää kulkukoiraa. Patja tosin oli niin kova, että häntäluu melkein murtui sille istahtaessa, mutta molemmilla oli univelkaa jo niin paljon, ettei se edes haitannut. Ensimmäisenä yönä tosin heräsimme kovaääniseen ”RHINO! RHINO!”- huutoon. Hotellimme työntekijä oli huomannut parvekkeelta sarvikuonon, joka rymisteli kohti hotellin pihaa. Juoksimme pihalle ja meitä vastassa oleva näky sai unihiekan varisemaan silmistämme nopeasti: sarvikuono rynnisti tien yli aivan nenämme edestä!
Hotelli järjesti erilaisia aktiviteetteja kansallispuistossa, kuten viidakkosafareita ja -kävelyitä, norsulla ratsastamista (tätä he tosin eivät suositelleet norsujen huonon kohtelun vuoksi) sekä kanoottiretkiä krokotiileja kuhisevassa joessa. Norsuilla ratsastamiseen emme halunneet osallistua, emmekä halunneet joutua tiikerin murkinaksi viidakkokävelyllä, joten päädyimme puolen päivän mittaiseen jeeppisafariin. Safari kustansi meiltä kuljetuksineen, kansallispuiston lupineen ja oppaineen noin 30 dollaria per pärstä. Lähdimme matkaan noin 11.30 aamulla. Karautimme jeepillä Rapti- joen rantaan, josta risteilimme huteralla pikkukanootilla kansallispuiston puolelle. Olimme nähneet joen vastarannalla edellisenä iltana valtavan krokotiilin, joten kanoottimatka vähän jännitti…
Selvittyämme minuutin mittaisesta kanoottimatkasta hengissä, hyppäsimme taas jeepin kyytiin. Olimme lueskelleet etukäteen netistä, että marraskuu on huonoa aikaa matkustaa Chitwaniin, sillä korkea heinikko tekee eläinten huomaamisen vaikeaksi. Ja sehän oli ihan totta, olisi pitänyt uskoa. Heinät olivat niin korkeita, että niiden seasta ei olisi bongannut edes dinosaurusta. Neljän tunnin safarin aikana näimme muutaman sarvikuonon, kauriita, krokotiilin, uljaita villikanoja, villisian sekä riikinkukon. Nämä kaikki eläimet norkoilivat puistossa olevan joen varressa, jossa kasvillisuus ei ollut niin tiheää. Lisäksi näimme hyvin kaukaa huulikarhun, joita asusteleekin Chitwanissa useita satoja. Safarioppaamme oli varmasti tyytyväinen helposta työpäivästään, hänen ei nimittäin paljoa tarvinnut eläimiä esitellä, sillä niitä näkyi niin vähän. Opas käski kuskia pysäyttämään jeepin kopauttamalla jeepin kaidetta, aina kun eläimiä näkyi. Oli huvittavaa, kun opas riemastui niin paljon kauriita nähdessään, että pamautti kivellä todella äänekkäästi. Noh, tämä aiheutti tietysti sen, ettei kukaan jeepin kyydissä olevista asiakkaista nähnyt kauriita, sillä ne singahtivat puskaan karkuun… 😀 Safari ei nyt tällä kertaa ollut mikään kovin mieleenpainuva elämys, mutta tiesimme tosiaan itsekin menevämme puistoon huonoon aikaan. Sään puolesta ajoitus oli mainio, sillä lähellä Intian rajaa sijaitseva Chitwan nauttii kuivasta kaudesta lokakuusta maaliskuuhun. Meidän safarilla ongelmana oli jo aiemmin mainittu näkyvyyden blokkaava korkea heinikko. Monsuunikaudella kesä-syyskuussa on vähemmän turisteja liikenteessä, mutta silloin riesana ovat rankkasateet ja tulvat. Tammi-helmikuussa puiston korkea ruoho leikataan ja silloin olosuhteet eläinten näkemiselle ovat kaikin puolin optimaaliset.
Vaikka Chitwanissa ei ole juurikaan villejä elefantteja, näimme Saurahassa kärsäkkäitä enemmän kuin mitään muita eläimiä. Norsu tuntui olevan kylässä lähes yhtä yleinen lemmikki kuin koira Suomessa. Elefantteihin liittyvät turistiaktiviteetit ovat huomattava elinkeino Saurahan kylässä ja kärsäkkäiden tienaamat pennoset menevät osin myös kansallispuiston suojelutyöhön. Elefanttiturismi jakaa voimakkaasti mielipiteitä, emmekä mekään oikein tiedä, mitä mieltä asiasta pitäisi olla. Norsutkaan eivät valitettavasti pysty kertomaan mitä ne tuumaavat niiden selässä keikkuvista turisteista. Nepalissa norsuja on käytetty kulkuvälineenä ja kuormajuhtana vuosikausia, siinä missä hevosiakin. Siinähän ei sinänsä ole mitään pahaa eikä väärää, mutta nykyään moraalinen kysymys muodostuu norsujen käyttämisestä turistien viihdykkeenä ja nelijalkaisina rahantuotantolaitoksina.
Chitwanissa turisteilla on mahdollisuus osallistua viidakkosafareihin norsun selässä ja pestä norsuja joessa. Seurasimme sivusta norsujen pesemistä joessa, mikä kuulostaa melko viattomalta aktiviteetilta. Norsut joutuivat kuitenkin koko pesun ajan kestämään huutamista, korvasta nykimistä ja bambukepillä lyömistä. Aina kun joku norsuista sai uuden turistin selkäänsä, sitä käskettiin huutamalla ja korvasta vetämällä suihkuttamaan vettä heidän päälleen. Masentuneina poistuimme paikalta. Olimme lukeneet useasta lähteestä Nepalin olevan edelläkävijä eettisessä norsuturismissa, mutta tämän jälkeen emme olleet asiasta enää niin varmoja, sillä eivät ne norsut kovin iloisilta näyttäneet. Jos norsut turistien silmien alla joutuvat kokemaan tuollaista kohtelua, niin koulutusprosessi ei varmasti ole ollut yhtään sen kauniimpaa katseltavaa. Mikäli kuitenkin unelmoit norsulla ratsastamisesta, on Chitwan siihen varmasti parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi Thaimaan norsusafarit. Chitwanissa kärsäkkäiden ei tarvitse tehdä kuin muutaman tunnin työpäiviä ja niillä ratsastavien turistien määrä on rajoitettu neljään per norsu.
Vietimme Saruahassa kolme yötä ja kaksi päivää ja se oli enemmän kuin tarpeeksi. Ensimmäinen päivä pyhitettiin jeeppisafarille ja toisen vain pyörimme kylässä. Kaiken kaikkiaan Chitwan oli ihan mukava paikka viettää muutama päivä. Erityisen mukavaa oli ilmasto; päivisin huideltiin reiluissa hellelukemissa, mutta yöllä oli sen verran viileää, että sai hyvin nukuttua ilman hurrikaani- asetuksella puhaltavaa ilmastointia. Saurahan kylässä itsessään ei ole oikeastaan mitään kummempaa nähtävää, lukuun ottamatta komeita auringonlaskuja joen rannalla ja joessa pulikoivia sarvikuonoja. Drinkkien siemailu joen rannalla auringonpaisteessa olisi ollut mukavaa, mutta alkoholin korkeahkot hinnat saivat meidät hylkäämään tämän suunnitelman. Drinkit maksoivat 6-8 dollaria ja olut 3-5 dollaria, eli hinnat olivat vähintään tuplat Pokharan hinnoista. Kathmandustakin löytyi halvempia hintoja, jos vain osasi etsiä. Ainut kohtuuhintainen juoma oli ihme kyllä, Somersby, joka tuntuu irtoavan kaikkialla Nepalissa 1-2 dollarin hintaan. Yleensä siideri ei ole missään halvempaa kuin olut, mistä lie sitten johtuu täällä. Ravintolatarjontaa kylästä löytyi ihan mukavasti, vaikkakin kauniin joen rannasta harmillisen vähän. Tajunnanräjäyttäviä kulinaarisia elämyksiä emme juurikaan kokeneet, mutta tilasimmekin oikeastaan vain länsimaisia ruokia, mitä ei hallita muuallakaan Nepalissa kauhean hyvin. Paikalliset annokset olisivat varmaan olleetkin sitten asia erikseen ja niitä olisi ehdottomasti pitänyt tilata… Nepalilainen ruoka alkoi vain tuossa vaiheessa jo tulla korvista ulos.
Chitwanin visiitin jälkeen matkustimme kamalat 10 tuntia bussissa takaisin Kathmanduun, jossa vietimme vielä kaksi päivää tekemättä oikeastaan mitään, ennen seuraavaan kohteeseen siirtymistä. Palataan asiaan Kuala Lumpurin betoniviidakosta! 🙂
Lentokoneen roolia esitti siivillä ja laskutelineillä varustettu sillipurkki. Kun nousimme huolestuneen näköisinä kyytiin, pilotti murjaisi: ”If you’re uncomfortable, just shout!” Lentomatka kuitenkin todisti, että koko ei ratkaise. Pääsimme nimittäin mukavasti ja turvallisesti määränpäähän. Emme voi kuin suositella Coastal Aviationia, varasimme liput vain päivää ennen lähtöä ja kaikki hoitui todella mutkattomasti.
Rahvaat rattahilla 