Sri Lanka – Rahvaat rattahilla

Ella – Patikoijan paratiisi

29 syyskuun, 201729 syyskuun, 2017Jätä kommentti

Noin 1000 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitseva, vieläkin korkeampien vuorien ympäröimä Ella on jokaisen eräjorman ja luonnossa viihtyvän paratiisi. Ellaa ympäröivät vehreät vuoret ja niiden patikkareitit vetävät pieneen kylään runsaasti turisteja. Me teimme Ellassa kaksi patikkareissua, Little Adam’s Peakille ja Ella Rockille. Tässä postauksessa kerrotaan myös Nine Arches Bridgestä, sillä sinne pääseminen oli myös melkoinen urheilusuoritus. Kaikkia näitä reissuja yhdistivät upeat, vehreiden metsien ja teeviljelmien sekä vuorien tähdittämät maisemat.

Nine Arches Bridge

Tämä ei tosiaan ole mikään varsinainen patikkareitti, mutta tällekin reissulle kannattaa varata hyvät kengät. Reitti ei nimittäin ole ihan helpoimmasta päästä. Demodaran kylässä sijaitseva silta on varmasti yksi Sri Lankan ikonisimmista ja kuvatuimmista nähtävyyksistä. Silta vetää puoleensa uhkarohkeita turisteja, jotka keikkuvat aivan reunoilla saadakseen vaikuttavia selfieitä. Kauhulla katselimme heidän touhujaan, vaikka pitihän meidänkin sillalta tietysti kuvia saada…

Myös Nine Arches- sillalle on helppo kävellä Ellan keskustasta, eikä matkaakaan ole kuin 2,5 kilometriä. Me tosin olimme laiskoja ja otimme sillan läheisyyten tuktukin… Mutta puolustukseksemme voimme vedota siihen, että majapaikkamme oli kuuden kilometrin päässä sillasta. Tuktuk jätti meidät lähelle siltaa tien varteen, josta alkoi kivinen ja jyrkkä kinttupolku kohti siltaa. Polku on onneksi vain noin 500 metrin mittainen. Polun varrelta löytyy paikallisen perheen pyörittämä pikkukahvila, josta pääsee tiirailemaan ohi puksuttavia junia oikein aitiopaikalta. Omistajaperhe oli todella mukava. Tilasimme teet ja saimme kyytipoikana kaupan päälle tuoreella ananaksella täytetyt letut. Nam!

maailmanympärimatka

Little Adam’s Peak

Little Adam’s Peak on todennäköisesti Ellan suosituin patikkareitti. Reitti on helppo (mutta hapottava) ja selkeästi merkitty, joten siellä pärjää hyvin ilman opasta. Little Adam’s Peak on nimetty ”isoveljensä” Adam’s Peakin mukaan. Adam’s Peak eli Aataminhuippu on 2243 metriä korkea vuori, joka sijaitsee Nuwara Eliyassa, noin 50 kilometrin päässä Ellasta. Tälle reissulle emme uskaltautuneet, vaan tyydyimme vuoren pienempään versioon. Ja ei ollut huono valinta lainkaan, maisemat huipulta olivat nimittäin uskomattoman upeat!

maailmanympärimatka

Reitti Little Adam’s Peakille oli todella helppo löytää. Ellan keskustasta on reitin alkuun vain reilu kilometri ja itse reittikään ei ole paljoa pidempi. Suurin osa matkasta taitettiin päällystettyä, teeviljelmien reunustamaa tietä pitkin. Aluksi hekottelimme, että tämähän on helppo nakki, mutta kyllä ne hymyt hyytyivät siinä vaiheessa, kun päällystetty tie loppui. Sen jälkeen vuorossa olivat pitkät ja jyrkät portaat, jotka nostivat hien todella tehokkaasti pintaan. Maisemat kuitenkin palkitsivat: 1141 metriä korkean vuoren huipulta maisemat olivat henkeäsalpaavat! Näkymä viereiselle vuorelle, Ella Rockille oli upea. Huipulla meitä odotti joukko koiria, jotka olivat kaivaneet viilennyskuoppia ja osa oli löytänyt hyvän varjopaikan huipulla olevan Buddha- pyhätön alta.

Koko reissu vei meiltä noin 2-3 tuntia, mukaan lukien (monet) hengähdys- ja kuvaustauot. Alas tullessamme pysähdyimme nauttimaan kookos-passionhedelmäjuomaa suoraan kookospähkinästä. Näitä sai ostettua eräästä kojusta aivan reitin alussa. Oli muuten törkeän hyvää! Käykää ihmeessä, jos kyseiselle reitille eksytte!

Ella Rock

1319 metrin korkuisen Ella Rockin voi valloittaa niin paikallisen oppaan avustuksella kuin omin päinkin. Koska olemme pihejä, päätimme lähteä matkaan oman etevyytemme ja googlettelun avulla löytämiemme neuvojen turvin. Ella Rockille on kaikista fiksuinta suunnata heti aamusta, jotta välttää keskipäivän paahtavan auringon ja iltapäiväsateiden aikana vaanivat iilimadot. Me asetimme herätyskellon soimaan aamuseitsemältä, mutta aamupalan odottelussa (ja torkuttamisessa) meni sen verran kauan, että lähdimme matkaan vasta yhdeksän maissa. Iilimatoja varten varustauduimme puolen kilon suolapussilla. Jos lierojen päälle sirottelee suolaa, niin ne ikään kuin sulavat ja niistä jää jäljelle vain märkä läntti. Kuumuutta vastaan varustauduimme neljällä litralla vettä.

Vaellus alkoi noin kahden kilometrin kävelyllä Ellan rautatieasemalta Kithalellan rautatieasemalle. Perille ei pääse tietä pitkin, joten matkan joutui taittamaan rautatiekiskoja pitkin kävellen. Sri Lankassa junat matelevat todella hitaasti ja pitävät hirveätä kolinaa, joten harvakseltaan kulkevat junat oli helppo havaita hyvissä ajoin. Kithalellan aseman kohdalla meitä odotti lauma paikallisia miehiä, jotka ystävällisesti yrittivät ohjata meitä vaikeammalle reitille kohti vuorta. Heidän tavoitteenaan on kuitenkin vain kalastella itselleen opastettavia asiakkaita, joten jatkoimme vielä eteenpäin kohti helpompaa reittiä. Rautatieosuudesta ehjin nahoin selvittyämme kävelimme vehreiden teeplantaasien ja pienen paikallisen kylän läpi. Kylän kohdalla puihin ja kiviin alkoi ilmestyä maalattuja nuolia, jotka ohjasivat Ella Rockille. Kerran kuljimme harhaan, mutta eräs vastaantuleva turistiporukka ohjasi meidät takaisin oikealle polulle. Tästä reitti vei jättimäisen kumipuumetsän läpi, kohti viimeistä nousua kohti huippua. Huipulle saikin taapertaa todella jyrkkää ja vaikeakulkuista reittiä pitkin.

Reitti oli melkoisen raskas, mutta huipulla upeat maisemat palkitsivat kaiken sen hien ja tuskan. Huipulle ja takaisin Ellaan patikoinnissa kesti yhteensä noin viisi tuntia. Reitti on hyvin suosittu ja vastaan tuli useita muita retkeilijöitä. Turistit olivat varustautuneet viimeisen päälle retkeilyvarusteissa ja vaelluskengissä, kun taas paikalliset jolkottelivat haastavassa maastossa vain lipokkaissa ja farkuissa. Kunnon vaelluskengät saavat ison suosituksen meidänkin suunnalta.

ella24web — Ainoa reitti Ella Rockille oli kävellä rautateitä pitkin.

Me ja muutama muu Ellassa

27 syyskuun, 201727 syyskuun, 2017Jätä kommentti

Junamatkaa Kandystä Ellaan kuvataan maailman kauneimmaksi. Legendaaristen Hill Countryn maisemien vuoksi kyseisellä välillä junat ovatkin lähes poikkeuksetta aivan tupaten täynnä. Tämän vuoksi yritimme ostaa lippuja Kandyn juna-asemalta etukäteen, jotta saisimme varmasti istumapaikat. Ellan junissa on aina muutama vaunu, joihin on mahdollista ostaa liput etukäteen. Olimme ostohousut jalassa jo kolme päivää ennen lähtöä, emmekä silti saaneet ennakkolippuja ostettua. Lähtöpäivänä menimme aseman lippuluukulle kärkkymään lippuja jo melkein tunnin ennen junan lähtöä. Saimme kuin saimmekin liput haltuumme ja siirryimme laiturille liioittelematta miljoonan muun turistin joukkoon odottelemaan junaa. Oli itsestään selvää, että junassa ei olisi istumapaikkoja jokaiselle Canonia kantavalle valkonaamalle. Lähtöhetken lähestyessä jännitys tiivistyi, edessä olisi sota istumapaikoista. Junan saapuessa laiturille turistilauma lähti rynnistämään kohti ovia muita tönien ja tuuppien. Kyynärpäätaktiikalla saimme itsellemme istumapaikat ja pääsimme nauttimaan mahtavista maisemista rauhassa. Ennakkoon myytävät liput voi ostaa 30 päivää ennen lähtöä ja ne tosiaankin kannattaa ostaa heti, kun suunnitelmat ovat selvillä. Todella moni nimittäin joutui istumaan koko seitsemän tunnin matkan lattialla.

maailmanympärimatka

Ellan suuri suosio perustuu alueen upeaan luontoon, teeviljelmien päällystämiin vihreisiin vuoriin ja näyttäviin vesiputouksiin. Ellasta löytyy monia upeita patikkareittejä, jotka vetävät puoleensa reippailijoita ympäri maailmaa. Syyskuu on Sri Lankalla matalan sesongin aikaa, sillä se on koko saaren sateisin kuukausi. Vaikka siis olimme liikkeellä vuoden hiljaisimpaan aikaan, kaupunki oli aivan ratkeamaisillaan turistien määrästä. Tai siltä meistä tuntui, kunnes erään ravintolan työntekijä kertoi, että tämä ei ole vielä mitään. Korkean sesongin aikaan, eli joulu-tammikuussa kaikki Ellan 1200 majapaikkaa ovat jokaista huonetta myöten täynnä. Silloin kiirettä vasta pitääkin. Meidän makuumme turisteja oli jo nyt aivan liikaa ja odottamamme pikku vuoristokylä olikin kuin Sunny Beachin rantakatu (vähän kärjistettynä).

Ellan keskusta koostuu käytännössä yhdestä kadunpätkästä, joka on molemmin puolin täynnä baareja, ravintoloita, majataloja sekä tuktuk- kuskeja kauppaamassa palveluitaan. Budjettimme meinasi lähteä luisumaan sivuraiteille Ellassa, sillä se oli kallein kaupunki, mitä meillä on Sri Lankan reissullamme tullut vastaan. Esimerkiksi perinteisen rice & curry- annoksen löysimme Negombosta halvimmillaan noin kahdella eurolla, kun taas Ellassa vastaava annos kustansi reilun neljä euroa lähes kaikissa keskustan ravintoloissa. Kahvikupillisestakin joutui pulittamaan puolet enemmän kuin muissa vierailemissamme kaupungeissa. Myös tuktukila ajelu Ellassa kevensi lompakkoa kummasti, lähtöhinnat olivat huomattavasti kovemmat kuin muualla. Turistien määrä on selvästi vaikuttanut Ellassa hintojen lisäksi myös palvelukulttuurin laatuun. Sydämellinen ja aito palvelu ei ollut niin itsestäänselvyys kuin muualla Sri Lankassa.

Ensimmäiset kaksi yötä majoituimme noin kahden kilometrin päässä Ellan keskustan vilinästä. Dream Mount- majatalo tarjosi koko matkan tähän asti parhaat yöunet. Sijainti oli todella rauhallinen, lukuun ottamatta muutamaa katolla rymistelevää oravaa. Ympäriltä ei kuulunut kuin hiljaista sirkkojen siritystä ja aamuisin auringonnousua Ellan vuorilla sai ihailla omalta parvekkeelta. Hintakin oli hyvin edullinen, vain 20 euroa yltä, sisältäen yltäkylläisen aamiaisen. Lisäksi Dream Mountin isäntä pyöräytti meille koko Sri Lankan visiitin maukkaimmat rice and curryt! Vaikka majapaikka olikin täydellinen, siirryimme kolmeksi viimeiseksi yöksi laiskuuden nimissä aivan keskustaan, Rock Face- nimiseen hotelliin. Rock Face maksoi noin 15 euroa yöltä ilman aamiaista. Majoituimme Deluxe- huoneessa, joka ei aivan yltänyt nimensä veroiseksi. Patja oli hädin tuskin paksumpi kuin A4- arkki ja tyyny tuntui kuin betoniharkolta korvaa vasten. Öisin saimme kuunnella baarien jumputusta ja katukoirien konsertointia. Tokihan hyvän sijainnin tuoma meteli oli tiedossa, mutta jäimme silti katumaan päätöstämme hylätä täydellinen majapaikka tuktuk- kyytien välttämiseksi. Ajattelimme säästävämme rahaa, kun ei tarvitse suhata majapaikan ja keskustan väliä tuktukilla, mutta ravintoloista ostettujen aamiaisten takia jälkimmäinen majapaikka koituikin kalliimmaksi ratkaisuksi.

Vaikka emme Ellan kaupungista niin riemastuneetkaan, oli sitä ympäröivä luonto kaiken hehkutuksen veroista. Ellan upeista patikkamaisemista lisää seuraavassa postauksessa!

Kotun maistelua Kandyssä

24 syyskuun, 201716 huhtikuun, 2018Jätä kommentti

Polonnaruwasta hyppäsimme jälleen junan kyytiin ja suuntasimme kohti Kandy- nimistä kaupunkia. Viiden tunnin junamatkan ja tunnin tuktuk- ajelun jälkeen olimme viimein perillä. Kandy on maan vuoristoisessa keskiosassa sijaitseva Sri Lankan kulttuuripääkaupunki. Kandy on myös maan toiseksi suurin kaupunki Colombon jälkeen. Värikkään historiansa vuoksi Kandy on päässyt UNESCOn maailmanperintölistalle. Buddhalaisten keskuudessa Kandy on suosittu pyhiinvaelluskohde, sillä sieltä löytyy kuuluisa Temple of Tooth, jossa väitetysti asustelee Buddhan hammas. Tämän nähtävyyden osalta me olemme edelleen sivistymättömiä sikoja, sillä hammas ei tällä kertaa innostanut meitä sen enempää.

Meillä kummallakaan ei ollut varsinaisesti mitään erikoisempaa syytä, miksi halusimme vierailla Kandyssä. Se sattui sopivasti matkalle Polonnaruwasta seuraavaan kohteeseemme, vuorien ympärömään pikkukaupunkiin Ellaan. Lisäksi oli myös mukava päästä näkemään hieman isomman kaupungin elämää Sri Lankassa. Majapaikaksi valitsimme Bethel Rest- kotimajoituksen noin puolentoista kilometrin päästä Kandyn keskustasta. Kolmen yön majoitus aamiaisineen kustansi meille 57 dollaria yhteensä. Majataloa pyöritti viisihenkinen varsin ystävällinen ja avulias perhe. Heidän kauttaan saimme myös tuktuk- kyydit paikalliseen hintaan (normaalisti turisteilta veloitetaan vähintään kolmasosa enemmän). Homestayn käyttämä vakiokuski oli todella mukava miekkonen, aina kun köröttelimme hänen kyydissään Kandyn rinteitä ylös ja alas, hän opetti meille tamilin kieltä (emme tosin muista enää yhtäkään sanaa). Kielikoulun lisäksi hän kuskasi meidät viimeisenä iltanamme Kandyssä ilmaiseksi ihailemaan kaupunkia vuoren päältä vartioivaa Buddha- patsasta. Hän ei kestänyt ajatusta, että poistuisimme kaupungista patsasta näkemättä.

Kandy on varsin mukava ja kompakti kaupunki. Vietimme siellä yhteensä kolme päivää ja suurimmilta osin vain tutkimme kaupungin ruuhkaisia katuja ja kasvatimme mahojamme pikku kuppiloissa. Suurin osa käymistämme ruokapaikoista olivat melko mitäänsanomattomia kokemuksia, mutta onneksi löysimme muutaman suosituksen arvoisen kohteen. Kottu House- niminen pikkuinen street food- koju oli ehdottomasti Kandyn paras löytö. Kottu on sri lankalainen perinneruoka, joka valmistetaan rieskaa muistuttavasta roti- leivästä. Roti pilkotaan pieneksi silpuksi ja paistetaan pannulla kasvisten, mausteiden, kananmunan ja lihan kanssa. Paistettu leipäsilppu saattaa kuulostaa erikoiselta, mutta on erittäin hyvä ja edullinen ruoka. Kottu Housessa jättiläismäinen annos kanakottua maksoi vain 1,90 euroa ja kasviskottu 1,40 euroa. Pulju sijaitsee hieman syrjässä Kandyn keskustasta, mutta sinne kannattaa ehdottomasti suunnata. Ruoka oli järjettömän hyvää ja annokset olivat niin isoja, etteivät meinanneet lautaselle mahtua.

Kottu Housen lisäksi Cool Corner- jäätelökuppila sai meiltä viisi tähteä ja papukaijamerkin. Jäätelövalikoima on todella mittava ja jokainen annos valmistetaan paikan päällä, asiakkaan valvovan silmän alla. Jätski on siis aina taatusti tuoretta. Tämä paikallisen perheen pyörittämä kuppila sijaitsee aivan keskustan tuntumassa. Vahva suositus etenkin passionjäätelölle!

Majapaikkamme emäntä suositteli meille kovasti Udawatta Kele- luonnonsuojelualueella vierailua. Metsäalue sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä Kandyn keskustasta ja siellä majailee apinoiden lisäksi villisikoja, sekä useita lintu- ja hyönteislajeja. Luonnonsuojelualue tunnettiin aikaisemmin historiassa kuninkaallisena pyhättönä, kiellettynä metsänä, johon kenelläkään muulla ei ole mitään asiaa. Nykyään puistoon pääsee kuka tahansa, maksettuaan vajaan neljän euron sisäänpääsymaksun. Varauduimme metsässä patikointiin vaelluskengillä ja pitkillä sukilla, sillä Sri Lankan keskiosa on valitettavan tunnettu iilimatopopulaatiostaan. Vaikka matoset liikuskelevat vain kostealla säällä, halusimme varautua näihin pieniin verenimijöihin, vaikka sateesta ei sinä päivänä ollut tietoakaan.

Puiston sisäänkäynti vaikutti erittäin lupaavalta, sillä portin ympärillä elämöi kymmeniä apinoita. Tämän jälkeen ei enää muuta elämää nähtykään, kyllästynyttä saksalaisparia lukuun ottamatta. Ei törmätty edes yhteenkään iilimatoon. Metsä jättiläisbambuineen oli kyllä ihan viihtyisä, mutta kovasti etukäteen mainostettua eläimistöä siellä ei kyllä näkynyt. Pienoisen pettymyksen aiheuttivat myös metsässä sijaitsevat historialliset temppelit ja luolat, jotka olivatkin todella epämääräisiä peltihökötyksiä. Temppelit olivat sitä paitsi aidattu ja varustettu ”pääsy kielletty”- kylteillä.

Udawatta Kele ei siis päässyt jatkoon, mutta Kandyyn tykästyimme. Kaupungissa oli juuri sopivasti elämää. Ympärillä oli jatkuvasti mukava hälinä, mutta katukauppiaat ja sisäänheittäjät eivät kuitenkaan olleet yli-innokkaita. Lisäksi vehreiden metsien ympäröimä kaupunki oli ilo silmälle, etenkin aivan keskustan tuntumassa sijaitseva järvi. Kuten muuallakin Sri Lankassa, myös Kandyssä oli erittäin paljon turisteja. Tämä valitettavasti näkyi etenkin aivan ydinkeskustan ravintoloissa ruokien hinnoissa ja laadussa, useassa paikassa oli tarjolla vain länsimaalaisille suunnattua turistihuttua. Onneksi Tripadvisor oli taas hyvä matkakumppani ja neuvoi meille myös hyviä paikkoja. Keskustan kaduilta kannattaa ehdottomasti siirtyä sivukujille tekemään ravintola- ja kahvilalöytöjä.

Polonnaruwan rauniokaupunki

22 syyskuun, 201722 syyskuun, 2017Jätä kommentti

Olisi suorastaan häpeä vierailla Sri Lankalla tutustumatta saaren mielenkiintoiseen historiaan. Koko reissua emme kuitenkaan halunneet viettää temppeleitä ja museoita kierrellen, joten valitsimme yhden, molempia kiinnostavan kohteen, jolla voisimme tyydyttää kulttuurin- ja historianjanomme. Polonnaruwan vanhan kuningaskunnan rauniot kuuluivat meidän ehdottomaan Sri Lankan must see- listaukseen. UNESCOn maailmanperintölistaltakin löytyvä rauniokaupunki pitää sisällään useita temppeleitä ja muita uskonnollisia kohteita, kuten Buddhaa esittäviä patsaita. Polonnaruwassa mielenkiintoista on se, miten Etelä- Intiasta peräisin oleva hindulaiskulttuuri ja Singaleenien buddhalainen kulttuuri ovat eläneet kaupungissa käsi kädessä. Polonnaruwasta tuli Anuradhapuran valloituksen jälkeen vuonna 993 Sri Lankan pääkaupunki, kunnes se valloitettiin vuonna 1293 Etelä- Intialaisten palkkasoturien toimesta ja jätettiin oman onnensa nojaan. Nykyään Polonnaruwa on yksi Sri Lankan tunnetuimmista turistien vetonauloista.

maailmanympärimatka

Tukikohdaksemme Polonnaruwan kaupungissa valitsimme Seyara Holiday Resortin, joka nimestään huolimatta oli pieni, paikallisen perheen pyörittämä majapaikka. Odotimme raunioiden kiertelyn helteessä olevan raskasta puuhaa, joten halusimme majapaikan, josta ei tarvitsisi lähteä etsimään illalla enää ruokapaikkaa. Plussaa oli myös uima-allas, johon pääsi pulahtamaan hikisen temppelikierroksen jälkeen. Vaikka uima-altaallinen resort kieltämättä kuulostaa kalliilta, tuli kolmen yön majoitukselle aamupaloineen hintaa ainoastaan 64 euroa. Hyvin passeli hinta myös budjettimatkailuun. Hotellia pyörittävä perhe oli todella ystävällistä ja auttavaista porukkaa. Heidän avullaan niin safariretki, kuin polkupörien vuokra raunioiden kiertelyyn järjestyi kätevästi.

Polonnaruwan kierros alkoi kieltämättä hieman puisevalla museokierroksella. Jokaisesta rauniosta oli kirjoitettu piiiitkät esittelytekstit, jotka olivat lähinnä yli hilseen menevää arkkitehtuurijargoniaa. Koitimme kärsivällisesti opiskella tekstejä, jotta emme olisi sitten raunioita kiertäessä aivan totaalisen pihalla. Muutaman käsittämättömän tekstinpätkän luettuamme kuitenkin ravasimme museon pikavauhtia loppuun ja siirryimme kyntämään Polonnaruwan pölyisiä teitä polkupyörillämme. Polkupyörät olivatkin aivan loistava tapa kiertää raunioita. Toki myös auton tai tuktukin vuokraaminen olisi ollut mahdollista, mutta kustannukset olisivat tietysti olleet kovemmat. Ja meidän kesämahatkin alkavat olla siinä kunnossa, että pyöräily teki varmasti ihan hyvää… Kävellen raunioille ei kannata lähteä, sillä rakennusten välillä on etäisyyttä pisimmillään jopa kolme kilometriä.

Päivä raunioilla oli todella mielenkiintoinen, vaikka jokaisen rakennuksen historiasta ei niin perillä oltukaan. Jos aikaa ja mielenkiintoa (ja arkkitehtuurislangin tuntemusta) riittää, niin museossa kannattaa ehdottomasti käydä ennen temppeleiden kiertelyä. Se toimii todella hyvänä pohjana sille, mitä rauniokaupungissa on edessä. Mutta jos et halua viettää raunioilla koko päivää, skippaa museo suosiolla. Rauniot ja temppelit ovat paljon parempia livenä koettuna, kuin kuvia ja pienoismalleja museossa katsellen. Historiaa voi opiskella sitten jälkeenpäin vaikka wikipediasta. 😀 Temppeleille suunnistaessa kannattaa pitää mielessä, että polvien ja olkapäiden tulisi olla peitettynä. Ihme kyllä, moni turisti oli liikenteessä sellaisissa hepeneissä, että polvien ja olkapäiden lisäksi myös lähes kaikki muukin niiden väliltä oli kaiken kansan nähtävissä… Myöhemmin meille selvisikin, että itse rauniokaupunkiin kyllä pääsee vaikka ilman rihman kiertämää, mutta temppeleihin ja pyhättöihin mennessä pitää olla verhotumpi. Mukaan voi siis ottaa vaikkapa huivin, jonka voi vetäistä ylleen pyhiin paikkoihin mennessä. Olisimmepa tienneet tämän aikaisemmin, etenkin Linalla oli melko kuuma pitkähihaisessa puuvillapaidassa 30 asteen helteessä…

Norsubongailua Kaudullan Kansallispuistossa

18 syyskuun, 201716 huhtikuun, 20181 kommentti

Matka kohti Polonnaruwan kaupunkia alkoi jo perinteeksi muodostuneella klo 4.30 herätyksellä. Majatalon isäntämme järjesti meille tuktuk- kyydityksen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalle Ragaman juna-asemalle. Oikean laiturin ja junan löytäminen oli melkoinen operaatio, sillä aseman ainoa infotaulu oli rustattu täkäläisellä kielellä. Onneksi ystävälliset paikalliset avustivat meitä avuttomia turisteja tässäkin asiassa ja oikea juna löytyi. Junalla matkustaminen on täällä lähes ilmaista, sillä 244 kilomtrin matka maksoi vain neljä euroa meiltä kahdelta.

Paikallisissa junissa on pääasiassa vain 2. ja 3. luokka, missä kummassakaan ei varata paikkoja etukäteen ja lippuja myydään niin paljon, kuin kysyntää riittää. Näissä luokissa ei ole eroa kovinkaan paljoa. 2. luokassa takamusta saa lepuuttaa hieman pehmeämmissä penkeissä kuin 3. luokassa, sekä tuulettimet löytyvät myös. 1. luokka on olemassa vain harvoissa ja valituissa junissa, esimerkiksi Colombo – Ella- välillä osasta junista löytyy ilmastoitu ”näköalavaunu”, joka on nimenomaan etukäteen varattava 1. luokan vaunu. Me matkasimme 2. luokassa ja voisi sanoa, että osuimme kultasuoneen. Saimme nimittäin niin itsellemme kuin rinkoillemme omat penkit. Tämä ei tosiaan ole itsestäänselvyys 2. luokassa.

Junamatka kesti ainakin seitsemän tuntia, mistä viimeisen puoli tuntia saimme kuunnella paikallisen miekkosen moraalisaarnaa siitä, miten emme ole vieläkään naimisissa. Ja lapsiakin pitäisi tässä vaiheessa olla kuulemma jo vähintään kolme. Otti lievästi sanottuna aivoon, kun holtittomasti rymisevässä junassa oltiin siinä vaiheessa vietetty ilman ruokaa kuusi ja puoli tuntia… Luvattiin kuitenkin lähettää hääkutsu, kun hän sitä niin kovasti vaati. Rasittavaa miestä lukuun ottamatta junamatka oli yllättävän viihdyttävä. Junan käytäviä nimittäin ravasi edestakaisin jos jonkinmoista romua ja evästä kauppaavia myyntimiehiä. Jokaisella kaupparatsulla oli oma myyntimantransa, joita he kailottelivat kovaan ääneen. Vaikka junalla kulkeminen onkin äärimmäisen hidas tapa liikkua Sri Lankalla, on se erittäin hyvä tapa tutustua paikalliseen elämänmenoon. Puhumattakaan ohi vilisevistä hienoista maisemista.

maailmanympärimatka

Juna-asemalle päästyämme hyppäsimme tuktukin kyytiin ja kaahailevan kuskin päättömistä ohitteluista huolimatta pääsimme turvallisesti perille majapaikkaamme, Seyara Holiday Resortiin. Alun perin meitä veti Polonnaruwassa puoleensa ainoastaan UNESCOn maailmanperintölistallekin päässyt rauniokaupunki, mutta heti kun kuulimme lähellä sijaitsevasta, norsuja vilisevästä Kaudullan Kansallispuistosta, varasimme safarin heti seuraavalle päivälle.

Safaripäivän aamun otimme rennosti altaalla loikoillen. Sovittuun aikaan saapuneen safariauton kyytiin me ei sitten jostain ihmeen syystä kuitenkaan mahduttu. Jeeppi kävi pihassa kääntymässä ja kuski ilmoitti tuohtuneena, että emme pääse kyytiin. Oli kuitenkin varsin ihailtavaa, kuinka nopeasti tilanne ratkaistiin meidän majapaikan henkilökunnan toimesta. Eräs työntekijä soitti kaksi puhelua ja komensi meidät hänen autonsa kyytiin.

Noin kymmen minuutin ajomatkan jälkeen olimme jo jonkin asumuksen edessä tööttiä huudattamassa. Pihan perukoilta tienpientareelle könysi paitaansa päälle vetävä herra, mitä ilmeisemmin juuri päiväunilta herännyt. Tämä herra oli meidän uusi safariopas, joka kyyditsisi meidät Kaudullan Kansallispuistoon. Erikoista tässä episodissa oli se, että kukaan ei sanonut meille sanaakaan missään vaiheessa. Vain silloin, kun vaihdoimme autosta safarijeepin kyytiin, niin meitä kyydinnyt mies tokaisi ”you pay him, same price”. Saimme siis lopulta privaattisafari samaan hintaan, tosin opas ei juuri englantia taitanut, joten safaristamme jäi kommenttiraita puuttumaan. Ja Isuzu- jeepistä taisivat jouset puuttua kokonaan, sen verran saivat persukset taas myöhennystä.

Kuskimme ajoi kolmen muun jeepin vanavedessä kohti lampea, jossa norsut tapaavat käydä juomassa. Lammella meitä odotti uskomaton näky; reilusti yli sata norsua! Olimme aivan haltioissamme. Vaikka näkyä oli kanssamme jakamassa toista sataa muutakin turistia, ei se vienyt elämyksestä hohtoa pois. Parasta oli katsella, kun pikkuiset norsuvauvat painivat ja nykivät toisiaan hännästä!

Aivan Kaudullan vieressä sijaitsee toinenkin norsuistaan tunnettu kansallispuisto, Minneriya. Aikaisemmin Minneriya on ollut Kaudullaa tunnetumpi norsujen bongauspaikka, mutta tällä hetkellä myös kaikki Minneriyan norsut ovat Kaudullassa. Norsut vaeltelevat puistojen välillä aina sen mukaan, kummassa on paremmin juomavettä tarjolla. Norsujen joukkovaellus on aiheuttanut myös turistien joukkoryntäyksen Kaudullaan, jonne pakkautuu nyt kahden kansallispuiston asiakkaat. Olisipa mahdollista saada tietää, mitä kärsäkkäiden mielissä liikkuu satapäisen jeeppilauman ympäröiminä. Vaikka ne ulkoapäin näyttävät viis veisaavan, ties minkälaista stressiä moottoreiden pärinä ja turistien pällistely niille aiheuttavat. Etenkin nyt, kun jeeppejä oli niin paljon, niitä oli melkein yhtä paljon kuin itse norsuja.

Vaikka kokemus olikin uskomattoman hieno, aiheutti se hieman ristiriitaiset fiilikset. Tansaniassa Mikumin Kansallispuistossa näimme kahden päivän safarin aikana maksimissaan 20 muuta jeeppiä. Silloin ei käynyt edes mielessä, että safareista pitäisi potea huonoa omaatuntoa; suurimman osan ajasta muita jeeppejä ei ollut edes näkyvissä. Lisäksi silloin oppaamme selvästi kunnioitti luontoa ja eläimiä suuresti. Hän pysyi aina merkityillä teillä, ei kaahaillut ja piti hyvää välimatkaa eläimiin. Kaudullan kuskilla oli aina välillä vähän mielenkiintoiset reittivalinnat, muutaman kerran mentiin kirjaimellisesti puskan kautta ja kerran toinen jeeppi sai kiskoa meidät mutakuopasta.

Safari kustansi meiltä ainoastaan 30 euroa per henkilö, sisältäen kuljettajan tipin ja kansallispuistomaksun. Ei siis ihme, että puisto suorastaan pullisteli kävijöitä. Serengetin ja Ruahan kansallispuistoissa Tansaniassa on huomattu, että eläimet häiriintyvät liian suurista kävijämääristä. Ongelma on saatu ratkaistua hilaamalla safarien hinnat pilviin ja asettamalla jeeppien määrälle konkreettiset rajoitukset. Näin turistien määrää onkin saatu hillittyä tehokkaasti. Kaudullassakin turistien määrää olisi hyvä saada pienennettyä. Ennen kaikkea norsujen hyvinvoinnin, mutta myös safarien elämyksellisyyden vuoksi.